Shawneet
Sivulta puuttuu |
|
||||
|---|---|---|---|---|
 Shawneiden lippu |
||||
 |
||||
| Väkiluku | 14 000 [1] | |||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||
| Kielet | englanti, shawnee | |||
| Uskonnot | kristinusko ja intiaaniuskonnot | |||
Shawneet ovat Pohjois-Amerikkalainen intiaanikansa, joka esihistoriallisella ajalla asui Kanadassa Winnipegjärven alueilla. Heidän vaelluksensa Yhdysvaltain itärannikolle tapahtui 1300–1400-luvuilla.
Shawneet kuuluivat algonkinien kieliryhmään ja edustivat sen eteläisintä haaraa. Heitä oli viisi erillistä heimoa: Chillicothet, thawikilat, kispokot, piquat ja mekochet, jotka yhdessä muodostivat hyvin organisoidun kansakunnan. Shawneiden yhteismäärän on arveltu olleen 1600-luvulla noin 6 000. Samalla vuosisadalla shawneet jakaantuivat moniksi pieniksi ryhmiksi, joten heidän määränsä on kuvitteellinen. Asuinalueet olivat laajat, niihin kuuluivat Ohio, osia Pennsylvaniasta, Länsi-Virginia ja koillisia kolkkia Kentuckysta. irokeesien ajamina shawneet siirtyivät yhä etelämmäksi vallaten uusia alueita Etelä-Carolinassa ja Illinoisissa.
Shawneet muistetaan parhaiten johtajastaan Tecumsehistä, joka kokosi ympärilleen vahvaa intiaaniliittoa Yhdysvaltain lyömiseksi. Unelma valtiosta, jonka portit olivat auki vain intiaaneille, ei koskaan toteutunut. Tecumseh kaatui 1813 Ontariossa taistellessaan Englantilaisten rinnalla William Henry Harrisonin johtamia Yhdysvaltain joukkoja vastaan
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Hajaantuminen ja yhdistyminen
1600-luvun puolivälussä alkanut irokeesien liittokunnan järjestelmällinen sodankäynti ajoi Ohio-joen laaksoissa asuneet shawneet erilleen. Eurooppalaisten kanssa käydyn asekaupan ulkopuolelle jääneinä shawneet hakivat turvaa Pennsylvaniassa asuvien delawarien luota. Toinen ryhmä kulki yli Appalakkien vuoriston nykyiseen Etelä-Carolinaan, ja asettuivat cherokeiden suostumuksella näiden maille. Osa shawneista matkasi länteen ja asettui asumaan nykyisen Illinoisin osavaltion alueelle rakennetun Uuden-Ranskan kauppa aseman Fort St. Louisin läheisyyteen.[2]
Eteläiseen Carolinaan muuttaneet shawneet harjoittivat vuosien ajan orjakauppaa brittien kauppapaikoilla. Vuosisadan lopulla Carolinan siirtolaiset aseistivat cherokeitä ja catawboja ja karkottivat shawneet näiden avustuksella.[2] Irokeesien voiman kadotessa 1700-luvun alussa palasivat hajaantuneet shawneiden ryhmät Ohio-joen varrelle. Heidän lisäkseen sinne kulkeutui Pennsylvanian siirtolaisten maakaupoissa huijattuja delawareja sekä lyötyjen intiaanikansojen rippeistä syntyneitä uusia heimoja. Tällaisia olivat wyandotit ja mingot, jotka puhuivat irokeesien murteita. Metsästysleireiksi pystytetyt pikku kylät alkoivat kasvaa ja muuttuivat kiinteiksi asuinpaikoiksi. Vuoteen 1761 mennessä suurin osa elossa olevista shawneista asui Ohiossa, kun myös aiemmin Alabamaan paenneet ryhmät liittyivät heihin.[3]
Ohion heimot muodostivat keskenään pitävän liiton. Heidän maansa ei kuitenkaan ollut enää yksinomaan intiaanien maata, vaan eurooppalaisten siirtokuntien asutukset lähenivät. Uuden-Ranskan hegemonia oli riittämätön brittien perustaessa joenvarsille omia kauppapisteitään.[4] 1750-luvulla englantilaisten ja ranskalaisten tärkeimmäksi kiistan kohteeksi nousivat Ohio laakson alueet. Erimielisyydet johtivat taisteluihin, jotka kaksi vuotta myöhemmin levisivät kaikkialla maailmassa Englannin ja Ranskan väliseksi seitsenvuotiseksi sodaksi.[5]
[muokkaa] Intiaanikapina brittejä vastaan
