Kukkakauppa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tallinnalainen kukkakauppa

Kukkakauppa on kasveihin erikoistunut kauppa, jossa myydään muun muassa leikkokukkia, ruukkukasveja ja kasvinhoitotarvikkeita. Lisäksi useimmat kukkakaupat tarjoavat sidontaa, jolloin niistä on mahdollisuus saada kukkakimppuja, asetelmia, suruvihkoja sekä muita alan töitä. Monet kukkakaupat ovat laajentaneet toimintaansa myös hautauspalveluihin.

Kukkakauppoja on Suomessa noin 2 000.[1] Tosin jo yli puolet kukkaostoksista tehdään muualta kuin kukkakaupoista eli esimerkiksi marketeista, rautakaupoista tai ruokakaupoista.[1]

Kukkien myynnissä suurimmat sesongit ovat joulu ja kevät.[2] Sesonkien alkaminen on varhaistunut asiakkaiden asenteiden ja EU:n aiheuttaman tuonnin vapautumisen myötä, nyt kasveja eri puolilta maailmaa on saatavilla ympäri vuoden.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Raija Nikkilä-Kiiski: Kukkakauppa odottaa juhannusta. Aamuposti 12.2.2009.
  2. a b Marjukka Liiten: Kukkakaupassa sesongit alkavat yhä aikaisemmin Helsingin Sanomat 23.1.2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.