Cherokeet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cherokeet
Cherokeenationalflagpublicdomainimage.gif
Cherokee-kansan lippu
Kokonaismäärä 320 000
Asuinalue Yhdysvallat (Oklahoma, Kansas)
Kieli (kielet) englanti, cherokee
Uskonto (uskonnot) kristinusko

Cherokeet ovat Pohjois-Amerikan asukasluvultaan suurin intiaanikansa, joka 1500-luvulla, eurooppalaisten kontaktin aikaan asutti nykyisen Yhdysvaltojen itä- ja kaakkoisosia. Myöhemmin 1800-luvulla heidät siirrettiin pakkotoimin Ozarkin ylätasangolle, Kansasiin ja Oklahomaan. Cherokeet olivat yksi niin kutsutuista viidestä sivistyneestä kansasta.

Cherokeet omaksuivat eurooppalaisten tapoja, ja alkoivat rakentaa myllyjä, sahoja ja kyliä. He perustivat oman lainsäädännönkin, joka ajettiin alas eurooppalaisten ottaessa cherokeiden maat haltuunsa.[1]

Cherokeet puhuvat cherokeen kieltä, jolle Sequoyah (n. 1767–1843) loi vuosien työn tuloksena kirjoitusjärjestelmän 1800-luvun alkupuolella. Sequoyah sai idean eurooppalaisten kirjoituksesta, mutta ei osannut lukea sitä ja siten suoraan kopioida latinalaista aakkostoa. Hän päätyikin aakkoskirjoituksen sijaan tavukirjoitukseen, jossa merkit vastasivat cherokeen kielen tavuja. Kirjoituksessa käytetään monia suoraan latinalaisesta aakkostosta lainattuja kirjaimia, mutta täysin eri merkityksessä. Kirjoitusjärjestelmä saavutti cherokeiden keskuudessa suuren suosion ja sitä käytetään jonkin verran edelleen, se on muun muassa lisätty Unicode-merkistöön.

Appalakkien vuoriston luolaihmiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cherokeet on yhdistetty muinaiseen Mississipin kulttuuriperinteeseen. Kuvan intiaanikylä esittää tätä varhaista aikakautta, jonka rikas kulttuuri köyhtyi tuntemattomasta syystä ennen 1500-lukua.

Cherokeet olivat todennäköisesti Mississipin muinaisten kummunrakentajien kulttuuriperinteen jatkajia. Heillä on ollut kuitenkin yhteyksiä myös pohjoisimmille alueille, sillä heidän kielensä on luokiteltu irokeesien kieliryhmään. Joidenkin lähdetietojen mukaan cherokeet olisivat joskus hyvin varhaisella kaudella ajettu pois nykyisen Ohion alueilta tai ylempää muiden irokeesikansojen työntäminä. Kuitenkaan irokeesien omat perimätiedot eivät tue tätä väitettä. Varsin epäuskottavalta tuntuisikin ajatus siitä, että cherokeiden runsasväkinen ja vahva kansa olisi pakkokeinoin kyetty ajamaan pois alkuperäisiltä mailtaan. Enemmän uskottavaa on, että jos he olivat tulleet muualta olivat he tehneet sen vapaaehtoisesti.

Cherokeiden perinteiset asuinmaat levisivät Tennesseen, Pohjois-Carolinan ja Georgian alueilla. Eritoten Appalakien vuoriston eteläiset osat olivat heidän käytössään. Mitä ilmeisimmin vuoriston monet luolat toimivat muinaisina aikoina cherokeiden asumuksina. Siihen viittaa selvästi wyandotien heistä käyttämä nimi "luolaihmiset".[2] Muut irokeesikansat kutsuivat heitä "luolamaan asukkaiksi" ja siouxkieliset catawbat nimittivät heitä "maan sisältä tuleviksi". Chickasawit ja choctawit tunsivat cherokeet nimellä Chilukki, joka tarkoitti "Koiraihmisiä". Creekit käyttivät heistä nimeä Chelokeet eli "Vierasta kieltä puhuvat".[3] Tämä nimi muuntautui eurooppalaisten suussa cherokeeksi, josta tuli tämän runsaslukuisen kansakunnan yleinen kutsumanimi.

