SS John Grafton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

SS John Grafton toi 1905 Suomeen aselastin, josta osa purettiin Kemin edustalla olevalle Möylyn saarelle. Alus jatkoi tämän jälkeen Pietarsaari-Kokkola -seudulla olevaan Luodon saaristoon, jossa se ankkuroitui Kallskärin (nykyisin Orrskär) lahteen. Aseita siirrettiin laivasta proomuun. Lähtiessään ankkuripaikaltaan John Grafton ajoi karille ja upposi 8. syyskuuta 1905. Laiva räjäytettiin, ettei aseiden kuljetushanke paljastuisi, mutta venäläiset saivat kuitenkin tapahtuneen tietoonsa.

Aluksen kuljettamat aseet oli tarkoitettu sekä Venäjän vallankumouksellisille että suomalaisille aktivisteille. Näitä aseita meni sitten muun muassa Voimaliiton käyttöön ja niitä väitetään menneen myös Venäjälle käytettäväksi Moskovan katutaisteluissa joulukuussa 1905.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän-Japanin sodan puhjettua 1904 aktivisteihin kuulunut Konni Zilliacus otti yhteyttä Japanin Tukholman sotilasasiamieheen, eversti Akashi Motojiroin. Zilliacus ehdotti yhteistoimintaa Venäjän hallitusta vastustavien vallankumouksellisten ryhmien ja Japanin välillä. Hän kiersi Euroopassa tunnustelemassa maanpaossa elävien kumouksellisten ryhmien mielipiteitä asiasta ja järjesti yhteistyössä puolalaisten kumouksellisten kanssa Venäjän armeijan riveissä palvelleiden puolalaisten sotilaiden joukkokarkaamisen Mantšurian rintamalla.

Eri vallankumousryhmät järjestivät yhteisen kokouksen ensin lokakuussa 1904 Pariisissa ja sitten huhtikuussa 1905 Genevessä. Kokouksissa sovittiinkin aseellisen kapinan aloittamisesta. Suomessa Leo Mechelinin johtamat perustuslailliset eivät hyväksyneet väkivallan käyttöä ja niinpä passiivista vastarintaa organisoinut Kagaali kieltäytyi ratifioimasta Pariisin kokouksen päätelauselmaa. Zilliacus perusti nyt Suomen aktiivinen vastustuspuolue -nimisen puolueen, jolla oli äänenkannattajana salaa levitetty Frihet (Vapaus) -lehti. Puolueen perustava kokous pidettiin 17. marraskuuta 1904 ja sen puheenjohtajaksi valittiin Johannes Gummerus. Puolueella oli myös oma taistelujärjestönsä jonka tehtävänä oli terroritekojen suunnittelu ja toteutus.

Aseet hankitaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus ja Akashi pääsivät aloittamaan valmistelut sen jälkeen kun Japani oli suostunut rahoittamaan aseiden hankinnan ja Venäjältä tuli tieto että Pietarissa oltiin valmiita aseelliseen kapinaan. Ensimmäiseen Zilliacuksen Tukholman kautta Suomeen lähettämään ase-erään kuului 300 Hampurista hankittua Mauser-pistoolia ja 200 Lontoosta hankittua Browning-pistoolia. Seuraavaksi alettiin valmistella suuremman asemäärän hankkimista. Kesäkuussa 1905 tehtiin sopimus 15 560 Vetterli M 1869-kiväärin ja 2,5 miljoonan patruunan ostamisesta Sveitsistä. Sveitsin armeija oli käyttänyt Vetterli-kivääriä 1870- ja 1880-luvuilla ja näitä käytöstä poistettuja kivääreitä myytiin sekä Euroopan että Yhdysvaltojen markkinoille. Englannista hankittiin 2 500 Webley-revolveria ja 3 tonnia räjähdysaineita. Suomen osalle tästä lastista varattiin 5 500 kivääriä, 500 revolveria ja 2 tonnia räjähdysaineita.

Kuljetuksen valmistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akashi hankki Lontoosta lastin kuljetusta varten John Grafton nimisen 315 nettorekisteritonnin rahtilaivan. 158 jalkaa pitkä John Grafton oli rakennettu Newcastlessa vuonna 1883 ja siinä oli 80 hevosvoiman höyrykone[1]. Lisäksi tarvittiin matala syväyksen omaavia aluksia purkamaan aselastia Suomen matalalla ja karikkoisella rannikolla. Apualuksiksi ostettiin lopulta Cecel ja Cysne nimiset höyryjahdit joista jälkimmäisen kölittömyyden pelättiin tekevän siitä merenkulkukelvottoman Pohjanmeren ylittämiseen[1]. John Graftonin päällikkönä oli aktivisteihin kuulunut John William Nylander ja luotseina toimi Pohjanmaan rannikot tuntevia miehiä. Muu miehistö oli värvätty Lontoon East Endin ja Whitechapelin merimieskapakoista. Tämän miehistön alkoholin käyttö aiheutti sitten useita vaaratilanteita matkan aikana. Japanilaiset järjestivät aselastin junakuljetuksen Sveitsistä Rotterdamin satamaan jossa ne lastattiin heinäkuussa 1905 Ranskasta lähteneeseen John Graftoniin.