Sodan päättyessä 1763 Pariisissa julistettuun rauhaan olivat Ohio-laakson ranskalaismieliset intiaanit yleisesti tyytymättömiä Uuden-Ranskan tappioon. Englantilaiset kohtelivat ylimielisesti shawneita ja muita alueen heimoja. Lisäksi intiaanit pelkäsivät, että Kanadan kenraalikuvernööriksi noussut lordi jeffrey Amherst kääntyisi heitä vastaan.[6] Ottawien päällikkö Pontiac organisoi intiaaniliiton, jonka avulla aikoi vallata Suurten järvien alueella olevat Uuden-Englannin linnakkeet. Monet shawneet yhtyivät tähän liittoon, johon tuli sotureita lähes 20:stä eri heimosta.[7]
Ranskalaisten aseistamina Pontiacin johtamat kapinalliset iskivät kuukauden sisällä vuonna 1763 useaan brittien linnakkeeseen. Englantilaiset saivat varoituksen tulossa olevasta kapinasta, mutta hankkeen laajuus yllätti heidät. Kapinassa kuoli yli 2 000 brittiläistä siirtolaista. Intiaanien sotataktiikasta vastasivat shawneepäälliköt Cornstalk (Maissinkorsi) ja Black Hoof (Musta Sorkka), sekä delawarepäällikkö Hopokah (Piippu). Onkin väitetty, että shawneet, delawaret ja mingot toimivat sodan virittäjinä, Pontiacin saadessa kunnian.[8]
Kapina sammui vuonna 1765. Suurin osa heimoista oli vetäytynyt jo aiemmin sodasta, mutta Pontiac uskoi sodan olevan ohi vasta kun hän sai ranskalaisilta käskyn lopettaa vihamielisyydet brittejä vastaan.
[muokkaa] Ohio sodassa
Ohion siirtokuntien ja alueen intiaanien väliset levottomuudet jatkuivat seuraavallakin vuosikymmenellä. Vuonna 1774 tilanne kärjistyi, kun britit surmasivat eri yhteyksissä 13 intiaania. Mingopäällikkö Logan menetti näissä veritöissä koko perheensä ja uskonsa Britannian hyvään tahtoon. Hän keräsi sotureita taakseen tarkoituksenaan kostaa vaimonsa ja lastensa murhat. Maissinkorsi shawneineen tuki alkaneissa hyökkäyksissä vähälukuisia mingoja.
Näitä tapahtumia seuranneessa Lordi Dunmoren sodassa shawneet, mingot ja wyandotit sotivat yhdessä koko Virginian siirtokuntaa vastaan. Maissinkorsi johti yhdistyneitä heimoja ratkaisevassa taistelussa Länsi-Virginian Point Pleasantissa. Rauha solmittiin saman vuoden lopulla. Osa shawneista jatkoi sotimista muiden päälliköiden johdolla. Maissintähkä halusi varoittaa Fort Randolphin linnakkeen miehistöä siitä, että jotkut intiaaniryhmät suunnittelivat uusia iskuja. Virginian miliisit pitivät kuitenkin shawneepäällikköä vihollisenaan ja surmasivat hänet yhdessä poikansa kanssa. Shawneiden keskuudessa valtaa saaneen rauhanpuolueen kannatus romahti. Maissinkorren seuraajaksi asettui Blackfish (Musta Kala), joka teki sotureineen raskaita iskuja valkoisten asutuksille läntisessä Pennsylvaniassa ja Virginiassa.[2]
Amerikan itsenäisyyssodassa shawneet toivoivat voittavansa anastetut maansa Englannilta takaisin, mutta toivomus raukesi hyödyttömänä. Shawneiden suuret maissipellot, jotka olivat heidän tärkein ravinnon lähteensä, muttuivat amerikkalaisten sotilaalliseksi maalitauluksi.[9] Britit luovuttivat Ohion maansa Yhdysvalloille 1783, ja kolme vuotta myöhemmin shawneet tekivät samoin.[10] Vuosina 1790-1794 shawneet liittyivät muihin alueen heimoihin ja toimivat iskujoukkona suuressa intiaanisodassa amerikkalaisia vastaan päällikkö Blue Jackettin (Sinitakki) johdolla. Musertava tappio koettiin Fallen Timbersissä, jossa käyty taistelu lopetti sodan.[11]
[muokkaa] Suuri intiaaniliitto
Vuonna 1807 shawneiden ylimmäksi johtajaksi noussut Tecumseh sai shawneiden lopettamaan muun muassa vankiensa kiduttamisen. Tecumsehin veli Tenkswatawa joka toimi "profeettana", ajoi samanaikaisesti eteenpäin aatetta, joka kannatti intiaanien vanhaa elämäntapaa. Tenkswatawa oli nähnyt näyn intiaanien maasta, jossa valkoisia ei ollut. Hän julisti sanomaa eteenpäin. Amerikka oli punaisten miesten synnyinmaa, jota valkoisten miesten mukanaan tuoma rappio tuhosi yhä enemmän. Tenkswatawa tiesi mistä puhui. Hän oli nuorena viettänyt huonoa elämää ja käyttänyt väkijuomia.[11]
