Kyynel (radio)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyynel Sotamuseossa.

Kyynel oli Suomessa kehitetty kevyt sähkötyspartioradio. Kyynel-radiota käyttivät aluksi jatkosodan aikana kaukopartiomiehet yhteydenottoihin Päämajaan. Myöhemmässä vaiheessa jatkosotaa Kyynel-radiota käyttivät myös divisioonatason esikunnat viestien välitykseen. Elektroniputkiradot, myös Kyyneleen, korvasivat myöhemmin transistoriradiot, kuten LV 661, Sipi, alkuperäisen merkinnän mukaan VR 17, jota alettiin valmistaa Televalla 1960.

Kokonaisuudessaan eri kehitysversioita Kyynel-radiosta oli 12, joista vain 8 viimeistä oli aktiivisessa palveluskäytössä. Ensimmäiset radiot viritettiin ennen kaukopartioon lähtöä jo valmiiksi tietylle taajuudelle, jota käytettiin sitten koko retken ajan. Myöhemmin radio kehittyi siten, että siihen tuli erillinen virtanappi, jolloin akkua ei ollut pakko pitää irrallaan kun radiota ei käytetty. Myös käytettävissä oleva taajuusalue suureni kehityksen myötä.

Kyyneleen nimen synnystä on olemassa kaksi eri versioita. Toisen mukaan se viittaa ”korpikuusen kyyneleeseen”. Kaukopartiomiehet lähettivät sanomiaan korpikuusten suojassa aivan kuin laittoman pontikan keittäjät. Toisen version mukaan nimi tulee radiolle ominaisesta uikuttavasta sähkötysäänestä.[1] Erkki Palen mukaan nimen keksijä oli Matti Wihuri ja nimi syntyi, kun radiota vasta suunniteltiin YH:n aikana syksyllä 1939.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyyneleen kehitys alkoi vuonna 1937 kapteeni Osmo Töyrylän johdolla. Kehitystyötä varten perustettiin diplomi-insinööri, reservin kapteeni Holger Jalanderin johtama työryhmä. Ryhmän jäsenet olivat pääosin radioamatöörejä, jotka tunsivat tekniikkaa ja olivat tottuneet heikkojen radiosignaalien vastaanottamiseen erilaisissa olosuhteissa.

Syvärannan Lottamuseo

Ensimmäiset kurssit sähkötysradion käyttöön aloitettiin joulukuussa 1939 Tuusulassa Syvärannan lottaopistolla. Talvisodan edelleen kestäessä kurssi jakautui kahteen osaan tammikuussa 1940 siten, että toinen osa kurssia siirtyi Lammille Evon metsäopistolle sotilasvirkamies.selvennä

Kurssin ensimmäinen osa siirtyi Syvärannan lottaopistolta Tuusulan Tuomalan koululle. Toista kurssia, OMP2:a, joka alkoi 11. tammikuuta 1940 johti Evolla sotilasvirkamies Vilho Lotsari. Muina opettajina olivat luutnantti Heino, vääpeli Ahonen, teknikko Leino ja entinen laivaradiosähköttäjä. OMP2:lla 61 kurssilaisesta hankki riittävän sähkötystaidon ja läpäisi kurssin hieman runsas kolmasosa, 21 henkilöä. Toukokuussa 1940 välirauhan aikana Evon metsäopiston ja entisen Syvärannan, Tuomalan koulun, kurssiosastot yhdistettiin Järvenpään Luther-opistolla toimivaksi kurssiosastoksi. Järvenpäästä opetus siirrettiin Säämingin rauhalinnaan ja Säämingin emäntäopistolle. Päämajan radiopataljoonan ensimmäinen komppania majoittui Rauhalinnaan päällikkönään R. Sopanen, Kesällä 1941 ensimmäinen komppania purki yleisviitosten salauksen. Marraskuussa 1941 Säämingistä siirrettiin viestien avaus- ja kuuntelutoiminta Sortavalan Vaalijalkaan, joten Rauhanlinna jäi pelkäksi radiotiedustelun opetuspaikaksi.

Rauhalinna Säämingissä

Kyyneleen ensimmäinen koelähetys suoritettiin 28. kesäkuuta 1940. Keväällä 1941 aloitettiin ensimmäisen varsinaisen tuotantomallin, M4:n, valmistus. Koska se oli pelkkä lähetin, Kyynel-vastaanottimeksi kehitettiin samoihin aikoihin ensi hätään kaksiputkinen suora vastaanotin ”Töpö”. Vastaanotin oli kiinteästi viritetty Lahden pitkäaaltoaseman taajuudelle 166 kilohertsiä (1 807 metriä). Kaukopartiomiehet kuuntelivat Lahden lähetyksiä määrättyinä aikoina ja saivat yleisradio-ohjelman lomassa lähetettyjen tiedotusten avulla selville sanomansa perillemenon sekä koodattuja toimintaohjeita. Seuraava vastaanotinmalli M7, joka toimi taajuusalueella 3 500–6 000 kHz, otettiin käyttöön vuonna 1941.

