Tämä on suositeltu artikkeli.
Koordinaatit: 1°S, 91°W

Galápagossaaret

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Galápagossaaret
Galápagossaarten topografinen kartta.
Galápagossaarten topografinen kartta.
Merialue Tyynimeri
Saaria yht. 19
Suurin saari Isabela
Pinta-ala 8 010 km²
Valtio
Valtio Ecuador
Maakunta Galápagos
Väestö
Väkiluku 30 890 (2017)
Asutuskeskukset Puerto Ayora, Puerto Baquerizo Moreno, Puerto Villamil
Animaatio Galápagossaarista.

Galápagossaaret (esp. Islas Galápagos) on Ecuadorille kuuluva 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynessämeressä. Galápagossaarilla asui vuoden 2017 arvion mukaan 30 890 ihmistä, ja niiden pääkaupunki on Puerto Baquerizo Moreno. Saaristoon kuuluu 13 yli kymmenen neliökilometrin saarta, ja suurin saarista on Isabela, jonka pohjoisosan päiväntasaaja halkaisee. Galápagossaaret ovat muodostuneet 3–6 miljoonaa vuotta sitten, ja ne ovat edelleen vulkaanisesti aktiivisia. Maasto on jyrkkärinteistä, ja monet saaret ovat tulivuoren huippuja.

Suurin osa Galápagossaarista kuuluu puoliaavikkoiseen kuivakkokasvien vyöhykkeeseen, mutta ylängöillä kasvaa muun muassa pilvimetsiä ja rannikoilla mangrovea. Galápagossaarilla elää monia eliöitä, joita ei tavata missään muualla. Ne ovat lajiutuneet mantereelta tulleista lajeista. Charles Darwinin tutkimia darwininsirkkuja tunnetaan saarilta 13 lajia, ja jokainen laji on sopeutunut omanlaiseen ympäristöönsä. Saarten lajistoon kuuluuvat myös muun muassa galápagoksenjättiläiskilpikonna ja ainoa merielämään sopeutunut lisko merileguaani. Saarten luonto on korkean kotoperäisyysasteen takia herkkää, ja sen suurimpana uhkana pidetään vieraslajien leviämistä.

Galápagossaaret löysi vuonna 1535 Panamán piispa Tomás de Berlanga. Espanja hallitsi saaria vain nimellisesti, ja niistä tuli merirosvojen ja valaanpyytäjien tukikohta. Ecuadorin alaisuuteen saaret siirtyivät vuonna 1832, minkä jälkeen niitä aletiin asuttaa. Saarien väkiluku pysyi pitkään pienenä, mutta väestönkasvu ja matkailu alkoivat kiihtyä, kun lentoliikenne saarille alkoi 1960-luvulla. Matkailusta onkin tullut Galápagossaarten tärkein talouden ala. Maanviljelyä rajoittaa se, että suurin osa pinta-alasta kuuluu Galápagosin kansallispuistoon ja vain 3,3 prosenttia maa-alasta on sen ulkopuolella.

Maantiede ja geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti ja pinnanmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maisema Bartolomén saarella.
Niin sanottu Darwinin kaari Darwinsaaren lähistöllä.

Galápagossaaret on 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynellämerellä noin 600 kilometriä Ecuadorista länteen. Saaret ovat noin 59 500 neliökilometrin laajuisella merialueella.[1] Darwinin saaren luoteiskulmasta on 431 kilometrin matka Españolan kaakkoiskulmaan.[2]

Galápagossaariin kuuluu 13 yli kymmenen neliökilometrin ja 19 yli neliökilometrin kokoista saarta sekä monia luotoja ja kareja.[3] Kaikkiaan saaria on 234.[2] Suurin saarista on Isabela, jonka pinta-ala on 4 588 neliökilometriä.[3] Viisi suurinta saarta, Isabela, Santa Cruz, Fernandina, Santiago ja San Cristóbal, käsittävät 93,2 prosenttia koko saariston pinta-alasta.[2]

Galápagossaaret kohoavat pääosin jyrkkärinteisesti merestä.[1] Huomattavan jyrkkärinteinen on esimerkiksi San Cristóbalin pohjoispuolella oleva León Dormido, joka on vain 0,1 neliökilometrin laajuinen, mutta korkeimmillaan 148 metriä merenpinnan yläpuolella.[4] Maasto on kumpuilevaa, ja yksityiskohtina erottuvat monet korkeat tulivuoret sekä kraatterit ja kallioseinämät.[1] Saarten korkein kohta on Isabelalla oleva 1 710 metrin korkeuteen kohoava tulivuori Wolf.[5] Muista saarista vain Fernandina ja Santiago yltävät yli 884 metrin korkeuteen.[4]

Rannikon pinnanmuodot ovat hyvin vaihtelevia, ja monin paikoin rannalla on pystysuoria kallioita ja luolia. Matalammilla rannoilla puolestaan on paljon rosoisia kiviä aina kädenkokoisista valtaviin lohkareisiin. Paikoin on myös hiekka-, somerikko- ja korallirantoja. Ne ovat muodostuneet useimmiten tulivuorten purkaustuotteista ja tuhkasta tai orgaanisesta aineesta, kuten nilviäisten kuorista, merisiilien tukirakenteista ja muista kalkkipitoisista aineista.[6]

Galápagossaarten ainoa pysyvä makeavetinen allas on El Junco. Sen lisäksi saarilla on monia 10–20 metriä leveitä tilapäisiä lampia, ja useissa kraattereissa on pysyviä suolajärviä.[6]

Muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaaret sijaitsevat Nazcan laatan pohjoisosissa, ja ne liikkuvat hiljalleen koilliseen, noin viisi senttimetriä vuodessa.[7] Syntyessään saaret olivat noin 200 kilometriä kauempana mantereesta kuin nykyään. Nykyisellä vauhdilla saaret vajoavat Perun–Chilen hautaan noin 20 miljoonan vuoden kuluttua.[8]

Galápagos on määritelty ”kuumaksi pisteeksi” eli paikaksi, missä havaitaan pitkäaikaista tulivuoritoimintaa, joka ei selity laattojen reunojen keskinäisellä toiminnalla.[9] Galápagosin kuuma piste sijaitsee saaristosta länteen. Se pysyy paikoillaan, joten saaristo liikkuu siitä poispäin, mikä puolestaan mahdollistaa uusien saarien syntymisen kuumaan kohtaan.[7]

Saariston itäosan saaret ovat kuumasta pisteestä kauimpana, ja ne ovat saariston vanhimmat saaret.[7] Nekin ovat kuitenkin geologisesti melko nuoria, sillä ne ovat muodostuneet 3–6 miljoonaa vuotta sitten.[3] San Cristóbalista länteen sijaitseva merenalainen vuori on ollut kuitenkin pinnan yläpuolella jo 14 miljoonaa vuotta sitten. Saariston esivaiheet ulottuvat 80–90 miljoonan vuoden päähän, sillä kuuma kohta syntyi silloin.[10] Saariston länsiosa on muodostunut viimeisenä, ja nuorimmat saaret ovat alle miljoona vuotta vanhoja. Niillä on edelleen aktiivista vulkaanista toimintaa.[3]

Tulivuoritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wolftulivuori satelliittikuvassa.

