Sellaista ei tapahdu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sellaista ei tapahdu (julkaistu myös nimellä Unohduksen pyörre) on Mika Waltarin vuonna 1939[1] kirjoittama pienoisromaani. Sen tunnelma on unenomainen ja synkkä, ja maailmansodan uhka on vahvasti läsnä. Kulttuuritoimittaja Hannu Marttila on verrannut tarinan tunnelmaa Hitchcockin elokuvaan Nainen katoaa[2].

Waltari tarjosi pienoisromaania kustantajalle vuonna 1939 kokoelmassa, jossa olivat lisäksi Ei koskaan huomispäivää, Fine van Brooklyn ja Jokin ihmisessä, mutta WSOY hylkäsi kokoelman, koska tekstit olivat "epämiellyttäviä ja sairaalloisia".[3] Pienoisromaani ilmestyikin ensiksi vuonna 1944 nimellä Unohduksen pyörre pienen Fennia-kustantamon julkaisemana[4], ja WSOY julkaisi sen nimellä Sellaista ei tapahdu lopulta vasta kokoelmassa Koiranheisipuu vuonna 1961[5]. Matti Kassila suunnitteli pienoisromaanista elokuvaa yhteistuotantona unkarilaisten kanssa, ja hankkeesta ehdittiin jo tiedottaa Waltarin 70-vuotispäivien aikaan 1978, mutta se ei kuitenkaan toteutunut[6].

'Sellaista ei tapahdu on käännetty neljälle kielelle: espanjaksi (Estas cosas no suceden), unkariksi (Ez meg sem tőrténhet), viroksi (Midagi sellist ei juhtu) ja ukrainaksi (Такого не буває, julkaistu 2017).[7]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Päähenkilö on nimettömäksi jäävä, suomalainen liikemies. Hän on naimisissa, mutta avioliitto on väljähtynyt ja parin yhteinen lapsi on kuollut. Tarina alkaa maaliskuussa 1939, kun mies lähtee lentäen liikematkalle Ateenaan. Matka on epävarma, ja koneenvaihdot viivästyvät sodanuhan takia. Lopulta jatkolennolla on vain kaksi matkustajaa: liikemiehen lisäksi nainen, entinen laulajatar, joka on matkalla Egyptiin. Matkalla nousee myrsky, kone tekee pakkolaskun vuorille, ja vain mies ja nainen selviytyvät hengissä. Maan nimeä ei kerrota, mutta se on ilmeisesti jossain Balkanilla. Pian ilmenee, että siellä käydään sisällissotaa. Mies ja nainen kulkeutuvat lopulta isompaan kaupunkiin, jossa he liittyvät outoon sirkusseurueeseen. Tarinan lopussa he lähtevät seurueen mukana purjehtimaan suurta jokea alas. Loppu jää avoimeksi. Kertomuksen voi ymmärtää myös niin, että päähenkilöt ovat kuolleet onnettomuudessa ja ovat matkalla helvettiin.[8]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Markku Envallin mukaan lentokoneen laskeutumispaikkana olisi Karpato-Ukraina (Taka-Karpatian alue), mutta hän toteaa toisaalta, että päättely asiassa on epävarmaa ja lisäksi teoksen luonteen vastaista.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
  • Lindstedt, Risto & Vahtokari, Reijo: Mika Waltari. Muukalainen maailmassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32457-8.
  • Envall, Markku: Suuri illusionisti. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19650-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindstedt & Vahtokari s. 135.
  2. Hannu Marttila: Viikon Waltari: Sellaista ei tapahdu Helsingin Sanomat. 23.7.2008. Viitattu 9.6.2009.
  3. Rajala s. 363-364.
  4. Rajala s. 366.
  5. Rajala s. 742.
  6. Merja Åkerlind: Mika Waltari rakasti kuvataidetta ja näyttelijättäriä. TAKU, 2008, nro 3, s. 19. Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry. ISSN 1457-7003. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9.6.2009.
  7. FILI: Käännöstietojen haku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.11.2010.
  8. Lindstedt & Vahtokari s. 57.
  9. Envall s. 125-126.