Tämä on suositeltu artikkeli.

Ero sivun ”Guns N’ Roses” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Harria (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
14 557 muokkausta
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13: Rivi 13:
| laulukieli = [[englannin kieli|englanti]]
| laulukieli = [[englannin kieli|englanti]]
| kotisivu = http://gunsnroses.com
| kotisivu = http://gunsnroses.com
| jäsenet = {{Yhtye/tietorivi|[[Axl Rose]]|[[laulu]]|1985–}}
| jäsenet = {{Yhtye/tietorivi|[[Axl Rose]]||1985–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Slash (kitaristi)|Slash]]|[[soolokitara]]<br>|1985–1996 & 2016–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Slash (kitaristi)|Slash]]||1985–1996 & 2016–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Duff McKagan]]|[[Bassokitara|basso]] ja laulu|1985–1997 & 2016–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Duff McKagan]]|<br>|1985–1997 & 2016–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Dizzy Reed]]||1990–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Richard Fortus]]||2001–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|[[Frank Ferrer]]||2006–}}
<!-- -->{{Yhtye/tietorivi|Melissa Reese||2016–}}
| entiset jäsenet = {{Yhtye/tietorivi|Kts. [[Luettelo Guns N’ Rosesin jäsenistä]]}}
| entiset jäsenet = {{Yhtye/tietorivi|Kts. [[Luettelo Guns N’ Rosesin jäsenistä]]}}
| levy-yhtiö = {{Yhtye/tietorivi|[[Geffen Records]]}}
| levy-yhtiö = {{Yhtye/tietorivi|[[Geffen Records]]}}

Versio 4. huhtikuuta 2016 kello 12.03

Guns N’ Roses
Guns N’ Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Guns N’ Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Tiedot
Toiminnassa 1985–
Tyylilaji hard rock, heavy metal, glam metal, blues rock
Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Axl Rose (1985–)
Slash (1985–1996 & 2016–)
Duff McKagan, 
(1985–1997 & 2016–)
Dizzy Reed (1990–)
Richard Fortus (2001–)
Frank Ferrer (2006–)
Melissa Reese (2016–)
Entiset jäsenet

Kts. Luettelo Guns N’ Rosesin jäsenistä

Levy-yhtiö

Geffen Records
UZI Suicide
Black Frog

Aiheesta muualla
Kotisivut

Guns N’ Roses on vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja W. Axl Rose, kitaristi Slash sekä basisti-laulaja Duff McKagan.[1] Yhtyeen tunnetuimpaan, vuosien 1985–1990 kokoonpanoon lukeutuivat Rosen, Slashin ja McKaganin lisäksi rytmikitaristi Izzy Stradlin ja rumpali Steven Adler. Yhtyeen kokoonpano on vaihtunut lukuisia kertoja, ja siinä on soittanut yhteensä 21 muusikkoa.

Guns N’ Rosesin musiikki on yhdistelmä hard rockia, heavy metalia sekä puhdaspiirteisempää glam rockia, ja sitä on luonnehdittu myös sleaze rockiksi. Yhtyeen esikoisalbumia Appetite for Destruction (1987) on luonnehdittu yhdeksi 1980-luvun merkittävimmistä albumeista.[2] Se on myynyt kansainvälisesti lähes 30 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmän esikoisalbumin.[3] Appetite for Destructionin jälkeen yhtye on julkaissut studioalbumit G N’ R Lies (1988), Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II (1991) ja Chinese Democracy (2008), sekä cover-kappaleista koostuneen albumin The Spaghetti Incident? (1993). Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Welcome to the Jungle”, ”Paradise City”, ”Sweet Child O’ Mine”, ”Patience”, ”November Rain”, ”Don’t Cry”, ”Estranged” ja ”You Could Be Mine”.[4]

Yhtyeen vuosien 1991–1993 Use Your Illusion Tour -maailmankiertue on kaikkien aikojen pisin suuren yhtyeen maailmankiertue.[5] Lisäksi Chinese Democracy on arvioiden mukaan kaikkien aikojen kallein albumi, sillä sitä työstettiin peräti 14 vuoden ajan.[6] Arviot yhtyeen levynmyyntilukemista vaihtelevat 100–150 miljoonaan myydyn äänitteen välillä; pelkästään Yhdysvalloissa yhtyeen tuotantoa on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta.[7]

Vuonna 2012 yhtyeen klassinen kokoonpano sekä myöhemmin yhtyeessä vaikuttaneet Matt Sorum ja Dizzy Reed nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen.[8]

Historia

Yhtyeen perustaminen ja esiasteet (1983–1985)

Yhtyeen toinen perustaja ja alkuperäinen rytmikitaristi Izzy Stradlin.

Ennen Guns N’ Rosesin perustamista yhtyeen jäsenet vaikuttivat erilaisissa kokoonpanoissa. Yksi merkittävimpiä yhtyeitä ajalta ennen Guns N’ Rosesia oli Axl Rosen ja Izzy Stradlinin johtama Hollywood Rose, jonka kokoonpanossa myös kitaristi Saul ”Slash” Hudson vaikutti hetkellisesti nähtyään ilmoituksen, jossa yhtyeen kerrottiin etsivän ”heavy metal-, punk- ja glam metal -kitaristia, joka omaisi myös bluesvaikutteita”.[9] Vaikka Slash oli yhtyeessä vain muutamia viikkoja, on arveltu, että hän sävelsi Axl Rosen kanssa tuolloin kappaleen ”Welcome to the Jungle”.[9] Hollywood Rosen ura oli alkanut 1980-luvun puolivaiheilla lupaavasti, mutta vuoden 1984 syyskuussa yhtye hajosi Rosen ja Stradlinin päätöksestä.[9] Stradlin liittyi kitaristiksi London -yhtyeeseen, jonka Nikki Sixx oli perustanut ennen Mötley Crüen syntyä. Rose puolestaan lyöttäytyi yhteen kitaristi Tracii Gunsin kanssa muodostaen L.A. Gunsin prototyypin yhdessä basisti Ole Beichin ja rumpali Rob Gardnerin kanssa.[9] Asiat yhtyeessä eivät kuitenkaan sujuneet Rosen mieltymysten mukaan, ja riitaa aiheutti esimerkiksi yhtyeen nimi, minkä vuoksi yhtyeen keulakuvana pidettiin Rosen sijasta Tracii Gunsia.[9] Pian Rose houkutteli Gunsin pois yhtyeestä elvyttääkseen Hollywood Rosen takaisin eloon.[9] Koska yhtyeen nimestä oli aiemmin koitunut kiistaa, Rose ehdotti kompromissina nimeä, joka sisältäisi sekä hänen että Traciin sukunimet. Näin uuden yhteen nimeksi vakiintui Guns N’ Roses.[10]