Saaret ovat pääosin yksittäisten tulivuorten huippuja, mutta Isabela koostuu kuudesta huipusta.[9] Suurimmat saaret ovat pääsääntöisesti muodostuneet tulivuorten purkaustuotteista, mutta esimerkiksi Baltra ja Santa Fe ovat kohonneita siirroslohkoja, joissa ei ole keskustulivuorta.[11]

Galápagosin tulivuoret ovat kilpitulivuoria, jotka yleensä purkautuvat rauhallisesti.[12] Saaristossa on kuitenkin kahdentyyppisiä tulivuoria, ja niiden erot johtuvat ilmeisesti litosfäärin paksuudesta. Suurin piirtein 91:stä läntistä pituuspiiriä pitkin kulkevan murtovyöhykkeen länsipuolella litosfääri on vanhempaa ja paksumpaa kuin sen itäpuolella. Saariston länsiosien tulivuoret Isabelalla ja Fernandinalla ovat muodoltaan käännetyn keittokulhon näköisiä. Tämä on melko harvinainen tulivuorimuoto. Siinä vuori kasvaa juuriosistaan sivulle ja huipultaan ylöspäin.[13] Läntisille huipuille ovat tyypillisiä myös vuoren kokoon nähden suuret kalderat, joista suurin on Isabelalla.[7]

Purkaukset ja maanjäristykset ovat yleisiä,[3] ja Galápagossaarilla on rekisteröity 1800-luvun alun jälkeen yli 50 tulivuorenpurkausta.[7] Saarilla on myös muita merkkejä vulkaanisesta toiminnasta, kuten fumaroleja, laavatunneleita, rikkikenttiä ja hohkakiveä.[3] Galápagossaarten tulivuorten erityispiirre on tuhannet sivukeilat. Niitä on 20 suurimman vuoren rinteillä lähes 2 000. Monista niistä purkautuu laavaa.[14]

Saarten kallioperä on vulkaanista, ja suurin osa saarista on muodostunut basaltista.[7] Saarilla on kuitenkin myös ryoliittia.[15]

Ympäröivä meri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtivihreäpitoisuudet El Niñon ja La Niñan aikana. El Niñon vaikutuksesta meriveden kumpuaminen vähenee ja samalla veden ravinteikkuus pienenee[16].

Galápagossaaret ovat hyvin merellinen saariryhmä, sillä Galápagosin mannerlaakio on keskimäärin 914 metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivä meri on keskimäärin 3 048 metriä syvää.[17]

Galápagossaaria ympäröivässä meressä vaikuttaa kolme pinnassa kulkevaa ja yksi näitä syvemmällä kulkeva merivirta.[16] Eteläinen päiväntasaajan virta on trooppisen Tyynenmeren tärkeimpiä merivirtoja, ja se kulkee molemmin puolin päiväntasaajaa.[18] Eteläinen päiväntasaajan virta suuntautuu Galápagossaarilta länteen ja kerää pintavesiä koko saariston alueelta. Se saa lämmintä vettä Panaman virrasta ja viileää vettä Humboldtin virrasta. Panaman virta vaikuttaa pääosin pohjoisilla saarilla, kun taas Humboldtin virran vaikutusalueeseen kuuluvat saariston keskeiset ja eteläiset saaret.[16]

Eteläistä päiväntasaajan virtaa tasapainottaa itään virtaava syvemmällä kulkeva Cromwellin virta, joka törmätessään saariin, erityisesti Isabellaan, saa aikaan kumpuamista.[16] Sen seurauksena pintavesiin nousee syvyyksien kylmää vettä, jossa on runsaasti erilaisia ravinteita, kuten nitraatteja ja fosfaatteja. Ravinteikkaan veden ansiosta meri on huomattavan tuottavaa ja siellä on paljon ravintoketjun kannalta tärkeää kasviplanktonia.[19] Cromwellin virran pasaatituulet saavat aikaan myös kumpuamista. Länteen puhaltavat tuulet painavat lämmintä pintavettä pois Galápagosilta. Sen seurauksena kylmää merivettä nousee pintaan.[20]

Galápagossaarten merivedessä vaikuttavat El Niño ja La Niña.[16] El Niñon aikana Cromwellin virta heikkenee, jolloin kumpuaminen vähenee tai jopa loppuu kokonaan. Tällöin pintavesi lämpenee, makroravinteiden määrä ja perustuotanto pienenevät sekä kalojen määrä vähenee.[21]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaaria ympäröivä monimutkainen merivirtojen järjestelmä vaikuttaa suuresti saarten ilmastoon,[22] joka voidaan jakaa kahteen vuodenaikaan. Kylmän Humboldtin merivirran vaikutuksesta kuivakausi on toukokuulta joulukuulle. Sen aikana lämpötila on viileä ja kosteus tulee sumusta ja tihkusateista.[3] Kesäkuulta marraskuulle tihkusateet ovat käytännössä jatkuvia, ja ne peittävät yhdessä sumujen kanssa saariston.[22] Lämmin Panaman virta tuo puolestaan sadekauden joulukuulta toukokuulle.[3] Sen aikana on usein rankempia vesisateita.[23] Maaliskuussa sadanta voi olla 80 millimetriin, kun elokuussa sadanta on vain noin viisi millimetriä.[3]

Ilma on kuumimmillaan tammikuulta huhtikuulle, jolloin vuorokauden keskilämpötila on jatkuvasti noin 26–28 °C.[22] Maaliskuussa lämpötila voi nousta 30 asteeseen.[3] Tihkusateiden kaudella saariston länsiosissa lämpötila voi pudota jopa 14 asteeseen, ja koko saaristossa lämpötilat pysyttelevät alle 24 asteessa.[22]

Saarten vallitseva tuuli puhaltaa koko vuoden kaakosta. Kaakkoistuulen vaikutuksesta saarten eteläiset ja kaakkoiset rinteet ovat usein kosteampia, koska niille muodostuu tihkusateita ja sumuja. Sen sijaan pohjoiset rinteet ovat kuivia lähes ympäri vuoden. Helmikuulta toukokuulle tuulen voimakkuus on yleensä heikompi kuin vuoden muina aikoina, jolloin tuulen nopeus on melko säännöllisesti 8,4 solmua.[22]

Puerto Baquerizo Morenon ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 29 30 30 30 29 27 25 24 24 25 26 27 ka. 27,2
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 23 23 23 23 22 21 19 19 18 19 20 21 ka. 20,9
Sademäärä (mm) 50 65 85 35 16 2 4 5 7 7 5 7 Σ 288
Auringonpaistetunnit (h/d) 6 8 8 8 8 8 6 6 5 5 6 6 ka. 6,7
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
29
23
30
23
30
23
30
23
29
22
27
21
25
19
24
19
24
18
25
19
26
20
27
21
S
a
d
a
n
t
a
50 <div title="tammikuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 65 <div title="helmikuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 85 <div title="maaliskuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 35 <div title="huhtikuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 16 <div title="toukokuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 2 <div title="kesäkuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 4 <div title="heinäkuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 5 <div title="elokuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 7 <div title="syyskuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 7 <div title="lokakuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 5 <div title="marraskuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px"> 7 <div title="joulukuu" style="background: #8AB0FF; border-color: #739CF1; border-style: solid; border-width: 0px 1px 0px 1px; width: 16px; height:Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”ei”px">


Lähde: [24]

Elävä luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajiston alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Darwininsirkkujen nokkien erilaisia muotoja. Jokainen laji on kehittynyt Galápagossaarilla omaan ekologiseen lokeroonsa.