Appalakkien vuoristoissa asuvat cherokeet saivat muilta irokeesikansoilta kutsumanimen "Luolamaan asukkaat".

Näillä Appalakkien vuoristoseuduilla ja niitä ympäröivillä maa-alueilla cherokeet hallitsivat suuria alueita. Pääosa cherokeiden naapureista ei ymmärtänyt heidän puhettaan, koska alueen muut kansat, kuten chickasawit, choctawit ja creekit puhuivat musgokee-kieliä. Elintilaa kuitenkin riitti kaikille ja koskemattomia alueita levisi silmänkantamattomiin.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylät ja Klaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun espanjalainen tutkimusmatkailija ja valloittaja Hernando de Soto kyläili vuonna 1540 cherokeiden mailla, tapasi hän kansan, jonka kulttuuri ja yhteiskunta oli kehittynyt sangen moninaiseksi. Pääkaupunki Echota (Itsati) sijaitsi nykyisen Madisonvillen lähettyvillä Tennesseessä. 1600-luvun aikana lähelle Calhounia rakennettiin uusi pääkaupunki Georgiassa. Vuonna 1729 tehdyssä laskennassa saatiin cherokeiden yhteisluvuksi 20,000 henkeä. Heitä asui 64 eri kylässä.[4]

Pääosin cherokeiden kylät käsittivät keskimäärin noin 50 asumusta.[5] Majojen rungot oli rakennettu puusta ja niiden seinät olivat savettua oksapunosta. Usein koko rakennelma oli puolittain maan sisässä. Majat ympäröivät kylän keskustassa olevaa riittitaloa, jossa seremonioiden pidon lisäksi kokoontui heimoneuvosto.

Cherokeiden kyläheimot muodostivat hyvin organisoidun liittokunnan. Koko kansalla oli yhteinen rauhanpäällikkö, joka johti valkoisia kyliä. "Punaisillä kylillä" oli vastaavasti yhteinen sotapäällilkkö.[6] Saadakseen eri asiat toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla oli cherokeilla seitsemän eri klaania, joista kukin oli saanut hoitaakseen ennalta määrättyjä tärkeitä tehtäviä. Vaikutusvaltaisin oli Aniwayah, "Susien klaani", josta tulivat sotapäälliköt.[7] Rauhanpäälliköt edustivat Anigilohia, käännöksestä riippuen ""Tuulen klaania" tai "Pitkien hiusten klaania". He olivat tyylitietoisia ja ylpeilivät huolitelluilla kampauksillaan.[8] Aniawi "Poroklaani", edusti metsästäjiä ja nopeita juoksijoita. Muut klaanit olivat Aniwodi "Väriklaani", Anigatogeioi "Villin perunan klaani", Anitsisqua "Lintujen klaani" sekä Anisahoni "Sininen klaani".[7]. [8]

Klaaneja ei valittu, niihin synnyttiin. Lapset saivat aina äitinsä klaanin jäsenyyden, säilyttäen kuitenkin kosketuksen myös isien ja isoisiensä klaaneihin.

Juhlat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilex Vomitoriasta cherokeet naapurikansojen tavoin valmistivat mustaa juomaa, jota on verrattu kahviin.

