Lauren Bacall

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lauren Bacall
Syntymäaika 16. syyskuuta 1924
Syntymäpaikka New York, New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 1942–2014
Kuolinaika 12. elokuuta 2014 (89 vuotta)
Kuolinpaikka New York, New York, Yhdysvallat
Oikea nimi Betty Joan Perske
Ammatti malli, näyttelijä
Merkittävät roolit Kirjava satama
Syvä uni
Kuinka miljonääri naidaan
Tuuleen kirjoitettu
Idän pikajunan arvoitus
Tilaa rakkaudelle
Puoliso Humphrey Bogart
(1945–1957)
Jason Robards
(1961–1969)
Lapset Stephen Bogart
Leslie Bogart
Sam Robards
Allekirjoitus LaurenBacall.png
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas
Palkinnot
Ehdokkuudet

Lauren Bacall (engl. [lɔrən bəˈkɔːɫ], oik. Betty Joan Perske; 16. syyskuuta 1924 New York12. elokuuta 2014 New York) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Bacall nousi tähdeksi jo ensimmäisessä elokuvassaan Kirjava satama (1944). Häntä pidetään amerikkalaisen elokuvan ikonina.

Bacall tuli tunnetuksi film noir -elokuvien, kuten Syvän unen (1946) ja Pimeän käytävän (1948) kohtalokkaana naisena. Sitten hän laajensi skaalaansa komediaan Kuinka miljonääri naidaan (1953) ja melodraamaan Tuuleen kirjoitettu (1956).

Bacallin ura elokuvassa ja teatterissa kesti seitsemän vuosikymmentä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea vahvan naisen perustyyppinä. Hänelle myönnettiin useita palkintoja, muiden muassa kaksi Golden Globe -patsasta. Vuonna 1997 hän sai Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Tilaa rakkaudelle (1996) ja vuonna 2009 Oscar-kunniapalkinnon elämäntyöstään.

Bacall kuoli sairauskohtaukseen 89-vuotiaana kotonaan New Yorkissa 12. elokuuta 2014.[1]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bacall pin-up -kuvassa. Yank, the Army Weekly, marraskuu 24/26, 1944.

Betty Joan Perske syntyi Bronxissa, New Yorkissa 16. syyskuuta 1924 Natalie Weinstein-Bacalin ja William Persken ainoaksi lapseksi.[2] Hänen äitinsä oli romanialainen siirtolainen, joka työskenteli sihteerinä ja isä taas puolanjuutalaiseen perheeseen New Jerseyssä syntynyt myyntimies. Pian Betty Joanin syntymän jälkeen perhe muutti Brooklyniin Ocean Parkwaylle. Keskiluokkaisessa juutalaisperheessä kasvanut Betty Joan sai hyvän koulutuksen varakkaiden setiensä antaman taloudellisen avun ansiosta. Hän kävi ensin New Yorkin Tarrytownissa yksityistä tyttökoulua nimeltä The Highland Manor Boarding School for Girls. Sen jälkeen hän opiskeli Julia Richman High Schoolissa Manhattanilla.[3]

Betty Joanin vanhemmat erosivat hänen ollessa viisivuotias, eikä hän enää tavannut isäänsä. Betty Joan muodosti hyvin läheisen suhteen äitiinsä, joka meni uusiin naimisiin ja muutti myöhemmin asumaan Kaliforniaan, kun tyttärestä oli tullut elokuvatähti.[4] Kun hänen äitinsä muutti sukunimensä virallisesti Bacaliksi, Betty Joan otti myös nimen käyttöönsä uransa alussa, lisäten loppuun yhden l-kirjaimen.

Bacall oli isänsä kautta sukua Israelin yhdeksännelle presidentille, Shimon Peresille.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humphrey Bogart ja Lauren Bacall Jack Brownin radiohaastattelussa toisen maailmansodan aikana

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin tanssijan urasta haaveillut Betty Joan alkoi vuonna 1941 käydä draamatunneilla American Academy of Dramatic Arts -koulussa, jossa hänen luokkatoverinaan oli Kirk Douglas. Samaan aikaan hän työskenteli valokuvamallina ja teatterin paikannäyttäjänä. Betty Joan debytoi Broadwaylla 17-vuotiaana, kun hän toimi avustajana näytelmässä Johnny 2 X 4. Hän asui tuolloin New Yorkin Greenwich Villagessa yhdessä äitinsä kanssa, ja voitti paikallisen kauneuskilpailun Miss Greenwich Village vuonna 1942.[6]

