Tämä on lupaava artikkeli.

Yö yli Euroopan

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yö yli Euroopan
Kirjoittaja Mika Waltari
Kirjoitettu 1934
Alkuperäiskieli suomi
Aihe 1930-luvun poliittiset aatteet ja niiden väliset jännitteet
Tapahtumapaikka ja -aika III:n luokan olutravintola, kesä 1933
Henkilöt
Henkilöt
  • Jaakko Susi, ent. metallityöläinen, Suomen kommunistisen puolueen piiriorganisaattori
  • Tarjoilijatar
  • Olutravintolan emäntä
  • Olavi, nuori konepiirtäjä
  • Olavin äiti
  • Toivo lakitieteen ylioppilas

Yö yli Euroopan on Mika Waltarin kirjoittama näytelmä vuodelta 1934. Näytelmän rakenne on sirpaleinen ja siinä on paljon henkilöitä, mutta tapahtumapaikka on koko ajan sama, halpa olutravintola laitakaupungilla. Näytelmä kertoo aikansa poliittisista aatteista ja niiden välisistä jännitteistä, ja yksi sen päähenkilöistä on Neuvostoliitosta takaisin palannut, maanalaista solua perustava kommunisti. Näytelmä esitettiin ensi kerran 2012, ja se ilmestyi aluksi vain sadan kappaleen monisteena.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yö yli Euroopan, alaotsikkona 3-näytöksinen draama Suomen kesästä 1933 syntyi muutamassa vuorokaudessa keväällä 1934 sen jälkeen, kun Waltari oli saanut valmiiksi Helsinki-trilogian toisen osan Sielu ja liekki.[1] Näytelmä oli nopea reaktio ajan tapahtumiin, kun suursodan enteet lisääntyivät ja kommunismin uhka kasvoi Suomessa.[2]

Waltari oli aluksi suhtautunut Lapuan liikkeeseen ja Saksassa nousevaan kansallissosialismiin myönteisesti, mutta Mäntsälän kapinan jälkeen hän muutti mielensä. Äärioikeiston rikokset, vallanhalu ja uskonnollinen fanatismi vieroittivat hänet.[1][3] Vaikka Waltarin kotitausta oli valkoinen, hän tunsi ihannoivaa mielenkiintoa työväkeä kohtaan.[4] Hän on jopa kertonut tunteneensa itsensä henkisesti ”epämääräiseksi vasemmistolaiseksi”.[3] Näytelmän avulla Waltari saattoi selvittää suhteensa aikakauden poliittisiin suuntauksiin, ja hän nimitti itse sitä ”aikakauden psykologiseksi dokumentiksi”. [1][5] Kun Waltari oli kirjoittanut näytelmän valmiiksi, se jäi käsikirjoituksena hänen pöytälaatikkoonsa. Hän muisteli myöhemmin tarjonneensa sitä johonkin teatteriin luettavaksi, mutta tajunneensa sitten, että näytelmä oli omana aikanaan poliittisesti liian tulenarka.[6] Panu Rajalan mukaan ”varoittava ennakkotapaus” oli Hella Wuolijoen Laki ja järjestys, jonka esitykset oikeusministeriö kielsi marraskuussa 1933.[7] Näytelmän ensiesityksen yhteydessä Jussi Karjalainen toteaa, että Waltarin varhaisiin poliittisiin kannanottoihin suhtaudutaan äärimmäisen pehmein silkkihansikkain, mutta tämän näytelmän yhteydessä on kuitenkin IKL-yhteys tuotava esiin[8].

