Ava Gardner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ava Gardner
Ava Gardner elokuvassa Mogambo (1953)
Ava Gardner elokuvassa Mogambo (1953)
Syntymäaika 24. joulukuuta 1922
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Smithfield, Pohjois-Carolina
Aktiivisena 1941–1986
Kuolinaika 25. tammikuuta 1990 (67 vuotta)
Kuolinpaikka Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Lontoo, Englanti
Oikea nimi Ava Lavinia Gardner
Ammatti näyttelijä
Puoliso Mickey Rooney (1942–1943)
Artie Shaw (1945–1946)
Frank Sinatra (1951–1957)
Merkittävät roolit Kitty Collins
Tappajat
”Honey Bear” Kelly
Mogambo
Maria Vargas
Paljasjalkakreivitär
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Allmovie

Ava Lavinia Gardner (24. joulukuuta 1922 Smithfield, Pohjois-Carolina25. tammikuuta 1990 Lontoo, Englanti) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja oman aikansa seksisymboli. Häntä pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimmista näyttelijöistä, ja Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi hänet kaikkien aikojen 25. merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.[1][2]

Gardner allekirjoitti sopimuksen elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa vuonna 1941 ja näytteli studion elokuvissa usein pieniä sivurooleja. Vuonna 1946 ensi-iltansa saanut Tappajat teki hänestä tähden.[3] Gardner sai uransa aikana yhden Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta roolisuorituksestaan elokuvassa Mogambo (1953).[4][5] Hän näytteli elokuvauransa aikana useissa menestyselokuvissa, joita ovat muun muassa Teatterilaiva (1951), Kilimanjaron lumet (1952), Paljasjalkakreivitär (1954), Viimeisellä rannalla (1959), Liskojen yö (1964) ja Maanjäristys (1974).

Gardner tunnettiin tulisesta kauneudestaan, ja hän näytteli erityisesti femme fatale -rooleja.[6][7] Häntä pidetään nykyäänkin yhtenä Hollywoodin historian kauneimmista näyttelijöistä.[8] Hän näytteli elokuvissa ja televisiossa aina vuoteen 1986 asti.[2] Gardner oli aviossa kolme kertaa, mutta kaikki hänen avioliittonsa päättyivät eroon.[8] Hän kuoli 67-vuotiaana vuonna 1990 kotonaan Lontoossa.[6]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ava Lavinia Gardner syntyi 24. joulukuuta vuonna 1922 Pohjois-Carolinan Smithfieldin kunnan Grabtownin maalaiskylässä vanhempiensa Jonas Bailey (1878–1938) ja Mary Elizabeth ”Mollie” Gardnerin (omaa sukua Baker; 1883–1943) nuorimmaksi lapseksi.[8][5][9] Hänellä oli kuusi sisarusta, jotka olivat Beatrice Elizabeth ”Bappie” (1903–1993), Elsie Mae (1904–1987), Inez (1906–1981), Raymond Allison (1908–1911), Jonas Melvin ”Jack” (1911–1981) ja Myra Merritt (1915–2005).[8][10] Gardnerin vanhemmat olivat köyhiä puuvilla- ja tupakkaviljelijöitä, ja hänellä oli skotlantilaisia, irlantilaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja tuscaroralaisia sukujuuria.[3][2]

Gardner kasvatettiin äidin puolelta tulevan baptismin oppien mukaan, vaikka hänen isänsä oli katolilainen.[3][11] Hänen perheensä menetti maatilan vuonna 1924,[6][5] jolloin Jonas-isä joutui töihin sahalle, ja Mollie-äiti alkoi työskennellä kokkina ja taloudenhoitajana läheisen Brogdenin koulun opettajien asuntolassa.[3][2] Vuonna 1935 perhe muutti Virginian Newport Newsiin paremman elämän toivossa.[5] Kaupungissa Mollie-äiti löysi töitä kaupungin merimiesten asuntolasta.[5] Kun Gardner oli 15-vuotias, hänen isänsä sairastui ja kuoli keuhkoputkentulehdukseen vuonna 1938 Newport Newsissa.[5] Jonas-isän kuoleman jälkeen perhe muutti Pohjois-Carolinan Rock Ridgen kylään, joka sijaitsee lähellä Wilsonin kaupunkia.[5] Wilsonissa Mollie-äiti työskenteli jälleen opettajien asuntolassa. Gardner kävi koulua Rock Ridgen High Schoolissa, josta hän valmistui vuonna 1939.[5] High schoolin jälkeen hän kävi noin vuoden ajan sihteerikursseilla Wilsonin Atlantic Christian Collegessa.[3][5] Hän kuitenkin haaveili laulaja- ja elokuvaurasta, ja teini-ikäisenä hänen suosikkinäyttelijänsä oli Clark Gable.[3] Gardner oli lapsena ja teini-ikäisenä ujo ja naiivi poikamainen maalaistyttö, joka piti avojaloin olemisesta.[3][12]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ava Gardner elokuvassa Tappajat (1946)
Ava Gardner elokuvassa Saippuakauppias (1947)