Guns N’ Rosesin ensimmäinen julkinen esiintyminen uudella kokoonpanolla ja nimellä tapahtui 26. maaliskuuta 1985 Troubadour-klubilla, jonne yhtyettä saapui katsomaan kaksi maksanutta katsojaa.[10] Kokoonpano oli tuolloin olennaisesti sama kuin L.A. Gunsissa: Rose laulajana, Tracii ja Izzy kitaristeina, Ole Beich basistina ja Rob Gardner rumpalina.[10] Muutamien viikkojen kuluttua Ole Beich jätti yhtyeen, joka tämän jälkeen lähetti paikallisen musiikkilehden Music Connectionin ilmaispalstalle ilmoituksen vapaasta basistin paikasta. Vastaus ilmoitukseen tuli Seattlesta kotoisin olevalta Michael ”Duff” McKaganilta,[11] joka ainoana ilmoitukseen vastanneena hakijana sai paikan yhtyeestä.

McKagan onnistui nopeasti järjestämään yhtyeelle kiertueen Yhdysvaltain länsirannikolle, mutta Tracii Guns ja Rob Gardner eivät pitäneet ajatuksesta lähteä kiertueelle varhaisessa vaiheessa ja erosivat yhtyeestä.[12] Gunsin eroamisen myötä yhtyeen nimen vaihtamista harkittiin hetkellisesti, ja ohimennen pohdittiin muun muassa ”Heads of Amazon” ja ”AIDS”. Rose ja Stradlin tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei nimeä voitu korvata.[13] Uudeksi soolokitaristiksi liittyi Slash ja rumpaliksi Steven Adler,[14] joiden myötä Guns N’ Rosesin ensimmäinen vakituiseksi jäävä kokoonpano oli syntynyt.

Levytyssopimus ja Live ?!@* Like a Suicide -EP (1985–1986)

Steven Adlerin ja Slashin liityttyä yhtyeeseen uusi kokoonpano harjoitteli yhdessä kaksi päivää, jonka jälkeen yhtye lastasi soittovälineensä vuokraamansa pakettiauton lähteäkseen ensimmäiselle kiertueelleen.[14] Kiertue oli saanut nimekseen Hell Tour, ja se kattoi esiintymisiä ympäri länsirannikkoa. Noin sadanviidenkymmenen kilometrin päässä yhtyeen kotiseudulta Los Angelesista matkanteko keskeytyi pakettiauton hajottua, joten yhtye jatkoi matkaansa liftaamalla.[14] Yhtye pääsi lopulta Seattleen, jossa se esiintyi ensimmäisen kerran 8. kesäkuuta 1985 lämmittelijänään McKaganin entinen yhtye Fastbacks.[15] Paikalle saapui vain kolmetoista katsojaa, koska paikallinen klubinomistaja ei edes odottanut yhtyeen saapuvan paikalle eikä näin ollen vaivautunut mainostamaan yhtyeen esiintymistä.[15] Tämä johti keikkapalkkioiden alenemiseen: yhtye oli onnekas saadessaan esiintymispalkkiokseen edes 50 dollaria, vaikka McKagan oli sopinut alun perin esiintymispalkkioiksi 250 dollaria yhdestä esiintymisestä.[15] McKagan on myöhemmin sanonut, että ”vaikka kiertue meni aivan puihin, yhtye hitsautui yhteen tietäen, että jos se selviäisi ensimmäisestä kiertueestaan, se selviäisi mistä vain”.[15] Slash on maininnut, että ”vaikka Guns N’ Roses matkasi Seattleen kolmen eri bändin osina, se palasi yhtenä”.[15]

Yhtyeen energinen lavaesiintyminen herätti kiinnostuksen myös levy-yhtiöissä, ja lopulta yhtye tarttui Geffen Recordsin tarjoamaan levytyssopimukseen.[16] Geffen ei halunnut menettää yhtyeen ympärille kehittynyttä kiinnostusta, joten se päätti julkaista EP-levyn Live ?!*@ Like a Suicide ennen täysimittaista albumia.[17] EP julkaistiin vuoden 1986 jouluaattona 10 000 kappaleen painoksena yhtyeen omalla Uzi Suicide -levymerkillä, joka oli todellisuudessa pelkkä Geffenin markkinointiväline, joka painatti ja jakeli levyn.[17] EP oli äänitetty klubikonsertissa Hollywoodissa,[18] ja se koostui yhtyeen silloisen ohjelmiston neljästä kappaleesta, joita ei aiottu julkaista tulevalla albumilla. Kappaleet olivat kaksi vanhaa sävellystä, ”Reckless” ja ”Move to the City”, sekä yhtyeen esittämät versiot Aerosmithin ”Mama Kin”- ja Rose Tattoon ”Nice Boys Don’t Play Rock’n’Roll” -kappaleista.[18] Yhtye oli tuotoksestaan todella ylpeä, vaikkakin McKagan on myöhemmin paljastanut EP:n liveyleisön nauhan olleen peräisin 1970-luvulla järjestetyn Texxas Jam -rockfestivaalin jäämistöä. Se oli päätynyt albumille, koska yhtyeen jäsenistä oli hauskaa laittaa EP:lle suunnaton liveyleisö, vaikka hyvällä tuurilla he saivat esiintyä noin sadan hengen yleisölle.[19] EP:n kaikki 10 000 painettua kappaletta myytiin nopeasti, ja vain muutama niistä kulkeutui Englantiin ja Eurooppaan.

