Vakoilu

Wikipedia
Ohjattu sivulta Vakooja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mata Hari, kuuluisa ensimmäisen maailmansodan ajan vakoilija

Vakoilu on luvatonta tiedustelutoimintaa, jonka avulla pyritään hankkimaan tietoa kohteen tietämättä ja tahdonvastaisesti. Vakoilun kohteena on yleensä valtion hallinto tai sotilaallinen organisaatio, yksittäinen henkilö tai henkilöjoukko, jokin teollisuuden haara tai yksittäinen yritys, jolloin on kyse teollisuusvakoilusta. Vakoilu on siten myös yksi organisaatioiden tiedonhankintakeinoista. Organisaatiossa toimivat vakoojat, jotka ovat soluttautuneet tiettyihin kohteisiin paljastamaan tietoa ja välittämään sitä organisaatiolle. Vakoilukeinoja ovat ihmisten eli vakoojien suorittama vakoilu, apuvälineiden käyttö (muun muassa vakoilusatelliitit) ja salakuuntelu. Vakoilua suoritetaan monella tasolla.

Yksittäisen ihmisen vakoilu keskittyy esimerkiksi kohteen sijaintiin ja tekemisiin. Henkilön yhteyksiä toisiin henkilöihin voidaan myös vakoilla kun halutaan saada tietoa verkostoista. Erityinen laji vakoilua on aviopuolison uskottomuuden vakoilu. Tähän voidaan käyttää yksityisetsiviä. Henkilökohtaista vakoilua sanotaan myös varjostukseksi.

Teollisuusvakoilussa kohdeyrityksestä vakoillaan tuotantoprosessien menetelmiä, muotoilua ja käytettyjä raaka-aineita, tuotesuunnitelmia sekä tulevaisuudensuunnitelmia.

Vakoilukohteina valtiotasolla voivat olla esimerkiksi ovat esimerkiksi vieraan maan strategiset sotilas- ja siviilikohteet kuten rakennukset, joukkojen sijoituskohteet, rautatiet ja ohjusasemat. Suurimittaisinta vakoilu on valtioiden välillä kriisitilanteissa, missä tiedustelua hoitaa nimetty organisaatio. Rauhan aikana sodan uhatessa vihollisesta tiedustellaan mahdollista sotilaallisia varustelutoimenpiteitä. Sodankäynnissä vakoilutulosten perusteella voidaan suunnitella vastatoimia vihollisen pyrkimyksiä estämään.

Elokuvateollisuudessa, kirjallisuudessa ja jossain määrin myös videopeleissä vakoilu ja siihen liittyvä välineistö on erittäin suosittu aihe. Tunnetuin fiktiivinen vakooja lienee James Bond.

Vakoilun käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakooja on agentti eli asiamies, joka toimii vakoilun kohteen tietämättä toimeksiantajansa (tavallisesti valtiollisen organisaation) eduksi. Kaksoisagentti on vakooja, joka toimii vakoilun kohteen eduksi varsinaista toimeksiantajaansa vastaan.

Vakoiluun liittyy aina suhteellisen edun hankkimisen pyrkimys. Vakoiluun liittyvät keskeisesti: (1) vakoilutoiminta, (2) vastatoiminta eli hyökkäys vakoilua vastaan (vastavakoilu) tai vakoojien paljastaminen (3) vastavastatoiminta, eli suojautuminen vakoilua vastaan tapahtuvalta hyökkäykseltä; esimerkiksi omien vakoojien suojaus soluttautumalla vastustajan vastavakoiluorganisaatioon.

Vakoilussa vastatoiminnan periaate näkyy muun muassa kaksois- ja kolmoisagentteina sekä erillisinä vakoilu- ja vastavakoiluorganisaatioina NSA, CIA/FBI, MI6 (Britannian ulkoinen), MI5 (Britannian sisäinen), SVR/FSB (ent. KGB), SUPO, SÄPO.

Vakoilumenetelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi venäläiset vakoojat houkuttelevat kohteensa liiketoiminnalta vaikuttavaan suhteeseen, joka perustuu tietojen ostamiselle, mutta kehittyy myöhemmin kohti vakoilutyötä.[1]

Venäjä käyttää tiedustelutoimintansa peitteenä suurlähetystöjä, edustustoja tai muita diplomaattista suojaa tarjoavia työpaikkoja.[2] Britanniassa venäläiset vakoojat toimivat Venäjän Kensingtonissa sijaitsevasta suurlähetystöstä, raportoiden tarkastajalle, joka tunnetaan nimellä ”asukas”.[1] Venäläisen vakoilijan tyypillisiä peiteammatteja ovat diplomaatti, tutkija, toimittaja tai liikemies. Venäjän tiedustelutoiminnan tukena ja peitteenä on useita tutkimuslaitoksia ja yrityksiä.[2]

Venäjän vakoilun erikoisuus on illegaalitoiminta, jossa vakoojalle luodaan tai varastetaan kohdemaan kansalaisuus. Illegaalin synnyttäminen kestää kauan. Illegaalivakoilijoita käytetään kaikkein arkaluontoisimpiin tehtäviin, kuten tärkeimpien ilmiantajien kontaktihenkilöinä.[2]

Vakoojien valvonta vaatii paljon työväkeä, joka on toisinaan vaihdettava.[1]

Vakoojat palaavat pitkiksi ajoiksi kotimaahansa ja ilmestyvät uudestaan vuosikymmenten jälkeen.[1]

Vakoilussa käytetyt menetelmät muuttuvat ajan ja erityisesti tekniikan mukana. Tavallisen ihmisten tekemän vakoilun lisäksi on yhä keskeisemmäksi keinoksi noussut tekninen vakoilu. Laitteista ja tekniikoista voidaan mainita salakuuntelulaiteet, signaalitiedustelu, tiedustelusatelliitit, salaviestintämenetelmien kehittäminen ja paljastaminen sekä siepattujen laitteiden ja ohjelmistojen tutkimus. Erityisen merkittävä uusi tiedustelun väline on internet.

Päämäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavoitteisiin kuuluu sotilasvarustus, tieteellinen taitotieto, sisäpiirin poliittiset tiedot[1]; siviili- ja sotilaallisten hankkeiden arkaluontoinen teknologia.[3]; taloudellinen tieto[3]

Venäjän ulkomaantiedustelu on keskittynyt politiikan ja sotilaallisten salaisuuksien vakoiluun, ei Venäjän taloudellisten intressien edistämiseen, uskoo tutkija Matti Lauha.[2]

Kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vakoilun kohteita ovat ulkopoliittinen päätöksentekokoneisto, asevoimat ja muut turvallisuuskoneistot. Kaikkein voimakkainta vakoilua Venäjä on kohdistanut Yhdysvaltain päätöksentekomekanismeihin tunkeutumalla erityisesti turvallisuuselimiin.[2] Supon tutkimusraportin mukaan vuosina 1992–2006 Yhdysvalloissa tuli ilmi seitsemän venäläistä vakoilutapausta[4]. Venäjän vakoilun muita pääkohteita ovat sen länsirajan valtiot sekä Kanada ja Japani.[2] Neljä venäläisen vakoilun tapausta on tullut julki Japanissa, Virossa, Ruotsissa ja Puolassa.[4] Afrikasta ja Etelä-Amerikasta venäläiset vakoojat ovat vetäytyneet.[2]

Vakoilun määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituslähteen mukaan venäläiset agentit toimivat nykyään Britanniassa yhtä aktiivisesti kuin kylmän sodan huippuaikoina: ainakin 30:n venäläisen tiedustelu-upseerin tiedetään hankkivan itselleen brittiläisiä salaisuuksia.[1]

Vakoilu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain näkökulmasta vakoilua käsitellään tarkemmin artikkelissa Maanpetos

Suomea vastaan toimineista vakoojista kuuluisin ja aikansa merkittävin vakoilija Neuvostoliitolle oli Vilho Pentikäinen. Hän muun muassa luovutti Suomi-konepistoolin piirustukset Neuvostoliitolle. Pentikäinen paljastui valokuvatessaan salaisia asiakirjoja ja hän loikkasi nopeasti Neuvostoliittoon.