Kun Gardner oli vierailemassa Beatrice-sisarensa luona New Yorkissa kesällä 1940, Beatricen valokuvaajana työskennellyt aviopuoliso Larry Tarr otti Gardnerista kasvokuvan.[13][3] Tarr oli niin tyytyväinen tulokseen, että hän laittoi valmiin valokuvan esille hänen studionsa ikkunaan.[3][5] Loews Theatresin lakivirkailija ja Metro-Goldwyn-Mayerin kykyjenetsijä Barnard ”Barney” Duhan huomasi Gardnerin valokuvan Tarrin studion ikkunassa ja kehotti Tarreja lähettämään Gardnerin tiedot MGM:lle.[3][5]

Pian Gardner matkusti Wilsonista New Yorkiin, missä hän meni MGM:n New Yorkin kykyjenetsijätoimiston johtajan Al Altmanin haastatteluun.[3] Kameroiden kuvatessa Altman testasi muun muassa 18-vuotiaan Gardnerin kävelyä. MGM tarjosi hänelle tavallista sopimusta, johon sisältyi 50:n dollarin viikkopalkka.[5][6] Gardner allekirjoitti sopimuksen, ja elokuun lopulla 1941 hän keskeytti koulunsa ja lähti Hollywoodiin sisarensa Beatricen kanssa.[3][6] Ensimmäiseksi MGM järjesti Gardnerille puhevalmentajan, jotta hän pääsisi eroon paksusta etelävaltiolaisesta carolinalaisaksentistaan.[3][6][7]

Gardnerin ensimmäiset elokuvaroolit olivat lyhytelokuvissa, ja hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa oli Pettävä varjo kummittelee (1941).[14] Seuraavan viiden vuoden aikana hänen elokuvaroolinsa olivat pieniä sivuosia, joita hän teki muun muassa elokuviin Niin tapahtui Pariisissa (1942), Minun majesteettini (1943) ja Kolme sydäntä epätahdissa (1944).[14]

Uran huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 Gardner teki ensimmäisen suuren roolinsa film noir -tyylisessä jännityselokuvassa Rohkeita otteita,[5] mutta myöhemmin samana vuonna ilmestynyt Universal Picturesin yleisö- ja arvostelumenestys film noir -elokuva Tappajat teki femme fatale -roolin esittäneestä Gardnerista tähden.[5][6] MGM ei koskaan mieltynyt hänen näyttelemästään ”pahasta tytöstä” Tappajat-elokuvassa, vaan kotistudio yritti roolittaa Gardneria ”kilttien ja sympaattisien” tyttöjen rooleihin.[4] Vuonna 1947 hän näytteli Clark Gablen ja Deborah Kerrin kanssa elokuvassa Saippuakauppias, joka heikoista arvosteluista huolimatta sai kaupallista menestystä.

1950-luvun alussa Gardner näytteli romanttisessa musikaalielokuvassa Teatterilaiva (1951), joka toi hänelle Utah Film Critics Association -palkintoehdokkuuden, ja Teatterilaiva oli vuoden 1951 suurimpia yleisömenestyksiä.[15] Vuonna 1952 hän palasi yhteistyöhön Clark Gablen kanssa lännenelokuvaan Kohtalon tähti, ja myöhemmin samana vuonna Gardner näytteli Gregory Peckin kanssa Kilimanjaron lumet -elokuvassa, josta tuli vuoden 1952 suurimpia yleisö- ja arvostelumenestyksiä.[16]

Vuonna 1953 Gardner palasi westernin pariin elokuvassa Ratsasta, vaquero!, jossa hän näytteli Robert Taylorin kanssa. Taylorin kanssa hän näytteli myös samana vuonna ilmestyneessä historiallisessa Pyöreän pöydän ritarit -elokuvassa, joka oli ensimmäinen MGM:n tekemä Cinemascope-elokuva.[7][4] Gardnerin suurin menestyselokuva vuonna 1953 oli John Fordin ohjaama Mogambo, josta tuli MGM:n suurin yleisömenestys ilmestymisvuotenaan. Hän sai roolisuorituksestaan elokuvakriitikoilta ylistävät arvostelut.[7] Mogambo on uudelleenfilmatisointi vuonna 1932 ilmestyneestä Saigonin kaunotar -elokuvasta, jossa Gardnerin Mogambon vastanäyttelijä Clark Gable oli myös näytellyt miespääosan Jean Harlow’n ollessa naispääosassa.[5] Gardner sai roolisuorituksestaan ainoaksi jääneen parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutensa, mutta palkinnon sai lopulta Audrey Hepburn.[6][3]

Gardner elokuvassa Kilimanjaron lumet (1952)