Zilliacuksen alkuperäisen suunnitelman mukaan John Graftonin piti ensin luovuttaa Venäjälle menevät aseet Suomenlahdella sijaitsevan Pienen Tytärsaaren luona ja sitten kulkea pitkin Suomen rannikkoa Viipurista Tornioon ja luovuttaa Suomeen tulevia aseita eri paikoissa rannikolla. Pietarissa oli tarkoitus jakaa salakuljetetut aseet työläisille ja aloittaa asellinen kapina sosialistivallankumoksellisten johtajan Jevno Azefin ja pappi Georgi Gaponin johdolla. Suomi irtautuisi samalla Venäjästä ja julistautuisi tasavallaksi. Aktiivinen vastustuspuolue laski saavansa liikkeelle 1 500 miestä Pohjanmaalla ja suomalaiset työväenjärjestöt lupasivat lisäksi 25 000 miestä.

Lastin vastaanottajat pelkäsivät salahankkeen ilmituloa ja päättivät lähteä Graftonia vastaan varoittamaan viranomaisten valppaudesta. Syysmyrsky pakotti kuitenkin aktivistit hakemaan suojaa Suursaaresta ja joutuvat palaamaan lopulta Kotkaan, ruokavarastojen loputtua.[2]. SS John Grafton saapui Tytärsaaren vesille 19. elokuuta tapaamatta aktivisteja sovitulla tapaamispaikalla ja kapteeni Strautmanis päättää muutaman tunnin kiertelyn jälkeen palata Tanskaan. Aktivistit saapuvat viimein tapaamispaikalle mutta auttamatta myöhässä. SS John Grafton on jo poistunut Tytärsaaren vesiltä[2]. Suunnitelma muuttui niin, että John Grafton purkaisikin kaikki aseet Pohjanmaan rannikolla ja Venäjälle menevät aseet kuljetettaisiin maitse Pietariin.

John Grafton saapuu Pohjanmaan rannikolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Grafton sai jo Ahvenanmerellä pohjakosketuksen ja laivaan vuoti jonkin verran vettä. Matkaa voitiin kuitenkin jatkaa. Ensimmäinen osa lastista purettiin 4. syyskuuta Kemin edustalla sijainneelle Möylynkarille. John Grafton lähti iltapäivällä Kemin luota kohti etelää. Suunnitelman mukaan osa lastia oli määrä purkaa Pietarsaaren lähellä ja sen jälkeen luovuttaa loput aseet parissa paikkaa etelämpänä Pohjanmaan rannikkoa. John Grafton saapui sovitulle kohtauspaikalle Lillgrundetin eteläpuolella 6. syyskuuta vastaisena yönä.

Orrskärin lähellä laivasta purettiin yöllä 20 kiväärilaatikkoa, 10 laatikkoa revolvereja sekä 100 ammuslaatikkoa Kokkolan Ykspihlajan satamasta saapuneen höyryjahti Freijan hinaamaan proomuun. Suunnitelmat olivat muuttuneet tässä vaiheessa niin että loppuosa lasti päätettiin jättää johonkin Ahvenanmaan saariston saareen josta aseet sitten jaettaisiin eteenpäin. Freija jätti hinaamansa aselastissa olleen proomun ankkuriin Långskärin lähellä sijainneeseen salmeen. John Graftonin räjäytyksen jälkeen proomu hinattiin Geddvikeniin ja lastina olleet aselaatikot heitettiin mereen. Tämän jälkeen proomu palasi tyhjänä Kokkolaan. Myöhemmin näitä aselaatikoita nostettiin merestä sukeltajan avulla ja aseet kuljetettiin ensin Halkokarin satamaan ja sieltä edelleen soutuveneillä Kokkolaan jossa ne piilotettiin Isokadun varrella olleeseen heinäsuojaan.