Cherokeiden, kuten muidenkin etelän intiaanikansojen tärkein riitti oli Uudenvuoden juhla eli vihreän maissin seremonia heinä-elokuun aikana. Uuden sadon lisäksi tilaisuutta vietettiin myös maailman uudistumisen kunniaksi. Viestinviejät veivät virallisen tiedon tulevista juhlista jokaiseen cherokeekylään. Juhlan aikana sammutetut pyhät tulet sytytettiin uudelleen ja niistä vietiin loimuavin soihduin uusi tuli jokaisen asunnon tulisijaan. Vanhat taloustavarat ja jopa vaatteet hävitettiin. [6] Tanssien ja laulujen lomassa nautittiin Mustaa juomaa", jota oli valmistettu Yaupon Holly-kasvista (lat. Ilex Vomitoria) ja joka sisälsi kaikki tärkeimmät kofeiinin aineosat.[9] Juoma puhdisti kehon ja piristi mielialaa ja sitä käytettiin myös taisteluvalmiuden kohottamiseksi ennen edessä olevaa sotaretkeä.

Myös useimmat muut cherokeiden juhlat niin keväällä kuin syksylläkin liittyivät maissisatoon.

Vaatetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cherokeiden vaatetus koki monia muutoksia vuosisatojen aikana. Alun perin he käyttivät pesukarhun nahoista tehtyjä turkislakkeja, joista useihin oli jätetty häntä. Davy Crockettin kerrotaan omineen tämän muoti-ilmiön cherokeilta tuoden sen yleisesti valkoisten metsästäjien käyttämäksi talvipäähineeksi.[10] Cherokeet itse sen sijaan luopuivat turkishatuistaan korvaamalla ne monivärisillä liinoilla ja huiveilla, joita eurooppalaiset kauppiaat myivät ja jotka oli helppo kietaista päähän turbaanin tavoin. Usein liinan ympärille asetettiin metallivanne, johon saatettiin koristeeksi työntää kotkan, haukan tai joutsenen sulkia. Myös vasemmalla olkapäällä pidettävät villahuovat, jotka kulkivat oikean kainalon alta, tulivat tutuiksi kaupankäynnin yhteydessä ja muokkasivat cherokeiden pukeutumistyyliä.

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nanyehi alias Nancy Ward oli arvostetuin cherokeiden "Sotanaisista". Hänen syntymänsä ajoittui vuoteen 1738, jolloin suuret isorokkoepidemiat surmasivat lähes puolet cherokeiden väestöstä. 1750-luvun lopulla Nanyehi solmi avioliiton brittiläisen kauppiaan Bryant Wardin kanssa ja hänet opittiin tuntemaan Nancy Wardina. Aviomiehen palattua myöhemmin ensimmäisen vaimonsa luo asumaan jatkoi Nancy elämäänsä cherokeiden parissa luoden pitkän uran sotanaisena.[11]

Vaikka cherokeiden sotiminen muodostuikin suurimmaksi osaksi kylien puolustuksesta, tekivät he myös sotaretkiä. Niille lähdettäessä valittiin yleensä mukaan myös nainen, jolla oli useita tehtäviä kenttämuonan valmistamisen lisäksi. Hän saattoi toimia päällikön neuvonantajana päättäen myös ketkä sotavangeista jätettäisiin henkiin.[6] Näitä naisia kutsuttiin nimellä Ghigau (sotanainen), joka oli korkein ja tavoitelluin arvo cherokee-naisten keskuudessa.[12] Myös muilla naisilla oli paljon valtaa. Useimmat klaanien sosiaalisista päätöksistä tulivatkin naisten neuvostoilta.

Myös avioelämässä naisen valta säilyi. Jos avioliitto ei miellyttänyt vaimoa, oli hänellä oikeus osoittaa mielipiteensä ajamalla puolisonsa pois asunnostaan. Varsinaista avioeroa ei ollut. Cherokeetytöillä oli oikeus valita puolisokseen yhtä lailla valkoinen kauppias tai sotilas kuin oman heimonsa mies.[12]

Varhaiset eurooppalaiset hämmästelivät cherokeemiesten kykenemättämyyttä nopeisiin päätöksiin kaupanteon yhteydessä. Myöhemmin kauppiaat saivat selville, että cherokeet menivät kotiinsa pyytämään vaimojensa hyväksymistä kaupankäyntiin. Tämä seikka sai aikaan sen, että kauppiaiden jälkeenjääneistä merkinnöistä löytyi mainintoja cherokeiden "akkavallasta".[13] Monet vanhat uskomukset pitivät yllä valheellista tietoa siitä, että cherokeenaiset "löivät miehiään kepeillä" jos nämä olivat tottelemattomia. Vaikka havaintoja tämäntyyppisestä perheväkivallasta olikin kirjattu ylös, niin tapausten on arveltu olleen yksittäisiä ilman yleistä hyväksymistä tai käytäntöä.[13]

Terveydenhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sequoyah esittelemässä keksimäänsä tavukirjoitusta.