Gardner näytteli Joseph L. Mankiewiczin ohjaamassa, tuottamassa ja käsikirjoittamassa draamaelokuvassa Paljasjalkakreivitär (1954) viettelijätär Maria Vargasia, ja hänen vastanäyttelijänään oli Humphrey Bogart.[3][7] Hän sai roolisuorituksestaan Maria Vargasina siihen astisen elokuvauransa parhaimmat arvostelut.[7] Vuonna 1956 ensi-iltansa saaneesta Risteysasema-elokuvasta Gardner sai elokuvakriitikoilta kehuja ja brittiläisen BAFTA-ehdokkuuden.[7][17] Vaikka Risteysasema oli arvostelumenestys, se ei saavuttanut kaupallista menestystä. Vuoden 1958 aikana Gardnerin sopimus MGM:n kanssa päättyi, minkä jälkeen hänestä tuli itsenäinen näyttelijä.[3][6] Hän alkoi näytellä yhdysvaltalaisten elokuvien lisäksi myös eurooppalaisissa elokuvissa.[3] Vuonna 1959 Gardner näytteli Stanley Kramerin ohjaaman Viimeisellä rannalla -elokuvan naispääosan. Elokuva kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta, ja hänen vastanäyttelijänään oli jälleen Gregory Peck.[3] Vaikka elokuva ei saavuttanut kaupallista menestystä, se sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton. Gardner sai roolityöstään elokuvakriitikoilta ylistävät arvostelut ja toisen BAFTA-ehdokkuutensa.[7][17]

1960-luku alkoi Gardnerilla heikosti, sillä hänen vuonna 1960 ilmestynyt Punainen enkeli -elokuvansa oli yksi MGM:n vuoden 1960 suurimmista flopeista.[18] Seuraavan elokuvansa hän teki vasta kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1963 ilmestynyt historiallinen spektaakkelielokuva 55 päivää Pekingissä oli aikaansa nähden hyvin kallis elokuva, jossa Gardner näytteli yhtä pääosaa Charlton Hestonin ja David Nivenin rinnalla.[3] 55 päivää Pekingissä sijoittuu vuoteen 1900, jolloin Kiinassa on käynnissä boksarikapina.[3] Vaikka 55 päivää Pekingissä oli yleisömenestys ja pääsi vuoden 1963 20:n menestyneimmän elokuvan joukkoon, elokuva oli kuitenkin suuri taloudellinen pettymys.

Ava Gardner ja Gregory Peck Kilimanjaron lumet -elokuvassa

Vuonna 1964 Gardner näytteli poliittisessa jännityselokuvassa Toukokuun 7 päivää, joka oli suuri menestys kriitikoiden keskuudessa.[19] Tässä miesvaltaisessa elokuvassa hänellä oli vastanäyttelijöinään Burt Lancaster, Kirk Douglas ja Fredric March. Samana vuonna ilmestynyt John Hustonin ohjaama Liskojen yö osoittautui myös Gardnerille suureksi menestykseksi. Elokuva perustuu Tennessee Williamsin samannimiseen näytelmään,[5] ja hänen vastanäyttelijöinään olivat Richard Burton ja Deborah Kerr.[3] Liskojen yö oli sekä yleisö- että arvostelumenestys, ja Gardner sai roolisuorituksestaan BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet ja elokuvauransa parhaimmat arvostelut.[7][5][17]

Kahden vuoden kuluttua Gardner lyhyen aikaa pyrki rouva Robinsonin rooliin elokuvassa Miehuuskoe (1967). Kertoman mukaan hän oli soittanut elokuvan ohjaajalle Mike Nicholsille ja sanonut: ”Haluan tavata sinut! Haluan puhua tästä Miehuuskoe-jutusta!” Vaikka Nichols ei koskaan vakavissaan harkinnut häntä rooliin, hän kuitenkin kävi tapaamassa Gardneria hänen hotellissaan.[20] Nichols palkkasi rouva Robinsonin rooliin 44-vuotiaan Gardnerin sijasta 35-vuotiaan Anne Bancroftin. Vuonna 1966 hän näytteli Raamatun Saaraa spektaakkelielokuvassa Raamattu – alussa loi Jumala..., joka oli yleisö- ja arvostelumenestys. Elokuva oli vuoden 1966 suurin yleisömenestys, ja ensi-illan jälkeisenä päivänä Gardner sanoi, että hän ei ollut elämänsä aikana koskaan nauttinut yhtä paljon kuin Raamattu – alussa loi Jumala... -elokuvan tekemistä.[21] Hänen viimeinen 1960-luvulla ilmestynyt elokuvansa Mayerling sai ensi-iltansa vuonna 1968.[3][14] Mayerling sai ilmestyessään hyvän vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, ja elokuvassa Gardner näyttelee historiallista keisarinna Elisabetia.[3]

Uran loppuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ava Gardner elokuvassa Mogambo (1953)

1970-luvulla Gardner näytteli katastrofielokuvissa Maanjäristys (1974), Kassandran silta (1976) ja Kaupunki liekeissä (1979).[14] Maanjäristys oli näistä katastrofielokuvista suurin yleisömenestys, ja elokuvassa 52-vuotias Gardner teki itse omat stunttinsa. Hän myös näytteli Lillie ”Lily” Langtrya lännenelokuvan Roy Bean – piru mieheksi (1972) lopussa. Vuonna 1976 hän esiintyi George Cukorin ohjaamassa Lintu sininen -fantasiaelokuvassa, jossa esiintyivät myös Elizabeth Taylor ja Jane Fonda.[14] Gardnerin viimeiseksi elokuvaksi jäi saksalais-italialainen draamaelokuva Regina Roma (1982).[14]