Karilleajo ja laivan räjäytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavana aamuna 6. syyskuuta John Grafton nosti ankkurin ja lähti kohti etelää. Se sai kuitenkin jo 15 minuutin kuluttua lähdöstä pohjakosketuksen Orrskärin ulkopuolella Stor Vattungenin ja Storgrundin välillä ja juuttui karille. Aselaatikoita alettiin nyt kuljettaa maihin laivan kahdella pelastusveneellä. Perjantaina 8. syyskuuta paikalle saapui Mässkäristä tullin purjevene. Tullimiehet pidätettiin ja he pääsivät lähtemään paikalta vasta kun laiva oli räjäytetty. Aluksen päällikkö Nylander päätti räjäyttää aluksen koska sen lastia ei haluttu jättää venäläisten käsiin. John Grafton räjäytettiin iltapäivällä noin kello 16 aikaan ja voimakas räjähdys kuultiin 50 kilometrin säteellä. Tullimiehet ilmoittivat asiasta eteenpäin vasta sunnuntaina 10. syyskuuta ja niinpä aseita ehdittiin kuljettaa pois paikalta lähiseudun asukkaiden veneillä perjantain ja lauantain aikana. Päällikkö Nylander sähkötti Helsinkiin salakuljetusta johtaneille aktivisteille peitekielisen viestin: Täti on kuollut - hän halkesi. John Graftonin miehistö siirtyi sitten muutaman pietarsaarelaisen aktivistin avustuksella purjeveneillä Ruotsiin.

Sunnuntai-iltapäivänä John Graftonin uppoamispaikalle saapui Vaasan läänin kuvernööri mukanaan yli 100 venäläistä sotilasta. Venäläiset aloittivat nyt useita päiviä kestäneen aselastin keräämiseen sukeltajien avulla. Kaikkiaan venäläisten haltuun joutui lastista lopulta 9 150 kivääriä, 690 revolveria, 332 000 patruunaa ja 100 laatikollista räjähdysaineita. Jotain yksittäisiä aseiden osia ja patruunahylsyjä on vielä aluksen uppoamispaikalla meren pohjassa.

Jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paljastunut aseiden salakuljetus ja Suomessa liikkuneet huhut uusista asetoimituksista saivat venäläiset viranomaiset varuilleen. Niinpä suurlakon alkaessa marraskuussa 1905 ei Suomen kenraalikuvernööri Ivan Obolenski antanut lupaa tukahduttaa lakkoa sotilaallisin toimin koska hän uskoi että Suomeen oli salaa toimitettu jo 75 000 kivääriä kansannousun varalle.

Kuunari Peterin aseidenkuljetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1906 aktivisteihin kuuluneet Johannes Gummerus, A. G. von Rehausen ja F. Järnström ostivat Henri Biaudet’n avulla Sveitsistä aseita vastaperustetun Voimaliiton laskuun. 2500 kiväärin ja 1,2 miljoonan patruunan aselasti kuljetettiin Suomeen Tanskasta hankitulla kuunari Peterillä. Peter lähti kohti Suomea 30. kesäkuuta 1906. Lasti oli tarkoitus purkaa Mäntyluodossa ja Merikarvialla mutta tälläkin kertaa suunnitelmaa oli pakko muuttaa. Koko lasti purettiin Närpiön Piolahdessa (Pjelax) jonne Peter saapui illalla 8. heinäkuuta. Aseet kuljetettiin sitten hevoskärryillä Kristiinankaupunkiin ja sieltä edelleen muualle maahan.

[3] [4] [5]

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 pystytettiin Luodon Orrskärille John Graftonin muistomerkki. Samana vuonna valmistui myös Carl von Haartmanin ohjaama suomalainen mykkäelokuva Kajastus joka kuvasi aktivistien toimintaa ja John Graftonin matkaa.

John Graftonin uppoamispaikalla on nykyisin (2008) jäljellä vain muutaman metrin syvyydessä olevia pirstaleita ja vääntyneitä laivan kaiteita ym. osia. Jonkin verran käsiaseiden ja kiväärien patruunoiden hylsyjä löytyy romujen seasta. Sukelluskerho Kokkolan Merisaukot on tutkinut ja kartoittanut uppoamispaikan hyvin tarkasti.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olin K-G, suom Seija ja Matti Ingman: Aselaiva John Grafton. Ase-lehti, Kangasala, 1994. ISBN 952-90-5260-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Aselaiva John Grafton, K-G Olin 1994, s.69-70
  2. a b Aselaiva John Grafton, K-G Olin 1994, s.102-103
  3. http://web.archive.org/19990127215044/www.geocities.com/Colosseum/7752/grafton.htm
  4. Aselaiva John Graftonin tapaus
  5. http://www.ditext.com/moorehead/4.html