Yö yli Euroopan -näytelmää ei ole tiettävästi esitetty[9][10] missään ennen vuotta 2012, jolloin siitä oli kahdeksan näytöstä Helsingin työväenopiston opistoteatterin ohjelmassa.[8] Keväällä 1937 käsikirjoituksesta toimitettiin kirjastoneuvos E. J. Ellilän ehdotuksesta sadan kappaleen moniste, jota jaettiin yksityisille tilaajille. Silloin Waltari kertoi, että hänen aikomuksenaan oli ollut viimeistellä näytelmä esityskuntoon, mutta muut työt olivat vieneet hänen voimansa.[11] Numeroidut ja kirjailijan allekirjoittamat monisteet ovat olleet bibliofiilien tavoittelemia harvinaisuuksia.[12][13]

Vuonna 1999 Yö yli Euroopan julkaistiin uudelleen kokoelmassa Mika Waltarin näytelmät.[3]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minä olen tullut tuomaan sanaa! Maailma vapisee perustuksissaan ja aika on tullut! Heikot sydämet ja ihmisyyden haaveksijat ja pelkurit pois meidän joukostamme, sillä ihmiskunnan helvetin päivä on tulossa ja siitä selviää elävänä vain rautaisten sydämien suku.

– Jaakko Susi

Tapahtumapaikkana on halpa olutravintola laitakaupungilla. Näytelmän keskushenkilö on Jaakko Susi, entinen metallityömies ja punakaartilainen, joka on paennut kansalaissodan jälkeen Neuvostoliittoon ja palaa nyt Suomeen perustamaan maanalaista kommunistista solua. Hän hankkii palvelukseensa nuoren Olavin, joka toimii kemiallisessa tehtaassa piirtäjänä, ja antaa tämän tehtäväksi hankkia salaiset suunnitelmat, joiden mukaan tehdas voi alkaa tuottaa sotatarvikkeita. Susi on tavannut Olavin tämän lapsuudessa, sillä Olavin isä oli punakaartissa ja sai surmansa vuonna 1918. Myöhemmin käy ilmi, että Sudella on ollut suhde Olavin äitiin.

Aluksi Olavi vastustaa Suden vaatimuksia, sillä hän haluaa unohtaa menneisyyden ja menestyä yhteiskunnassa. Hän on opiskellut ja päässyt hyvään asemaan. Susi saa pehmeän Olavin kuitenkin valtaansa ja tekemään, mitä hän haluaa, jopa lyömään äitiään nyrkillä kasvoihin, kun tämä tulee hakemaan poikaansa ravintolasta. Ravintolan tarjoilija ja Olavin entinen tyttöystävä toteaa halveksivasti, että Olavilla on ”papukaijan aivot ja koiran sielu”.

Susi on mielipiteissään jyrkkä ja ehdoton, ja hän on tullut nostamaan työväestön kapinaan ja rikkomaan kaiken entisen. Aluksi Susi kuvataan vahvana ja karskin miehisenä, aatteelleen omistautuneena, mutta sitten hän alkaa juopotella ja kuljettaa naisia huoneeseensa. Lopulta hän kuristaa Olavin äidin hengiltä, ja Olavi kavaltaa hänet poliisille. Susi pakenee, mutta poliisit ampuvat hänet.

Keskushenkilöiden lisäksi näytelmä kertoo prostituoiduista, lakitieteen ylioppilaasta, rikollisesta autonkuljettajasta, katkerasta vapaussoturi-invalidista, uskottomasta vaimosta, tohvelisankarista, nuorista kommunisteista ja Etsivän keskuspoliisin miehistä. Henkilöitä on lähes kolmekymmentä.[14]

Teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmän tapahtumapaikka ja henkilöt ovat Waltarilla harvinaisia, sillä yleensä hän kuvasi keskiluokkaa.[15] Paikka pysyy samana koko näytelmän ajan, mutta ravintolassa käyvien ihmisten kautta näytelmä pystyy käsittelemään useita ihmiskohtaloita ja juonen käänteitä.[16]

Maaria Koskiluoman mukaan näytelmä kertoo toisaalta fasismin ja kommunismin välisestä aatekonfliktista, toisaalta Jaakko Suden psyyken luhistumisesta ja erään perheen inhimillisestä tragediasta.[15] Rajalan mielestä näytelmä ei kuitenkaan kerro vain fasismista ja kommunismista, vaan se on ”huomattavasti monitasoisempi aatteiden kuvaus”.[17] Näytelmä käsittelee paitsi yhteiskunnan tilaa, miehisyyden ja aatteen vaatimuksia, myös vaikutuksille alttiin petturin motiiveja.[18] Koskiluoma vertaa Jaakko Suden ja Olavin äidin välistä tragediaa Vanhan testamentin Daavidin ja Batseban tarinaan.[15] Rajala on verrannut Sutta Jeesukseen ja Olavia Juudakseen. Heidän suhteensa on mestarin ja opetuslapsen suhde.[19]