Albumit Appetite for Destruction ja GN’R Lies (1987–1989)

Laulaja W. Axl Rose esiintymässä Israelissa vuonna 1993.

Levytyssopimuksen myötä yhtye aloitti myös kappalemateriaalin kirjoittamisen.[20] Valtaosa kappaleista julkaistaisiin yhtyeen esikoisalbumilla, mutta esimerkiksi Hollywood Rosen ajalta peräisin olevaa materiaalia julkaistaisiin vasta myöhemmin. Appetite for Destructionin äänittämisen yhtye aloitti yhdessä tuottaja Mike Clinkin kanssa Los Angelesin esikaupungissa Canoga Parkissa sijaitsevalla Rumbo -studiolla.[21] Studiosessiot päättyivät joulukuussa 1986, jolloin albumi oli enää vailla nimeä.[22] Rose ehdotti, että nimi otettaisiin losangelesilaisen taiteilijan Robert Williamsin maalauksesta Appetite for Destruction, (suom. ”Tuhon nälkä”), josta hän omisti postikorttikuvan.[17] Rosen mukaan se kiteytti albumin sisällön, ja hän halusi käyttää lopulta maalausta myös albumin kansikuvana.[17]

Ennen albumin julkaisua Geffen julkaisi kiireesti singlenä kappaleen ”It’s So Easy” (b-puolenaan ”Mr. Brownstone”) 15. kesäkuuta 1987 ja lopulta itse albumin Yhdysvalloissa 31. heinäkuuta 1987.[23] Albumin kyseenalainen kansikuva, jossa oli raiskattu nainen, johti kuitenkin siihen, että useat Yhdysvaltojen suurimmat vähittäiskauppaketjut kieltäytyivät ottamasta albumia myyntiin, vaikka sitä oli jo painettu ja lähetetty liikkeisiin yli 30 000 kappaletta.[24] Geffen Records vaihtoikin albumin kansikuvan siirtämällä alkuperäisen kansikuvan albumin erilliseen kuvitukseen ja alkuperäiskansi korvattiin mustalla pohjalla olevalla ristillä, jonka päällä olevat pääkallot edustivat yhtyeen jäseniä.[24] Albumin myynti jäi aluksi tavoitellun myyntilukeman alle, mutta ”Welcome to the Junglen” musiikkivideon saatua esitysaikaa Music Televisionilla albumin myyntilukemat lähtivät nousuun. Albumin viidestä singlejulkaisusta – ”It’s So Easy”, ”Welcome to the Jungle”, ”Sweet Child O’ Mine”, ”Paradise City” ja ”Nightrain” – neljä saavuttivat listasijoituksen virallisella Billboardin singlelistalla; ”Sweet Child O’ Mine” nousi listakärkeen, ”Paradise City” viidenneksi, ”Welcome to the Jungle” seitsemänneksi ja ”Nightrain” sijalle 93.[25]

Albumia seurannut kiertue käynnistyi 29. syyskuuta 1987 loppuunmyydyllä konsertilla Hampurissa,[26] ja viimeiset albumin promootioesitykset tehtiin vuonna 1988.[27] Yhtye kiersi muun muassa Aerosmithin lämmittelijänä yhtyeen Permanent Vacation-albumin kiertueella mutta alkoi herättää jopa enemmän huomiota kuin itse Aerosmith: Rolling Stone oli lähettänyt toimittajan tekemään kansikuvajutun Aerosmithista kiertueella, mutta lopulta lehti päätti nostaa Guns N’ Rosesin pääjutun aiheeksi.[28] 20. elokuuta 1988 Guns N’ Roses esiintyi Castle Doningtonissa Englannissa Monsters of Rock-festivaalitapahtumassa Iron Maidenin, Kissin, Megadethin ja David Lee Rothin kaltaisten tähtien rinnalla, mutta konsertti sai dramaattisen käänteen kun kaksi katsojaa tallautui kuoliaaksi ihmismassan seassa yhtyeen konsertin aikana.[29] Alle kuukautta myöhemmin yhtye esitti ”Welcome to the Junglen” MTV Video Music Awards-palkintogaalassa jossa heidät palkittiin myös parhaana uutena artistina.[29] Yhtye ei kiireisestä vuodesta huolimatta päättänyt pitää taukoa päästessään kiinni menestykseen, vaan jatkoi työntekoa. 30. marraskuuta 1988 julkaistiinkin jo seuraava studioalbumi, GN’R Lies. Yhtye oli alun perin kaavaillut antavansa albumille nimen Lies! The Sex, the Drugs, the Violence, the Shocking Truth parodiana englantilaistabloideista, mutta levy-yhtiö Geffen torjui ajatuksen ja päätyi nimeämään albumin napakammalla ja lyhyemmällä nimellä. GN’R Lies sisälsi neljä raitaa Live ?!*@ Like a Suicide -EP:ltä sekä neljä akustista kitarointia esitellyttä kappaletta, jotka yhtye oli nauhoittanut alkuvuodesta Mike Clinkin kanssa.[30] Albumi nousi suoraan Yhdysvaltain albumilistan kakkoseksi, jolloin Guns N’ Rosesista tuli viiteentoista vuoteen ensimmäinen yhtye tai artisti, jolla oli yhtäaikaisesti kaksi albumia viiden parhaan joukossa Appetite for Destructionin ollessa edelleen listakolmosena.[30] GN’R Lies ainoa singlejulkaisu, Izzy Stradlinin säveltämä ”Patience” nousi Billboardin singlelistalla Yhdysvalloissa neljänneksi,[31] ja siitä muodostui sittemmin yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista. Sen sijaan kappale ”One in a Million” joutui kovan arvostelun kohteeksi, sillä se sisälsi Rosen vuolasta puhetta jossa homoseksuaalit esiteltiin moraalittomina taudinlevittäjinä ja tummaihoiset kultaketjuilla koreilevina nekruina.[32] Myöhemmin albumia on arvosteltu myös lyhyestä pituudestaan, koska se sisältää vain neljä uutta raitaa ja on käytännössä kahden EP-levyn summalähde?. Vuonna 1989 yhtye esitti Patiencen American Music Awardsissa, jolloin Steven Alderia tuurasi Don Henley[33].