1980-luvulla Gardner näytteli pääosin televisiossa. Hän näytteli muun muassa televisioelokuvissa Pitkä kuuma kesä (1985) ja Harem – väkivallan valtakunta (1986), ja hän näytteli Julia Agrippinaa viisiosaisessa minisarjassa Anno Domini (1985).[14] Vuoden 1985 aikana Gardner näytteli Ruth Galvestonia saippuaoopperan Knots Landing seitsemässä jaksossa.[14] Hänen viimeiseksi roolityökseen jäi Diane Webb televisioelokuvassa Maggie (1986).[14] Koko 45-vuotisen näyttelijänuransa aikana Gardner näytteli niin elokuvissa, televisiossa kuin radiossakin.[14]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gardner tapasi MGM:n sopimusnäyttelijä Mickey Rooneyn saavuttuaan Los Angelesiin.[3][5] Vuoden tapailtuaan he avioituivat 10. tammikuuta 1942,[3][12] kun Gardner oli 19-vuotias ja Rooney 21-vuotias. Hääseremonia pidettiin kauempana Kalifornian Ballardissa. MGM:n johtaja Louis B. Mayer oli huolissaan Rooneyn Andy Hardy -elokuvasarjasta, koska hän pelkäsi ihailijoiden hylkäävän Rooneyn, jos tulisi ilmi Rooneyn avioituneen.[12] Rooney tutustutti Gardnerin Hollywoodin eliittiin,[22] ja Lana Turnerista tuli Gardnerin läheisin ystävä.[23] Gardner haki Rooneysta avioeroa vuonna 1943 Rooneyn syrjähyppyjen takia.[12][24] Kun Gardner oli sairaalassa toipumassa umpilisäkkeen poistosta, Rooney oli sillä aikaa pettänyt vaimoaan.[23] Gardner lupasi olla paljastamatta avioeron syytä, jotta Rooneyn ura ei kärsisi.[12] Heidän avioeronsa myönnettiin 21. toukokuuta 1943.[12] Ensimmäisen avioeronsa jälkeen Gardnerin maine yhä suurenevasta alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja juhlimisesta kasvoi.[6]

Ava Gardner elokuvassa Paljasjalkakreivitär (1954)

Gardnerin toinen avioliitto jäi myös lyhyeksi. Hän avioitui jazzmuusikko ja yhtyeenjohtaja Artie Shaw’n kanssa 17. lokakuuta 1945.[3] Shaw oli jättänyt entisen vaimonsa Gardnerin takia.[23] Avioliiton aikana Shaw kritisoi paljon Gardneria tämän koulutuksen puutteesta. Shaw vaati vaimoaan lukemaan hänen valitsemia kirjojaan, pakotti hänen käymään psykoanalyytikon vastaanotolla ja solvasi häntä usein julkisestikin.[3][23] Shaw jätti Gardnerin toisen naisen takia,[23] ja heidän avioeronsa myönnettiin ensimmäisen vuosipäivän jälkeen 25. lokakuuta 1946.[9][8] Avioliiton ja -eron rasitus aiheutti Gardnerille alkoholin liikakäyttöä.[3]

Gardnerin kolmas ja viimeinen avioliitto oli laulaja ja näyttelijä Frank Sinatran kanssa.[3] He tapasivat ensimmäisen kerran tuottaja Darryl F. Zanuckin kotona Palm Beachilla syksyllä 1949.[3] He tapailivat siitä lähtien ja avioituivat 7. marraskuuta 1951.[3][13] Sinatra oli jättänyt entisen vaimonsa ja lapsensa Gardnerin takia, mikä sai paljon huomiota lehdistössä.[23][3] Sinatraa soimasivat juorukolumnistit Hedda Hopper ja Louella Parsons, Hollywoodin auktoriteetit, katolinen kirkko ja ihailijat, kun hän oli jättänyt ”hyvän ja kiltin” vaimonsa ”kuuluisan ja eksoottisen femme fatalen” takia.[3] Kertoman mukaan Gardner käytti vaikutusvaltaansa saadakseen aviomiehensä Angelo Maggion rooliin elokuvassa Täältä ikuisuuteen (1953).[3][7] Roolista Sinatra voitti Oscar-palkinnon, ja rooli sekä palkinto elvyttivät Sinatran näyttelijän- ja laulajanuraa.[3][7]

Gardner tuli avioliiton aikana kahdesti raskaaksi.[23] Hän teki molemmilla kerroilla abortin, vaikka hän oli aina halunnut lapsia.[23][3] Hän sanoi syyksi myöhemmin, että MGM:llä oli kaikenlaisia sopimussakkopykäliä sopimusnäyttelijöiden lapsien saamisen suhteen, ja että hänen ja Sinatran suhde oli tuolloin hyvin epävakaa.[25][3] Vuosia myöhemmin hän sanoi: ”Emme edes pystyneet pitämään huolta itsestämme. Miten olisimme voineet pitää huolta lapsesta?”[3] Elämänsä aikana Gardner teki kolme kertaa abortin, ja lopulta hän ei saanut koskaan lapsia.[9] Gardner ja Sinatra erosivat asumuseroon ensimmäisen kerran vuonna 1953, mutta he palasivat yhteen ja erosivat yhä uudelleen koko 1950-luvun puolen välin.[3][6] Heidän myrskyisä avioliittonsa, joka oli täynnä riitelyä, epäluottamusta ja mustasukkaisuutta, päättyi lopulta eroon 5. heinäkuuta 1957.[3][9] Avioeron jälkeen Gardner ja Sinatra pysyivät hyvinä ystävinä aina Gardnerin kuolemaan asti.[3][23] Gardner kertoi myöhemmin omaelämäkerrassaan, että Sinatra oli hänen elämänsä ainoa todellinen rakkaus.[3][23][13] Sinatra oli antanut hänelle hellittelynimen ”Angel” (suom. enkeli).[11] Myöhemmin People-lehti luonnehti Sinatran ja Gardnerin avioliittoa yhtenä ”vuosisadan romansseista”.[5]

Rakkaussuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clark Gable ja Ava Gardner Mogambossa

Gardner ystävystyi liikemies, lentäjä ja miljardööri Howard Hughesin kanssa vuonna 1943, ja heidän ystävyyssuhteensa kesti aina Hughesin kuolemaan 1976 asti.[7] Heillä epäiltiin olleen rakkaussuhde, mutta Gardner kertoi omaelämäkerrassaan Ava: My Story, että hän ei ollut koskaan rakastunut Hughesiin.[23] Omaperäinen Hughes ilmestyi Gardnerin elämään silloin tällöin, mutta hän samalla tavalla katosi Gardnerin elämästä, ja heidän ystävyytensä kesti vain koska Hughes luotti Gardneriin. Hughes maksoi muun muassa Gardnerin kuolemansairaan äidin sairauskulut.[23] Yhteiskuva Hughesista ja Gardnerista päätyi muun muassa Maailman uutistapahtumat kuvina 1976 -tietoteokseen kuvaksi uutiseen Hughesin kuolemasta.[26]

Tapaillessaan Sinatraa Gardnerilla oli romanssi myös avioliitossa olleen Robert Mitchumin kanssa.[23] Kun Gardner kertoi Mitchumille tapaillessaan myös Sinatraa, Mitchum lopetti Gardnerin tapailun.[23] Espanjassa vieraillessaan hänellä oli ollut rakkaussuhde Luis Miguel Dominguín -nimisen härkätaistelijan kanssa vuonna 1954 oltuaan erossa Sinatran kanssa.[3][13] Muutettuaan Espanjaan 1950-luvun lopulla hän seurusteli Espanjassa yhdysvaltalaisnäyttelijä Benjamin Tatarin kanssa.[27] Tuolloin Tatar työskenteli Espanjassa ohjaajana, ja hän myös asui Gardnerin kanssa yhdessä.[27] Vuonna 1961 Gardner aloitti vuoden kestäneen rakkaussuhteen eurooppalaisen playboyn ja ranskalaisen ravintolan La Tour d’Argentin omistajan Claude Terrailin kanssa. Lopetettuaan suhteen Terrailin on kerrottu sanoneen, että Gardner oli ”liian vaarallinen” hänelle.[3][13]

Gardnerilla kerrotaan olleen suhteet myös muun muassa John Hustonin, Clark Gablen, Robert Taylorin ja George C. Scottin kanssa.[28][12] Vuonna 1964 Scottin kanssa Gardnerilla oli myrskyisä ja alkoholin täyttämä suhde, jonka aikana Scott pahoinpiteli Gardnerin sairaalakuntoon.[24][23]

Muu yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erottuaan Sinatrasta vuonna 1957 Gardner muutti Alcobendasin kaupungin La Moralejan kaupunginosaan Espanjaan, missä hän oli ollut pari kertaa aiemminkin.[3] Hänestä oli tullut Espanjan ydinkulttuurin, härkätaistelun ja flamencon, suuri ihailija kuvatessaan Paljasjalkakreivitärtä.[5][13] Espanjassa Gardner ystävystyi kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa 1950-luvun lopulla,[3] ja myöhemmin hän oleili Hemingwayn kanssa tämän huvilalla Kuuban Havannan kaupunginosassa Cotorrossa.[29] Heillä ei ollut romanttista suhdetta, ja Hemingway kutsuikin Gardneria ”tyttärekseen”.[11] Espanjassa hän asui maalaiskaupungin Alcobendasin lisäksi myös vuokratussa asunnossa suuremmassa Madridin kaupungissa.[5] Espanjassa hän otti espanjan kielen tunteja, kävi katsomassa härkätaisteluja ja tanssi flamencoa paikallisissa yökerhoissa.[5][8] Espanjaan muutettuaan Gardner tunsi ensimmäistä kertaa olevansa kotona Pohjois-Carolinasta lähdettyään.[5]

Gardner muutti Espanjasta Lontoon Westminsteriin vuonna 1968,[6][5] koska espanjalaiset veroviranomaiset väittivät hänen olleen velkaa valtiolle miljoonan dollarin edestä veroja.[3] Lisäksi Gardnerilla oli tullut naapurinsa, Argentiinan entisen diktaattori Juan Perónin, kanssa erimielisyyksiä.[5] Vapaa-aikanaan Lontoossa hän kävi Royal Albert Hallin konserteissa, lenkkeili koiransa kanssa Hyde Parkissa ja kävi ostoksilla Harrodsin tavaratalossa.[5] Vuonna 1968 Gardner oli käynyt valinnaisessa kohdunpoistoleikkauksessa lontoolaisessa Chelsea Hospital for Women -sairaalassa,[9] koska hänen äitinsä oli kuollut kohtusyöpään.[3] Kohdunpoiston myötä hänen huolensa omasta kohtusyöpään sairastumisesta lieventyivät.[3]