Betty Joan toimi teinimallina ennen elokuvauraansa ja esiintyi muotilehtien, kuten Voguen ja Harper's Bazaarin, kansissa. Hänessä havaittiin ”kissamaista suloa” sekä huomioitiin ”kullanvaaleat hiukset ja sinivihreät silmät”. Harper's Bazaar -lehden kannesta Betty Joanin löysi elokuvaohjaaja Howard Hawksin mallina työskennellyt vaimo Nancy ”Slim” Keith. Tämä kehotti Hawksia kutsumaan Betty Joanin Hollywoodiin koekuvaukseen. Hawks pyysi sihteeriään selvittämään Bacallin taustoja, mutta tämä oli käsittänyt väärin ja lähettikin Betty Joanille junalipun Hollywoodiin koekuvausta varten.[7]

Tähteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavattuaan Betty Joanin Hawks allekirjoitti hänelle saman tien seitsenvuotisen sopimuksen Warner Brosin kanssa 100 dollarin viikkopalkalla. Betty Joan muutti etunimensä Laureniksi ja otti taiteilijanimekseen äitinsä sukunimen Bacal, jonka loppuun hän lisäsi l-kirjaimen. Howard Hawks vaimoineen otti Bacallin siipiensä suojiin; Slim puki hänet tyylikkääksi ja opasti häntä käytöstavoissa ja makuasioissa. Hawks taas ryhtyi Bacallin henkilökohtaiseksi manageriksi. Hän myös ehdotti, että Bacall muuttaisi äänensä matalammaksi ja syvemmäksi – hänen luonnollinen puheäänensä oli kimeä nenä-ääni. Hawks palkkasi Bacallille äänivalmentajan, jonka johdolla hän opetteli tunnusomaisen ”kehräävän” äänensä.[8]

Hawks kiinnitti Bacallin vuoden 1944 elokuvaansa Kirjava satama. Koekuvauksessa hermostunut Bacall painoi leukansa rintaa vasten, käänsi kasvonsa kameraa kohti ja kiinnitti katseensa ylös. Tästä ”The Lookiksi” kutsutusta maneerista tuli tumman äänen ohessa hänen tavaramerkkinsä. Bacall oli 173 cm pitkä, mikä oli harvinaista ajan naisnäyttelijöille. Myös tämä ominaisuus sai hänet erottumaan joukosta.[9]

Bacallin rooli Kirjavan sataman käsikirjoituksessa oli aluksi pieni, mutta filmauksen aikana hänelle lisättiin yhä enemmän kohtauksia ja rooli laajeni lopulta naispääosaan. Roolihahmon esikuvana toimi Hawksin vaimo Slim. Bacall nousi välittömästi tähteyteen elokuvan julkaisun myötä. Hänen käheä äänensä ja androgyyni karismansa nostivat hänet muoti-ikoniksi ja tekivät hänestä modernin, itsenäisen naisen esikuvan. Elokuvan kuvauksissa Bacallin ja vastanäyttelijä Humphrey Bogartin välille syntyi rakkaussuhde.[10]

Warner Bros. järjesti laajan julkisuuskampanjan elokuvan markkinoimiseksi ja samalla promotoitiin tuoretta elokuvatähteä. PR-kampanjan merkeissä Bacall vieraili National Press Clubilla Washingtonissa, jossa lehdistöagentti pyysi häntä istumaan pianon päällä varapresidentti Harry S. Trumanin soittaessa sitä.[11]

Kirjavan sataman jälkeen Bacall nähtiin film noirien sankarittarena ja komediaelokuvien dynamona. Bacall tunnettiin valikoivuudestaan rooliensa suhteen: hän hylkäsi suuren osan tarjotuista käsikirjoituksista, mikä oli harvinaista nuorelle naisnäyttelijälle.