Use Your Illusion -tupla-albumit (1990–1992)

Yhtyeen entinen soolokitaristi Saul ”Slash” Hudson.

Helmikuussa 1990 kosketinsoittaja Darren ”Dizzy” Reed liittyi yhtyeeseen, ja yhtyeen ensimmäinen esiintyminen uuden kosketinsoittajansa kanssa tapahtui 7. huhtikuuta 1990.[34] Konsertti osoittautui samalla rumpali Steven Adlerin viimeiseksi yhtyeessä, sillä vaikeiden huumeongelmien kanssa kamppaillut Adler sai potkut yhtyeestä, kun Rose sai tietää Adlerin kaupanneen heroiinia Rosen silloiselle naisystävälle Erin Everlynille.[35] Adler on tosin myöhemmin kiistänyt väitteet.[35] Hän ei vakavien huumeongelmiensa takia kyennyt nauhoittamaan rumpuosuuksiaan tulevalle albumille,[36] mikä oli lopullinen isku varoituksia saaneelle Adlerille jonka tilalle otettiin 26-vuotias Matt Sorum. Sittemmin Adler haastoi yhtyeen oikeuteen vuoden 1991 kesällä. 23. elokuuta Rose todisti Los Angelesin ylioikeudessa Adleria vastaan toistaen väitteensä, jonka mukaan yhtyeelle ei ollut jäänyt muita mahdollisuuksia kuin erottaa Adler tämän heroiiniriippuvuudesta johtuen.[37] Oikeustaisto päättyi kuuden viikon käsittelyn jälkeen, kun asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella 24. syyskuuta.[38] Tuolloin uutisoitiin, että yhtye oli lupautunut maksamaan Adlerille 2,3 miljoonaa dollaria ja että hän saisi myös 200 000 dollaria yhtyeen aiemmalta manageritoimistolta.[38] Samaan aikaan Rosen ja yhtyeen manageri Alan Nivenin välinen vihanpito kasvoi, sillä Rose ei pitänyt siitä että Niven manageroi myös hänen vihaamaansa Great Whitea ja tuotti ja sävelsi yhtyeelle musiikkia.[39] Lopulta yhtye erotti Nivenin ja uudeksi manageriksi palkattiin Doug Goldstein, joka oli aiemmin toiminut yhtyeen kiertuemanagerina.

Uusitun kokoonpanon myötä Guns N’ Roses nauhoitti oman versionsa Bob Dylanin ”Knockin’ on Heaven’s Door” -kappaleesta elokuvan Days of Thunder – ukkosta radalla soundtrackille.[40] Yhtyeen seuraavan studioalbumin äänitykset aloitettiin syyskuussa 1990 A&M Studiosin Hollywoodissa sijaitsevalla Studio One -äänitysstudiolla.[41] Yhtye nauhoitti uudella kokoonpanollaan vajaan kuukauden kuluessa musiikkia lähes 40 eri kappaleeseen ja siirtyi sen jälkeen jatkamaan Record Plant -studiolle, johon Rose myös majoittui voidakseen työskennellä studiolla ympärivuorokautisesti.[41] Hän vaati Geffen Recordsilta, että kaikki levytetty materiaali olisi julkaistava kutakuinkin yhtäaikaisesti. Tämä aiheutti Geffenille ongelman siitä, miten olisi järkevää julkaista kaikki yhtäaikaisesti tavalla, jossa olisi järkeä niin yhtyeen kuin yhtiönkin kannalta.[42] Alun perin Rose halusi julkaista valtavan, neljän levyn boksin mutta Geffen kavahti ehdotusta. Lisäksi hän neuvotteli yhtiön kanssa livealbumin ja EP-levyjen, teemoinaan rap, rock, pop ja funk, sarjasta.[42] Rose esitti myös ajatuksen kahdesta tupla-albumista jotka julkaistaisiin samanaikaisesti ja Geffen myöntyi ehdotukseen.[42] Albumin nimi vaihtui jatkuvasti ja ehdokkaina nimeksi olivat muun muassa G N’ R Sucks ja BUY Product, mutta lopulta Rose päätyi valitsemaan nimeksi Use Your Illusionin.[43] Use Your Illusion I- ja Use Your Illusion II -studioalbumit julkaistiin 17. syyskuuta 1991. Ensimmäiseltä albumilta julkaistiin viisi singleä; country-sävytteinen ”Dead Horse”, Izzyn ja Axlin yhdessä kirjoittama balladi ”Don’t Cry”, Paul McCartney and Wingsin alun perin levyttämä ”Live and Let Die”, Axlin lähes yhdeksänminuuttinen balladi ”November Rain” sekä Alice Cooperin kanssa levytetty ”The Garden”. ”Dead Horse” ja ”The Garden” eivät saavuttaneet erityisempää listamenestystä, mutta sen sijaan ”Don’t Cry” (Billboardin listan 10.), ”Live and Let Die” (33.) ja ”November Rain” (3.) nousivat hiteiksi.[44] Use Your Illusion II -albumin singleistä Terminator 2 – Tuomion päivä -elokuvassa kuultu ”You Could Be Mine” (29.), Bob Dylan -cover ”Knockin’ on Heaven’s Door”, ”Yesterdays” (72.), Steven Adlerin ja muun yhtyeen viimeinen yhteislevytys ”Civil War” ja lopulta vuonna 1994 singlenä ilmestynyt, lähes kymmenminuuttinen ”Estranged” muodostuivat yhtyeen fanien suosikeiksi. Julkaisunsa aikoihin Use Your Illusion II oli nousemassa myyntitilastojen ykköseksi, ja myös ensimmäinen albumi saavutti huikean suosion melodisten hittisinglejen johdolla nousemalla albumilistan toiseksi Yhdysvalloissa sisaralbuminsa ollessa kärkipaikalla. Albumien ilmestyttyä yhtye lähti kaksivuotiselle, ennätyksellisen pitkälle ja selkkauksien täyttämälle Use Your Illusion Tour -maailmankiertueelle.[45]