Tecumseh ja hänen veljensä tarkoitus oli muodostaa eri heimoista niin suuret sotajoukot intiaanivaltion rajojen turvaamiseksi, ettei Yhdysvallat kykenisi murtamaan niitä. Vaikka Tecumseh ei saanut irokeesien hyväksyntää liitolleen, niin kymmenet muut heimot olivat valmiit tarttumaan aseisiin yhteisen edun nimissä. [12]
Kun Tecumsehin ja hänen veljensä alullepanema "profetia" alkoi levitä laajemmalti intiaanien keskuuteen, tuli amerikkalaisille maanostajille ongelmia. Yhdysvaltain silloinen presidentti Thomas Jefferson oli ehtinyt valtuuttaa Indianan kuvernööri William Henry Harrisonin ostamaan intiaanimaita niin paljon kuin mahdollista. Tecumsehin puheet intiaanien yhdistymisestä lopettivat paikallisten heimojen maanmyynnit. Harrison ei jäänyt kuitenkaan neuvottomaksi. Sillä aikaa kun Tecumseh oli käännyttämässä naapuriheimoja liittoon, kutsui Harrison intiaanipäälliköitä neuvotteluun. Istunnon yhteydessä hän tarjosi vierailleen alkoholipitoisia juomia.[13] Väkijuomiin tottumattomat heimojohtajat allekirjoittivat joitakin papereita ja Harrison totesi tehneensä hyvät maakaupat delaware-,miami- ja wyandotpäälliköiden kanssa. 12 000 neliökilometriä intiaanimaita oli myyty Yhdysvalloille Wabash-joen varrelta. Päälliköt saivat kaupasta vajaat 10 000 dollaria. Palatessaan matkaltaan Tecumseh kuuli tapahtuneesta. 300 vahvasti aseistettua soturia mukanaan hän marssi Harrisonin luo. Tecumseh kiisti suoraan päälliköiden oikeudet maiden myyntiin ja syytti amerikkalaisia sopimuksen rikkomisesta. Harrison lupasi välittää terveiset "Suurelle Valkoiselle isälle", presidentti James Madisonille.[14]
[muokkaa] Profeetan kaupungin tuho
Kun Tecumseh matkusti etelään käännyttämään cherokeita ja muita sikäläisiä heimoja, otti Harrison käyttöön kovat keinot. Hän kokosi 1000 sotilasta syksyllä 1811 tarkoituksenaan tuhota veljesten keskuspaikan Tippecanoen, jota kutsuttiin Profeetan kaupungiksi.[15] Tenkswatawa vastasi veljensä poissaollessa Tippecanoesta. Tecumseh oli kieltänyt veljeltään väkivallan käytön, mutta profeetta tulkitsi asioita omalla tavallaan. Kun Harrisonin joukot leiriytyivät yöksi lähelle Tippecanoeta ennen seuraavan päivän neuvotteluja, Tenkswatawa järjesti kylässä uskonnolliset menot. Profeetta rohkaisi sotureita taisteluun kertomalla, että hänen taikansa pystyi muuttamaan valkoisen miehen luotien suunnan.[16]
Shawneet hyökkäsivät amerikkalaisten leiriin hämärässä juuri ennen auringon nousua. Harrisonin miehet kykenivät puolittain torjumaan vihollisen, mutta osa intiaanisotureista onnistui murtautumaan läpi sotilaitten muodostaman ympyrän. Aamun valjetessa hyökkäys oli ohi ja Yhdysvallat ol menettänyt 50 sotilasta. Myös shawneet kokivat mieshukkaa. profeetan "taika" ei suojannutkaan sotureita, ja nämä pakenivat huomatessaan Tenkswatawan huijanneen hietä. Nopealla vastaiskulla Harrison sotajoukkoineen onnistui tuhoamaan Profeetan kaupungin suuret muona- ja ammusvarastot.[17]
Kuvernööri Harrisonista tehtiin sankari ja hänen urotekoaan juhlittiin, vaikka amerikkalaisia oli kuollut taisteluissa enemmän kuin intiaaneja. (Myöhemmin Harrisonista tuli Yhdysvaltain presidentti.) Tippecanoen tuho oli tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja murskannut Tecumsehin unelman intiaaniliitosta. Amerikkalaiset syyllistivät brittejä, jotka olivat myyneet intiaaneille tuliaseita ja yllyttäneet näitä Yhdysvaltoja vastaan. Tilanne johti sotaan Englantilaisten ja Yhdysvaltain välillä 1812.[14]