Vaikka Gardner asui elämästään yli 35 vuotta ulkomailla, hän piti Yhdysvaltain kansalaisuutensa. Asuessaan ulkomailla hän kävi Yhdysvalloissa elokuvauransa merkeissä, ja hän vieraili perheensä luona Pohjois-Carolinan Smithfieldissä niin usein kuin oli mahdollista.[5] Viimeisen kerran hän kävi kotonaan Smithfieldissä toukokuussa vuonna 1985.[5] Gardner on kertonut Clark Gablen rinnalla Gregory Peckin olleen yksi hänen suosikkinäyttelijöistään.[11] Suosikkiruokinaan hän piti kookospähkinäkakkua ja paistettua broileria.[11] Paljasjalkakreivitärtä kuvatessaan flamenco-tanssista tuli hänen suosikkiharrastuksensa.[11] Gardner rakasti welsh corgi -rotuisia koiria, joita hänellä oli useita lemmikkinään.[30]

Loppuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ava Gardner ja Richard Burton elokuvassa Liskojen yö (1964)

Loppuvuosinaan Gardner kärsi vakavista terveysongelmista. Alkoholin käyttö oli hänellä liiallista myös hänen viimeisinä vuosinaan.[22] Alkoholismin ohella elinikäisen tupakoinnin seurauksena Gardner alkoi kärsiä keuhkolaajentumasta.[3] Hänelle tuli myös tunnistamaton autoimmuunihäiriö.[3] Vuonna 1986 Gardner sai kaksi aivohalvausta, joiden jälkeen hänen vasen puolensa osittain halvaantui, ja hän joutui vuoteenomaksi.[3][22] Gardnerin entinen aviopuoliso Frank Sinatra halusi maksaa hänen kaikki sairauskulunsa.[8] Sinatra maksoi myös hänen käyntinsä asiantuntijalla Yhdysvalloissa.[3] Viimeisinä vuosinaan Gardner vietti lähinnä eristäytynyttä elämää ylellisessä Lontoo-asunnossaan.[30] Viimeisinä kuukausinaan hän kuunteli erityisesti Sinatran levytyksiä.[3]

Omaelämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1988 tammikuun alussa Gardner oli kysynyt puhelimitse brittiläistä journalisti Peter Evansia haamukirjoittamaan hänen omaelämäkertaansa Ava: My Story (1990).[22] Hän oli sanonut Evansille: “Joko kirjoitan sen kirjan tai myyn jalokiveni. Ja olen aika tunteellinen jalokivieni suhteen.”[23][22] Gardneria uhkasi varattomuus 1980-luvun lopulla,[22] mutta hän sai rahaa kirjaansa varten vuonna 1988.[24] Evans epäili Sinatran antaneen Gardnerille kirjarahat.[23] Omaelämäkerran teon merkeissä he tapasivat toisiaan säännöllisesti, mutta Gardner sai lopulta tietää Sinatran joskus haastaneen Evansin ja BBC-yhtiön oikeuteen. Gardnerin ja Evansin ystävyys myöhemmin kylmeni, ja Evans jätti projektin.

Gardnerin pyynnöstä Ava: My Story julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.[23][8] Ava: My Story -omaelämäkerrassa hän kertoo paljastuksia elämästään, ja kirjaahan on kuvattukin “legendan kuolinvuodetunnustukseksi”.[23] Peter Evans julkaisi vuonna 2012 Ava Gardner: The Secret Conversations -kirjan, joka sisältää Gardnerin ja Evansin välisiä keskusteluja. Kirja sisältää sellaista materiaalia, mitä Ava: My Story -kirjaan ei laitettu.[23]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikkoa ennen kuolemaansa Gardner putosi pahasti sängystään, ja hän makasi yksin lattialla kykenemättömänä liikkumaan, kunnes hänen ecuadorlaissyntyinen ja pitkäaikainen taloudenhoitajansa Carmen Vargas palasi takaisin.[30][13] 67-vuotias Ava Gardner kuoli keuhkokuumeeseen kotonaan Ennismore Gardensissa Lontoon Westminsterissä torstaina 25. tammikuuta 1990.[13][5] Hänen viimeiset sanansa Vargasille olivat: ”Olen hyvin väsynyt.”[31] Aamulla Vargas oli tuonut hänelle tarjottimella aamiaisen, jonka jälkeen Gardner oli mennyt nukkumaan.[13] Vargas huomasi Gardnerin hengityksen pysähtyneen, kun hän oli hakemassa aamiaistarjotinta tämän huoneesta myöhemmin aamupäivällä.[13] Tämän jälkeen nyyhkyttävä Vargas soitti Gardnerin lääkärille ja kahdelle lähimmälle ystävälle, jotka tulivat kiireesti paikalle.[13]