Use Your Illusion Tourin St. Louisissa järjestetty konsertti päättyi mellakkaan Rosen käveltyä pois lavalta kesken konsertin,[46] ja muun yhtyeen poistuttua lavalta tapahtumapaikalla puhkesi mellakka joka aiheuttit pelkästään esiintymispaikalle yli 200 000 dollarin vahingot.[47] Myöhemmin Saksan Mannheimissa järjestetty konsertti keskeytyi Rosen ja Matt Sorumin riideltyä Rosen käveltyä jälleen pois lavalta,[48] Takaiskut jatkuivat, kun kitaristi Izzy Stradlin jätti yhtyeen kyllästyttyään jatkuviin häiriötekijöihin konserttien aikana ja raitistuttuaan hän myös koki muiden jäsenten runsaan päihteidenkäytön haitallisena itselleen.[49] Use Your Illusion Tour rantautui myös Suomeen yhtyeen konsertoidessa Helsingissä vuonna 1991.

Izzy Stradlin esiintyi viimeistä kertaa yhtyeen kanssa 72 000 katsojan edessä Lontoon Wembley Stadiumilla, jonka Guns N’ Roses oli myynyt loppuun nopeimmin kuin yksikään toinen esiintyjä koko stadionin historiassa.[50] Wembleyn-konsertin jälkeen yhtye palasi Los Angelesiin kuvaamaan musiikkivideon kappaleelle ”Don’t Cry” ja he etsivät myös Stradlinin tilalle uuden rytmikitaristin. Axl halusi palkata tilalle Dave Navarron, jota Slash kuitenkin vastusti sillä hän ei lukuisista yrityksistään huolimatta onnistunut tavoittamaan tätä ja hänen mielestään Navarro olisi sopinut enemmänkin soolokitaristiksi hänen tilalleen kuin rytmikitaristiksi Stradlinin paikalle.[50] Lopulta Stradlin korvattiin aiemmin Kill for Thrills -yhtyeessä vaikuttaneella Gilby Clarkella.[51] Hänen liityttyään yhtyeeseen Guns N’ Roses palasi jatkamaan kiertuetta vuoden 1991 joulukuussa ja pestasi lämmittelijäkseen Soundgardenin.[52] Kiertueen aikana yhtye esiintyi edesmenneen Freddie Mercuryn muistokonsertissa Wembleyllä,[53] ja kiertue-elämän ohella julkaistiin myös kaksi videotallennetta Tokiossa järjestetyistä konserteista aiemmin samana vuonna. Videot saivat albumeita mukaillen nimet Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo I ja Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo II. Use Your Illusion -albumien kokonaismyynti lähenteli tuolloin jo kahtakymmentämiljoonaa kappaletta[54] myös videojulkaisut nousivat listojen kärkeen yli kymmenessä eri maassa.[55] Yhtye kutsui myös uransa huipulle nousseen thrash metal-yhtye Metallican esiintymään kiertueen Euroopan-osiolle.

Aiempien mellakoiden ja muiden ongelmien lisäksi vastikään yhtyeeseen liittynyt Gilby Clarke mursi ranteensa vuoden 1993 huhtikuussa moottoripyöräonnettomuudessa.[56] Hän ei pystynyt lääkäreiden diagnoosien mukaan soittamaan kolmeen viikkoon ja yhtyeen oli määrä esiintyä kahden viikon kuluttua Venäjällä,[57] joten he tarvitsivat nopeasti korvaajan Clarkelle.[57] Yhtye päätti pyytää Izzy Stradlinia palaamaan väliaikaisesti ja hän suostui, mutta ei ollut harjoitellut konsertteja varten yhtäkään kappaletta.[57] Venäjän-konsertit jouduttiin lopulta peruuttamaan ja yhtye lensi harjoittelemaan Izzyn kanssa Israelin Tel Aviviin, jossa heidän oli tarkoituksena esiintyä Hayarkon-puistossa.[57] Kaksi päivää myöhemmin Stradlin nousi lavalle muun yhtyeen kanssa 50 000 hengen yleisön eteen, ja konsertti oli Israelin historian siihenastisista suurin.[57] Stradlin kiersi Guns N’ Rosesin kanssa toukokuun ajan,[58] kunnes Clarke pystyi jälleen jatkamaan esiintymistä toivuttuaan loukkaantumisestaan.[59]

Use Your Illusion Tour päättyi monista vastoinkäymisistä huolimatta vuonna 1993 rockin historian pisimpänä: takana oli 192 konserttia 27 maassa, 7 miljoonaa myytyä konserttilippua ja 58 miljoonan dollarin bruttotuotto.[60] Samaan aikaan Use Your Illusion -albumit olivat yltäneet jo pelkästään Yhdysvalloissa seitsenkertaiseen platinamyyntiin ja yhtyeen studioalbumien kokonaismyynti lähenteli maailmanlaajuisesti jo seitsemääkymmentämiljoonaa kappaletta.[37] Yhtyeen albumeita oli siis tuolloin myyty jo miljoona kappaletta enemmän kuin Bob Dylanin koko uran siihen asti julkaistua tuotantoa yhteensä ja esimerkiksi Led Zeppelin olisi tarvinnut neljä uutta menestysalbumia päästäkseen samoihin lukemiin.[37]