[muokkaa] Tecumsehin kuolema
Tecumseh kokosi kaikki saatavilla olleet intiaanisoturit ja liittyi brittijoukkoihin. Saukpäällikkö Black Hawk (Musta Haukka) soti shawneiden puolella. Wyandotien kahtia jakaantuneet joukot sotivat molemmin puolin rintamaa. Tecumseh matkusti sodan keskellä Kanadaan ja aikoi yhdistää siellä olevien intiaanien sekä brittien sotavoimat. Lokakuussa 1813 ollessaan kannustamassa Ontariossa miehiään taistelussa osui Tecumsehiin useita luoteja. Hänen ruumistaan ei löydetty, mutta on arveltu, että shawneesoturit piilottivat kuolleen päällikkönsä onttoon puuhun estääkseen tämän ruumiin vihollisen häpäisyltä. Tecumsehiä ja brittejä tukeneiden intiaanien vastarinta murtui.[16]
[muokkaa] Yhdysvaltain rinnalla
Monet rauhanaatetta kannattavat shawneet jättivät sotakentät jo 1700-luvun lopulla ennen Tecumsehin liittoa. He vaelsivat Missouriin ja Louisianaan. Sieltä hajaantuneiden ryhmien jäsenet ja heidän jälkeläisensä kulkeutuivat 1840-luvulla suureen intiaaniterritorioon (nykyinen Oklahoma), jossa he asuivat choctawien ja creekien parissa. Kun muut shawneet saivat reservaatin Kansasista, alettiin Oklahomaan jäänyttä ryhmää kutsua nimellä Absentee (poissaolevat).[18] Vuonna 1861 Kansasin muuttuessa Yhdysvaltain osavaltioksi, sen asukkaat vaativat kaikkien intiaanien siirtämistä pois mailtaan. Lopullinen siirto tapahtui 10 vuotta myöhemmin, kun Kansasin kaksi erillistä shawneiden ryhmää muuttivat Oklahomaan.[19]
Useimmista shawneista tuli farmareita. Verenperintönä saatu seikkaileva luonne veti nuoria miehiä mukaan Yhdysvaltain käymiin sotiin muita intiaaneja vastaan. Hallituksen värvääminä he taistelivat Floridassa seminoleja vastaan, ja ottivat osaa Uuden-Meksikon sisällissotaan Yhdysvaltain Pohjoisvaltioiden joukoissa.[20]
Nykyään shawneet ovat ahkeria työntekijöitä, hyvämaineisia ja rehellisiä. Heidän algonkin-murteensa ei ole kokonaan kadonnut. Varsinkin absenteiden joukossa on useita kielen taitajia. Myös osa osa omista traditioista on onnistuttu elvyttämään. Shawneet jakaantuvat edelleen kolmeen erilliseen ryhmään, joista lojaalit shawneet asuvat cherokeiden yhteisössä. Shawneiden yhteisluku on kaikkiaan 14 000. [1]
[muokkaa] Kulttuuri
[muokkaa] Elinkeinot ja kaupankäynti
Shawneet muodostivat alun perin kiinteän ja hyvin organisoidun kansakunnan. Heidän kulttuurinsa ei riippunut vain maanviljelystä ja metsästyksestä, vaan myös kaupankäynnistä, joka 1700-luvulla kohosi merkittävään asemaan Ohion rajaseuduilla. Valkoiset kauppiaat vaativat tuotteidensa vastineeksi "nahkoja", jotka kävivät yleisestä valuutasta rahan korvikkeena. Kysyttyjä artikkeleita olivat majavakannan hiipuessa karhuntaljat, ketun-, saukon- ja piisaminnahat. Eurooppalaisen antoivat vastineeksi teräskirveitä, puukkoja, ammuksia, aseita ja villahuopia sekä erilaisia vaatteita.[21] Kaupankäynnin vaikutuksen seuraukset näkyivät kaukana Euroopassa turkishattujen ja nahkavaatteiden noustessa muoti-ilmiöksi.[21]
[muokkaa] Heimot ja kylät
Tärkeä osa shawneiden kulttuurista koostui myös sosiaalisista järjestelyistä, jotka keskittyivät heidän kyliinsä. Nämä kyläryhmät olivat tärkeämmässä asemassa kuin perinnöllisyys. Historiallisen ajan alussa shawneiden eri heimoilla oli omat erilliset tehtävänsä. Piquat huolehtivat riiteistä, mekochet sairaiden parantamisesta, kishpokot sodankäynnistä ja chillicothet ja thawikilat poliittisista asioista. Joissakin kylissä naiset saattoivat toimia päällikön veroisessa asemassa.[22]
