Shimon Peres

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shimon Peres
שמעון פרס
Israelin 9. presidentti
13. kesäkuuta 2007 – 24. heinäkuuta 2014
Pääministeri Ehud Olmert
Benjamin Netanjahu
Edeltäjä Moshe Katsav
Seuraaja Reuven Rivlin
Israelin ulkoministeri
7. maaliskuuta 2001 – 2. marraskuuta 2002
Edeltäjä Shlomo Ben-Ami
Seuraaja Benjamin Netanjahu
14. heinäkuuta 1992 – 22. marraskuuta 1995
Edeltäjä David Levy
Seuraaja Ehud Barak
20. lokakuuta 1986 – 23. joulukuuta 1988
Edeltäjä Yitzhak Shamir
Seuraaja Moshe Arens
Israelin 8. pääministeri
4. marraskuuta 1995 – 18. kesäkuuta 1996
Edeltäjä Jitzhak Rabin
Seuraaja Benjamin Netanjahu
13. syyskuuta 1984 – 20. lokakuuta 1986
Presidentti Chaim Herzog
Edeltäjä Jitzhak Shamir
Seuraaja Jitzhak Shamir
Henkilötiedot
Syntynyt2. elokuuta 1923
Wiszniew, Puola
Kuollut28. syyskuuta 2016 (93 vuotta)
Ramat Gan, Israel
Ammatti sotilas
Puoliso Sonya Gelman Peres
Tiedot
Puolue Kadima
Työväenpuolue
Uskonto Juutalaisuus
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1994)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Shimon Peres (hepr. ‏שמעון פרס‎, He-Shimon Peres.ogg kuuntele ääntämys (ohje), 2. elokuuta 1923 Wiszniew, Puola – 28. syyskuuta 2016 Ramat Gan Israel)[1][2] oli israelilainen poliitikko, joka toimi Israelin presidenttinä 13. kesäkuuta 2007 – 24. heinäkuuta 2014. Peres toimi kolmeen otteeseen Israelin työväenpuolueen puheenjohtajana, vuosina 1977–1992, 1995–1996 ja 2003–2005, ja maansa pääministerinä kahteen otteeseen, 1984–1986 ja 1995–1996. Peres kuului keskustalaiseen Kadima-puolueeseen, joka perustettiin vuoden 2005 lopulla; Peres jätti työväenpuolueen joulukuussa 2005 menetettyään kuukautta aikaisemmin puolueen puheenjohtajuuden Amir Peretzille.

Vuonna 1994 Peres sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin kanssa rauhanpyrkimyksistä, jotka huipentuivat Oslon rauhanprosessiin.[3]

Vuoden 2016 syyskuussa tiedotettiin Peresin saaneen aivoverenvuodon ja joutuneen hengityskoneeseen[4]. Hän kuoli kahden viikon kuluttua sairastumisesta 28. syyskuuta vastaisena yönä[1].

Varhaiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Peres teini-ikäisenä tulevan vaimonsa Sonian kanssa vuonna 1939.

Szymon Perski syntyi juutalaiseen perheeseen[5] Wieniawassa, Puolassa (nykyinen Višneva, Valko-Venäjä). Hänen vanhempansa eivät olleet vahvasti uskonnollisia, mutta hänen rabbina toiminut isoisänsä tutustutti hänet juutalaiseen uskontoon.[6][7] Peresin perhe puhui kotona jiddišiä, hepreaa ja venäjää.[8] Hän oppi koulussa puolaa, ja myöhemmin hän puhui myös ranskaa sekä englantia. Perhe muutti juutalaisiin kohdistuvia vainoja pakoon Palestiinaan vuonna 1934.[9][5] Peres opiskeli Geulan koulussa Tel Avivissa ja Ben Shemenin maatalouskoulussa. Peres liittyi Haganah-taistelujärjestöön vuonna 1947. Hän tapasi David Ben-Gurionin, joka teki hänestä laivaston komentajan. Peresistä tuli puolustusministeriön johtava kenraali vuonna 1953. Peresin toiminnan vaikutuksesta Israelin nuori valtio etsi liittolaisia. Ranska toimitti Dassault Mirage III -taistelukoneita ja Dimonan ydinvoimalan Israelille, ja kolmen vallan sopimuksella Ranskan ja Ison-Britannian kanssa Israel hyökkäsi Suezin kriisin aikana vuonna 1956 Egyptiin.

Peres valittiin knessetiin Mapai-puolueen edustajana vuonna 1959. Hän oli perustamassa työväenpuoluetta vuonna 1968. Hän oli Golda Meirin hallituksessa, ja Meirin eroamisen seurauksena hän menetti työväenpuolueen johtajuuden Jitzhak Rabinille. Rabinin hallituksessa Peres toimi puolustusministerinä vuosina 1974–1977.

Poliittinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Donald Rumsfeld (vasemmalla) ja Shimon Peres Pentagonissa 22. lokakuuta 2001.

Hänet valittiin työväenpuolueen johtajaksi vuonna 1977, mutta puolue hävisi parlamenttivaaleissa Likudille.