Coveralbumi The Spaghetti Incident? ja miehistönvaihdoksia (1993–1999)

Vuonna 1993 Guns N’ Roses julkaisi The Spaghetti Incident? -albumin, joka sai kriitikoilta kehnon vastaanototon.[38] Albumilla oli keskenään huonosti yhteensopivia kappaleita punkyhtyeiltä kuten The Damnedilta ja Dead Boysilta, mutta myös yhtyeiltä, joilla ei ollut mitään tekemistä punkin kanssa, kuten Nazarethilta.[61] Tästä huolimatta albumi ylitti platinarajan Yhdysvalloissa, mutta sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena ottaen huomioon yhtyeen aiempien julkaisujen myyntilukemat.[62]

The Spaghetti Incident? -albumin nauhoittamisen aikoihin Slash oli jo aloittanut uuden materiaalin kirjoittamisen seuraavalle Guns N’ Rosesin omalle studioalbumille, mutta uudet kappaleaihiot eivät tehneet Roseen kovinkaan suurta vaikutusta.[62] Slash käytti sävellykset sen sijaan Slash’s Snakepit -yhtyeen esikoisalbumiin It’s Five O’Clock Somewhere.[62] Myös basisti Duff McKagan oli tehnyt omaa soolomateriaaliaan, ja jopa Gilby Clarke työsti omaa sooloalbumiaan Pawnshop Guitars, jonka julkaisun jälkeen vuonna 1994 Rose erotti hänet yhtyeestä.[63] Clarken erottamisen lisäksi Rose laittoi ystävänsä Del Jamesin työstämän yhtye-elämäkerran Shattered Illusion jäihin.[64]

Rose kutsui elokuussa 1994 muun yhtyeen levyttämään Los Angelesin Complex-studiolle The Rolling Stonesin ”Sympathy for the Devil” -kappaletta Veren vangit -elokuvan soundtrackille. Slash hämmästyi huomatessaan, että Rose oli hankkinut vanhan koulutoverinsa Paul Hugen Clarken seuraajaksi ja Duffin tavoin loukkaantui siitä, ettei Rose ollut neuvotellut Hugen palkkaamisesta heidän kanssaan.[65] Hän oli alun perin kuitenkin innoissaan kappaleen äänittämisestä ja julkaisemisesta, sillä hän ihaili Annie Ricen, jonka samannimiseen romaaniin elokuva perustui, kirjoja ja hänen mielestään ”Sympathy for the Devilin” äänittäminen olisi oiva tilaisuus saada Guns N’ Rosesin tulevan albumin työstämiseen entistä enemmän vauhtia.[66] Yhtye varasi ajan Rumbo-studiolle kappaleen pohjaraitojen äänittämistä varten tuottaja Mike Clinkin kanssa syksyllä 1994.[67] Muu yhtye nauhoitti oman osuutensa muutaman päivän sisällä, mutta sen sijaan Rose viivytteli yli viikon ajan ennen kuin vaivautui edes saapumaan studiolle äänittämään lauluosuuksiaan.[67] Kuultuaan albumin instrumentaaliosuudet Rose vaati, että Slashin tulisi äänittää kappaleen kitarasoolo uudelleen mukailemaan alkuperäistä, The Rolling Stonesin kitaristi Keith Richardsin sooloa.[67] Slash joutui myöntymään, sillä Rose uhkasi lopettaa kappaleen levyttämisen mikäli kitarasooloa ei äänitettäisi uudelleen.[67] Myöhemmin kuullessaan kappaleen lopullisen version Slash huomasi, että Rose oli painostanut Paul Hugea kopioimaan kappaleen kitarasoolon ja sijoittanut Hugen soittaman kitarasoolon Slashin vastaavan päälle, mistä Slash suivaantui.[68] Hän kommentoi myöhemmin, että ”Sympathy for the Devil” on Guns N’ Rosesin tuotannon ainoa kappale, jota hän ei halua kuulla enää koskaan uudelleen kappaleen äänityksissä ilmenneiden vaikeuksien takia.[66]

McKagan ja Slash eivät tulleet toimeen Paul Hugen kanssa ja Slash jätti yhtyeen vuonna 1996. McKagan ja Matt Sorum seurasivat perässä vuotta myöhemmin,[69] ja näin ollen kosketinsoittaja Dizzy Reed jäi Rosen ohella ainoaksi muusikoksi, joka oli selviytynyt Use Your Illusion -albumit levyttäneestä kokoonpanosta.[70] Slashin korvaajaksi hankittiin Robin Finck, jota Sorum oli alun perin suositellut Roselle sanoen, että Finck olisi mainio syötti Slashille, joka voitaisiin hänen avullaan houkutella takaisin yhtyeeseen.[70] McKaganin korvaajaksi bassokitaran varteen palkattiin Tommy Stinson ja Sorumin korvasi rummuissa Josh Freese.[70]

Vuonna 1998 Geffen Records julkaisi Yhdysvalloissa albumin nimeltä Use Your Illusion. Albumi oli saatavilla vain Wal-Mart- ja Kmart-kauppaketjuissa ,ja se sisälsi kappaleita yhtyeen aiemmilta Use Your Illusion -studioalbumeilta. Koska yhtye ei ollut 1990-luvun alun jälkeen julkaissut omaa materiaaliaan, Geffen toi markkinoille myös musiikkivideokokoelman Welcome to the Videos pitääkseen yhtyeen fanit tyytyväisenä ja Use Your Illusion -albumit myynniltään tasaisissa lukemissa.[71]