Cherokeiden lääkemiehiä pidettiin erityisen taitavina kansanparantajina. Heidän käsityksensä mukaan monet sairaudet olivat lähtöisin eläimistä, jotka loihtivat tauteja ihmisiin kostaakseen näiltä saamansa huonon kohtelun. Myös kääpiöt ja noidat levittivät sairauksia.[14]

Sequoyahin keksimää tavukirjoitusta käyttäen cherokeiden lääkemiehet kirjasivat jo 1800-luvulla muistiin omia loitsujaan ja lääkkeiden reseptejä. Heidän tuntemiensa lääkeyrttien määrä oli varsin kattava. Jälkipolvet ovat todenneetkin cherokeiden lääketieteen olleen hyvin kehittynyt ja tehokkuudessaan täysin verrattavissa eurooppalaisten vastaavaan vuosisata sitten. Hoitotavat itsessään olivat erilaisia. Parantavia yrttejä, kun ne oli keitetty vedessä, hierottiin potilaan ihoon ja toisinaan myös haavoihin. Varmasti useimpien intiaanikansojen sairaanhoito perustui pitkälle samaan kaavaan, mutta cherokeiden lääketieteestä tiedetään enemmän kuin minkään muun heimon, juuri Sequoyahin keksimän tavukirjoituksen ansiosta.

Värit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värit liittyivät cherokeiden kulttuurissa moniin eri asioihin. Punainen yhdistettiin itään, menestykseen, voimaan ja voittoihin. Sininen merkitsi pohjoista, mutta myös pettymystä ja häviötä.[15] Valkoinen oli etelän väri kertoen myös rauhasta ja onnellisuudesta. Musta merkitsi länttä ja oli myös kuoleman symboli.[10] Kirkkaanpunainen väri oli varhaisina aikoina suosittu artikkeli kaupankäynnissä. Sotiin lähtevät miehet maalasivat niin kasvonsa kuin vartalonsakin monin eri kuvioin, joiden sisältöön liittyi maaginen voima. Varhainen kulttuuri suosi punaisen ja valkoisen yhdistelmiä, mutta myöhemmin eri värien käyttö yleistyi. Lisäksi heillä oli käytössään kolme hieman epämääräisempää suuntaa, keltainen joka tarkoitti ylhäällä, ruskea, joka tarkoitti alhaalla ja vihreä, joka tarkoitti keskellä ja se kuvasti nykyhetkeä.[16]

1700-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cherokeet solmivat hyvät välit englantilaisten siirtolaisten kanssa jo 1670-luvun aikana. Samalla Maanviljely joutui antamaan tilaa metsästykselle, koska turkikset olivat kaupankäynnin kannalta välttämättömiä. Etelä-Carolinan siirtokunta kannusti alueen intiaaneja toimittamaan heille sota-vankejaan, joiden vaihtoarvo oli suuri. Näin alkoi kauppapaikoille turkiksien lisäksi kulkeutua intiaanivankeja, jotka myytiin orjatyövoimaksi. Pohjois-Carolinassa ei orjakauppaa suopein silmin seurattu.[17]

