Suvilahti (Helsinki)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suvilahden voimalaitoksen rakennuksia
Teräskellon rakenteita

Suvilahti (ruots. Södervik) on Helsingin Sörnäisissä Kalasataman alueella oleva entinen energiatuotantoalue, josta on 2000-luvulla kehittymässä kulttuurikeskus. Suvilahden alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jonka tiilisellä suojarakennuksella varustetulla kaasukellolla on Helsingin kaupunginmuseon mukaan merkittävä kaupunkikuvallinen asema[1].

Vuoden 2008 alusta lähtien suurinta osaa alueen rakennuksista on hallinnoinut Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo, lukuun ottamatta kaasukelloja, jotka ovat kaupungin hallinnassa. Kaasukellot ja entinen sähkölaitos kunnostetaan ja niihin toteutetaan kulttuuritilat vuosina 2018–2020.[2]

Historiallinen rakennuskanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvilahden vanha voimala

Alueella on jäljellä kaksi kaasukelloa ja yhdeksän muuta sähkön- ja kaasuntuotantoon liittyvää tai siihen käytettyä rakennusta.

Suvilahteen rakennettiin Helsingin ensimmäinen voimalaitos, höyryturbiinivoimalaitos, joka valmistui 1909. Seuraavana vuonna valmistui kaasuntuotantolaitos. Tehdasrakennukset suunnittelivat arkkitehti Selim A. Lindqvist ja betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.[3] Rakennuksissa on käytetty ensimmäimäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia, 1900-luvun alkupuolella puhuttiin vielä rautabetonista. Rakennusten julkisivut ovat pääosin rapattua tiiltä.

Suvilahden höyryvoimalaitos tuotti pelkkää sähköä. Sen toiminta lopetettiin 1976, eli samana vuonna kuin Hanasaari B voimalaitos saatiin tuotantokuntoon. Hanasaari B tuottaa sähkön lisäksi kaukolämpöä. Kaupunkikaasua valmistettiin loppuaikoina paikalle kuljetetusta nestekaasusta, kaasun valmistus Suvilahdessa loppui 1994, kun käyttöön otettiin maakaasu. Suvilahden kaasukelloista vanhin eli tiilisellä suojarakennuksella varustettu kaasukello on valmistunut 1910 ja viereinen suurempi, ilman suojarakennusta oleva kaasukello, vuonna 1929. Ne poistettiin käytöstä 1990-luvulla. Tiilisen suojarakennuksen halkaisija on noin 40 metriä, teräskellon noin 50 metriä ja sen tukikehikon ylimmät rakenteet ovat noin 40 metrin korkeudella maanpinnasta. Kaasusäiliö alkaa jonkin verran maanpinnan alapuolelta. Tiilikuorisen kaasukellon kaasutilavuus on noin 30 000 kuutiota ja isomman kaasukellon noin 50 000 kuutiota.[4]

Tiilisen suojarakennuksen sisätila ala-asennossa olevan kaasusäiliön päältä nähtynä

Kaasukelloa käytettiin kaasuvarastona. Siinä on pohjalla teräksinen vedellä täytetty allas. Altaassa on kolmesta sisäkkäisestä kaasutiiviisti toisiinsa liitetystä sylinteristä muodostuva teleskooppisesti nouseva laitteisto, sisimmässä sylinterissä on katto. Kun kaasua virtasi kaasukelloon enemmän kuin sitä poistui kulutukseen, teleskooppiset säiliöt nousivat kaasun tilavuuden kasvaessa. Kun kaasua kulutettiin enemmän kuin tuotettiin, teleskooppisäiliöt laskivat. Sisimmän sylinterin paino sai aikaan kaasuverkostossa olevan paineen. Kaasu virtasi kelloon ja kellosta putkia pitkin, kellon pohjan kautta. Kun Helsingin kaasuverkostossa siirryttiin jakelemaan maakaasua, tarve kaasun varastointiin lakkasi.

