Novelleja (Mika Waltari)
Novelleja on Mika Waltarin novellikokoelma, joka ilmestyi vuonna 1943. Vuoden 1988 toisesta painoksesta lähtien sen nimi on ollut Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja. Kokoelma koostuu lähinnä 1930-luvun aikakauslehdissä ilmestyneistä novelleista, ja se on Panu Rajalan mukaan "kevyehkö"[1]. Se jakaantuu viiteen osaan, joiden nimet ovat Poikia, Päivä paistaa, Maa, Kaupunki ja Tuolta puolen. Novelleja-kokoelman tunnetuin teksti on Nainen tuli pimeästä, joka on julkaistu myös Waltarin kokoelmassa Pienoisromaanit 1966.
Sisällys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jokaisen novellin jälkeen on mainittu kirjoitusvuosi[2].
- I Poikia
- Herääminen 1931
- Pelkuri 1936
- Kiusaus 1932
- Salaseura "Hurjat hosujat" 1933
- Oi, nuoruus 1935
- II Päivä paistaa
- Nuori mies rakastaa 1937
- Suomalaista rakkautta 1935
- Kosto 1938
- Ensimmäinen vuosi on pahin 1934
- Mies ja hänen koiransa 1935
- Huviretki 1935
- Vanha mies herää kevääseen 1937
- Helsingin kevät 1938
- III Maa
- Hannu Suolanhakijan tarina 1939
- Rauhaton taival 1940
- Omenapuut 1943
- Ihminen on hyvä 1934
- Huutokaupassa 1937
- Juhlapäivä 1934
- Mies kävelee talvista tietä 1932
- IV Kaupunki
- Pimeä piha 1934
- Oli kerran pieni poika 1931
- Poika palaa kotiin 1932
- Äiti on sairas 1933
- Mies herää unesta 1938
- Hiilet hehkuvat 1935
- Uusi rakennusmaa 1936
- V Tuolta puolen
- Nainen tuli pimeästä 1939–1941
Nainen tuli pimeästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarinan päähenkilöt ovat vanhahko mies, joka elää yksin pienessä talossa maalla, ja sinipukuinen nainen, joka tulee salaa hänen pihalleen. Nainen yrittää viettää yönsä miehen halkoliiterissä, mutta mies löytää hänet. Mies aikoo ensin ajaa naisen tiehensä, mutta heltyy lopulta ja kutsuu tämän sisään. Pian ilmenee, että nainen on menettänyt muistinsa pommituksessa ja sitten karannut laitoksesta, jossa häntä on hoidettu. Miehellä on takanaan epäonnistunut avioliitto, hänen vaimonsa on kuollut ja hän on jäänyt asumaan yksin entiselle kesähuvilalleen.
Kun mies lainaa naiselle vaimonsa vanhoja vaatteita, hän muistelee ja elää samalla uudestaan entistä avioliittoaan. Koska nainen ei muista mitään entisestä elämästään, hän ottaa vastaan miehen ajatukset ja mukautuu niihin. Hän on onnellinen, eikä hänen tarvitse pelätä tai hävetä menneisyyttään, jota hän ei muista. Tarinan lopussa mies ja nainen suutelevat, ja heidän kohtalonsa rinnastuu maailmaan, joka aloittaisi uuden elämän sodan jälkeen.
»Ja hän tiesi, että samalla tavoin kuin vanha, rikollinen, aikansa elänyt maailma oli hajoamassa hänen ympärillään, jotta jotakin uutta voisi syntyä, samalla tavoin kaikki entinen hajosi ja murtui hänessä, erakkouden tylyys, itsekkyys ja ihmisarkuus, muistojen katkeruus ja rauhattomuuden polte, jotta uusi miehuus pääsisi puhkemaan hänen vanhentuneesta ruumistaan.»
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.