Suomen Viro-yhdistysten liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Viro-yhdistysten liitto
Suomen Viro-yhdistysten liiton logo.png
Perustettu 1991
Tyyppi ystävyysseura
Päämaja Eesti Maja, Helsinki
Puheenjohtaja Grete Ahtola
Jäsenlehti viro.nyt
Aiheesta muualla
svyl.fi

Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) on ystävyysseura, jonka tarkoituksena on edistää Suomen ja Viron suhteita. SVYL perustettiin vuonna 1991 nimellä Viro-yhdistysten liitto. (VYL). Se kasvoi yli neljänkymmenen paikallisosaston valtakunnalliseksi liitoksi 1990-luvun toisella puoliskolla. Nykyään liittoon kuuluu 29 aktiivisesti toimivaa paikallista Viro-yhdistystä. SVYL kuuluu myös valtakunnalliseen Ystävyysseurojen liittoon.

SVYL edistää erityisesti Suomen ja Viron kulttuurisuhteita ja järjestää erilaisia tapahtumia, seminaareja ja matkoja Viroon. Liiton ansiomerkkiä Suomen ja Viron välisten suhteiden edistämisestä on jaettu vuodesta 2000 alkaen. Liitto kutsuu myös kunniajäseniä. Ensimmäiseksi kunniajäseneksi kutsuttiin vuonna 2012 liiton entinen pääsihteeri, vapaa kirjoittaja Kulle Raig.

Liiton puheenjohtajana on toiminut muun muassa Turun yliopiston professori Kalervo Hovi ja kääntäjä, Viron Suomen-insituutin johtaja Sanna Immanen ja kirjailija Harri Raitis.

Liiton toimisto sijaitsee Helsingin Suvilahdessa, osoitteessa Sörnäisten rantatie 22, 17. syyskuuta 2010 avatussa Eesti Maja -keskuksessa. Samoissa tiloissa toimivat muun muassa Tuglas-seura, Baltia-kirjasto, Viron Suomen-instituutti ja Enterprise Estonia.

viro.nyt-lehti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Viro-yhdistysten liitto julkaisee viro.nyt-kulttuurilehteä. Lehteä on julkaistu vuodesta 2001 lähtien, ja se ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Päätoimittajan tehtävässä toimii Viro-yhdistysten liiton toiminnanjohtaja ja tämän lisäksi toimituskuntaan kuuluvat lehden taittaja sekä lukuisat vapaaehtoiset avustajat.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkopuoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Viro-yhdistysten liitolla on myös verkkopuoti, joka on ainoana Suomessa erikoistunut virolaiseen kirjallisuuteen.

Jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Viro-yhdistysten liittoon kuuluu 29 paikallista Viro-yhdistystä ympäri Suomen. Jokainen Viro-yhdistys ottaa vastaan uusia jäseniä. Jäsenetuna liiton jäsenyhdistysten jäsenet saavat muun muassa viro.nyt-kulttuurilehden kotiin neljä kertaa vuodessa sekä SVYL-jäsenkortin.

Rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtakunnallisten ystävyysseurojen toimintaan yleisavustuksia eli vuotuiseen toimintaan tarkoitettuja toiminta-avustuksia. Ehtona on, että toiminta on vakiintunutta sekä yhteiskunnallisesti ja kulttuuripoliittisesti vaikuttavaa. Eduskunta päättää vuosittain, minkä enimmäissumman ministeriö käyttää avustuksiin. Vuosina 2012–2020 ministeriö on myöntänyt Suomen Viro-yhdistysten liitolle yleisavustuksia valtakunnalliseen ystävyysseuratoimintaan seuraavasti:[1]

Avustus 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020
OKM:n ystävyysseurojen yleisavustus &&&&&&&&&&055000.&&&&0055 000 € &&&&&&&&&&053000.&&&&0053 000 € &&&&&&&&&&054500.&&&&0054 500 € &&&&&&&&&&054500.&&&&0054 500 € &&&&&&&&&&054500.&&&&0054 500 € &&&&&&&&&&054500.&&&&0054 500 € &&&&&&&&&&060000.&&&&0060 000 € &&&&&&&&&&080500.&&&&0080 500 € &&&&&&&&&&080500.&&&&0080 500 €

Kunniajäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kulle Raig, v. 2012 lähtien

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Immanen, Sanna ja Pääskylä-Malmström, Terhi (toim.): Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä. Suomen Viro-yhdistysten liiton 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu teos. SVYL ja Virkku, 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yleisavustukset valtakunnallisten ystävyysseurojen toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 2.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]