Vuoden 1984 vaalien jälkeen Työväenpuolue nousi suurimmaksi 44 paikalla. Se ei kuitenkaan saanut luotua vaadittavaa 60 paikan koalitiota hallituksen muodostamiseksi ja päädyttiin erikoiseen järjestelyyn; Peres oli pääministerinä kahden vuoden ajan ja Likudin Jitzhak Shamir seuraavat kaksi vuotta Peresin siirtyessä ulkoministeriksi ja varapääministeriksi.[10]

Pääministerin viran aikana hän toteutti Israelin sotavoimien vetäytymisen Libanonista ja pystyi alentamaan inflaatiota Yhdysvaltain myöntämien lainojen avulla[10]. Luovutettuaan pääministerin paikan sopimuksen mukaan Shamirille 1986 hän ryhtyi kuitenkin salaisiin neuvotteluihin Jordanian kuningas Husseinin kanssa Israelin ja Jordanian sopimuksesta ja miehityksen päättämisestä. Shamir vastusti sopimusta ja se kaatui hallituksen keskinäisissä neuvotteluissa, ja joulukuussa 1987 alkoi ensimmäinen intifada.[10]

Shamirin ja Peresin jälkeen pääministeriksi nousi Rabinille tämän voitettua parlamenttivaalit. Peres toimi ulkoministerinä neuvotteluissa Israelin ja Palestiinan välisissä rauhanneuvotteluissa vuosina 1992–1995. Näiden neuvottelujen tuloksena hänet palkittiin yhdessä Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin kanssa Nobelin rauhan palkinnoilla vuonna 1994. Rabinin murhan jälkeen Peres palasi Israelin pääministeriksi vuonna 1995. Benjamin Netanjahun Likudin voitto parlamenttivaaleissa syrjäytti Peresin vuonna 1996.

Peres oli presidenttiehdokkaana vuonna 2000, mutta hävisi Likudin Katsaville. Barakin häviö Ariel Sharonille 2001 vaaleissa antoi Peresille mahdollisuuden tehdä toinen paluu politiikkaan. Hän johdatti työväenpuolueen kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen yhdessä Sharonin Likud-puolueen kanssa ja varmisti Peresille ulkoministerin viran. Muodollinen puoluejohtajuus siirtyi Benjaminin Ben-Eliezerille ja Amran Mitzananille. Peres luopui ulkoministerin virasta työväenpuolueen kärsittyä tappion 2003 vaaleissa. Hän johti vielä puolueen koalitioon Sharonin kanssa vuoden 2004 lopulla.

Peres valittiin työväenpuolueen johtajaksi vuonna 2005. Hän jätti työväenpuolueen kun hävisi johtajavaalin Amir Peretzille, ja liittyi uuteen keskustapuolueeseen Kadimaan. Kadima nimitti hänet ehdokkaaksi 13. kesäkuuta 2007 presidentinvaaliin, jossa Peres valittiin Katsavin seuraajaksi.[11]

Vuonna 2010 julkaistiin dokumentteja, joiden perusteella uskotaan Peresin tarjoutuneen myymään Jericho-ohjuksia ja ydinaseita Etelä-Afrikan puolustusministeri P. W. Bothalle 1970-luvulla.[12]

Vuoden 2014 vaaleissa 90-vuotias Peres ei enää ollut ehdokkaana, ja pidättäytyi ilmaisemasta tukeaan kenellekään ehdokkaista seuraajakseen.[13]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peres oli jäänyt leskeksi ja hänellä oli kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.[14] Hänen vaimonsa oli Sonia (o.s. Gelman), lapset ovat tytär Zvia ja pojat Yonathan ja Nehemia.[15]

Näyttelijä Lauren Bacall oli Peresin serkku.[16]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Hirvonen, Saara: Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut 28.9.2016. Yle. Viitattu 28.9.2016.
  2. ↑ Shimon Peres, former Israeli president, dies aged 93 28.9.2016. BBC. Viitattu 28.9.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Shimon Peres Encyclopedia Britannica: Guide to Nobel Prize
  4. ↑ Lahti, Pauli: Israelin ex-pääministeri Shimon Peres sairaalaan 14.9.2016. Yle. Viitattu 28.9.2016.
  5. ↑ a b Israel’s former president Shimon Peres dies at 93 France 24. 28.9.2016. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Obituary: Shimon Peres, Israeli founding father BBC News. 28.9.2016. Viitattu 26.4.2021. (englanti)
  7. ↑ How Shimon Peres, the boy from Vishniva, grew to be a giant The Jewish Chronicle. 2016. Viitattu 26.4.2021.
  8. ↑ Jewish Museum of Tolerance inaugurated Ynetnews. 8.11.2012. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  9. ↑ The Nobel Peace Prize 1994 NobelPrize.org. Viitattu 26.4.2021. (englanti)
  10. ↑ a b c Will Israel be able to form a unity government? 2009. Independent. Viitattu 20.1.2015.
  11. ↑ Peres elected Israel's president 2007. BBC. Viitattu 20.1.2015.
  12. ↑ Tutkija: Israel tarjosi Etelä-Afrikalle ydinaseita Yle Uutiset. 24.5.2010. Viitattu 20.1.2015.
  13. ↑ Israel's presidential candidates face tough task of emerging from Shimon Peres' large shadow 3.5.2014. FOX News. Viitattu 20.1.2015.
  14. ↑ Shimon Peres Israelin ulkominosteriö. Viitattu 20.1.2015.
  15. ↑ Shimon Peres Jewish Virtual Library. Viitattu 20.1.2015.
  16. ↑ Remembering Lauren Bacall 2014. Jewish Journal. Viitattu 20.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Moshe Katsav 		Israelin presidentti
2007–2014 		Seuraaja:
Reuven Rivlin
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi 2024: Nihon Hidankyō

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Shimon_Peres&oldid=22435907”