Tämä on lupaava artikkeli.

Rakkaus vainoaikaan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rakkaus vainoaikaan
Rakkaus vainoaikaan.jpg
Kirjailija Mika Waltari
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1943 (uusintapainos 1994)
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 250
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Rakkaus vainoaikaan on Mika Waltarin vuonna 1943 ilmestynyt romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat välirauhan aikaan 1940–41. Kirjan takakannen esittelyn mukaan romaani tulkitsee ”järkyttävästi ja dramaattisesti sitä sukupolvea, joka menetti nuoruutensa ennen kuin se oli alkanutkaan ja joka oli epätoivoisen kiitollinen saadessaan edes hetken jatkoaikaa kuolemalta”[1]. Kirjan nimi on lainaus Lauri Viljasen runosta[2].

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waltari oli kirjoittanut kirjan puoleenväliin, kun työ keskeytyi jatkosodan sytyttyä. Waltari joutui palvelukseen Valtion tiedoituslaitokseen. Waltari ehti kirjoittaa romaanin loppuun vasta syksyllä 1943.[2] Teos ilmestyi Waltarin kustantajalta WSOY:lta samana vuonna.

Markku Envall toteaa romaanin nimen viittaavan vainovalkeisiin, joita muinoin poltettiin kirjan kuvaaman kartanon mailla. Rauhan aika on kirjassa eräänlaista kylmää sotaa. Jatkosodan syttyminen tuo mukanaan vapautumisen epätoivosta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon nähdään kansakunnan unelman toteutumisena.[3]

Rakkaus vainoaikaan sisältää runsaasti poleemisia osuuksia, jotka kertovat uuden sodan uhasta, kommunistien myyräntyöstä ja Neuvostoliiton palkkaamista vakoilijoista. Ne liittävät kirjan Waltarin sodanaikaiseen propagandatyöhön.[4] Waltari hyödynsi romaanissa poliittisten pamflettiensa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (nimimerkillä Nauticus, 1942) ja Neuvostovakoilun varjossa (1942) sisältöä.[3] Rakkaus vainoaikaan poistettiin sodan jälkeen joistakin kirjastoista poliittisista syistä. Tosin Waltarin kirjoista huomattavasti useammin poistettuja olivat Neuvostovakoilun varjossa ja talvisodasta kertova pienoisromaani Antero ei enää palaa.[5]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan päähenkilöt ovat opiskelija Marjut ja talvisodasta palannut taidemaalari Aatos. Marjut on varakkaasta perheestä, jolla on sekä kaupunkiasunto että suuri maatila, ja hän on elänyt suojattua elämää. Isällä on liiketoimia ja agronomiveli hoitaa maatilaa. Aatos on vammautunut henkisesti sodassa, ja hän on tarinan alussa umpimielinen ja työkyvytön. Myös Marjutilla on kovia kokemuksia sota-ajalta, sillä hän on nähnyt pommisuojassa ennenaikaisen synnytyksen. Kun miehet ovat uhrautuneet sodassa, hän tuntee itsensä hyödyttömäksi ja haluaa siksi auttaa Aatosta. Marjut sopii perheensä kanssa, että Aatos voi tulla kesäksi maalle ja auttaa talon töissä.

Maalla Aatoksen vointi paranee, hän pystyy yhä enemmän tekemään maatöitä ja aloittaa myös maalaamisen uudelleen. Marjut on ihastunut häneen, mutta ei haluaisi aloittaa suhdetta traumaattisten pommisuojakokemustensa vuoksi. Rakkaus syttyy vähitellen, ja suhde etenee yhteiseen yöhön asti vasta tarinan lopussa. Pian sen jälkeen syttyy uusi sota. Romaani loppuu siihen, kun miehet ja hevoset lähtevät pitkässä kolonnassa rintamalle.

»Hänen maansa oli noussut, hänen maansa riensi eteenpäin silmittömän ihastuksen ja toivon vallassa toteuttamaan vuosisataista unelmaa eikä mikään, mikään mahti maailmassa voinut nostaa enää sulkua sen tielle. Hänen onnensa, hänen toivonsa saattoi murskaantua kavioitten alle, mutta sillä ei ollut vähintäkään merkitystä hänen maansa noustessa kesyttömänä ja uljaana epätoivosta ja kuolemasta takaisin elämään.»

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markku Envallin mielestä Rakkaus vainoaikaan on niin propagandistinen, että sillä ei ole kestävää kirjallista arvoa, mutta oman aikansa dokumenttina se on merkittävä[6]. Hänen mukaansa Rakkaus vainoaikaan ja aikaisempi sotakuvaus Antero ei enää palaa ovat Waltarin romaaneista eniten aikaansa sidottuja. Maailmansodan jälkeisessä, Neuvostoliittoon suhteita luovassa Suomessa romaanin kuvaama ajattelutapa ei ollut enää suosiossa. Toisaalta teos sisältää länsimaisen humanismin vastaista totalitaaristen aatteiden retoriikkaa, joka on samanlaista eri poliittisissa väreissä.[3]

Panu Rajalan mukaan Rakkaus vainoaikaan kertoo elämäntahdosta ja tulevaisuudenuskosta, ja se on ”sota-ajan henkinen dokumentti ja taistelutahdon ylläpitäjä”. Se pyrkii myös syvempään ihmiskuvaukseen kuin Antero ei enää palaa.[7] Hannu Marttila huomauttaa, että romaanissa tulee esiin Waltarin syvällinen taiteentuntemus ja se on paitsi rakkausromaani, myös melko onnistunut taiteilijakuvaus[8]. Sekä Envall että Rajala pitävät romaanin loppua tehokkaana, ja samaa mieltä oli myös teoksen tuoreeltaan arvioinut V. A. Koskenniemi[6]. Marttilan mielestä loppu on ”suggestiivinen”, vaikka tuntuukin nykylukijasta "nolottavalta"[8].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Waltari, Mika: Rakkaus vainoaikaan WSOY. Viitattu 20.8.2009.
  2. a b Rajala 2008, s. 401.
  3. a b c Envall 1994, s. 163–167.
  4. Rajala s. 403–404.
  5. Ekholm, Kai: Kielletyt kirjat 1944–1946: Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944-1946, s. 62. Tiivistelmä. Jyväskylä: Things to come, 2000. ISBN 951-8908-03-6. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.8.2009).
  6. a b Rajala 2008, s. 405.
  7. Rajala 2008, s. 401–402.
  8. a b Marttila, Hannu: Viikon Waltari: Jäinen saari Helsingin sanomat. 15.9.2008. Viitattu 20.8.2009.