Kultakutri (romaani)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kultakutri on Mika Waltarin kirjoittama pienoisromaani, joka kertoo Maire-nimisen naisen tarinan. Romaani on tunnelmaltaan synkkä, ja siinä on suorasukaisia kuvauksia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, prostituutiosta ja henkirikoksista. Waltari kirjoitti romaanin vuonna 1946, mutta WSOY kieltäytyi aluksi julkaisemasta sitä.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tarinan päähenkilö on Maire, ”Kultakutri”, jonka elämää seurataan lapsuudesta alkaen. Maire on syntynyt syrjähypystä, eikä hän saa koskaan tietää oikean isänsä henkilöllisyyttä. Perheen isä suhtautuu Maireen väheksyvästi ja vihamielisesti. Lopulta Maire pakenee kotoaan. Ensin hän yrittää elää rehellisesti, mutta hänen elämänsä menee koko ajan huonompaan suuntaan. Vuokraisäntä tuo asuntoon humalaisen miehen, joka raiskaa vielä alaikäisen Mairen. Mairesta tulee lopulta prostituoitu.

Maire onnistuu kiristämään rahaa hänet raiskanneelta mieheltä ja perustaa pienen kukkakaupan. Hän on rakastunut intohimoisesti naimisissa olevaan Torstiin, ja saa hänet murhaamaan vaimonsa. Verityö ei paljastu, mutta syyllisyys käy lopulta Torstille ylivoimaiseksi ja hän tappaa itsensä. Maire hankkiutuu rikkaisiin naimisiin ”neuvoksen”, vanhan irstailijan ja alkoholistin kanssa. Kun Maire tapaa miehen nuoren kukkienmyyjätytön kimpusta, hän muistaa oman lapsuutensa, raivostuu ja tukahduttaa humalaisen miehen tyynyllä. Lääkäri pitää kuolemaa luonnollisena, mutta Maire kuitenkin tunnustaa teon.

Romaani päättyy lauseeseen: ”Pian sen jälkeen vyöryi sota jyristen yli maailman hävittämään kaiken menneen.”

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WSOY kieltäytyi aluksi julkaisemasta Kultakutria, kirjailijan oman käsityksen mukaan sen ”täydellisen siveettömyyden takia”[1]; Panu Rajalan mukaan tarinan ”raakuus” puistatti pääjohtaja Yrjö A. Jänttiä[2]. Waltari julkaisi kirjan ensiksi omalla kustannuksellaan vuonna 1948. WSOY julkaisi sen kokoelmassa Koiranheisipuu ja neljä muuta pienoisromaania vuonna 1961.[3].

Kultakutri on käännetty ainakin yhdeksälle kielelle, kuten espanjaksi (Cabellos de oro), kiinaksi (Jinfa nülang) ja ranskaksi (Boucle d'Or).[4][5]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultakutri käsittelee prostituutiota ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tavalla, joka oli uutta suomalaisessa kirjallisuudessa[1][2]. Panu Rajala toteaa, että naisen kertoma tarina on psykologisesti uskottava, ja päähenkilön kova kohtalo saa lukijan myötätunnon pysymään hänen puolellaan. Hänen mielestään tarina on ”saavutus naisen mielen luotaajana”.[2] Toisaalta Tapani Baggen mukaan päähenkilön elämässä on niin paljon vastoinkäymisiä, ettei se ole enää uskottavaa[6].

Kultakutria on verrattu Waltarin toiseen pienoisromaaniin Jokin ihmisessä. Kummatkin sijoittuvat alamaailmaan, perustuvat Waltarille kerrottuun elämäntarinaan ja käsittelevät seksuaalisuutta ja intohimorikoksia[1][3]. Bagge vertaa Kultakutria Cornell Woolrichin rikosromaaneihin, joskin Waltarin tyyli on Woolrichiä ”hillitympää, suorastaan lakonista”[6]. Myös Rajala nimittää Waltarin tyyliä lakoniseksi[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
  • Lindstedt, Risto & Vahtokari, Reijo: Mika Waltari: Muukalainen maailmassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32457-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lindstedt & Vahtokari s. 59.
  2. a b c d Rajala s. 742.
  3. a b Rajala s. 741.
  4. Minna Valjakka: Käännöskirjallisuutta kiinasta suomeen ja suomesta kiinaan Helsingin yliopiston verkkosivut. Renvall-instituutti. Viitattu 8.7.2009.
  5. FILI: Käännöstietojen haku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 10.11.2010.
  6. a b Tapani Bagge: Se jokin Ruumiin kulttuuri. 3/2008. Viitattu 8.7.2009.