Galápagossaaret ovat kohonneet merenpinnan yläpuolelle kuuden miljoonan vuoden aikana. Eliöiden on pitänyt tulla saarille mantereelta yli 600 kilometrin päästä, koska saaret eivät ole olleet missään vaiheessa yhteydessä mantereeseen.[25] Galápagossaarten länsipuolelta Carnegien selänteen alueelta on löytynyt kuitenkin useita merenalaisia vuoria, jotka ovat aiemmin olleet pinnan yläpuolella. Eliöt ovat saattaneet käyttää näitä vuoria välietappeinaan.[26] Galápagossaarten eliölajistossa näkyy osittain sattuman ja osittain pitkän merellisen etäisyyden aiheuttama vaikutus. Saarilla on monia kotoperäisiä matelijoita, mutta ei ainuttakaan sammakkoeläintä. Lintuja on myös runsaasti, mutta nisäkkäitä vain joitakin. Kasvilajistosta puuttuvat kasvit, joilla on suuret kukat ja siemenet. Ruohoja ja saniaisia sen sijana on runsaasti.[25]

Meritse on tullut tietysti lajeja, jotka ovat hyviä uimareita, kuten hylkeet, merikilpikonnat ja pingviinit. Monien matelijoiden ja pienten nisäkkäiden uskotaan puolestaan tulleen kasvillisuuslauttojen mukana. Tämä selittäisi myös lajiston painopisteen, sillä matelijat ovat hyvin sopeutuneet usean viikon aurinkoiseen ja suolaiseen meriolosuhteeseen. Rannikkokasvien siemenet ovat myös suolaa kestäviä, joten nekin ovat todennäköisesti tulleet meritse. Ilmateitse ovat puolestaan voineet tulla kevyitä itiöitä levittävät saniaiset, sammaleet ja jäkälät. Pienet hyönteiset ja kotilot ovat voineet tulla myös tuulten mukana. Maalintujen ja lepakoiden lentämistä ovat todennäköisesti auttaneet tuulet. Useat merilinnut puolestaan ovat tottuneet lentämään pidempiä matkoja, joten ne ovat päässeet saarille omin avuin.[25]

Evoluutiobiologit ovat olleet kiinnostuneita pitkään Galápagossaarista, sillä saariston monipuolisten olosuhteiden ansiosta niille päätyneet lajit ovat lajiutuneet edelleen.[25]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santa Cruzin saaren mangrovemetsikköä.
Santa Fen saaren pensaista puoliaavikkoa ja korkeita puukaktuksia.
Scalesia-metsää Santa Cruzilta.

Galápagossaarten kasvillisuus vaihtelee runsaasti korkeuden mukaan, sillä ylänköalueet saavat enemmän kosteutta kuin lähempänä rantaa olevat alueet.[27] Suurin osa saarista kuuluu puoliaavikkoiseen kuivakkokasvien vyöhykkeeseen, sillä vain pieni osa maasta ulottuu ylänköalueelle, jossa kasvaa trooppista kasvillisuutta. Kasvilajistoon kuuluu noin 500 alkuperäistä putkilokasvia. Niistä yli 180 on kotoperäisiä.[3]

Rannalla ja meren rantavyöhykkeessä kasvaa erityisesti suolaa hyvin sietäviä kasvilajeja. Niistä huomattavimmat ovat neljä mangrovelajia,[27] joita kasvaa erityisesti rauhallisissa laguuneissa. Rantavyöhykkeen yleisiä pensaita ovat kelasteihin kuuluva Maytenus octogona ja ihmekukkakasvi Cryptocarpus pyriformis. Rantojen ruohovartisia kasveja ovat meritähtipäivikki ja sen kotoperäinen sukulainen Sesuvium edmonstonei sekä dyynielämänlanka, joka on tärkeä kasvi dyynien sitojana.[3]

Kuivavyöhyke on pensaista puoliaavikkoa.[27] Se on pinta-alaltaan Galápagossaarten suurin kasvillisuusvyöhyke, ja se on keskimäärin 80–200 metrin korkeudella merenpinnasta.[3] Alueella kasvaa monia kaktuksia. Kotoperäisiä kaktuksia ovat Jasminocereus thouarsii, joka voi kasvaa jopa seitsemän metriä korkeaksi, ja laavakentillä kasvava Brachycereus nesioticus. Opuntiakaktuksista saarilla elää monia lajeja ja niiden variaatioita. Tohtorinpuihin kuuluva Bursera graveolens on puolestaan kuivan vyöhykkeen tyypillisin puulaji.[27] Alueen muita puita ovat guavalaji Psidium galapageium ja pisonialaji Pisonia floribunda.[3]

Kosteavyöhyke alkaa noin 300 metristä, ja sitä ennen on kuivan ja kostean vyöhykkeen välinen siirtymävyöhyke, jossa kasvaa muun muassa guavia ja pisonioita. Scalesia-puulajit hallitsevat aluetta, joka on 300–500 metrin korkeudessa. Puut kasvavat vyöhykkeellä 5–15 metriä korkeiksi.[3] Metsät ovat pilvimetsiä, ja valtapuu on Scalesia pedunculata. Metsät peittyvät kuivana kautena sankkaan tihkusateen aiheuttamaan sumuun, ja puilla kasvaa monien muiden pilvimetsien tavoin päällyskasveja, kuten sammalia, maksasammalia, saniaisia ja kämmekkäkasveja sekä yksi tillandsialaji.[27] Limopuihin kuuluva Zanthoxylum fagara korvaa Scalesia-lajit hieman korkeammalla, ja Santa Cruzin ja San Cristóbalin saarilla pensasmainen melastomakasvi Miconia robinsoniana on valtalaji 600–700 metrin korkeudella olevalla vyöhykkeellä.[3]

Noin 700 metristä alkaa niin sanottu pampavyöhyke, joka on korkein ja kostein kasvillisuusalue. Siellä kasvaa ruohoja, saroja ja muita suoympäristöihin sopeutuneita kasveja. Pampalla elää myös suurin osa saariston saniaisista, ja kotoperäinen saniaispuu Cyathea weatherbyana saavuttaa jopa kolmen metrin korkeuden.[27][3]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifornianmerileijonia San Cristóbalin rannalla.
Sinijalkasuula Lobossaarella.

Nisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarten nisäkäslajisto ei ole kovinkaan monimuotoinen saarten eristäytyneen sijainnin takia.[3] Saarien seitsemästä alkuperäisestä rottalajista neljä on jo kuollut sukupuuttoon. Viimeiset kolme lajia elävät Santa Féllä ja Fernandinalla, joille vieraslajina saarille tullut mustarotta ei ole vielä levinnyt.[28] Lisäksi Galápagossaarilla elää kaksi punalepakkolajia, kalifornianmerileijonan kotoperäinen alalaji ja galapagosinmerikarhu.[3] Ihmisten mukana saarille on tullut mustarotan lisäksi vuohia, kissoja ja koiria.[28]

Valaat viihtyvät Galápagossaarten vesissä, erityisesti Isabelan ja Fernandinan välisellä alueella, koska siellä tapahtuu runsaasti kumpuamista. Tropiikinvalas on Galápagossaarten yleisin valaslaji. Alueella tavataan myös muun muassa kaskelotteja, ryhävalaita, sinivalaita, miekkavalaita ja seitivalaita, jotka talviaikaan vaeltavat Galápagosin lämpimiin vesiin.[29] Delfiinilajeista yleisimpiä ovat pullokuonodelfiini ja delfiini.[30]

Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarilla elää noin 60 vakituista lintulajia, ja lisäksi 81 muuttolintulajia tavataan säännöllisesti, mikä on melko pieni määrä tropiikissa. Kotoperäisiä näistä linnuista on kuitenkin noin puolet.[31] Saarilla on 19 vakituista niillä asuvaa merilintulajia. Niistä viisi on kotoperäisiä. Galapagosinpingviini on ainoa päiväntasaajan pohjoispuolella tavattava pingviinilaji ja ainoa, joka pesii tropiikissa. Galapagosinalbatrossi pesii vain Españolalla, ja galapagosinmerimetso on sukunsa ainoa lentokyvytön laji. Lisäksi kotoperäisiin lajeihin kuuluvat yölokki ja maailman harvinaisin lokkilintu laavalokki. Ainoa kotoperäinen rantalintu on galapagosinkyyryhaikara.[3]

