Suomen-pojat
Suomen-pojat (viroksi soomepoisid) olivat Suomen puolella jatkosodassa taistelleita virolaisia vapaaehtoisia. Osana muita suomensukuisia vapaaehtoisia virolaisia oli Suomen puolustusvoimissa 3 350, joista Suomen rintamilla kaatui noin 200.
Monet virolaiset olisivat jo 1939 halunneet taistella Suomen tavoin Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Viron valtionjohto kuitenkin päätyi tekemään Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen. Kun Saksa oli vuonna 1943 häviämässä sotaansa, alkoi se toimeenpanemaan Virossa kutsuntoja. Virolainen yhtymä oli tarkoitus lähettää taistelemaan Kaukasukselle.lähde? Kaikki virolaiset eivät kuitenkaan tahtoneet taistella Saksan joukoissa, vaan mieluummin Suomen armeijassa. Osa saksalaisten kutsuntoja pakoilleista virolaisista saapui Suomeen jo kevättalvella 1943. Virolaiset vapaaehtoiset sanoivat taistelevansa "Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta", mutta myös saada sotilaskoulutusta oman maansa vapaustaistelua silmällä pitäen. Ensimmäisestä vapaaehtoiserästä muodostettiin Jalkaväkirykmentti 47:n III pataljoona, jonka komentajana oli marsalkka Mannerheimin sisarenpoika, majuri Claës Gripenberg.[1]
Myöhemmin saman vuoden syksyllä saapui uusi vapaaehtoiserä. Heidän saatua koulutuksensa muodostettiin kaikista virolaisvapaaehtoisista Jalkaväkirykmentti 200, joka osallistui Kannaksen suurhyökkäyksen torjuntataisteluihin etulinjasta.
Jalkaväkirykmentti 200:n virolaiset vapaaehtoiset saivat palata kotimaahansa taistelemaan elokuussa 1944 saksalaisten aloitettua vetäytymisensä Virossa. Välittömästi Suomen-pojista muodostettu pataljoona suunnattiin vastahyökkäykseen Tarton rintamalla läpipäässeen neuvostodivisioonan kylkeen. Vaikka saksalaiset olivat vieneet kaiken raskaan aseistuksen mukanaan ja neuvostojoukoilla oli erittäinen merkittävä ylivoima, onnistuivat Suomen-pojat pysäyttämään neuvostodivisioonan hyökkäyksen kolmeksi viikoksi. Tuona aikana noin 80 000 virolaista saatiin evakuoitua Tallinnasta turvaan Neuvostoliiton teloituksilta, kyydityksiltä ja pakkotyöltä. Lopulta ilman raskasta aseistusta ja ulkopuolista apua taistelleet virolaiset joutuivat taipumaan neuvostoarmeijan murskaavan ylivoiman edessä.
Merivoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen merivoimissa taisteli noin 400 virolaista vapaaehtoista.[2] Noin kymmenesosa laivaston sotilaista oli virolaisia. Välirauhan jälkeen merivoimissa palvelleet virolaisvapaaehtoiset kuljetettiin merivoimien komentajan käskystä salaisessa operaatiossa Ruotsiin syksyllä 1944. Kuljetus tapahtui Valtiolliselta poliisilta salassa. Tapahtumista vaiettiin aina 1990-luvulle saakka, sillä välirauhansopimusten mukaan vapaaehtoiset olisi tullut luovuttaa Neuvostoliitolle.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matti Lukkari: Suomen-pojat, Suomen-poikien perinneyhdistys ry 2005
- Merivoimat vei Suomen-pojat salaa Ruotsiin, STT/Savon Sanomat 10.2.2008.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Claës Gripenberg Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 6.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
- ↑ The Estonian soldiers in World War II in three different uniforms (Estonica.org)
- ↑ STT/Savon Sanomat 10.2.2008
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Isohella, Anne-Riitta: Suomen-pojat: Virolainen jääkäritarina. 2. uusittu painos. Helsingissä: Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6789-7.
- Viirlaid, Arved: Pohjantähden pojat. (Põhjatähe pojad, 2009.) Suomentanut Eero Riuttala. Helsinki: Ajatus, 2010. ISBN 978-951-20-8241-4.
