Antero ei enää palaa
| Antero ei enää palaa | |
|---|---|
| Kirjailija | Mika Waltari |
| Kieli | suomi |
| Genre | sotakirjallisuus |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1940 |
| Sivumäärä | 199 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Antero ei enää palaa (myös Antero ei koskaan palaa) on kirjailija Mika Waltarin kirjoittama sotaromaani vuodelta 1940.[1] Sen julkaisi WSOY. Teoksen tapahtumat sijoittuvat talvisodan aikaan.
Teoksen päähenkilö Antero Vaaja on ammatiltaan piirtäjä suuressa tehtaassa, ja hänen isänsä, ammatiltaan puuseppä, on taistellut sisällissodan aikana punakaartissa. Tarina alkaa Anteron lähtiessä ylimääräisiin kertausharjoituksiin syksyllä 1939. Romaanissa vihollinen, "ryssät", on "sielutonta massaa, joka on lakaistava pois turhaa sääliä tuntematta". Sodan aikana Antero joutuu kaatuneen vänrikin tilalle johtamaan suurta mieshukkaa kärsinyttä komppaniaa, joka joutuu ylivoimaisen vihollisen saartamaksi. Antero itse kaatuu vihollisen tykkitulessa ja hänen ruumiinsa hautautuu sortuneen korsun kivien ja hirsien alle tavoittamattomiin.[2]
Waltari kirjoitti romaanin helmikuussa 1940, jolloin ei vielä tiedetty, kuinka kauan ja missä muodossa sota jatkuisi. Panu Rajalan mukaan romaani oli oman aikansa lapsi ja osa henkistä maanpuolustusta. Kirja ilmestyi huhtikuussa 1940. Teoksen nopea ilmestymisaikataulu ei välttämättä ollut sen vastaanotolle eduksi, sillä osa lukijoista vaistosi kaupallista laskelmointia. Koska aihe oli näinkin vakava, kirjailijalta olisi toivottu suurempaa tahdikkuutta. Toisaalta Waltari ei ollut ensimmäinen talvisodasta kirjoittanut, sillä Onttoni Miihkalin Suomussalmen sotatanterilla oli kirjoitettu jo tammikuussa ja tuli kirjakauppoihin maaliskuussa.[3]
Lauri Viljanen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että "kenenkään toisen kuin Waltarin kynä ei olisi yhtä taipuisa kirjoittamaan tällaista kirjaa heti sotaviikoilta". Tamperelaisen Kansan Lehden kriitikko oli ankarampi syyttäessään Waltaria sodan ihannoimisesta eikä uskonut, että rintamalla olisi kuulunut niin kauniita ääniä kuin Waltari kuvaili. Markku Envallin mukaan Anteron ja hänen toveriensa uhrivalmius, "niin kauan kuin ainoassakaan suomalaisessa henkeä oli", ylittää jopa Sillanpään marssilaulun, jossa luvattiin lapsille ja vanhuksille, äideille ja morsiamille "suojattu lies", niin kauan "kuin on pystyssä ykskin mies".[4]
Romaania myytiin parin vuoden aikana noin 19 000 kappaletta. Siitä ei vuoden 1940 jälkeen otettu enää uusia painoksia.[3] Teosta poistettiin kirjastoista 61 kappaletta[5] jatkosodan jälkeen sen sisältämän Neuvostoliiton vastaisen propagandan vuoksi.
Kirja käännettiin jo julkaisuvuonnaan ruotsiksi nimellä Nej, vi kommer aldrig att dö.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 196. Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0.
- ↑ Panu Rajala: Unio Mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 393–394. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-952-0-31137-0.
- ↑ a b Rajala 2008, s. 395.
- ↑ Rajala 2008, s. 395–396.
- ↑ Ekholm, Kai: Kielletyt kirjat 1944–1946: Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944–1946, s. 108. Tiivistelmä. Jyväskylä: Things to come, 2000. ISBN 951-8908-03-6. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 19.8.2014). [vanhentunut linkki]