Maalintuja Galápagossaarilla elää 29 lajia. Niiden yhteinen piirre on pelottomuus ihmisiä kohtaan.[3] Tunnetuin maalinturyhmä on darwininsirkut, joita saarilla elää noin 15 lajia. Ne ovat lajiutuneet todennäköisesti yhteisestä esivanhemmasta ja löytäneet jokainen oman ekologisen lokeronsa. Vaikka lajeja on suhteellisen vaikea erottaa toisistaan, niiden nokkien koko ja ruokailutavat vaihtelevat.[32] Muita Galápagossaarten kotoperäisiä lintuja ovat neljä matkijalajia, galapagosinhiirihaukka, tornipöllön ja suopöllön alalajit, galapagosinkyyhky, galapagosinrääkkä ja etelänsinipääsky.[3]

Matelijat ja kalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matelijoiden kotoperäisyysaste on Galápagossaarilla erityisen suuri, sillä 23 lajista 21:tä ei tavata muualla.[28] Galápagoksenjättiläiskilpikonna on hyvä esimerkki saarten lajiston monimuotoisuudesta. Saarilla on vielä 11 sen hieman eri olosuhteissa elävää alalajia. Esimerkiksi Isabelalla on yksi alalaji jokaisella saaren viidestä päätulivuoresta. Kilpikonnien lisäksi saarten kotoperäisiin matelijoihin kuuluu muun muassa kolme käärmelajia, viisi gekkolajia, kolme Conolophus-suvun maalla elävää leguaania ja merileguaani.[3]

Galápagossaarten lajistoon kuuluu 306 kalalajia.[33] Kaikki lajit ovat merikaloja, mutta niistä kuutta on tavattu myös saarten makeissa vesissä.[34] Alueen haihin kuuluvat muun muassa valkoevähai, vasarahait, mustapilkkahai ja valashai.[33] Vasarahaita on useampia lajeja, ja Galápagossaarten rantavesistä on löytynyt muun muassa harvinainen kampavasarahain kasvualue.[35] Rauskulajeihin kuuluvat puolestaan Rhinoptera steindachneri, tähtikotkarausku ja paholaisrausku.[33]

Luukaloista yleisimpiä ovat koralliahveniin kuuluvat Plectroglyphidodon johnstonianus ja Abudefduf troschelii, sarvikala, haukkakaloihin kuuluva Cirrhitus rivulatus ja kiilaenkelikala. Lisäksi saarten vesissä tavataan erilaisia luikeroita, huulikaloja ja papukaijakaloja.[33]

Selkärangattomat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarilta on tunnistettu yli 2 000 maaselkärangatonta. Niistä yli puolet on kotoperäisiä. Maaselkärangattomien lajimäärä on pieni, sillä Ecuadorin mannermaalla niitä on yli miljoona. Saarilla on yli 400 kovakuoriais-, noin 80 nivelkärsäis- ja noin 100 kärpäslajia.[33] Pistiäiset ovat aliedustettuina muihin selkärangattomiin verrattuna. Niitä on noin 60 lajia. Ainoa saaren alkuperäiseen lajistoon kuuluva mehiläinen on Xylocopa darwini.[36] Se on tärkeä alkuperäiskasvien pölyttäjänä. Yleisimpiä perhosia ovat Phoebis sennae ja Eumorpha labruscae. Perhosten lisäksi värikkyyttä selkärangattomien lajistoon tuo heinäsirkkalaji Schistocerca melanocera.[33]

Galápagossaarilla elää yli 50 hämähäkki- ja kaksi skorpionilajia. Myrkyllisten hämähäkkien lisäksi saarilla elää kotoperäinen ja myrkyllinen juoksujalkainen Scolopendra galapagoensis. Bulimulus-suvun kotilot ovat puolestaan saarilla lajiutuneet yhdestä tulokaslajista yli 60:ksi lajiksi.[33]

Vesiselkärangattomista huomattavimpia ovat yli sata taskurapulajia. Punainen Grapsus grapsus erottuu hyvin mustalta laavakiveltä. Erakkoravut ja viittoilijaravut asuttavat myös saarten rantoja. Merestä löytyy myös muun muassa tursaita, merisiilejä, merimakkaroita, meritähtiä, merivuokkoja, nilviäisiä ja sienieläimiä.[33]

Luonnonsuojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Galápagossaarista ja sitä ympäröivästä merialueesta kuuluu kahteen suojelualueeseen. Galápagosin kansallispuisto käsittää noin 97 prosenttia kaikista maa-aluista. Galápagosin merensuojelualueeseen kuuluvat puolestaan kaikki merialueet 60 meripeninkulman päähän rantaviivasta. Lisäksi saariryhmä on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon ja biosfäärialueeksi sekä valittu Ramsar-alueeksi.[37]

Galápagossaarten luonnon suurin uhkatekijä on erilaiset vieraslajit.[3] Ne ovat erityisen vaarallisia Galápagosilla, sillä saariston eliölajisto on todella kotoperäistä ja populaatiokoot pysyvät usein pieninä, jolloin niiden riski hävitä on suuri.[38] Vieraslajien jälkeen suurimman uhan saarten luonnon monimuotoisuudelle aiheuttavat asutuksen lisääntyminen ja matkailijoiden suuri määrä.[39]

Ihminen oli vuoteen 2017 mennessä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa tuonut saarille 1 579 vieraslajia, joista tarkoituksellisesti tuotuja on 46 prosenttia.[40] Galápagossaarille on tuotu muun muassa nautoja, vuohia ja lampaita, joiden ylilaiduntaminen aiheuttaa eroosiota.[3] Vahingossa Galápagossaarille päätyneistä lajeista isoin osa on tullut saastuneen kasvitavaran mukana. Sen jälkeen eniten lajeja on tullut lentokoneiden ja laivojen mukana.[40] Vieraat kasvilajit ovat iso ongelma, sillä niitä on jo enemmän kuin alkuperäisiä kasvilajeja. Luonnonsuojelussa on keskitetty erityisesti niiden vieraiden lajien torjuntaan, jotka leviävät nopeasti, kuten guavan ja kirjotulikruunun.[3]

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta saaria ympäröivä merivesi voi lämmetä, mikä puolestaan vähentää tuottavuutta ja näin vaikuttaa merestä alkavaan ravintoketjuun.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ambrose Cowleyn tekemä Galápagossaarten kartta.

Löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaaret löysi vuonna 1535 Panaman piispa Tomás de Berlanga, jonka alus ajautui saarille matkalla Peruun. Hän antoi saarille nimen Las Encantadas ja ihmetteli kirjoituksissaan saarten tuhansia kilpikonnia.[1] Inkaperinteen mukaan kuningas Túpac Inca Yupanqui olisi kuitenkin vieraillut 1400-luvulla tutkimusmatkansa aikana ”Tulen saarilla”. On mahdollista, että inkat ovat käyneetkin Galápagossaarilla, mutta Túpac Inca Yupanquin todennäköisempi kohde oli Pääsiäissaari.[41] Flaamilainen kartantekijä Abraham Ortelius antoi saarille nimeksi ”Galápagos”, espanjalaisen kilpikonnia tarkoittavan sanan mukaan.[42]

Merirosvojen ja valaanpyytäjien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarilla vieraili de Berlangan jälkeen useita espanjalaisia aluksia, ja saarista tuli myös merirosvojen tukikohta.[1] Englantilaiset merirosvot kaappasivat 1600- ja 1700-luvuilla useita kauppalaivoja Tyynellämerellä. Tunnetuimpia heistä olivat John Cooke, jonka mukana saarilla olivat vuonna 1684 muun muassa William Dampier, joka kirjoitti teoksessaan A New Voyage Round the World ensimmäisen laajan kuvauksen saarista, ja Ambrose Cowley, joka teki niistä ensimmäisen kartan.[42]