Toinen kuuluisa suomalainen vakooja sodan aikana oli kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Hella Wuolijoki, joka oli NKVD:n agentti koodinimellä ”Runoilija”. Wuolijoki muun muassa majoitti ja suojeli desanttia sekä välitti tietoja Neuvostoliiton tiedustelupalvelu NKVD:lle.

Stasin aineistosta paljastuneita suomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisen Itä-Saksan turvallisuusministeriön,Stasin arkistoista on löydetty suomalaisten Stasin asiamiesten ja yhteyshenkilöiden, mutta myös täysin syyttömien suomalaisten nimi- tai henkilökortteja. Monet heistä ovat opiskelleet Saksan demokraattisessa tasavallassa ja olleet kommunisteja. Kuuluisin vakoilutapaus lienee Riitta Juntunen,joka oli Stasin elektornisen vastavakoilun värvätty agentti vuosina 1979-85 peitenimellä KATI, joka sai huomattavia summia vakoilustaan(Alpo Rusi:Tiitisen lista,2011). Supon suurin erehdys liittyi tapaus Alpo Rusiin,jota perusteetta epäiltiin törkeästä vakoilusta stasin upseerin Peter Kellerin 20.11.1969 tekemän henkilökortin perusteella. Hänen veljensä Jukka Rusi oli stasin tietolähde PEKKA vuosina 1966-76, jonka operaatioon oli liitetty henkilökortti Alpo Rusista 18 kuukautta sen jälkeen kun Jukka Rusi oli saanut oman rekisterin XV/11/69. Stasin Helsingissä DDR:n edustuston virkailijan puolisona toiminut upseeri "Inge" (Christa Raddloff) oli tuntenut Jukka Rusin vuodesta 1966 peitenimellä PEKKA jolloin Alpo Rusi oli 15 vuotta (Professori Helmut Müller-Enbergsin lausunto elokuvassa "Epäilyksen varjossa", 2010). Samaan aikaan Stasilla oli Suomessa useita tietolähteitä,joista samansuuruinen tietojen luovuttaja oli FORTUNA ja myöhemmin esimerkiksi MANTEL sekä 10-20 muuta. Suomeen liittyi Stasin arkistojen perusteella ainakin 50 Stasin tietolähdettä ja värvättyä ja ilmeisesti kymmeniä syyttömiä,joista oli tehty henkilökortti,kuten Alpo Rusin tapauksessa ilman yhteyttä Stasiin.Alpo Rusi oli Saksan viranomaisarvion mukaan poliittisen ajojahdin kohde, mitä myös Saksan johtavat mediat pitivät prosessin selittäjänä (Die Zeit,13.3.2003). Stasin pesänselvityksessä on löytynyt muun muassa IM "Larsen". Hän on professori Lassi Päivärinta, jonka väitettiin toimineen värvättynä vuosina 1982-90. Supo kuitenkin tutki asiaa jo vuonna 1993 ja totesi silloisen pääjohtajansa allekirjoittamassa lausunnossa, että Päivärinta ei ole syyllistynyt asissa mihinkään rikokseen. Lisäksi on olemassa Stasin Helsingin aseman viimeisen päällikön,evertsi Ingolf Freyerin Saksan tiedustelulle loikkauksen yhteydessä talvella 1990 antama lista suomalaisista,joiden katsottiin omaavan kiinteän yhteyden Stasiin ja ehkä KGB:hen. Tätä listaa ei tutkittu vaan se arkistoitiin heinäkuussa 1990. Kyse on niin sanotustaTiitisen listasta, jossa on 18 suomalaista nimeä.Nähtyään listan vasta tammikuussa 2003 poliisiylijohtaja Reijo Naulapää sanoi, että listan voisi heittää roskikseen. Toisaalta hän lisäsi, että "Niin,yleisesti kun ajatellaan heidän asemassaan olevia henkilöitä" (Iltalehti 23.1.2003). Naulapää kaiketi tarkoitti, että listalla oli korkeassa asemassa olevia henkilöitä, joiden nimien julkitulo voisi olla heille vahingollista tai muutoin ikävää.Hän hylkäsi ajatuksen, että listalla olleista jotkut tai joku olisi syyllistynyt maanpetokelliseen toimintaan.