Suvilahden kaasukellot ovat Turun kaasukellon lisäksi ainoat Suomessa säilyneet kaasukellot. Helsingissä sijaitsi kaasukello myös Eteläisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun kulmauksessa, vuonna 1907 rakennettu kaasukello purettiin 1960-luvulla.[5] Viipuriin rakennetut kaasukellot on kaikki purettu, viimeksi rakennettu kaasukello valmistui 1930 ja se purettiin neuvostoaikana, maakaasu teki sen tarpeettomaksi.[6]

Suvilahden alueen vieressä on Helsingin Energian Hanasaaren B-voimalaitos, sen vieressä ollut Hanasaaren A-voimalaitos purettiin vuonna 2008. Lisäksi alueella sijaitsee 2000-luvulla rakennettu varavoimalaitos.

Suvilahden alue rakennuksineen siirtyi Kiinteistö Oy Kaapelitalon hallintoon vuoden 2008 alusta ja omistukseen vuonna 2010.

Kulttuurikeskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flow Festival Suvilahden alueella vuonna 2015.

Suvilahti on toimintakonseptiltaan Kaapelitehdasta vastaava kulttuurikeskus. Alueen tiloja vuokrataan kulttuurialan toimijoille sekä sitä tukevalle elinkeinotoiminnalle.

Alueella on vuokralla valokuvausstudioita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja yrityksiä. Alueen toimijoita on muun muassa kulttuurikeskus Oranssi, Studio Magito, joka on muuttanut alueelle keväällä 2006 ja Viro-keskus Eesti Maja joka avautui Voimalaitos-rakennuksessa syksyllä 2010. Cirko- Uuden sirkuksen keskus aloitti toimintansa Kojehuone-rakennuksessa sen peruskorjauksen valmistuttua keväällä 2011. Näkyvimpiä ja suurimpia tapahtumia ovat kesäkuukausina alueella järjestettävät konsertit ja festivaalit. Vuosittaisia tapahtumia ovat muun muassa Flow Festival ja Tuska, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Suvilahdessa vuonna 2011.

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupunki kunnostaa sähkövoimalan ja kaksi kaasukelloa kulttuurikäyttöön. Molempia kaasukelloja kunnostetaan samanaikaisesti, ja niiden puhdistus- ja kunnostustyöt alkoivat syksyllä 2016. Tiilikuorisen kaasukellon teleskooppirakennetta alettiin purkaa syksyllä 2016. ja isomman kaasukellon vastaava on purettu jo aiemmin.[1] Kaasukellon tiilisen suojarakennuksen peruskorjaus maksaa 18,2 miljoonaa euroa.[7] Uusien tilojen on tarkoitus tulla kaupungin nuorisotoimen ja elävän musiikin yhdistyksen Elmun käyttöön.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suvilahden kaasukellojen kehittäminen Helsingin kaupunki. Viitattu 30.3.2017.
  2. Vainio, Riitta: Suvilahden rakennukset jalostuvat uudeksi kulttuurialueeksi. Helsingin Sanomat, 4.11.2010, s. A16.
  3. Suvilahden voimalaitosalue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  4. Helsingin kaupunki, tilakeskus: Suvilahden alueen kaasukellojen tyhjentäminen sekä kaasukellojen ulkopuolisen salaojittamisen hankesuunnitelma 15.1.2010 (Esityslistan liite) Helsingin kiinteistölautakunnan esityslista. 26.1.2010. Viitattu 6.11.2010.
  5. Kampin kaasukello Lasipalatsin Mediakeskus Oy. Viitattu 12.5.2014.
  6. Kupila, Sanna: Turun kaasukellot, s. 45. Turun maakuntamuseo, 2006. ISBN 951-595-109-7.
  7. Suvilahden tiilinen kaasukello kunnostetaan kulttuuritilaksi | Uutta Helsinkiä www.uuttahelsinkia.fi. Viitattu 30.3.2017.
  8. Hakkarainen, Kaisa: Suvilahden kaasukello voi yhä räjähtää – jättiremontin jälkeen sen valtaavat nuoriso ja livemusiikki Helsingin Sanomat. 1.9.2016. Viitattu 30.3.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]