A. I. Virtanen
| Artturi Ilmari Virtanen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. tammikuuta 1895 Helsinki, Suomi |
| Kuollut | 11. marraskuuta 1973 (78 vuotta) Helsinki, Suomi |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Koulutus ja ura | |
| Instituutti | Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu |
| Tutkimusalue | kemia, maatalous- ja ravintokemia |
| Tunnetut työt | rehunsäilytysmenetelmä AIV-rehu |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1945) |
Artturi Ilmari Virtanen (15. tammikuuta 1895 Helsinki – 11. marraskuuta 1973 Helsinki) oli professori ja suomalainen Nobel-palkittu kemisti.
Virtaselle myönnettiin vuonna 1945 Nobelin kemianpalkinto "tutkimuksistaan ja keksinnöistään maatalous- ja ravintokemian alalla, erityisesti hänen rehunsäilytysmenetelmästään". Hän oli ollut ehdolla palkinnon saajaksi jo vuodesta 1933 peräti 12 kertaa.[1] Virtanen ja Ragnar Granit ovat ainoat suomalaiset tieteen nobelistit.
Ehkä tärkein Virtasen tutkimusryhmän työn tuloksista oli AIV-rehun kehittäminen. Tutkimuksen lähtökohta oli lehmänmaidon vitamiinipitoisuuden säilyttäminen ympärivuotisesti. Virtanen kehitti myös muita, lähinnä meijerihygieniaan liittyviä keksintöjä.
Elämäkerta
Virtasen isä oli veturinkuljettaja Kaarlo Virtanen ja äiti Serafiina Isotalo.[2] Kohtalaisen yleinen väärinkäsitys on, että Virtasen toinen nimi olisi ollut Iivari. Eeva-Liisa Lehdon tutkielman mukaan tämä juontuu siitä, että ruotsinkieliset maanviljelijät kutsuivat AIV-rehua "A. Ivare"ksi, joka sitten johti siihen luuloon, että nimen I-kirjain tarkoittaisi Iivaria.[3]
Virtanen syntyi Helsingissä, mutta perhe muutti pian Viipuriin, missä hän kävi Viipurin klassillisen lyseon. Kouluaikaiset harrastukset, lukeminen ja kasvien kerääminen, johdattivat Virtasen kohti tutkijan uraa. Hän aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 1913, valmistui maisteriksi 1916 ja väitteli 1919. Tohtorintutkintonsa jälkeen hän jatkoi opintojaan ulkomaan opintomatkoilla ja opiskeli Zurichissa fysikaalista kemiaa vuonna 1920, ja Tukholmassa Ruotsin maataloudellisen koelaitoksen bakteriologisessa laboratoriossa bakteriologiaa vuonna 1921. Vielä vuosina 1923-1924 hän opiskeli Tukholman korkeakoulussa entsymologiaa Hans von Euler-Chelpinin oppilaana. Vuodesta 1923 alkaen Virtasen pääasiallinen kiinnostuksen kohteensa oli biokemia.[2][4]
Virtanen kutsuttiin Valion laboratorioon kemistiksi ja nimitettiin laboratorion johtajaksi 1921. Hänen erityiskiinnostuksensa kohteita olivat pH-mittaus ja sen säätö, biologinen typensidonta, säilörehukemia ja ihmisen ravitsemus.[2] Hän toimi myös biokemian professorina Teknillisessä korkeakoulussa 1931–1939 ja kemian professorina Helsingin yliopistossa 1939–1948.[1]
Virtasen puoliso vuodesta 1920 oli Lilja Matilda Moisio (aiemmin Lindh, 1894-1972). Matematiikan professori Kalle Virtanen oli heidän poikansa.[2]
Keksintöjä
Ehkä tärkein Virtasen tutkimusryhmän työn tuloksista oli AIV-rehun kehittäminen. Tutkimuksen lähtökohta oli lehmänmaidon vitamiinipitoisuuden säilyttäminen ympärivuotisesti. Suuri ero meijerituotteiden laatuvaihtelussa koettiin vakavaksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi ja kehittämällä tuorerehun, jonka ravintoaineet säilyivät varastoinnin aikana, Virtanen tutkimusryhmineen ratkaisi karjan talviruokinnan ongelman. AIV-rehu perustuu tuoreen säilörehun happamuuden laskemiseen alle pH 4:n, jolloin bakteerien toiminta hidastuu ja rehu säilyy paremmin.[2]