Viimeinen tuotantomalli oli M12, jonka kanssa käytettiin M7-vastaanotinta. Sitä aiemmissa versioissa Kyynel M10, M10X, M11, M11X oli ollut sekä lähetin että vastaanotin.[3][4]

Sodan loppuvaiheessa syyskuussa 1944 Suomen radiotiedustelu siirtyi Ruotsiin Operaatio Stella Polariksen myötä. Ruotsissa sijainneessa radiotehtaassa valmistettiin 75 kappaletta Kyyneleen M10X-mallia. Noin sata radiota myytiin Ruotsin armeijalle ja osa niistä rakennettiin Ruotsissa Stella Polariksen henkilökunnan voimin.[5] Palveluskäytössä Kyynel oli vielä 1950-luvulla.[1][3]

Museot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-radio on nähtävissä 28. helmikuuta 2017 peruskorjauksen jälkeen uudelleen avatussa Lahden kaupunginmuseon radio- ja televisiomuseo Mastolassa perusnäyttelyn alakerrassa.[6]

radiolähetin M4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-malli museo muuta
M4 Kouvolan Miljöö- ja Radiomuseo putkiradiomuseon sotilasradiomuseo
M4 Mastola
M4 Museo Militaria
M4 Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [7] RAPM30155 kuva http://arjenhistoria.fi :ssä [8]
M4 Sotamuseo

Topo2.jpg

Kouvolan miljöö- ja radiomuseon Töpö-yleisradiovastaanottimen näköiskopio. Alkuperäinen Töpö on Utin varuskunnassa Kouvolassa Erillispataljoona 4:n perinnehuoneessa. Koska M4 eli ollut lähetin-vastaanotin, vaan pelkkä radiolähetin, kaukopartioille vastattiin Lahden suuraseman kautta peitekielisesti. Lahdesta lähetettävien yleisradiolähetysten vastaanottimeksi kehitettiin Töpö.

M5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-malli museo muuta
M5 Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [9]
M5 Sotamuseo [10]

radiovastaanotin M7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radiovastaanotin M7 korvasi Lahden suuraseman käytön yleisradiovastaanotin Töpöllä paluukanavana. M7 ei ollut yleisradiovastaantoin, vaan sähkötysradiovastaanotin, jolloin yleisradion peitekielisten viestin käytöstä saatettiin Töpö-yleisradiovastaanottimen kanssa luopua. Koska M7 oli pelkkä vastaanotin, käytettiin sähkötysradiolähettimenä M4:a parina M4/M7.

Kyynel-malli museo muuta
M7 Mastola
M7 Museo Militaria
M7 Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [11] RAPM30155 kuva http://arjenhistoria.fi :ssä [12]
M7 Sotamuseo
M7 Vakoilumuseo [13]

radiolähetin-vastaanotin M10 ja ruotsalaisvalmisteinen radiolähetin-vastaanotin M10X[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-malli museo muuta
M10 Crypto Museum Stella Polarisradiolähetin-vastaanotin
M10 Försvarets Radioanstalts museum Stella Polaris
M10 Göteborg Radiomuseet Stella Polaris
M10 Jalkaväkimuseo
M10 Lylyn Viestivarikon museo
M10 Museo Militaria
M10 Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [14]
M10 Sotamuseo
M10 Virolahden bunkkerimuseo [15]

M10, M11 ja M12 olivat lähetin-vastaanottimia, joten enää ei tarvittu kahta erillistä radiolaitetta niin kuin sähkötysradiolähetin M4 / yleisradiovataanotin Töpö tai sähkötysradiolähetin M4 / sähkötysradiovastaanotin M7.

radiolähetin-vastaanotin M11[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-malli museo muuta
M11 Erillinen pataljoona 4:n perinnetilat Utin jääkärirykmentissä Kouvolassa [16]
M11 Hotelli Herttua
M11 Jalkaväkimuseo
M11 Kouvolan Miljöö- ja Radiomuseo putkiradiomuseon sotilasradiomuseo
M11 Lylyn Viestivarikon museo
M11 Museo Militaria
M11 Sotamuseo [17]

radiolähetin-vastaanotin M12[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyynel-malli museo muuta
M12 Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [18]
M12 Museo Militaria [19]

LV ja V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen puolustusvoimissa on omaksuttu 1970-luvulla radiomerkintätapa, jossa kirjain LV tarkoittaa radiolähetin-vastaanotinta ja V pelkkää vastaanotinta. Yleisimmin radiot ovat lähetin-vastaanottimia, LV, mutta esimerkiksi liikennevastaanotin on pelkkä vastaanotin, V.


Näyttelyt ja radioamatööritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyyneltä käytetään myös radioamatööritoiminnassa. Se on /SA -tyyppinen radio perinneradiotapahtumissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pale, Erkki, (toim. Reijo Ahtokari): Suomen radiotiedustelu 1927-1944. omakustanne (Reijo Ahtokari ym.), painopaikka Hakapaino, Helsinki, 1978. ISBN 952-90-9437-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]