Guns N’ Rosesille myönnettiin maaliskuussa 1999 ensimmäisten joukossa RIAA:n uusi Diamond Award -palkinto siitä hyvästä, että Appetite for Destructionia oli myyty Yhdysvalloissa yli kymmenen miljoonaa kappaletta.[72] Albumin levyttäneen kokoonpanon ainoa jäljellä oleva jäsen Axl Rose ei suostunut osallistumaan palkintogaalaan New Yorkissa, kuten eivät myöskään Slash, Izzy Stradlin ja Duff McKagan. Loppujen lopuksi Steven Adler saapui yksin vastaanottamaan palkintoa.[72][71] Kesäkuussa yhtye myös levytti uuden version ”Sweet Child O’ Minesta” Adam Sandlerin Big Daddy -elokuvaa varten ja myöhemmin syksyllä yhtyeen uusi kappale ”Oh My God” sai ensiesityksensä Music Televisionin MTV Video Music Awards -tilaisuudessa, mutta kriitikot eivät kappaleesta juuri kiinnostuneet.[73] Kappale julkaistiin myös Arnold Schwarzeneggerin End of Days -elokuvan trailerilla ja soundtrack-albumilla, mutta sekä elokuva että soundtrack osoittautuivat flopeiksi.[74]. Muutamia päiviä myöhemmin julkaistiin niin sanotun ”vanhan Guns N’ Rosesin” viimeinen albumi Live Era ’87–’93.[75] Kahden levyn livealbumi ei kuitenkaan ollut kriitikoiden mieleen, vaikka se onkin eräänlainen dokumentti yhtyeen menestyksen vuosista.[75] Vaikka The Spaghetti Incident? ei ollut ilmestyessään kovinkaan suuri menestys, Live Era ’87–’93 alitti senkin asettamat odotukset päätymällä Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 45, josta se ei seuraavien listaviikkojensa aikana enää juurikaan noussut.[75]

Uusi Guns N’ Roses ja Chinese Democracy (2001–2010)

Vuonna 2000 Rose palasi vihdoin esiintymislavoille yllätyskeikalla Sunset Stripin Cat Club -yökerhossa.[76] Myös Gilby Clarke saapui paikalle sattumalta, ja he jakoivat ensimmäistä kertaa 1990-luvun puolenvälin jälkeen saman lavan, kun Rose esitti Clarken Starfuckers-kokoonpanon kera The Rolling Stonesin kappaleita.[77] Samaan aikaan soolokitaristi Buckethead sekä uusi rumpali Bryan Mantia liittyivät Guns N’ Rosesiin ja yhtye jatkoi tulevan Chinese Democracy -albuminsa nauhoittamista.[78] Musiikkilehti Rolling Stonen haastattelussa Rose mainitsi yhtyeen työstävän muun muassa kappaleita ”Catcher in the Rye”, ”I.R.S.”, ”The Blues” ja ”T.W.A.T.”.[79]

Guns N’ Roses esiintyi ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen, kun se soitti uudenvuodenkonsertissa 2001 kahdentuhannen hengen yleisölle Las Vegasin House of Bluesissa.[78] Yhtye esiintyi melkein kahden tunnin ajan ja soitti 21 kappaletta, ja uudet kappaleet ”The Blues”, ”Oklahoma”, ”Chinese Democracy”, ”Madagascar” ja ”Silk Worms” kuultiin ensimmäisen kerran live-esityksenä.[80] Tammikuussa yhtye esiintyi Rio de Janeiron Rock in Rio -festivaalitapahtumassa 200 000 hengen yleisölle.[79][81] Rock in Rion menestyksen vanavedessä tiedotettiin myös Lontoossa, Glasgow’ssa, Manchesterissa ja Birminghamissa esitettävistä konserteista, mutta kiertue jouduttiin perumaan Bucketheadin vatsan sisäisen verenvuodon vuoksi.[82] Hänen sairautensa peruutti kiertueen ja hidasti jo ennestään myöhästyneen Chinese Democracyn edistymistä.[83]

Vuoden 2002 alussa rytmikitaristi Paul Huge lähti yhtyeestä, ja hänet korvasi Richard Fortus, jota basisti Tommy Stinson oli suositellut Roselle.[84] Samana vuonna yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen. Rose kuitenkin kieltäytyi nousemasta lavalle Philadelphiassa, ja järjestäjä päätti peruuttaa tämän jälkeen koko loppukiertueen. Konserttien arvostelut eivät olleet erityisen myönteisiä, sillä esimerkiksi Classic Rock -lehden arvostelija nimitti uutta kokoonpanoa ”maailman parhaaksi Guns N’ Roses -tribuuttiyhtyeeksi”.[85]

Geffen julkaisi maaliskuussa 2004 Greatest Hits -kokoelma-albumin, ja samoihin aikoihin soolokitaristi Buckethead lähti yhtyeestä.[86] Slash ja McKagan haastoivat keväällä 2004 Rosen Los Angelesin ylioikeuteen ja väittivät, ettei hän ollut neuvotellut heidän kanssaan, kun oli torjunut elokuvayhtiöiden useita rahakkaita tarjouksia käyttää vanhan kokoonpanon materiaalia elokuvissa.[87] Siinä missä Rosen uuden Guns N’ Rosesin ura polki paikallaan, McKaganin, Slashin ja Matt Sorumin luotsaama superkokoonpano Velvet Revolver lähti jättimäiselle maailmankiertueelle uuden menestysalbuminsa Contraband voimin.[88]

Yhtyeen alkuperäinen rytmikitaristi Izzy Stradlin (keskimmäisenä) esiintymässä Guns N’ Rosesin kanssa vuonna 2006.