Vuonna 1925 Virtanen kehitti AIV-voisuolan parantamaan voin säilyvyyttä. Se sääteli suomalaisen tyypillisesti happaman voin pH:ta ja suojasi sitä näin makuvirheiltä.[2] Hän kehitti myös muita, lähinnä meijerihygieniaan liittyviä keksintöjä. Monet keksinnöistä voitiin patentoida ja näin saavutettiin laadullista kilpailukykyä kasvavilla kansainvälisillä markkinoilla. AIV-voisuola ja -rehu ovat taloudellisesti merkittäviä keksintöjä. AIV-suolan käyttö edisti suomalaisen voin vientiä ja AIV-liuoksella käsitelty rehu paransi maidon laatua ja makua. Liuoksen patentti ostettiin useaan maahan.[5]
Poliittinen toiminta
Virtanen uskoi biokemian mahdollisuuksiin elinkeinoelämässä ja lääketieteessä ja tähdensi kansainvälisyyden merkitystä. Hän ajoi tarmokkaasti myös monia merkittäviä tiedepoliittisia hankkeita kansanterveyden ja energiakysymysten edistämiseksi. Poliittisesti Virtanen oli jyrkän länsimielinen eikä salannut sitä lausunnoissaan.[1]
Kun Virtanen oli Akatemian puheenjohtajana, hän teki lukuisia ehdotuksia suomalaisen tutkimustoiminnan edistämiseksi. Tieteen keskustoimikunta ja atomienergianeuvottelukunta perustettiin, mutta ravitsemustoimikuntaa ei, eikä valtio panostanut tutkimukseen niin paljon kuin Virtanen suositteli.[2]
Nobel-palkinnon jälkeen Virtanen ei ujostellut antaa valtionjohdolle ulkopoliittisia neuvoja. Heti Nobel-juhlassa hän sanoi lehdistölle, että Karjala olisi palautettava Suomelle. Virtasen mielipiteet huolettivat valtakunnan johtoa koko 1950- ja 1960-luvun ajan. Vuonna 1956 Kokoomus pyysi häntä presidenttiehdokkaaksi. Kekkosen ja Virtasen huonot välit saattoivat vaikuttaa Kekkosen nuivuuteen Akatemiaa kohtaan.[2]
Huomionosoitukset
A. I. Virtanen oli Suomen Akatemian jäsen ja sen ensimmäinen esimies vuodesta 1948 alkaen.[2] Hänet kutsuttiin myös Norjan, Ruotsin, Flaamin, Baijerin ja Vatikaanin tiedeakatemioiden jäseneksi, ja promovoitiin kunniatohtoriksi Lundin, Pariisin ja Giessenin yliopistoissa.[4]
Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimii A. I. Virtanen -instituutti. Helsingin yliopiston Kumpulan kampusalueella on A. I. Virtasen aukio.[2]
A. I. Virtanen -palkinto myönnetään joka toinen vuosi Virtasen elämäntyön muistamiseksi tunnustuksena kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimustyöstä.[6] Palkinnon jakavat yhdessä Suomalaisten Kemistien Seura, Suomen Biobio-seura (Societas Biochemica, Biophysica et Microbio-logica Fenniae) ja Ravitsemuksen Tutkimussäätiö.[7]
Vuonna 2011 kantaesitettiin pienoisnäytelmä A. I. Virtasen elämäntyöstä.[8]
Lähteet
- ↑ a b c A. I. Virtanen, kemian nobelisti 2008. Yle, elävä arkisto. Viitattu 11.7.2015.
- ↑ a b c d e f g h i j Risto Ihamuotila: Virtanen, Artturi Ilmari (1895-1973). Suomen Kansallisbiografia. Osa 10, s. 617-623. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Risto Ihamuotila: Virtanen, Artturi Ilmari (1895–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Touko Perko: Mies, Liekki ja Unelma. Nobelisti A.I.Virtasen elämäntyö. Otava 2015
- ↑ a b Artturi Virtanen - Biographical Nobelprize.org. Nobel Media AB. Viitattu 11.11.2015.
- ↑ Suolaa ja happoa Yliopiston historia - Tulevaisuuden rakentaja vuodesta 1640. 2004-2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 11.7.2015.
- ↑ Kemian vuosikymmenet Helsingin yliopisto. Viitattu 11.11.2015.
- ↑ Professori Pirjo Pietiselle AIV-palkinto Umami. Viitattu 11.11.2015.
- ↑ Näytelmä Nobelisti A.I. Virtasesta kantaesitetään marraskuussa Luma. Viitattu 12.7.2015.
Kirjallisuutta
- Perko, Touko: Mies, liekki ja unelma. Nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö. Helsingissä: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-28786-5.
Aiheesta muualla
- A. I. Virtanen Institute (AIVI) for Molecular Sciences
- YLE Elävä arkisto: A. I. Virtanen -henkilökuva (video)
- From Applied to Pure Chemistry. A.I. Virtanen's Race for his Wartime Nobel Prize
- A.I.Virtanen: Mies valiolaisen laadun takana