Bacallin seuraava elokuva Madridin lähettiläs sai kehnot arvostelut, jotka olisivat voineet huomattavasti vahingoittaa hänen uraansa. Roolisuoritus seuranneessa film noir -elokuvassa Syvä uni (1946) kuitenkin jatkoi hänen urakehitystään. Rooli itsenäisenä ja salaperäisenä Vivianina myös vakiinnutti hänen femme fatalen imagoaan. Hänen vastanäyttelijänsä elokuvassa oli jälleen Bogart.[12] Syvän unen lisäksi Bacall näytteli Bogartia vastaan vielä kahdessa elokuvassa. Film noir Pimeä käytävä (1947) perustui David Goodisin samannimiseen romaaniin. Bacall näytteli elokuvassa arvoituksellista sanfranciscolaistaiteilijaa ja sai myönteisiä arvioita suorituksestaan; Bogartin saama vastaanotto oli kielteisempi. John Hustonin ohjaamassa melodramaattisessa jännityselokuvassa Myrskyvaroitus vuonna 1948 Bacall näytteli viimeisen kerran samassa elokuvassa Bogartin kanssa. Toisessa merkittävässä miesroolissa oli Edward G. Robinson.[13]

Vuonna 1953 Bacall näytteli yhtä pääosaa Jean Negulescon ohjaamassa elokuvassa Kuinka miljonääri naidaan. Muissa päätehtävissä olivat Marilyn Monroe ja Betty Grable. Elokuva oli merkittävä käännekohta Bacallin uralla, sillä siinä hän osoitti olevansa myös taitava komedienne. Hän näytteli elokuvassa nokkelaa onnenonkijaa Schatze Pagea. Kaikkien aikojen ensimmäinen CinemaScope-menetelmällä kuvattu Kuinka miljonääri naidaan oli ilmestyessään jättimenestys, ja Bacall sai positiivisia arvioita suorituksestaan.

1960–1980-luvuilla Bacall niitti menestystä Broadway-musikaaleissa. Applausesta (1970) ja Woman of the Yearista (1980) hän sai Tony-palkinnon.

Bacall oli Oscar-ehdokkaana vuonna 1997 Barbra Streisandin ohjaamasta elokuvasta Tilaa rakkaudelle. Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Bacallin vuosisadan 20:nneksi tärkeimmäksi naisnäyttelijäksi.

Sen jälkeen Bacall näyttelli tärkeissä osissa muun muassa Lars von Trierin elokuvissa Dogville (2003) ja Manderlay (2005) sekä filmeissä Birth (2004) ja The Walker – seuralainen (2007). Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Oscar-kunniapalkinto elämäntyöstä.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etnisyydeltään juutalaisen[14] Bacallin yksityiselämä tuli tunnetuksi etenkin avioliitosta Humphrey Bogartin kanssa. He saivat kaksi lasta, poika Stephenin ja tytär Leslien. Bogart kuoli syöpään vuonna 1957, ja Lauren Bacall jäi leskeksi 32-vuotiaana. 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa Bacall seurusteli laulaja Frank Sinatran kanssa. Sinatran jätettyä hänet hän muutti Hollywoodista takaisin New Yorkiin, jossa aloitti menestyksekkään teatteriuran.

1961–1969 Bacall oli naimisissa näyttelijä Jason Robardsin kanssa. Heille syntyi poika Sam, joka on itsekin näyttelijä. Avioliitto päättyi eroon, osaksi Robardsin alkoholismin takia.

Bacall oli Israelin presidentti Shimon Peresin serkku.

Lauren Bacall kirjoitti kaksi omaelämäkertakirjaa: Tällaista se oli (By Myself, 1978) ja Now (1994) sekä ensimmäiseen omaelämäkertaansa lisäkappaleen By Myself and Then Some (2005).

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1944 Kirjava satama To Have and Have Not Marie "Slim" Browning
1945 Madridin lähettiläs Confidential Agent Rose Cullen
1946 Syvä uni The Big Sleep Vivian Sternwood Rutledge
1947 Pimeä käytävä Dark Passage Irene Jansen
1948 Myrskyvaroitus Key Largo Nora Temple
1950 Palavaa kultaa Bright Leaf Sonia Kovac
1953 Kuinka miljonääri naidaan How to Marry a Millionaire Schatze Page
1956 Tuuleen kirjoitettu Written on the Wind Lucy Moore Hadley
1957 Mieheni entinen Designing Woman Marilla Brown Hagen
1958 Rakkauden lahja The Gift of Love Julie Beck
1959 Intiassa palaa North West Frontier Catherine Wyatt
1964 Seksiä ja poikamiestyttö Sex and the Single Girl Sylvia Broderick
1966 Lew Harper – yksityisetsivä Harper Elaine Sampson
1974 Idän pikajunan arvoitus Murder on the Orient Express rouva Harriet Belinda Hubbard
1976 Revolverimies The Shootist Bond Rogers
1990 Piina Misery Marcia Sindell
1994 Pret-a-porter Prêt-à-Porter Slim Chrysler
1996 Tilaa rakkaudelle The Mirror Has Two Faces Hannah Morgan
2003 Dogville Dogville Ma Ginger
2004 Liikkuva linna Hauru no ugoku shiro Turhamaisuuden noita (ääni engl. versiossa)
Birth Birth Eleanor
2005 Manderlay Manderlay Mam