Galápagossaarilla alkoi 1800-luvulla vierailla enemmän ihmisiä, kun valaanpyytäjät löysivät niille.[41] Tätä edesauttoi James Colnettin 1790-luvulla Britannian amiraliteetille tekemä raportti, jossa hän piti saaria sopivana tukikohtana valaanpyytäjille. Kylmät merivirrat houkuttelevat Galápagossaarille kaskelotteja, joita pyydettiin öljyn takia ja joiden kanta lopulta romahti.[43] Valaanpyytäjät metsästivät valaiden lisäksi myös kilpikonnia, lintuja ja joskus myös iguaaneja ruoaksi. Saarilla tapettiin jopa 200 000 kilpikonnaa 1800-luvun aikana,[41] ja ne hävisivät kokonaan Floreanalta, Rábidalta ja Santa Feltä.[43] Valaanpyynti alkoi vähentyä 1860-luvulla, kun kaskelotit olivat harvinaistuneet.[41] Saarilla vierailivat kuitenkin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla lähes kaikki Tyynenmeren valaanpyyntialukset. Niiden joukossa oli myös muun muassa Acushnet, jolla oli mukana kirjailija Herman Melville, joka kuvaili saaria pienoisromaanissaan Lumotut saaret.[43]

Ensimmäiset uudisasukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarten ensimmäinen dokumentoitu asukas oli irlantilainen Patrick Watkins, joka jätettiin 1800-luvun alkupäässä Floreanalle hänen riideltyään kapteeninsa kanssa. Hän asui saarella kaksi vuotta, kunnes onnistui kaappaamaan aluksen ja purjehtimaan Guayaquiliin.[43]

Espanja oli nimellisesti hallinnut Galápagossaaria vuoteen 1832 asti, jolloin ne siirtyivät Ecuadorille.[41] Ranskalais-espanjalainen José de Villamil oli alkanut edellisenä vuonna ajaa saarten asuttamista. Hänen tilaamansa tutkimuksen perusteella Galápagossaarilla kasvavan Roccella gracilis -jäkälälajin kerääminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Jäkälästä saatiin väriainetta. Villamil suostutteli juuri itsenäistyneen Ecuadorin hallitusta ottamaan saaret haltuunsa. Presidentti Juan José Flores tuki Villamilia, joten 12. helmikuuta 1832 saaret liitettiin Ecuadoriin.[44]

Ecuadorin hallitus antoi Villamilille asutusoikeuden Floreanalle.[41] Ensimmäiset asukkaat olivat sotilaita, jotka olivat osallistuneet Ecuadorissa vallankaappausyritykseen. Saaret toimivatkin rangaistussiirtolana. Villamilin mukana saapui myöhemmin samana vuonna 80 muuta uudisasukasta.[44] Jäkäläteollisuus kuitenkin epäonnistui, ja Villamil luovutti. Hänen tilalleen tuli väkivaltainen José Williams, joka ajettiin saarelta uudisasukkaiden kapinassa. Villamilin perustama asutuskeskus hylättiin vuoteen 1852 mennessä.[43]

José Valdizán ja Manuel Julián Cobos puolestaan asuttivat San Cristobálin.[45] Cobos perusti 1870-luvulla El Progreson kylän, johon hän toi noin sata vankia uudisasukkaiksi. Nämä viljelivät hedelmiä, sokeriruokoa ja vihanneksia sekä rakensivat sokeritehtaan. Yhteisö kukoisti hetkellisesti, mutta se muuttui hiljalleen väkivaltaiseksi tyranniaksi. Työntekijät olivat käytännössä Cobosin orjina. He saivat palkan rahassa, joka kävi vain Cobosin kaupoissa. Cobos tapettiin vuonna 1904 kapinassa.[46] Antonio Gil puolestaan perusti vuonna 1897 plantaasin Isabelalle, ja Santa Cruzille asettui vuonna 1900 ryhmä norjalaisia.[45]

Darwin ja muut tieteilijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva Españolalta William Beeben Arcturus-retkeltä.

Saaret saivat maailmanlaajuista mainetta, kun englantilainen luonnontieteilijä Charles Darwin vieraili niillä vuonna 1835.[1] Hän saapui saarille 15. syyskuuta HMS Beaglen retkikunnassa. Darwin tutki saarten eläimiä ja keräsi näytekokoelman viiden viikon aikana. Darwin ei itse aluksi huomannut näytteidensä ainutlaatuisuutta, mutta Lontoossa John Gould huomautti häntä darwininsirkkuina nykyään tunnettujen lintujen monimuotoisuudesta.[47] Darwin viittasi sirkkuihin vuonna 1859 julkaistussa teoksessaan Lajien synty.[1]

Tiedemaailma kiinnostui hiljalleen saarista, ja monet luonnontieteilijät keräsivät saarilta erilaisia näytteitä. Rollo Beckin johtama retkikunta keräsi vuosina 1901 ja 1905 yli 76 000 näytteen kokoelman. William Beebe matkusti saarille puolestaan vuosina 1923 ja 1925. Hänen kirjansa nostivat entisestään saarten mainetta.[48]

Sota-aika ja kolmas vankila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmakuva Yhdysvaltain tukikohdasta toisen maailmansodan aikana.

Monet suurvallat alkoivat kiinnostua Galápagossaarista 1900-luvun alussa Panaman kanavan rakentamisen takia, koska saarilta olisi ollut mahdollista valvoa kanavaliikennettä. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tekivät tarjouksia saarten vuokraamisesta, mutta Ecuador ei suostunut. Kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin 1941, Panaman kanavan suojaaminen muodostui entistä tärkeämmäksi. Ecuador antoikin Yhdysvalloille luvan käyttää Baltran saarta ilmatukikohtanaan.[49]

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1944 Ecuador perusti Isabelalle Galápagossaarten kolmannen vankilan. Sinne siirrettiin vuonna 1946 noin 300 vankia karuihin olosuhteisiin. Muistona vankilasta on niin kutsuttu Kyynelten muuri, tarpeeton rakennelma, jota vangit laitettiin rakentamaan vain, jotta he eivät ehtisi aiheuttaa ongelmia. Turhan rakennustyön ja karujen olosuhteiden takia vuonna 1958 syntyneessä kapinassa kuoli sekä vankeja että vanginvartijoita. Ecuadorin hallitus sulki vankilan seuraavana vuonna.[50]

Suojelu ja matkailun kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarten suojelua alettiin edistää 1930-luvulla. Ecuadorin hallitus julisti vuonna 1936 saaret kansallisvarannoksi ja perusti komission tutkimaan saarten suojelua. Ecuador perusti 15. kesäkuuta 1959 Galápagossaarten kansallispuiston. Samana vuonna Belgiassa perustettiin Charles Darwin Foundation, joka aloitti toimintansa saarilla Charles Darwinin tutkimusasemalla ja jonka tehtävää oli kouluttaa, estää vieraslajien leviämistä ja suojella uhanalaisia lajeja.[51]

Ensimmäiset matkailijat tulivat Galápagossaarille vuonna 1934, kun ryhmä seikkailijoita saapui Stella Polaris -risteilyaluksella.[52] Galápagossaaret avautuivat laajamittaiselle matkailulle vasta 1960-luvun lopulla, kun säännöllinen lentoyhteys alkoi houkutella saarille matkailijoita ja asukkaita. Vielä 1950-luvulla Galápagossaarilla asui vain vähän yli tuhat ihmistä, mutta asukasluku alkoi 1960-luvulla kasvaa.[49]

Galápagossaarten kiinnostavuutta on lisännyt niiden asema Unescon maailmanperintökohteena. Asema annettiin saarille vuonna 1978. Turismin kasvun myötä myös väestönkasvu alkoi nopeutua. Vuonna 1974 väestönkasvu oli 4,4 prosenttia, mutta vuonna 1990 se oli jo 5,9 prosenttia. Saarille muuttoa alettiin kuitenkin hillitä 1990-luvulla. Vuonna 1998 solmittiin laki saarten suojelusta ja kestävästä kehityksestä.[45] Se on rajoittanut saarille muuttoa ja hidastanut väestönkasvua. Vuonna 2010 väestönkasvu oli 3,3 prosenttia.[53] Turismi on kuitenkin edelleen kasvussa: vuonna 2000 Galápagossaarilla vieraili noin 70 000 matkailijaa ja vuonna 2014 jo noin 216 000.[49]