Vuonna 1721 cherokeet pienten erimielisyyksien jälkeen solmivat liiton Etelä-Carolinan englantilaisten kanssa sopien samalla kiinteästä rajaviivasta, joka erotti heidän naapureistaan. Samalla briteille oli luovutettu ensimmäinen maa-alue cherokeiden mailta. Saman vuosikymmenen aikana cherokeiden yhteenlasketuksi määräksi arveltiin noin 17,000 intiaania, joista 6000 oli sotureita. Vaikka he eivät olleetkaan sotaisia, joituivat he puolustamaan kyliään ympäristön muiden intiaanikansojen hyökkäyksiltä. Shawneet he onnistuivat ajaa mailtaan, samoin tuscarorat oli karkotettu monien heimojen avustamina. Vahvat chickasawit ahdistelivat ja ryöstelivät cherokeekyliä ja sotia oli myös creekien kanssa. Joskus kaukaa saapuvat irokeesien sotajoukot saattoivat tehdä ryöstöretkiä.

Entisöity Fort Toulouse.

Nykyisen Montgomeryn liepeille Alabamaan noussut ranskalaisten linnake ja kauppa-asema Fort Toulouse veti cherokeiden huomion puoleensa 1720-luvun aikana. Ranskalaiset kohtelivat intiaaniväestöä kunnioittavammin kuin britit ja voittivat nopeasti cherokeiden luottamuksen. Tätä eivät englantilaiset katsoneet suopein silmin ja estääkseen cherokeiden ja Uuden-Ranskan mahdollisen liiton he ryhtyivät nopeisiin toimenpiteisiin. Sir Alexander Cunning lähetettiin cherokeiden luo. Tämän jälkeen seitsemän cherokeetä matkusti englantiin tapaamaan kuningasta ja vannomaan uskollisuuttaan kruunulle. Samalla kirjoitettiin sopimus, joka velvoitti cherokeet käymään kauppaa ainoastaan englantilaisten kanssa, vapauttamaan kaikki orjansa ja ajamaan mailtaan kaikki ei-englantilaiset. Palatessaan maahansa takaisin cherokeet saivat briteiltä suuren määrän tuli-aseita, ammuksia ja punaista maalia.

Vuonna 1738 tuli Carolinaan orjalaivan mukana eräs kulkutaudeista pahimpia: isorokko. Se iski täysin voimin cherokeiden kyliin. Heillä ei ollut vastalääkkeitä valkoisen miehen tauteja vastaan, mutta he kokeilivat omia hoitokeinojaan, joista yksi oli uiminen kylmässä vedessä. Tämä terveydenhoidon muoto ei tuottanut toivottavia tuloksia, vaan pahensi taudin etenemistä. Perimätiedon mukaan lähes puolet cherokeista menehtyi. James Adair, englantilaiskauppias, joka oli asunut cherokeiden parissa vuosia, kuvasi raporteissaan monien ylpeiden cherokeesotureiden tehneen itsemurhan nähtyään miten isorokko turmeli heidän fysiikkansa ja ulkonäkönsä.[17] Joukkokuoleman vierailu cherokeiden kylissä tuhosi suurelta osalta myös heidän uskonnolliset perinteensä. Henkimiehet eivät olleet kyenneet pelastamaan kansakuntaa suurelta tuholta, eikä heidän loitsuihinsa ja parannuskeinoihinsa enää uskottu.

Päällikkö Oconostota johti monia cherokeiden sotaretkiä englantilaisia vastaan. Vuonna 1762 Francis Parsons maalasi hänestä muotokuvan.

Cherokeiden rivit vahvistuivat hiljalleen, mutta entiselleen he eivät hetkessä päässeet. Sodissa heistä osa pysyi brittien puolella. osan suosiessa Ranskaa. Vuonna 1759 liitto englantilaisten kanssa murskautui, kun joukko cherokeita erehtyi pyydystämään villihevosia, jotka Virginian siirtolaiset katsoivat kuuluvan itselleen. Kymmenkunta cherokeeta sai surmansa englantilaisten avattua tulen hevosvarkaita kohtaan. Tästä sai alkunsa kaksi vuotta kestänyt sotatila, joka on tunnettu historiassa cherokee-sodan nimellä. Nuoret soturit vaativat kostoa Virginialaisille. Monta kymmentä cherokeepäällikköä käsittävä lähetystö matkusti neuvottelemaan Fort Prince Georgeen, Etelä-Carolinaan, mutta britit vangitsivat kaikki rauhanlähettiläät. Tennesseessä cherokeet piirittivät paikallisen linnakkeen, mutta tuhatpäinen siirtolaisten joukko ajoi heidät takaisin. Oconostota, cherokeiden maineikas sotapäällikkö, johti joukkojaan tehden hyökkäyksiä Carolinan siirtokuntaa vastaan. Englantilaiset hävittivät useita cherokeiden asuttamia kyliä ja lopulta intiaanit katsoivat parhaaksi solmia rauhan.