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • By Myself and Then Some. It Books, 2005.

Palkintoja ja ehdokkuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1970 Tony-palkinto: paras naispääosa musikaalissa Applause (1970)
  • 1972 Sarah Siddons Award
  • 1980 National Book Award: paras ei-fiktiivinen kirja Tällaista se oli (By Myself, 1978)
  • 1981 Tony-palkinto: paras naispääosa musikaalissa Woman of the Year (1980)
  • 1984 Sarah Siddons Award
  • 1993 Golden Globe: Cecil B. DeMille -palkinto
  • 1997 Screen Actors Guild Award: paras naissivuosa elokuvassa Tilaa rakkaudelle (The Mirror Has Two Faces, 1996)
  • 1997 Golden Globe: paras naissivuosa elokuvassa Tilaa rakkaudelle
  • 1997 Kennedy Center Honors
  • 2000 Stockholm Film Festival: Elämäntyöpalkinto
  • 2007 Norwegian International Film Festival: Elämäntyöpalkinto
  • 2008 Bette Davis Medal of Honor (Bette Davis Foundation)
  • 2009 Oscar-kunniapalkinto elämäntyöstä

Ehdokkuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1977 BAFTA-palkinto: paras naispääosa elokuvassa Revolverimies (The Shootist, 1976)
  • 1997 BAFTA-palkinto: paras naissivuosa elokuvassa Tilaa rakkaudelle
  • 1997 Oscar-palkinto: paras naissivuosa elokuvassa Tilaa rakkaudelle

Bacallilla on elokuvaurastaan tähti Hollywood Walk of Famella, 1700 Vine Street-korttelin itäosassa.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauren Bacall, Star of Hollywood’s Golden Age, Dies at 89 12.1.2014. Variety. Viitattu 13.8.2014. (englanniksi)
  2. Lauren Bacall Fast Facts 12.8.2014. CNN Library. Viitattu 18.6.2017. (englanniksi)
  3. Lauren Bacall: By Myself and Then Some. HarperCollins, New York, 2005. ISBN 0-06-075535-0. (englanniksi)
  4. Cantrell, Susan: "Lauren Bacall on Life, Acting and Bogie Carmel. 19.7.2009. Viitattu 20.6.2017. (englanniksi)
  5. Anderman, Nirit: "Shimon Peres remembers 'very strong, very beautiful' relative Lauren Bacall" Haaretz. 13.8.2014. Tel Aviv. Viitattu 18.6.2017. (englanniksi)
  6. Lauren Bacall Biography & Filmography 2010. Matinee Classics. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  7. Thomson, David: "Lauren Bacall: The souring of a Hollywood legend" The Independent. 11.9.2004. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  8. Sharkey, Betsy: "Lauren Bacall's voice resonated with women The Los Angeles Times. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  9. Sharkey, Betsy: "Lauren Bacall's voice resonated with women The Los Angeles Times. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  10. Thomson, David: "Lauren Bacall: The souring of a Hollywood legend" The Independent. 11.9.2004. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  11. "Lauren Bacall sits on a piano while Vice President Harry S. Truman plays at the National Press Club Canteen Harry S. Truman Presidential Library and Museum. Viitattu 21.6.2017 (englanniksi)
  12. "Beauty and brawn: Lauren Bacall's noir feminine legacy" The Conversation. 13.8.2014. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
  13. "The Best Essentials: Lauren Bacall's 6 Best Performances Indiewire. Viitattu 22.6.2017. (englanniksi)
  14. Lauren Bacall Encyclopedia Britannica. Viitattu 6.4.2013.
  15. Lauren Bacall Hollywood Star Walk. LA Times. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lauren Bacall.