Teollisuusvakoilu
 |
Tämä artikkeli tai sen osa saattaa sisältää uutta tutkimusta tai vahvistamattomia väitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lisätietoja saattaa olla keskustelusivulla. |
Teollisuusvakoilu on vakoilun eli laittomien keinojen käyttämistä kohteen, tavallisesti valtion, tärkeään teollisuuteen liittyvien tietojen hankintaan.
Totalitaarisissa maissa, joissa merkittävä osuus puolustusvälinetuotannossa tapahtuu pääasiassa samassa valtiossa ja missä kaupankäynti suuntautuu pääasiassa liittolaisille, on salassa pidettävän tiedon piiri laajempi kuin maissa, joissa talous perustuu laajemmin verkottumiseen ja vapaisiin sopimussuhteisiin, jolloin tieto on hankittavissa laillisesti ja avoimesti messuilla esimerkiksi alihankkijoilta tai osatoimittajilta.
Joskus teollisuusvakoiluun sisältyy pelkkä kilpailijoiden tai vastustajavaltioiden tuotantomäärien seuranta niiden kaupallisen menestymisen tai sotilaallisen suorituskyvyn arvioimiseksi. Esimerkiksi autoteollisuudessa kilpailijoiden tuotantomäärät voidaan selvittää autossa tarvittavien avainkomponenttien valmistusmääristä, jotka saadaan alihankkijalta. Mikäli tieto on saatu luvallisesti alihankkijalta eikä esimerkiksi salassapitosopimuksen vastaisesti luvattomin keinoin, ei kyse ole teollisuusvakoilusta, vaikkakin se voi olla alihankkijan sopimusrikkomus päämiestä kohtaan kilpailijan hyväksi. Saksassa merkittävä teollisuusvakoilutapaus liittyi alihankintaverkostoihin, missä autoteollisuuskonserni Volkswagen selvitytti luvattomasti toisen autoteollisuuskonserni Opelin alihankkijaverkoston kaupallisine ehtoineen saaden näin kilpailukykyä ostotoiminnassa.
Teollisuusvakoilun kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teollisuusvakoilun kohteita ovat muun muassa:
- tuotekehitystoiminta (erityisesti)
- tekeillä olevat (suuret) kauppasopimukset
- tärkeät avainhenkilöt
- tiedustelijan kannalta muut oleelliset asiat, esimerkiksi uuden tuotantotavan "idea"
- yrityksen strategiaan liittyvät asiat
Teollisuusvakoilun keinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teollisuusvakoilun keinoja ovat muun muassa:
- yrityksen palveluksessa olevan henkilön värvääminen vakoiluun ideologialla, rahalla, kiristyksellä tai muulla keinolla
- yrityksen tietoverkkoihin tunkeutuminen ja tietojen hankkiminen (hakkerisodankäynti)
- yrityksen tietoliikenteen seuraaminen ja sisällön selvittäminen yrityksen sisällä, kotimaassa ja ulkomailla (puhelimet, kännykät, internet-liikenne)
- vakoiluvälineiden (esimerkiksi mikrofonit, kamerat, kännykät yms.) asentaminen yrityksen tärkeisiin tiloihin
- yrityksen avainhenkilöstön keskustelujen kuunteleminen (esimerkiksi hotellihuoneissa yms. yksityisissä tiloissa)
- yrityksen avainhenkilöiden tietokoneiden varastaminen
Teollisuusvakoilun "harmailla keinoilla" tarkoitetaan sellaisia keinoja, jotka ovat laillisuuden rajoilla, mutta usein vähintäänkin eettisesti kyseenalaisia. Tällaisia ovat muun muassa:
- yrityksen roskien tutkinta
- rajoitetun jakelun omaavien henkilökuntalehtien hankinta
- yrityksen henkilöstön keskustelujen seuraaminen julkisella paikalla
- yrityksen (entisen) avainhenkilön houkuttelu omaan palvelukseen.
Open source intelligence[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teollisuusvakoilua ei ole se, että yrityksestä kerätään tietoja, jotka yritys itse on julkistanut tai jotka muuten ovat tulleet julkisiksi. Laillisia tietolähteitä, joita myös monien yritysten business intelligence -yksiköt käyttävät, ovat esimerkiksi:
- kaikki yrityksen itsensä julkaisemat tiedot
- yrityksestä mediassa julkaistut tiedot (radio, TV, internet (kotisivut, keskustelupalstat))
- julkiset viranomaisrekisterit
Teollisuusvakoilun korostuminen 1990-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvulla monien kansallisten tiedusteluorganisaatioiden toiminta suunnattiin idän ja lännen välisestä kamppailusta taloudelliseen tiedusteluun. Suomen Suojelupoliisi on varoittanut tästä julkisuudessa toistuvasti. Hakkeritiedustelun tärkeyttä on kuvattu niin, että se on osittain korvaamassa satelliittitiedustelun.
Teollisuusvakoilulta suojautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen kysymys on, onko yrityksellä sellaista tietoa, osaamista ym., joilla on:
- kansainvälistä merkitystä
- merkitystä kansalliseen turvallisuuteen liittyen
- tai jolla on alihankinnan kautta suhteita edellisiin.
Jos on, yritys on teollisuusvakoilun potentiaalinen kohde.
Toiseksi on ymmärrettävä miten ja minkälaisilla välineillä teollisuusvakoilu toimii. Vain näin siltä on mahdollista suojautua. Tunne vihollisesi, sanoi jo 2500 vuotta sitten kiinalainen strategi Sun Tzu. Tähän Suomessa saa apua muun muassa Suojelupoliisilta.
Kolmanneksi on ymmärrettävä, erityisesti ylimmän johdon, että tulokset ovat yleensä satsattujen panosten mukaiset. Ilman yritysjohdon tukea, rahaa, tiloja, välineitä, ammattitaitoisia ihmisiä, tietoja, yhteistyötä, verkottumista jne. yritysvakoilunkaan vastustamisessa ei ole mahdollista saada tuloksia.
Neljänneksi kaikkea ei voi suojata, on arvioitava riskit ja käytettävä johdon antama panos yrityksen kannalta vakavimpien riskien torjuntaan. Teollisuusvakoilun on siis oltava osa yrityksen kokonaistoimintaa.
Viidenneksi, ihmelääkkeitä ei tällä alalla ole. Teollisuusvakoilun estämisessä menestyminen on pitkällinen, työtä ja ammattitaitoa vaativa, eikä koskaan lopullisesti kunnossa oleva prosessi.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Albrecht, Mikael: Teollisuusvakoilu kyberaikakaudella. Haaste, 2019, 19. vsk, nro 2, s. 47. Helsinki: Oikeusministeriö. ISSN 1458-0314.
- Kovanen, Tiina: Houkuttele hunajalla : hunajapurkit tiedon turvaamisen työkaluina. Sotilasaikakauslehti, 2014, nro 10, s. 61-65.
- Kärkkäinen, Sonja: Social engineering eli käyttäjän manipulaatio. Sotilasaikakauslehti, 2014, nro 10, s. 56-60.