Luopion teema kasvaa myöhemmin suuriin mittoihin Waltarin tuotannossa, etenkin Mikael Hakimissa ja Johannes Angeloksessa.[20] Kiihkeiden luokkakantaisten kommunistien ja ensi polven sivistyneistön välistä konfliktia Waltari käsittelee myös Helsinki-trilogian kolmannessa osassa Palavassa nuoruudessa.[21] Näytelmän sirpalemainen, ”moderni” rakenne on samantapainen kuin Waltarin kaksi vuotta myöhemmin kirjoittamassa romaanissa Surun ja ilon kaupunki.[16] Tekniikka avarsi Waltarin mahdollisuuksia dramaatikkona, vaikka hän käytti rakennetta uudestaan näytelmässä vasta sotien jälkeen.[22]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskiluoman mukaan Yö yli Euroopan on kiehtovin Waltarin vakavista draamoista ja poikkeuksellinen sekä Waltarin näytelmien joukossa että hänen koko tuotannossaan.[15] Rajalan mukaan se ”on vahva teksti, vimmaisen innostuksen vallassa kirjoitettu”. Tekstin ongelmana on tosin staattisuus ja puheliaisuus.[18] Olavi kääntyy Suden opetuslapseksi äkkiä, eikä ratkaisua ole perusteltu näytelmässä kovin vahvasti.[23] Koskiluoma nimittää näytelmää ”kaksoisrakennelmaksi”, jonka kumpikaan osa – ideologinen ristiriita tai henkilökohtainen tragedia – ei ole tarpeeksi uskottava. Jos Waltari olisi jatkanut aiheen parissa, siitä olisi voinut syntyä kaksi erillistä, vaikuttavaa näytelmää, mutta tällaisena Yö yli Euroopan jää pateettiseksi ja ontoksi.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskiluoma, Maaria: Mika Waltarin näytelmät. Teoksessa Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen s. 93-140. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11565-7.
  • Lindstedt, Risto & Vahtokari, Reijo: Mika Waltari. Muukalainen maailmassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32457-8.
  • Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.
  • Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rajala 1998 s. 54
  2. Rajala 2008 s. 244
  3. a b c Lindstedt & Vahtokari 2008 s. 68
  4. Rajala 1998 s. 60
  5. Kari Saviniemi: Mika Waltari ja sakea 30-luku. KirjaIN, 2008, nro 2, s. 52.
  6. Rajala 1998 s. 55
  7. Rajala 2008 s. 247
  8. a b Jussi Karjalainen, IKL vastaan SKP, tuomarina Waltari, Helsingin Sanomat 21.11.2012 sivu C 1
  9. Rajala 2008 s. 318
  10. Sarjala, Jukka: Mika Waltari - keräilijöiden suosikki. Kansalliskirjasto, {{{Vuosi}}}, 2008. vsk, nro Nro 2, s. 17. Helsingin yliopisto. ISSN 1459-3467. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 27.9.2010.
  11. Rajala 1998 s. 56
  12. Marttila, Hannu: Viikon Waltari: Kuriton sukupolvi Helsingin Sanomat. 26.8.2008. Viitattu 27.9.2010.
  13. Bastman, Eija: Waltarin teksteistä joutunee pulittamaan jopa tuhat euroa MTV3.fi. 27.6.2008. Viitattu 27.9.2010.
  14. Rajala 1998 s. 61-62
  15. a b c d e Koskiluoma 1982 s. 100-101
  16. a b Rajala 1998 s. 62
  17. Rajala 1998 s. 59
  18. a b Rajala 1998 s. 67
  19. Rajala 1998 s. 66-67
  20. Rajala 2008 s. 246
  21. Rajala 2008 s. 274, 283
  22. Rajala 1998 s. 68
  23. Rajala 2008 s. 246