Isossakyrössä syntynyt Perttilä muutti Helsinkiin tehdastyöläiseksi vuonna 1893 ja liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen 1899. Vuosisadan vaihteessa hän oli merimiehenä ja työskenteli kirvesmiehenä. Suurlakon aikana Perttilä oli Helsingin suurlakkokomitean jäsen ja toimi vuodesta 1906 lähtien SDP:n Uudenmaan piirisihteerinä. Perttilä valittiin kansanedustajaksi vuoden 1907 eduskuntavaaleissa.[1][2] Vuosina 1910–1911 hän toimi myös Helsingin Työväenyhdistyksen puheenjohtajana.[3] Myöhemmin Lahdessa asunut Perttilä oli vuonna 1916 perustamassa Merimies-Unionin edeltäjää Helsingin merimiesten ja lämmittäjäin ammattiosastoa ja lisäksi hän oli muun muassa Suomen Kuljetustyöntekijäin liiton sihteerinä.lähde?
Sisällissodan käynnistyttyä Perttilä toimi kansanvaltuuskunnan huolto-osastossa jaostopäällikkönä ja hänet valittiin myös työväen pääneuvoston puheenjohtajaksi. Sodan loppuvaiheessa Perttilä pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa hän elokuussa 1918 osallistui SKP:n perustavaan kokoukseen.[1][2] Joulukuussa Perttilä siirtyi poliittisena pakolaisena Ruotsiin.[4] Lehtitietojen mukaan hän oli Tukholmassa SKP:n Venäjällä toimineen johdon edustajana yhdessä Hanna Karhisen kanssa.[5]
Valfrid Perttilän vanhemmat olivat Matti Jaakonpoika Perttilä (1848–1937) ja Sanna Antintytär Ahlberg (s. 1855).[6] Kansanedustaja Emil Perttilä oli hänen velipuolensa.[6]
Perttilän puoliso oli Jokioisessa syntynyt Augusta Påhlsson (1887–1937), joka toimi aktiivisesti työväenliikkeessä ja oli sisällissodan jälkeen vangittuna. Hänet teloitettiin Stalinin vainojen yhteydessä vakoilusta syytettynä. Pariskunnalla oli kolme lasta, joista Yrjö Mauno Perttilä (1910–1938) valmistui Frunzen sotilasakatemiasta 1933 ja palveli Itämeren laivastossa vartiolaivan varakapteenina. Hänet teloitettiin myös vakoilusta syytettynä.[2]