Seuraavien vuosien aikana cherokeet luovuttivat briteille metsästysmainaan käyttämiään maa-alueita Kentuckystä. Myös yhä suurempia osia Tennesseestä siirtyi valkoisten haltuun. Scottilaiset ja englantilaiset uudisasukkaat naivat cherokeetyttöjä vain päästäkseen käsiksi näiden omistamiin maihin. Näin syntyneistä seka-avioliitoista oli seurauksena maiden hupenemisen ohella se, että cherokee-veri alkoi virrata epäpuhtaampana. Tosin erään tällaisen liiton seurauksena syntyi vuonna 1790 John Ross (Kooweskoowe), joka seuraavalla vuosisadalla nousi kansansa suureksi johtajaksi.

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun alussa lähetysasemat alkoivat saada jalansijaa cherokeiden parissa. Intiaanien käännyttäminen johti siihen, että cherokeiden hallintomalli muuttui yhä enemmän valkoisten mukaiseksi. He omaksuivat monia eurooppalaisten mukana tulleen uuden kulttuurin ominaisuuksia. Maanviljely muuttui kehittyneemmäksi ja karjanhoito lisääntyi.

Vuonna 1819 cherokeet painostettiin sopimuksen avulla luopumaan suurista maa-alueistaan pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä. Hieman myöhemmin Cherokeiden kansakunta sai oman perustuslain ja vuonna 1827 alkoi ilmestyä oma sanomalehti "Cherokee Phoenix".[6] Osa kansasta ei hyväksynyt valkoisen miehen mukanaan tuomia muutoksia, vaan siirtyi Arkansasiin, jossa joutuivat taistelemaan metsästysmaista osagien kanssa.

Cherokeiden kuuluisa päällikkö John Ross.

Pääosa cherokeista jäi asumaan Mississippi-joen itäpuolelle Georgiaan. Osavaltio halusi kuitenkin hankkiutua intiaaneista eroon. Syykin oli selvä: valkoinen väestö ei uskonut pysyvään rauhaan niin kauan kuin osavaltiosta löytyi intiaanien hallinnossa olevia alueita. Vuonna 1828 Georgian johtomiehet päättivät sallia valkoisen asutuksen cherokeiden maille. Vuonna 1829 kumottiin lait, jotka aiemmin oli säädetty cherokeiden oikeuksien turvaamiseksi. Nämä toimenpiteet rikkoivat kuitenkin Yhdysvaltain omaa perustuslakia. Ylimmän johtajansa, scottilaisverta omaavan John Rossin johdolla Cherokeet vetosivat syntyneessä kiistassa Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta ratkaisua puoleen tai toiseen ei tullut. Presidentti Andrew Jackson oli itse kannattamassa intiaanien siirtoa muualle. Vuonna 1830 hän allekirjoitti lain, jonka nojalla cherokeet ja muut punaiset kansat voitaisiin siirtää hallituksen määräämälle alueelle Mississipin länsipuolelle. Cherokeet lähettivät vetoomuksen presidentti Jacksonille maittensa puolesta, mutta eivät saaneet toivomaansa vastausta.[2]

Vuonna 1835 lupautuivat cherokeet New Echotan sopimuksen mukaan luopumaan kaikista maistaan Mississipin itäpuolella. Osa noudattikin kuuliaisesti sopimusta jättäen maansa, mutta tuhannet Georgiaan jääneet cherokeet jatkoivat oikeuksiensa puolustamista yrittäen kumota viimeisimmän sopimuksen, jonka katsoivat epäpäteväksi.

