Kaasukello

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Periaatepoikkileikkaus kaasukellosta.
Aukileikattu ranskalainen kaasukello. Kuvassa näkyvät nousevien sylintereiden alareunoissa olevat kourut.
Helsingin kaasukello vuodelta 1929.
Turun kaasukello vuodelta 1912 ja kaasupallo vuodelta 1937.
Kampin kaasukello ja sitä ympäröivä varastoalue Malminkadulta nähtyinä vuonna 1963. Taustalla Autotalon kortteli. (Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat).

Kaasukello on kaasun varastointiin tarkoitettu kaasusäiliö, joita on kaasutehtaiden yhteydessä. Kaasukellossa on pohjalla rautainen vedellä täytetty allas. Altaassa on muutamasta sisäkkäisestä kaasutiiviisti toisiinsa liitetystä sylinteristä muodostuva teleskooppisesti nouseva laitteisto, sisimmässä sylinterissä on katto. Kun kaasua virtaa kaasukelloon enemmän kuin sitä poistuu kulutukseen, teleskooppiset säiliöt nousevat kaasun tilavuuden kasvaessa. Kun kaasua kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, teleskooppisäiliöt laskevat. Sisimmän sylinterin paino saa aikaan kaasuverkostossa olevan paineen. Kaasu virtaa tuotannosta kelloon ja kellosta kulutukseen putkia pitkin, kellon pohjan kautta. Kaasuverkostossa oleva paine on vakio, joten säiliöstä lähtevässä putkessa on paineensäätäjä.[1]

Kaasukellosta on käytetty englanninkielistä nimitystä gasometer. Se oli kaasua varastoiva iso säiliö eikä kaasumittari, joka olisi sanan suora käännös. Suomessa käytettiin lehdissä ensin 1800-luvun puolivälissä nimitystä gasometer ja sen jälkeen ruotsiksi gasbehållare ja gasklocka. Tämä kääntyi 1880-luvulla suomeksi kaasukelloksi.[2]

Kaasutiiviys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasukellon pohja-astia on täynnä vettä. Jokaisen nousevan sylinterin seinien alareunassa on ulkopinnassa kouru, joka myös täyttyy vedellä. Kun kaasua virtaa säiliöön, sylinteri nousee ja sen alareunan kouru painuu lomittain seuraavaksi uloimman sylinterin yläreunassa olevaa, säiliön sisäänpäin suuntautuvaa alassuin olevaa kourua vasten. Vesilukko tiivistää liitoksen kaasutiiviiksi.[3] Kaasukellossa on säiliön ympärillä teräsjohteet, joihin nousevat ja laskevat sylinterit tukeutuvat.[4]

Suomen kaasukellot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvilahti
Pääartikkeli: Suvilahden kaasukellot

Helsingin Sörnäisissä Suvilahden alueella on kaksi kaasukelloa. Ne on poistettu käytöstä 1990-luvulla. Vanhempi Suvilahden kaasukelloista on valmistunut vuonna 1910, sen tilavuus on noin 30 000 kuutiometriä ja siinä on ympärillä tiilinen suojarakennus. Toinen kaasukello on ilman suojarakennusta, tilavuudeltaan se on noin 50 000 kuutiometriä ja se on valmistunut 1929. Molemmat kaasukellot odottavat kunnostusta.

Kamppi

Kampin kaasukello Helsingissä sijaitsi Eteläisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun kulmauksessa, vuonna 1907 (tai 1910) rakennetun[5] kaasukellon oli suunnitellut arkkitehti Karl Lindahl. Se rakennettiin kun yksityinen kaasuyhtiö siirtyi kaupungin haltuun ja siirtyi Sörnäisiin. Kampin kaasukellon purkamisesta tehtiin päätös alkuvuodesta 1966.[6]

Säiliön tilavuus oli alkujaan 9 000 kuutiometriä, mutta alaosa 8,5 metrin korkeudelle oli sittemmin täytetty vedellä. Kaasuvalojen aikaan sieltä sytytettiin kaupungin kaasuvalot. Kaasuvalo oli tullut Helsingissä käyttöön 1860. Valot sammutettiin 7. joulukuuta 1941 pommitusten vuoksi, eikä niitä sen jälkeen enää sytytetty vaan ne purettiin pois.[6]

Turku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turun kaasukello

Turussa on jäljellä yksi kaasukello, joka on valmistunut 1912. Kaasukellossa on tiilinen suojarakennus.[7] Säiliön tilavuus oli 10 000 kuutiometriä.[8] Kaasuntuotanto lopetettiin 1973.[9] Kaasukello on uusiokäytössä: sen sisällä on ollut vuodesta 2003 lähtien 6 000 kuution lämpöakku.[10] Kaasukellon vieressä on teräksinen kaasupallo, kaasun tilapäiseen varastointiin tarkoitettu vuonna 1937 valmistunut korkeapainesäiliö, jonne mahtui 3 500 kuutiota kaasua.[11]

Viipuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin viimeisin kaasukello on rakennettu 1930. Se purettiin neuvostoaikana tarpeettomana, koska kaupungissa oli siirrytty maakaasun käyttöön.[12]

Raahe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raahen terästehtaalla on ja on ollut yhteensä kolme kaasukelloa. Vanhin teräksinen on purettu kun uusin, Suomen uusin kaasukello valmistui 1990-luvulla. Tämän lisäksi tehtaalla on teräksinen kaasukello 1970-luvulta edelleen käytössä. Kaasukellot ovat tasapainottamassa prosessikaasujen − masuuni- ja koksikaasun − tuottoa ja kulutusta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pieni tietosanakirja, osa II. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.5.2012).
  2. Kupila, 2006, s. 20
  3. Kupila, 2006, s. 39
  4. Kupila, 2006, s. 28
  5. Kampin kaasukello Lasipalatsin Mediakeskus Oy. Viitattu 12.5.2014.
  6. a b Helsinki 50 vuotta sitten: Kaasunjakelusäiliö pois linja-auto­aseman tieltä Hs.fi. 4.1.2016 (alkup. 4.1.1966). Viitattu 4.1.2016.
  7. Kupila, 2006, s. 26
  8. Kupila, 2006, s. 23
  9. Kupila, 2006, s. 47
  10. Kupila, 2006, s. 53–56
  11. Kupila, 2006, s. 36–38
  12. Kupila, 2006, s. 45