Tämä on lupaava artikkeli.

Fine van Brooklyn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fine van Brooklyn
3. painoksen kansikuva
3. painoksen kansikuva
Kirjailija Mika Waltari
Kieli suomi
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1943
Sivumäärä 149 s.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Fine van Brooklyn on Mika Waltarin kirjoittama pienoisromaani, jossa suomalainen tiedemies muistelee nuorena tekemäänsä matkaa Bretagneen ja ihastumisestaan nuoreen hollantilaiseen naiseen, joka kuitenkin vain leikitteli hänen tunteillaan. Waltari kirjoitti Fine van Brooklynin kesällä 1939,[1] mutta koska kustantaja ei aluksi halunnut julkaista sitä, se ilmestyi ensin jatkokertomuksena aikakauslehdessä 1941. Fine van Brooklynia pidetään yhtenä Waltarin parhaista pienoisromaaneista,[2] ja se oli myös Waltarin omia suosikkeja.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kertoja on suomalainen tiedemies, joka muistelee nuoruudessaan tekemäänsä matkaa. Hän oli tutkimustyössä Pariisissa ja lähti lomamatkalle Bretagnen rannikolle Carnaciin, koska oli kiinnostunut siellä olevista megaliiteista, esihistoriallisista pystykivistä. Kivien välissä vaeltaessaan hän kohtasi kuitenkin yllättäen nuoren naisen, joka otti aurinkoa puolialastomana, ja rakastui häneen kiihkeästi. Nainen tai tyttö, Fine van Brooklyn, kiusasi miestä päästämällä hänet välillä lähelleen, välillä taas torjumalla. Sekä eräs nunna että tytön isä varoittivat kertojaa hänestä; nunnan mukaan tytössä oli ”pahahenki” ja isä puhui hänen ”noitamaisista piirteistään”. Myös ympäristö muinaisine kivineen ja hautamuistomerkkeineen oli arvoituksellinen ja uhkaava.

Lopulta kertoja näki, miten Fine kohtelee samalla tavalla myös nuorta ranskalaista, ja lähti takaisin Pariisiin. Mutta vielä vuoden päästä hän oli näkevinään Helsingissä Finen kasvot ensilumessa. Kertomuksen lopussa hän on jo etääntynyt tapahtumista ja toteaa: ”Niin, Fine van Brooklyn, paha, turmeltunut tyttö. Jos nyt tapaisin sinut sellaisena kuin kerran olit, nipistäisin armotta sinua korvasta ja läimäyttäisin isällisesti sievää takamustasi. Mutta ehkä sittenkin väistäisin tummansinistä loistavaa katsettasi.”

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Taustaa ja tulkintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carnacin megaliitteja.

Fine van Brooklynin taustalla on matka, jonka Waltari teki Carnaciin kesällä 1928. Vanhat pystykivet tekivät häneen suuren vaikutuksen, ja lisäksi hän ihastui nuoreen tummatukkaiseen tyttöön, joka hänen omien sanojensa mukaan ”käytti oikein ranskalaisen nuoren naisen tavoin hyväkseen sitä silmitöntä ihastusta, jota hän oli helposti huomannut minun tunteessani häntä kohtaan”. Waltarin yhdistää Fine van Brooklynin kertojaan muun muassa se, että kummatkin ovat suomalaisia, opiskelevat ranskaa vanhan tädin opetuksessa, lainaavat matkaa varten rahaa isän ystävältä ja rakastuvat pakkomielteenomaisesti. Pienoisromaani ei kuitenkaan ole suoraan omaelämäkerrallinen eikä kireää ja sovinnaista kertojahahmoa voi täysin rinnastaa nuoreen Waltariin.[4]

Kertojan hahmo on sukua niille intohimon sokaisemille naiiveille miehille, jotka esiintyvät Waltarin myöhemmissä historiallisissa romaaneissa.[2] Hahmon itsetyytyväisyydessä, tekopyhyydessä ja sovinnaisuudessa on myös satiiria ja ironiaa, joka Waltarin hämmästykseksi jäi yleensä kriitikoilta huomaamatta.[5]

Fineä on pidetty Waltarin tuotannon ”ensimmäisenä noitanaisena”, jolla on yhteys sekä Sinuhen Neferneferneferiin että muihin hänen historiallisten romaaniensa demonisiin naishahmoihin.[6] Toisaalta Panu Rajala huomauttaa, että Fine van Brooklynin toiminnalle voi aina löytää viattomankin selitysmahdollisuuden, ja itse asiassa suurin osa kiihottavuudesta ja nöyryytyksestä syntyy kertojan mielessä. Kuitenkin miehen tunteilla leikkivä nainen toistuu usein Waltarin tuotannossa.[7]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waltari tarjosi Fine van Brooklynia kustantajalle vuonna 1939 neljän pienoisromaanin kokoelmassa, jossa olivat lisäksi Ei koskaan huomispäivää, Jokin ihmisessä ja Sellaista ei tapahdu, mutta WSOY hylkäsi kokoelman, koska tekstit olivat ”epämiellyttäviä ja sairaalloisia”.[8] Fine van Brooklyn ilmestyi ensin jatkokertomuksena Hopeapeilissä vuonna 1941 ja siitä julkaistuna eripainoksena 1942, ja WSOY julkaisi sen erikseen 1943.[9][10] ja uudelleen kokoelmassa Koiranheisipuu vuonna 1961[11] V. A. Koskenniemi kirjoitti teoksesta kiittävän arvostelun, jossa piti sitä suorastaan ”ylimielisen taiturimaisena” ja julisti sen olevan ”uuden suomalaisen novellitaiteen parhaita näytteitä”.[12][13]

Fine van Brooklyn on käännetty ainakin kuudelle kielelle: espanjaksi, italiaksi, ranskaksi, tšekiksi, unkariksi ja viroksi.[14][15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
  • Lindstedt, Risto & Vahtokari, Reijo: Mika Waltari. Muukalainen maailmassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32457-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Rajala s. 368.
  2. ↑ a b Marttila, Hannu: Viikon Waltari: Fine van Brooklyn Helsingin Sanomat. 15.7.2008. Viitattu 1.6.2009.
  3. ↑ Fine van Brooklyn WSOY. Viitattu 30.5.2010.
  4. ↑ Rajala s. 367–368.
  5. ↑ Rajala s. 370.
  6. ↑ Lindstedt & Vahtokari s. 56.
  7. ↑ Rajala s. 369.
  8. ↑ Rajala s. 363–364.
  9. ↑ Rajala s. 366.
  10. ↑ Fennica-haku fennica.linneanet.fi. Viitattu 1.6.2010.
  11. ↑ Rajala s. 741–742.
  12. ↑ Rajala s. 371
  13. ↑ Lindstedt & Vahtokari s. 63.
  14. ↑ FILI: Käännöstietojen haku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  15. ↑ Rajala s. 506.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fine_van_Brooklyn&oldid=13540512”