Tämä on lupaava artikkeli.

Hämeenlinnan kaunotar

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hämeenlinnan kaunotar
Kirjoittaja Mika Waltari
Kirjoitettu 1939
Alkuperäiskieli suomi
Tyylilaji komedia
Aihe Kauppias Stephaniuksen kahden tyttären naima-aikeet, poliittinen tilanne Kustaa III:n ja Anjalan liiton aikaan
Tapahtumapaikka ja -aika Hämeenlinna 1780-luvulla
Kantaesitys 19. tammikuuta 1939
Kantaesityspaikka Hämeenlinna

Hämeenlinnan kaunotar, alaotsikoltaan Kolminäytöksinen komediahenkinen porvarisidylli 1780-luvun Hämeenlinnasta, on Mika Waltarin näytelmä vuodelta 1939. Waltari kirjoitti sen Hämeenlinnan kaupungin 300-vuotisjuhlallisuuksia varten. Näytelmä on esitetty kerran, Ylioppilasteatterin juhlanäytäntönä 19. tammikuuta 1939. Hämeenlinnalainen Karisto julkaisi näytelmän erillisenä kirjana.[1]

Teemat ja henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmässä on kaavamainen rakkausjuoni, joka kuvaa kauppias Stephaniuksen kahden tyttären naima-aikeita. Tyttäristä Aurora on kaunis, hemmoteltu ja ylimielinen. Hän kieltäytyy kosinnoista, kunnes suostuu kaupungin rikkaimman kauppiaan, lihavan ja ontuvan Ingbergin vaimoksi. Sisarpuoli Rosa sen sijaan on nöyrä ja lempeä.[1] Hän on tytöistä järkevämpi, sarkastisuuteen asti.[2]

Rakkausjuonen lisäksi näytelmä kuvaa Suomen 1700-luvun poliittista tilannetta Kustaa III:n ja Anjalan liiton aikaan. Linnoitusvänrikki Aram Schantz ja apteekkioppilas Antti Colles ovat valmiita liittymään Anjalan miehiin ja ajavat Suomen irrottamista Ruotsin yhteydestä. Siinä missä Schantz on puhtaan idealistinen vallankumouksellinen, Colles on elämänläheinen antisankari, joka valitsee sittenkin vaatimattoman perhe-elämän. Lisäksi näytelmässä esiintyviä henkilöitä ovat apteekkari Svanbeck, joka edustaa taantumusta ja kurinpitoa, ja linnan pyövelin leski Saara, jota epäillään noidaksi. Saara ja hänen vuohensa aiheuttavat näytelmässä monia kommelluksia, ja vuohi pelastaa Schantzin pulasta syömällä kirjeen, josta Schantzin osuus salaliittoon olisi paljastunut.[1][2]

Näytelmän henkilöillä ja teemoilla on yhteyksiä Waltarin muihin teoksiin. Panu Rajala vertaa idealistista Schantzia ja maanläheistä Collesia Sinuheen ja Kaptahiin. Lääketieteen ja noituuden teemat esiintyvät myös Paracelsus Baselissa -näytelmässä.[1] Noituutta Waltari on kuvannut lisäksi Mikael Hakimissa ja näytelmässä Noita palaa elämään. Auroran tapaisia turhamaisia naisia esiintyy myös paljon Waltarin tuotannossa.[2]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaria Koskiluoman mukaan ei ollut ihme, että Hämeenlinnan kaunottaren esitys jäi ainoaksi. Hänen mielestään näytelmä voisi kelvata korkeintaan jonkin harrastajateatterin kesäohjelmaan.[3] Panu Rajala taas arvelee, että näytelmästä voisi uudelleen sovitettuna ja ohjattuna tulla vieläkin ”pikkukaupunkia ravisteleva satiiri”, vaikka se onkin ”laatukuvamainen”.[1] Juri Nummelinin mielestä Hämeenlinnan kaunotar on hauska ja sujuva draama, jossa on 1930-luvun suomalaisten elokuvien ja Hollywood-komedioiden screwball-henkeä, kun se kuvaa väärinkäsityksiä ja ongelmia, joista henkilöt vapautuvat melkein vain sattuman avulla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskiluoma, Maaria: Mika Waltarin näytelmät. Teoksessa Haavikko, Ritva (toim.): Mika Waltari: Mielikuvituksen jättiläinen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11565-7.
  • Nummelin, Juri: Unohdettu Waltari. Helsinki: BTJ Kustannus, 2008. ISBN 978-951-692-712-4.
  • Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle: Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Rajala 1998, s. 145–147.
  2. a b c d Nummelin 2008, s. 73–77.
  3. Koskiluoma 1982, s. 112.