Shawneiden asumusten on kuvattu aluksi olleen suorakulmion muotoisia pitkiä majoja, joiden puukehikko oli verhottu oksapunoksin ja savettu. Myöhemmin monet heistä siirtyivät puunkuorilla verhottuihin wigwameihin, jotka edustivat varsin yleistä Atlantin rannikolla käytettyä tynnyriholvi-mallia.[22] 1770-luvun alussa shawneet alkoivat rakentaa hirsitaloja saatuaan angloamerikkalaisilta kauppiailta tarkoitukseen sopivia työkaluja. Vaikka shawneiden talous perustui ydinperheeseen, he harrastivat myös sisarellista moniavioisuutta. Mies saattoi naida veljensä lesken, niin ettei tämän tarvinnut olla riippuvainen oman heimonsa tuesta.[23]
Wigwamien muodostamiin kyliin rakennettiin yksi isompi talo heimoneuvoston päätöksiä ja seremonioita varten. Neuvostot valitsivat sekä rauhan-ajan että sodan päälliköt. Naiset eivät osallistuneet neuvoston istuntoihin, vaan heidän vaikutusvaltaansa käytettiin päätöksissä jotka koskivat maanviljelyä, rituaaleja, vankien kohtaloa ja yleisiä naisten asioita. Tämän lisäksi johtavalla naisella oli oikeus vaikuttaa sotapäällikön suunnittelemiin hyökkäyksiin vihollista vastaan.[24]
Shawneet uskoivat yliluonnolliseen voimaan, jota he kutsuivat nimellä Moneto.[1] 1700-luvulla he omivat irokeesien uskonnosta kuun jumalattaren Papothkwen, jota he pitivät suurena isöäitinä. Shawneiden tarustossa oli myös paljon kauniita legendoja, joita he vaalivat.[22] Riittitanssit, jotka liittyivät maissin viljelyyn, olivat tärkeitä. Kesäkausi alkoi juhlavalmisteluineen huhtikuussa ja päättyi syksyllä, jolloin shawneet hajaantuivat metsästysleireilleen.
Sulkapäähineitä shawneet eivät käyttäneet, vaan tyytyivät otsanauhaa, jossa oli usein yksi sulka. Ympäristön suosiman tavan mukaan useat soturit ajelivat päänsä paitsi keskipäähän jätettyä harjaa eli nk. skalppitöyhtöä varsinkin sotaanlähdön kunniaksi. Monet shawneet koristivat kasvonsa eri väreillä. Heidän vaatetuksensa muuttui asuinalueiden mukana.
[muokkaa] Lähteet
- Andersson, Rani&Henriksson, Markku: Intiaanit, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia, Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
- Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120-121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9
- Hodge, Frederick Webb, Handbook of American Indians North of Mexico, Niteet 1–4, Lightning Source Inc, 2003, ISBN 9781582187501
- Hurt, Douglas, Ohio frontier,Indiana University Press, 1996, ISBN 978-0-253-21212-2
- Pritzker, Barry Native Americans: an encyclopedia of history, culture, and peoples, Nide 1, ABC-Clio, 1998 ISBN 0-87436-836-7
- Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
- Santoro, Nicholas J. Atlas of the Indian Tribes of North America, iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5
- Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276-278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c Culture of The Shawnee indian tribe Essortment.com. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Shawnee History Tolatsga.org. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
- ↑ Virrankoski s.128.
- ↑ Virrankoski s. 88.
- ↑ Andersson&Henriksson s. 165.
- ↑ Andersson s. 168.
- ↑ Waldman s. 108.
- ↑ Virrankoski s. 89.
- ↑ Hurt s. 23.
- ↑ santoro s. 340.
- ↑ a b Waldman s. 115"
- ↑ Henriksson s. 64.
- ↑ Waldman s. 116.
- ↑ a b Henriksson s. 66.
- ↑ Historical Battle Ground Battleground.in.gov. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Waldman s. 117.
- ↑ Santoro s. 342.
- ↑ Shawnee Absentee Okstate.edu. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Shawnee tribe Okstate.edu. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Virrankoski s. 129.
- ↑ a b Hurt s. 30.
- ↑ a b c Virrankoski s. 126.
- ↑ Hurt s. 26.
- ↑ Hurt s. 27.