Carmen Vargas vei Gardnerin ruumiin tämän kotiin Pohjois-Carolinan Smithfieldiin.[8][30] Hänelle pidettiin sateisena aamuna 29. tammikuuta yksityiset hautajaiset, johon osallistui 50 sukulaista ja ystävää.[13][8] Hautajaisiin oli tullut myös yli 3 000:n ulkopuolisen ihmisen saattoväki, joka pidettiin köysiaitojen takana hautaustilaisuuden ajan.[13] Gardner haudattiin Pohjois-Carolinan Smithfieldissä sijaitsevalle Sunset Memorial Parkin hautausmaalle sukuhauta-alueelle, jonne on haudattu hänen perheestään vanhemmat Jonas ja Mollie, veljet Raymond ja Jack ja sisaret Bappie, Elsie Mae ja Inez.[10][5][13] Gardnerin perheestä ainoastaan Myra-sisar on haudattu toisaalle kuoltuaan.[10]

Frank Sinatra maksoi myös entisen vaimonsa hautajaiskulut, mutta hän ei itse osallistunut hautajaisiin vaan lähetti ainoastaan kukkia.[7][31] Gardnerin pitkäaikainen ystävä Gregory Peck ja tämän vaimo palkkasivat Vargasin taloudenhoitajakseen Kaliforniaan.[8][30] Vargas otti Gardnerin Morgan-nimisen welsh corgi -koiran mukaansa uuteen työpaikkaansa.[8][30]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ava Gardner elokuvan Risteysasema (1956) trailerissa

Gardner ikuisti käden- ja jalanjälkensä sekä kirjoitti nimikirjoituksensa märkään betonilaattaan Grauman’s Chinese Theatren edustalle 21. lokakuuta 1952.[32] Hän sai elokuvaurastaan ja työstään viihdeteollisuuden hyväksi tähden Hollywood Walk of Famelle osoitteeseen 1560 Vine Street 8. helmikuuta 1960.[2]

Smithfieldiin avattiin Gardnerille omistettu museo vuonna 1981,[33][3] ja kesällä 1998 Gardnerin näyttelemästä Pandora Reynoldsista pystytettiin pronssiveistos hänen kunniakseen Espanjan Tossa de Marin kylään, jossa Gardner kuvasi elokuvansa Pandora ja lentävä hollantilainen (1951).[3][7] Elokuvalehti Empire valitsi Gardnerin sadan seksikkäimmän naisen listalle sijalle 68 vuonna 1995.[8]

Monet näyttelijät ovat näytelleet Gardneria valkokankaalla ja televisioruudussa. Vuonna 1992 ilmestyneessä minisarjassa Sinatra häntä näyttelee Marcia Gay Harden, ja Deborah Kara Unger näyttelee häntä HBO:n televisioelokuvassa Rat Pack (1998). Howard Hughesista kertovassa elämäkertaelokuvassa Lentäjä (2004) Gardneria tulkitsee Kate Beckinsale, ja viimeisimpänä Anna Drijver näytteli häntä italialaisessa televisioelokuvassa Walter Chiari – Fino all’ultima risata (2012). Martin Scorsesen Lentäjässä on suuri virhe: elokuvassa Hughesilla on Gardner seuralaisenaan elokuvan Naiset ensi-illassa vuonna 1939, vaikka todellisuudessa Gardner saapui Hollywoodiin vasta kaksi vuotta myöhemmin 1941.[34]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohtaus elokuvasta Tappajat (1946)
Ava Gardner joulukuussa vuonna 1953
Valikoitu filmografia
Vuosi Suomenkielinen nimi Rooli Huomioita
1941 Fancy Answers tyttö resitaalissa Lyhytelokuva; ensimmäinen elokuva
Pettävä varjo kummittelee ohikulkija Ensimmäinen pitkä elokuva
1942 Joe Smith, American neiti Maynard Ensimmäinen elokuvarooli
1946 Rohkeita otteita Mary Ensimmäinen päärooli
Tappajat Kitty Collins Läpimurtoelokuva
Vastanäyttelijänä Burt Lancaster
1951 Teatterilaiva Julie LaVerne
1952 Kilimanjaron lumet Cynthia Green Vastanäyttelijänä Gregory Peck
1953 Mogambo ”Honey Bear” Kelly Oscar-ehdokkuus parhaasta naispääosasta
Ohjaajana John Ford; vastanäyttelijöinä Clark Gable ja Grace Kelly
1954 Paljasjalkakreivitär Maria Vargas Vastanäyttelijänä Humphrey Bogart
1956 Risteysasema Victoria Jones BAFTA-ehdokkuus
Ohjaajana George Cukor
1959 Viimeisellä rannalla Moira Davidson BAFTA-ehdokkuus
Vastanäyttelijöinä Gregory Peck ja Fred Astaire
1963 55 päivää Pekingissä paronitar Natalie Ivanoff Vastanäyttelijöinä Charlton Heston ja David Niven
1964 Liskojen yö Maxine Faulk BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet
Ohjaajana John Huston; vastanäyttelijöinä Richard Burton ja Deborah Kerr
1966 Raamattu – alussa loi Jumala... Saara
1974 Maanjäristys Remy Royce-Graff
1982 Regina Roma Mama Viimeinen elokuvarooli
1985 Anno Domini Julia Agrippina Viisiosainen minisarja
1986 Maggie Diane Webb Televisioelokuva; viimeinen rooli