Galápagossaarten asemaa koskeva laki on aiheuttanut saarilla myös vastustusta. Aasiassa suurta herkkua olevien merimakkaroiden pyyntikiintiöt muun muassa aiheuttivat väkivaltaisia yhteenottoja kalastajien ja kansallispuiston henkilökunnan välillä.[54] Lakia uusittiin vuonna 2015, mikä sai aikaan rauhanomaisia mielenosoituksia. Lain vastustajat pelkäävät, että se mahdollistaisi hotellien rakentamisen kansallispuiston alueelle.[55]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagosin maakunta
Provincia de Galápagos
Lippu
Lippu
Valtio Ecuador
Kantoneita 3
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Puerto Baquerizo Moreno
Pinta-ala 8 010 km²
Väkiluku (2017) 30 890
Verkkosivu

Galápagossaaret on yksi Ecuadorin 24:stä maakunnasta.[37] Maakunta on jaettu edelleen kolmeen kunnallishallinnolliseen kantoniin. Maakunnan hallinnosta vastaa kuvernöörin johtama valtuusto. Ecuadorin presidentti nimittää kuvernöörin virkaansa. Maakunnasta puolestaan valitaan kaksi edustajaa Ecuadorin parlamenttiin.[56]

Valtuuston vastuulla on maakunnan hallinnon lisäksi aluesuunnittelu, luonnonvarojen hallinnoiminen ja niin sanotun hyvän elämän eli sumak kawsayn varmistaminen. Termillä sumak kawsay viitataan paikalliseen konseptiin, jossa ihmiset elävät harmoniassa ympäristönsä kanssa. Valtuusto kokoontuu maakunnan pääkaupungissa Puerto Baquerizo Morenossa.[56]

Galápagossaarten kantoneita johtavat pormestarit, ja niissä on viisihenkinen kaupunginvaltuusto. Floreanan kunta on osa San Cristóbalin kantonia, ja sillä on myös oma kunnanjohtajansa.[56]

Vaikka Galápagos on oma maakuntansa, se on myös mainittu Ecuadorin perustuslaissa erityisalueena. Perustuslain lisäyksen mukaan maakuntaa koskevat päätökset tehdään lautakunnassa, jossa on edustajia useilta eri tahoilta. Lautakuntaa johtaa Ecuadorin presidentin edustajana vastuullinen ministeri. Lisäksi lautakunnassa ovat mukana muun muassa ympäristöministerin edustaja, matkailuministeri ja maatalousministeri.[57]

Talous ja infrastruktuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouden luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aamiaismajoitus San Cristóbalin saarella.

Matkailu on Galápagossaarten talouden keskeisin tekijä: se on infrastruktuurin kehittämisen ja yleisen kulutuksen moottori.[58] Matkailusektorin arvioidaan tuottavan noin kaksi kolmasosaa Galápagossaarten bruttokansantuotteesta.[59] Matkailun ja saarten sijainnin vaikutuksesta myös logistiikka, liikenne ja varastopalvelut tuottivat vuonna 2010 noin 17,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkishallinnon, turvallisuuden ja sosiaalipalveluiden osuus oli 16,5 prosenttia, kalastuksen ja maanviljelyn 12,9 prosenttia, kaupan 10,3 prosenttia ja rakennusalan 10,1 prosenttia.[60]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Galápagossaarilla asui työikäisiä noin 17 000, mikä oli 67,9 prosenttia saarten koko väestöstä. Heistä 73,2 prosenttia oli aktiivisesti työelämässä. Lopuista suurin osa opiskeli tai hoiti kotitaloutta. Työttömiä oli 4 prosenttia.[61]

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailualus Santa Fen pohjoispuolella.

Galápagossaarilla vieraili vuonna 2015 yhteensä 224 755 matkailijaa. Vuodesta 1979 matkailijoiden määrä oli 19-kertaistunut.[62] Vuosien 2007–2015 aikana matkailijoiden määrä kasvoi keskimäärin 3,72 prosenttia vuodessa. Se on enemmän kuin maailmanlaajuinen kasvuprosentti, mutta pienempi kuin koko Ecuadorissa. Monien eteläamerikkalaisten matkailukohteiden vierailijamäärät ovat vuosikymmenen aikana kasvaneet suurin piirtein samaa tahtia kuin Galápagossaarillakin.[63]

Matkailijat ovat 2000-luvulla tulleet entistä enemmän myös maihin. Vuonna 2010 ensimmäisen kerran suurin osa matkustajista yöpyi maissa risteilyalusten sijaan. Turisteja tuli vuonna 2014 yhteensä 158 valtiosta. Suurin osa matkailijoista saapui Ecuadorista. Seuraaksi eniten heitä tuli Yhdysvalloista, Britanniasta, Saksasta ja Kanadasta.[62]

Maatalous ja kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanviljely on Galápagossaarilla haastavaa, sillä suurin osa maa-alasta on suojeltua. Vain 3,3 prosenttia maasta on hyödynnettävissä taloudellisesti, ja sekin jakautuu kaupunki- ja maaseutualueisiin. Maaseuduksi määritellyillä alueilla viljellään maata ja kasvatetaan karjaa.[64] Saarten maaperä on ravinteikasta, ja maaseutualueilla maatalous onnistuu hyvin. Maataloutta vaikeuttaa kuitenkin veden heikko saatavuus.[65]

Vuoden 2014 tilastojen perusteella maatalouskäytössä on 190 neliökilometriä maata. Ala on pienentynyt vuodesta 2000, jolloin se oli 234 neliökilometriä. Samaan aikaan maatalousyksiköiden määrä on kasvanut, joten niiden keskimääräinen koko on myös pienentynyt.[66] Vuoden 2015 tilastojen mukaan kuusi prosenttia työvoimasta työskenteli maataloudessa.[67]

Kahvi oli vuonna 2014 selvästi isoimmalla pinta-alalla viljellyin kasvi, ja sen jälkeen tulivat banaanit, maissi ja maniokki.[65] Kahvi on myös ainoa maataloustuote, jota viedään saarilta ulkomaille.[68] Tärkeimmät karjataloustuotteet ovat maito, naudanliha, kananliha ja kananmunat.[69]

Kalastus on yksi vanhimmista Galápagossaarilla harjoitetuista talouden aloista. Galápagosin merensuojelualueen perustamisen yhteydessä vuonna 1998 laajamittainen kalastus kiellettiin, mutta niin sanottu ”artesaanikalastus” sallittiin tietyillä rannikkoalueilla. Vuonna 2017 saarilla oli yli 1 200 kalastuslupaa, mutta vain noin 400 kalastajaa hyödynsi lupaansa. Merimakkaroita pyydystettiin runsaasti 2000-luvun alussa, mutta niiden pyynti romahti 2000-vuosikymmenen jälkipuoliskolla.[70]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie Galápagosin maaseudulla.