Kenraali Winfield Scott.

Kultalöydöt cherokeiden mailta vauhdittivat Georgian osavaltion toimia ottaa intiaanialueet haltuunsa väkipakolla. Uusi presidentti Martin Van Buren jatkoi edeltäjänsä tiukkaa intiaanipolitiikkaa ja ryhtyi pakkotoimiin. Vuoden 1838 aikana cherokeet aidattiin vankileireihin. Kenraali Winfield Scott sai kyseenalaisen kunnian johtaa toimenpiteitä.[2]

Kyynelten polku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samana vuonna alkanut cherokeiden muutto on jälkeenpäin noussut koko intiaanien pakkomuuton symboliksi. Arviolta 17 000 intiaania lähti matkaan edessään lähes 2000:n kilometrin taival.[18] John Ross sai tehtäväkseen johtaa kansaansa traagiseksi osoittautuneentus taipaleen aikana. Suurin osa matkaajista joutui suoriutumaan edessä olevasta koettelumuksesta kävellen. Rankkasateissa ja mudassa rypevä ylpeä, juuriltaan revitty kansakunta kulki sinitakkisten sotilaiden vartioimina kohti uutta määränpäätään Oklahomaa, jonne oli varattu alue heitä varten. Sateiden muuttuminen lumeksi ja vesien jäätyminen pohjustivat cherokeiden kohtaloa, jonka viimeistelivät ravinnon puute, kulkutaudit ja rosvojoukkojen toistuvat hyökkäykset. Erään silminnäkijän tekemien havaintojen perusteella jokaisen pysähdyspaikan laitamille haudattiin 10-15 kuollutta. [18] Cherokeiden taivallus Oklahomaan on opittu myöhemmin tuntemaan nimellä "kyynelten polku", (Trail of Tears).

Matkan varrelle jäi arviolta 4000 cherokeeta.[18] Tuskallinen vaellus päättyi maaliskuussa vuonna 1839 kestettyään puoli vuotta. Läheskään kaikki cherokeet eivät olleet kuitenkaan lähteneet "Kyynelten polulle". Osa heistä oli paennut Great Smoky-vuorille onnistuen täten välttämään rasittavan matkan. Piileskeltyään vuosikaudet savuisten vuorten louhikoissa, he onnistuivat valkoisten ystäviensä myötävaikutuksella saamaan itselleen reservaatin Pohjois-Carolinan alueelta.

Nykyään cherokeiden määrä ylittää yksinomaan Oklahomassa reilusti yli 200 000. Savuisten vuorten reservaatissa heitä lienee noin 10 000. Valtaosa väestöstä on puoliverisiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kohi, Antti; Palo, Hannele: Forum - Kansainväliset suhteet. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20532-6.
  2. a b c Markku Henriksson: Alkuperäiset Amerikkalaiset. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
  3. Cherokee History
  4. Bill Yenne: The Encylopedia of North American Indian Tribes. Bison Books Ltd, 1985. ISBN 0861242718.
  5. Cherokee Indians Smoky Mountains
  6. a b c d Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  7. a b Seven Clans
  8. a b Seven Cherokee Clans
  9. Black Drink
  10. a b Cherokee Customs
  11. Nancy Ward
  12. a b First People
  13. a b Cherokee Marriage Customs
  14. Colin F. Taylor and William Sturtevant: Suuri intiaanikirja, Pohjois Amerikan Alkuperäiskansat. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7.
  15. http://www.coloria.net/kulttuurit/intiaani.htm#cherokeeyleista
  16. http://www.coloria.net/kulttuurit/intiaani.htm#cherokeeyleista
  17. a b Cherokeehistory
  18. a b c Trail of Tears as told by the cherokees

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]