Palkinnot ja palkintoehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja palkintoja ja palkintoehdokkuuksia
Vuosi Palkinto Kategoria Työ Tulos
1954 Oscar-palkinto Paras naispääosa Mogambo Ehdokkuus
1957 BAFTA-palkinto Paras ulkomaalainen naisnäyttelijä Risteysasema Ehdokkuus
1960 Tähti Hollywood Walk of Famelle Elokuvaura Voitti
BAFTA-palkinto Paras ulkomaalainen naisnäyttelijä Viimeisellä rannalla Ehdokkuus
1965 Liskojen yö Ehdokkuus
Golden Globe Paras naispääosa draamaelokuvassa Ehdokkuus

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cannon, Doris Rollins, Grabtown Girl: Ava Gardner’s North Carolina Childhood and Her Enduring Ties to Home, Down Home Press, 2001; ISBN 1-878086-89-8
  • Fowler, Karin, Ava Gardner: A Bio-Bibliography, Greenwood Press, 1990; ISBN 0-313-26776-6
  • Gardner, Ava, Ava: My Story, Bantam, 1990; ISBN 0-553-07134-3
  • Gigliotti, Gilbert, Ava Gardner: Touches of Venus, Entasis Press, 2010; ISBN 978-0-9800999-5-9
  • Grobel, Lawrence, Conversations with Ava Gardner, CreateSpace; 2014
  • Rivers, Alton, Love, Ava: A Novel, St. Martin’s Press, 2007; ISBN 0-312-36279-X
  • Server, Lee, Ava Gardner: Love is Nothing, St. Martin’s Press, 2006; ISBN 0-312-31209-1
  • Mims, Bryan, artikkeli ”Our Ava” aikakauslehdessä Our State Magazine, 2014
  • Wayne, Jane Ellen, Ava’s Men: The Private Life of Ava Gardner, Robson Books, 2004; ISBN 1-86105-785-7

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. AFI’s 50 GREATEST AMERICAN SCREEN LEGENDS AFI.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Ava Gardner Walkoffame.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd Ava Gardner 1940s-1950s Pophistorydig.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  4. a b c Ava Gardner Allmovie.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Ava Gardner Biography Avagardner.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k l Ava Gardner Biography; Film Actress, Pin-up (1922–1990) Biography.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j k l m n AVA GARDNER TCM.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h i j k l m AVA GARDNER Movietreasures.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  9. a b c d e Ava Gardner NNDB.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  10. a b c Ava Gardner Findagrave.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  11. a b c d e f Ava Gardner Fast Facts Avagardner.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  12. a b c d e f g When Ava kissed me, I felt it in every fibre... but it was the tales of her lovers that really floored me: Secrets of Hollywood’s most insatiable sex goddess, by her last confidant By PETER EVANS Dailymail.co.uk. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h i j k l m n Many Passions, No Regrets People.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  14. a b c d e f g h i j Ava Gardner IMDB.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  15. The Magic of Doris Day... Too Marvelous for Words! WHO KNOWS WHAT MIGHT HAVE BEEN? Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  16. Holston, Kim R. Susan Hayward: Her Films and Life (2002); [1] (englanniksi). Viitattu 30.9.2014.
  17. a b c Ava Gardner: Highlights Avagardner.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  18. The Angel Wore Red: Reviews Rbcfilmclub.co.uk. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  19. SEVEN DAYS IN MAY (1964) TCM.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  20. Harris, Mark, Pictures at a Revolution: Five Movies and the Birth of New Hollywood, New York Penguin Books, 2008. s. 238. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  21. Ava Gardner Declares Public Image Not Real Sarasota Journal -sanomalehdessä 5. lokakuuta vuonna 1966. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  22. a b c d e f Three Men and a Goddess Vanityfair.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  23. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Ava Gardner’s deathbed confessions reveal stories of booze, sex and stardom By Maureen Callahan; June 16, 2013 NYPost.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  24. a b c Ava Gardner’s Deathbed Confessions: Raunchy Tale Of Sex With Sinatra, Rooney, Mitchum & Howard Hughes Radaronline.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  25. Gardner, Ava, Ava: My Story, New York Bantam, 1990. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  26. Maailman uutistapahtumat kuvina 1976, s. 36. Viitattu 30.9.2014.
  27. a b Obituary: Benjamin Tatar / Actor was Jackie Gleason's aide, lived with Ava Gardner Post-gazette.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  28. Ava Gardner Relationships Whosdatedwho.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  29. Ghost Writers by Gail Bell Themonthly.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  30. a b c d e f Ava Gardner and Her Corgis Welshcorgi-news.ch. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  31. a b The Death of Ava Gardner Findadeath.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  32. IMPRINT CEREMONIES - 1950s Tclchinesetheatres.com. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  33. The Ava Gardner Museum, one of North Carolina’s most remarkable attractions, honors the life, loves, and legacy of one of Hollywood’s most glamorous leading ladies. Avagardner.org. Viitattu 30.9.2014. (englanniksi)
  34. Lentäjä (2004): Goofs IMDB.com. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ava Gardner.