Ecuadorin liikenneministeriön mukaan Galápagossaarilla on 376,11 kilometriä teitä. Pääsaarilla tärkeimmät tieväylät kulkevat lentoasemille ja matkustajasatamiin.[71] Vuonna 2013 saarille oli rekisteröity 2 513 moottoriajoneuvoa. Bussiliikennettä ei juurikaan ole, ja bussit tekevät yleensä vain ajoittaisia matkailukierroksia. Sen sijaan taksiliikennettä on jonkin verran.[72]

Galápagossaarten tärkein yhteys muualle maailmaan on lentoliikenne, johon myös matkailu isolta osaltaan tukeutuu.[73] Päälentoasema on Baltran saarella sijaitseva Seymourin lentoasema, joka on rakennettu Yhdysvaltain vanhan sotilaskentän pohjalle. Lentoasemaa käyttää noin 1 200 matkustajaa vuorokaudessa.[74] San Cristóbalin lentoasema on pienempi, mutta sieltäkin on lentoyhteyksiä mantereelle. Isabelalla on puolestaan saarten välisessä liikenteessä käytetty lentoasema.[73]

Energia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2014 tilastojen mukaan noin 79 prosenttia sähköstä tuotettiin fossiilisia polttoaineita polttamalla. Loput 21 prosenttia tuli uusiutuvista energialähteistä, kuten tuulesta, auringosta ja mäntyöljystä.[75]

Jätehuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäisellä saaristolla jätehuolto aiheuttaa monia haasteita. Galápagossaarille perustettiin vuonna 2006 itsenäinen jätehuoltoa edistävä organisaatio, joka on tämän jälkeen pyrkinyt organisoimaan tehokkaampaa jätteiden keräystä, kierrätystä ja ongelmajätteen keräystä. Jätehuollon kehittymisestä huolimatta saarilla on edelleen ongelmana muun muassa jätteiden jättäminen rannoille ja tyhjille tonteille. Galápagossaarilla tuotettiin vuonna 2015 noin 324 kilogrammaa kiinteää jätettä asukasta kohden.[76]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestöjakauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 tehdyn väestönlaskennan mukaan Galápagossaarilla oli 25 244 asukasta.[77] Ecuadorin tilastokeskuksen tekemän arvion mukaan vuonna 2017 saarilla oli 30 890 asukasta.[78] Vuoden 2015 väestönlaskennassa asukkaista 85,2 prosenttia ilmoitti olevansa mestitsejä, 8,1 prosenttia intiaaneja, 2,8 prosenttia afroecuadoarilaisia ja 2,6 prosenttia valkoihoisia.[79]

Noin kaksi kolmasosaa Galápagossaarten asukkaista on syntynyt jossain muualla. Osuus on pysynyt melko samana vuosien 1990, 2001 ja 2010 väestönlaskennoissa.[80] Useimmat muualta tulleet ovat muuttaneet sinne taloudellisista syistä. Väestönkasvu on ollut 1970-luvulta asti paljon nopeampaa kuin Ecuadorin manneralueella.[81] Vielä vuoden 1974 väestönlaskussa saarilla oli 4 037 asukasta.[82] Vuosina 1982–1990 väestö kasvoi peräti 5,5 prosenttia ja vuosina 1990–2001 6,4 prosenttia. Sen jälkeen kasvu on tasaantunut, ja vuoden 2015 tilastojen mukaan väestönkasvu oli 1,8 prosenttia.[77] Matkailu on vaikuttanut väestönkasvuun erityisesti 1970-luvun lopun jälkeen. Sitä ennen saarille tuli asukkaita kahdessa aallossa: 1950-luvulla mantereella Tungurahuan maakunnassa sattuneen maanjäristyksen jälkeen ja 1970-luvun alussa Lojan maakunnan kuivuuden takia.[83]

Asukasluvultaan Galápagossaarten suurin kantoni on Santa Cruzin kantoni, jossa oli vuonna 2015 yli 15 700 asukasta. San Cristóbalin kantonissa oli alle 7 200 asukasta ja Isabelan kantonissa yli 2 300 asukasta. Suurin kaupunki oli Puerto Ayora, jossa asui 46,8 prosenttia saarten asukkaista. Puerto Baquerizo Morenossa oli 26,0 prosenttia asukkaista.[84]

Galápagossaaren asukkaille on varattu kolme prosenttia saarten pinta-alasta. Loput kuuluvat kansallispuistoon. Ihmisten käyttöön tarkoitettu alue on jaettu vyöhykkeisiin käyttötarkoituksensa mukaan. Jokaisessa asuinalueessa on omat vyöhykkeensä kaupunkiasutukselle, maataloudelle ja karjataloudelle.[85] Asutus on keskittynyt kaupunkivyöhykkeille, sillä vain 18,6 prosenttia asukkaista eli vuonna 2015 maaseudulla.[86]

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairaala Puerto Ayorassa.

Galápagossaarilla on kaksi sairaalaa, toinen on San Cristóbalilla ja toinen Santa Cruzilla. Lisäksi saarilla on pienempiä terveyskeskuksia. Puerto Baquerizo Morenon kaupungissa sijaitseva Oscar Jandlin sairaala on saarten keskussairaala. Kahden ambulanssin ja kahden helikopterin lisäksi sairaankuljetuksessa on erikoislentokone, jolla järjestetään hätäkuljetuksia manner-Ecuadoriin.[87]

Saarelaisten terveystilanteesta on vähän yleistä tutkimusta, mutta vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa yleisimpiä terveysongelmia olivat erilaiset yleiset infektiosairaudet, ruokavaliosta aiheutuva korkea verenpaine ja diabetes sekä syövät ja mielenterveyden ongelmat. Peräti 75,9 prosenttia asukkaista on ylipainoisia, kun koko Ecuadorin asukkaista vastaava luku on 62,8.[88]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galápagossaarilla oli vuoden 2015 tilastojen mukaan 23 koulua esikouluista toisen asteen oppilaitoksiin ja niissä oli noin 7 500 oppilasta.[89][90]