Suomesta karkotetaan vuosittain 2–3 diplomaattia, joista osa vakoiluepäilyjen takia. Syytteeseen johtamattomista vakoilutapauksista ei yleensä tiedoteta julkisuuteen, vaan tieto niistä annetaan vain valtakunnan poliittiselle johdolle.[2]

Vuosina 1992-2006 Suomessa tuli julkisuuteen kaksi tapausta, joissa vakoiltiin venäläisille: Ensimmäisessä ulkoministeriön työntekijä toimitti venäläisille EU:n salaisia asiakirjoja. Kaksi venäläistä illegaalia taas jäi kiinni Suomen tullissa matkalla Lontooseen.[4]

Tampereella toimiva Vakoilumuseo on lajissaan harvinainen vakoilun erikoismuseo.

Vakoilun historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinalainen sotateoreetikko Sun Tzu kirjoitti vakoilijoiden käytöstä jo yli 2 000 vuotta sitten. Hän luokitteli salaiset asiamiehet viiteen tyyppiin:

  • paikallinen agentti on vihollisalueen ihminen, joka otetaan palvelukseen
  • salainen agentti on vihollisalueen viranhaltija, joka otetaan palvelukseen
  • kaksoisagentti on vihollisen vakoilija, joka otetaan palvelukseen
  • uhrattava agentti on oma vakoilija, jolle tahallisesti annetaan väärää tietoa
  • vakoilija on oma asioitsija, joka palaa tietojen kanssa

Sun Tzu totesi: ”Salaiset operaatiot ovat olennaisia sodassa, niiden varassa on armeijan jokainen liike.”

Kuuluisia vakoiluorganisaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisia vakoojia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sun Tzu: Sodankäynnin taito, Tietosanoma Oy 1998, ISBN 951-885-040-2
  • Tasala, Markku: Operaatio Upsala
  • Rislakki, Jukka: CIA: selvitys Yhdysvaltain tiedustelupalvelun toimista maailmalla ja Suomessa (yhdessä Jorma Lindforsin kanssa, esipuhe Philip Agee). Love, Helsinki 1978
  • Rislakki, Jukka: Erittäin salainen: vakoilu Suomessa. Love-kirjat, Helsinki 1982
  • Rislakki, Jukka: Maan alla: vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944. Love-kirjat, Helsinki 1985, 2. painos 1986

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lerner, K. Lee & Lerner, Brenda Wilmoth (toim.): Encyclopedia of Espionage, Intelligence and Security. , 2003. ISBN 978-0-7876-7546-2. (englanniksi)
  • Pohjonen, Juha: Maanpetturin tie: maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945–1972 tuomitut. Helsinki : Otava, 2000. ISBN 951-1-16994-7.
  • Varjo, Veijo (salanimi, oik. Matti Arjanne): Miehet pimeästä : neuvostovakoilu Suomessa. Vapaus-sarja n:o 7. Tampere: Kustannuspiste, 1980. ISBN 951-95489-6-3. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  2. a b c d e f g h Tuomo Pietiläinen: Tutkimus: Venäjä vakoilee yhä eniten poliittista tietoa Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.
  3. a b http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7078712.stm
  4. a b c Paljastuneet venäläiset vakoilutapaukset Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.