Korkeakoulutusta saarilla tarjoavat Ecuadorin keskusyliopisto ja Ecuadorin kansainvälinen yliopisto.[91] Korkeakoulun käy noin 20 prosenttia toiselta asteelta valmistuneista. Eniten korkeakouluopiskelijoita suuntautuu matkailu- tai kasvatusaloille. Saarilla on sen sijaan puute mekaniikan, sähkötekniikan ja rakennusalan osaajista.[92]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Análisis de resultados definitivos Censo de Población y Vivienda Galápagos 2015 (pdf) INEC. Viitattu 21.9.2018. (espanjaksi)
  • Granda León, M: ”Agricultural and livestock production in the Galapagos Islands: A comparative analysis of household consumption”. Teoksessa: Galapagos Report 2015–2016. Puerto Ayora, Galápagos, Ecuador: GNPD, GCREG, CDF and GC, 2017. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 5.12.2018).
  • Grove, Jack Stein & Lavenberg, Robert J.: The Fishes of the Galapagos Islands. Stanford, California: Stanford University Press, 1997. ISBN 0-8047-2289-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2018).
  • Humphreys, Sara & Küffner, Stephan: The Rough Guide to Ecuador & the Galápagos Islands. London: Rough Guides, 2016. ISBN 978-0-24124-574-3.
  • Liu, Yanyun & Xie, Lian & Morrison, John M. & Kamykowski, Dan & Sweet, William V: Ocean Circulation and Water Mass Characteristics around the Galápagos Archipelago Simulated by a Multiscale Nested Ocean Circulation Model. International Journal of Oceanography, 2014, 2014. vsk. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 23.10.2018. (englanniksi)
  • Parent, Christine E. & Caccone, Adalgisa & Petren, Kenneth: Colonization and diversifivation of Galápagos terrestrial fauna: a phylogenetic and biogeographican synthesis. Philosophican Transactions of the Royal Society B, 2008, 363. vsk, nro 1508. The Royal Society. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 16.10.2018. (englanniksi)
  • Pazmiño, Andrés & Serrao-Neumann, Silvia & Choy, Darryl Low: Towards Comprehensive Policy Integration for the Sustainability of Small Islands: A Landscape-Scale Planning Approach for the Galapagos Islands. Sustanainability, 2018, 10. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 16.10.2018. (englanniksi)
  • Plan Galápagos. Puerto Baquerizo Moreno, Galápagos, Ecuador: Consejo de Gobierno del Régimen Especial de Galápagos, 2016. ISBN 978-9942-22-059-2. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 25.6.2018). (espanjaksi)
  • Toral-Granda, et al: Alien species pathways to the Galapagos Islands, Ecuador. Plos ONE, 2018, 12. vsk, nro 9. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 18.10.2018. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Galapagos Islands Encyclopædia Britannica. 2018. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  2. a b c Plan Galápagos, s. 36.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Galápagos Islands, off the coast of Ecuador World Wildlife Fund. Viitattu 23.6.2018.
  4. a b Grove & Lavenberg, s. 17.
  5. General Information Smithsonian Institute. Viitattu 27.1.2019. (englanniksi)
  6. a b Grove & Lavenberg, s. 21.
  7. a b c d e f Location and Formation 2/5: Hot Spots and Volcanoes Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  8. Grove & Lavenberg, s. 22.
  9. a b Geologic History Galapagos conservancy. Viitattu 14.5.2016.
  10. Parent & Caccone & Petren, s. 3348.
  11. Grove & Lavenberg, s. 24.
  12. Volcanism in the Galapagos Islands: Basaltic Eruptions University of Oregon. Viitattu 13.11.2018.
  13. Volcanism in the Galapagos Islands: Basaltic Shield Volcanoes University of Oregon. Viitattu 13.11.2018.
  14. Grove & Lavenberg, s. 23.
  15. Volcanism in the Galapagos Islands: Aa and Pahoehoe Lava University of Oregon. Viitattu 13.11.2018.
  16. a b c d e Liu, et al., s. 2.
  17. Grove & Lavenberg, s. 26.
  18. Fitz, John M.: Oceanography and Marine Life of the Galápagos Islands 4.7.2000. University of Maryland. Viitattu 23.6.2018.
  19. Oceanography 2/3: Upwelling Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 23.10.2018. (englanniksi)
  20. Karnauskas, Kris: El Niño and the Galápagos Climate.gov. 1.12.2015. NOAA. Viitattu 23.10.2018. (englanniksi)
  21. Liu, et al., s. 3.
  22. a b c d e Plan Galápagos, s. 37.
  23. Weather and Climate 1/5: Seasons in Galapagos Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  24. Climate - Galapagos Climatestotravel.com. Viitattu 22.1.2019. (englanniksi)
  25. a b c d Species Arrival to Galapagos Galapagos Conservancy. Viitattu 30.12.2018. (englanniksi)
  26. Parent & Caccone & Petren, s. 3350.
  27. a b c d e f Humphreys & Küffner, s. 414.
  28. a b c Humphreys & Küffner, s. 412.
  29. Whales of Galapagos Adventure Unbound. Viitattu 30.12.2018. (englanniksi)
  30. Mammals Galapagos Conservancy. Viitattu 30.12.2018. (englanniksi)
  31. Humphreys & Küffner, s. 410.
  32. Humphreys & Küffner, s. 411.
  33. a b c d e f g h Humphreys & Küffner, s. 413.
  34. Grove & Lavenberg, s. 20.
  35. Brady, Heather: Explore a Rare Hammerhead Shark Nursery in the Galapagos 29.1.2018. National Geographic Society. Viitattu 29.12.2018. (englanniksi)
  36. Vargas P, Rumeu B, Heleno RH, Traveset A, Nogales M: Historical Isolation of the Galápagos Carpenter Bee (Xylocopa darwini) despite Strong Flight Capability and Ecological Amplitude. PLoS ONE, 2015, 10. vsk, nro 3. Public Library of Science. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.12.2018. (englanniksi)
  37. a b Pazmiño & Serrao-Neumann & Choy, s. 8.
  38. Invasive Species Galapagos Conservation Trust. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  39. Toral-Granda et al, s. 2.
  40. a b Toral-Granda et al, s. 9.
  41. a b c d e f Discovery, Pirates, and Whalers Galapagos Geology on the Web. Department of Geological Sciences. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  42. a b Humphreys & Küffner, s. 336.
  43. a b c d e Humphreys & Küffner, s. 337.
  44. a b Oxford, Peter & Watkins, Graham: Galapagos Colonists galapagos.org. Viitattu 6.8.2018. (englanniksi)
  45. a b c Plan Galápagos, s. 54.
  46. Humphreys & Küffner, s. 360.
  47. Humphreys & Küffner, s. 338.
  48. Permanent Settlement 2/3: Early Colonisation Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  49. a b c Humphreys & Küffner, s. 339.
  50. Permanent Settlement 3/3: A Floating Prison Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  51. The Conservationists Galapagos Conservancy. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  52. Sustainable Tourism 1/5: History of Tourism Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  53. Plan Galápagos, s. 55.
  54. Humphreys & Küffner, s. 340.
  55. Humphreys & Küffner, s. 341.
  56. a b c Governance Galapagos Conservancy. Viitattu 16.10.2018. (englanniksi)
  57. Pazmiño & Serrao-Neumann & Choy, s. 11.
  58. Economy Galapagos Conservancy. Viitattu 3.11.2018.
  59. Neira, Cesar Eduardo: Case Study on the Galapagos Islands: Balance For Biodiversity & Migration. Environmental and Earth Law Journal, 2016, 6. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 23.10.2018. (englanniksi)
  60. Plan Galápagos, s. 87.
  61. Plan Galápagos, s. 85.
  62. a b Toral-Granda et al, s. 7.
  63. Izurieta, Juan Carlos: ”Behavior and trends in tourism in Galapagos between 2007 and 2015”. Teoksessa: Galapagos Report 2015–2016, s. 83. Puerto Ayora, Galápagos, Ecuador: GNPD, GCREG, CDF and GC, 2017. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 5.12.2018).
  64. Plan Galápagos, s. 96.
  65. a b Breve descripción zona agrícola de Galápagos (pdf) 2018. Ministerio de agricultura y ganadería. Viitattu 3.11.2018. (espanjaksi)
  66. Plan Galápagos, s. 97–98.
  67. Granda León, s. 63.
  68. Granda León, s. 65.
  69. Granda León, s. 64.
  70. Marín, Jose: Tackling the Biggest Challenge for Conservation in Galapagos: Legal Small-Scale Fisheries 30.5.2017. Charles Darwin Foundation. Viitattu 23.11.2018. (englanniksi)
  71. Plan Galápagos, s. 128.
  72. Plan Galápagos, s. 131.
  73. a b Plan Galápagos, s. 132.
  74. Doug Morgan: World’s First “Green” Airport Fully Operational at Baltra, Galapagos Islands Your escape to Ecuador. 2013. Viitattu 14.5.2016.
  75. Plan Galápagos, s. 140–141.
  76. Plan Galápagos, s. 81.
  77. a b Análisis de resultados definitivos Censo de Población y Vivienda Galápagos 2015, s. 11.
  78. Proyección provincias, Sexos y Áreas 2010-2020 (xlsx) Instituto Nacional de Estadística y Censos. Viitattu 24.6.2018. (espanjaksi)
  79. Análisis de resultados definitivos Censo de Población y Vivienda Galápagos 2015, s. 19.
  80. Plan Galápagos, s. 111.
  81. People Today Galapagos Conservancy. Viitattu 14.5.2016.
  82. Fascículo provincial Galápagos, s. 2.
  83. Toral-Granda et al, s. 5.
  84. Análisis de resultados definitivos Censo de Población y Vivienda Galápagos 2015, s. 12.
  85. A Sustainable Galapagos 1/5: Population Growth and Land Zoning Discovering Galapagos. 2018. Galapagos Conservation Trust. Viitattu 16.10.2018. (englanniksi)
  86. Análisis de resultados definitivos Censo de Población y Vivienda Galápagos 2015, s. 13.
  87. Plan Galápagos, s. 113.
  88. Plan Galápagos, s. 114.
  89. Plan Galápagos, s. 115.
  90. Mendieta, Marcela & Falconí, Kory: The Current Status of the Educational System in Galapagos Galapagos Report 2007–2008. Galapagos Conservancy. Viitattu 5.12.2018. (englanniksi)
  91. Plan Galápagos, s. 116.
  92. Plan Galápagos, s. 117.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]