Vuonna 2005 internetiin levisi heikkolaatuinen demoversio kappaleesta ”I.R.S.”, jonka radio-DJ Eddie Trunk oli soittanut vuonna 2003 radio-ohjelmassaan.[89] Hieman myöhemmin Rose tiedotti, että jo yli vuosikymmenen tekeillä ollut ja 13 miljoonaa dollaria maksanut Chinese Democracy julkaistaisiin lopultakin, muutaman kuukauden kuluttua, vuoden 2006 alussa.[90] Vuoden 2006 tammikuussa Rose saapui yllättäen Korn-yhtyeen maailmankiertuetta edeltäviin juhliin, jossa hän kertoi Rolling Stonen toimittajalle yhtyeen työstävän kolmeakymmentäkahta kappaletta, joista kaksikymmentäkuusi oli jo lähes valmiina.[91] Hän lisäsi, että valmiista raidoista vain kolmetoista päätyisi Chinese Democraylle ja loput albumin kahdelle jatko-osalle, kertoen jopa uusista sävellyksistään omat suosikkinsa, jotka olivat ”Better”, ”There Was a Time” ja ”The Blues”.[91] Jopa pahoin Rosen kanssa riitaantunut Slash kehui albumia upeaksi radiohaastattelussa Lontoossa,[91] ja vuoden 2006 maaliskuussa internetiin levisivät kappaleet ”T.W.A.T.”, ”The Blues”, ”I.R.S.” ja ”Better”.[91]

Yhtye vahvisti saman vuoden kesäksi Euroopan-kiertueen, ja ohjelmassa oli vierailu myös Suomeen. Yhtye esiintyikin Hartwall-areenalla Helsingissä 5. ja 6. heinäkuuta 2006, mutta aloitti molemmilla kerroilla myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Euroopan-kiertuetta edelsi New Yorkissa neljä konserttia, joista yhtye sai myönteiset arvostelut, ja viimeisessä konsertissa lavalle nousi myös alkuperäisjäsen Izzy Stradlin. Syksyksi ilmoitettiin myös mahdollisesta Pohjois-Amerikan-kiertueesta, ja samanaikaisesti uusi kitaristi Ron ”Bumblefoot” Thal liittyi yhtyeeseen Bucketheadin kieltäydyttyä palaamasta takaisin yhtyeeseen.[92]

Euroopan-kiertueella yhtyeen rinnalla esiintyi lähes kaikissa konserteissa Skid Row’n entinen solisti Sebastian Bach sekä vanha rytmikitaristi Izzy Stradlin, joka oli eronnut Guns N’ Rosesista 15 vuotta aiemmin. Bryan Mantian tilalla rumpalina oli kymmenessä konsertissa henkilökohtaisten syiden takia Frank Ferrer. Euroopan-kiertueella yhtye vieraili muun muassa Doningtonin Download Festivalilla Britanniassa, Roskildessä Tanskassa sekä Rock in Rio Lisboassa Portugalissa. Yhtyettä lämmittelivät muun muassa Bullet for My Valentine, Avenged Sevenfold sekä Skid Row’n entinen laulaja Sebastian Bach yhtyeineen, ja paria myöhästymistä lukuun ottamatta yhtye sai lämpimän vastaanoton. Euroopan-kiertueen jälkeen yhtye teki pienen kiertueen Britanniassa. Kaiken kaikkiaan yhtye esiintyi yli 20 maassa 40 konsertissa. Kiertueella kuutiin myös uutta materiaalia, ja lopulta Rose varmisti kiertueen myös Pohjois-Amerikkaan seuraavalle syksylle.

Pohjois-Amerikan-kiertue käynnistyi 16. syyskuuta Las Vegasista, ja kiertueen alkupuolella lämmittelijöinä toimivat Phantom Planet sekä Hoobastank. Syyskuun lopulla yhtye keskeytti kiertueensa ja siirsi sovittuja konsertteja myöhemmäksi viimeistelläkseen Chinese Democracyn julkaisukuntoon. Lyhyen tauon pidettyään yhtye jatkoi kiertuetta lokakuussa. Yllättäen Rose nimesi Frank Ferrerin yhtyeen viralliseksi kiertuerumpaliksi, sillä Bryan Mantia jäi tauolle henkilökohtaisten syiden takia.

Vuoden 2006 joulukuussa Rose julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että ei saanut julkaistua Chinese Democracya vuodeksi 2007. Kirjeessä Rose perui neljä seuraavan vuoden tammikuussa olevaa konserttia viimeistelläkseen tulevan albumin. Rose kertoi myös antaneensa manageri Merck Mercuriadisille potkut, koska hän oli hidastanut albumin ilmestymistä. Hän sanoi myös yhtyeen vaativan paljon töitä, jotta Chinese Democracy saataisiin vihdoin julkaistua ensi vuoden maaliskuussa.[93] Helmikuussa 2007 yhtyeen virallisilla verkkosivuilla kuitenkin julkaistiin tiedote, jonka mukaan albumin julkaisua oli siirretty.

Lopulta vuoden 2008 huhtikuussa Rose antoi lopullisen Chinese Democracyn levy-yhtiö Geffen Recordsin käsiin.[94] Albumi julkaistiin 23. marraskuuta 2008, ja se sijoittui avausviikollaan Billboardin listalla kolmanneksi, mutta putosi jo seuraavalla viikolla sijalle 18.[95] Vaikka albumi ylitti kotimaassaan ja myös Suomessa platinamyynnin,[96][97], sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena sen korkeiden tuotantokustannusten takia.[98]

Slash kommentoi kaikkien Rosen tekemien kappaleiden olevan loistavia, ja ettei Chinese Democracy eroa siitä linjasta.[99] Hän on kuitenkin myös todennut, että ”yksikään nauhoite ei ole yli kymmenen vuoden odottamisen arvoinen”.[100] Steven Adler ei ollut yhtä myönteinen vaan sanoi, ettei ”Chinese Democracy sisällä yhtään potentiaalista hittiä, eikä se näin ollen tule olemaan aiempien yhtyeen tuotosten veroinen”.[101][102]

Guns N’ Roses ilmoitti toukokuussa 2009 kotisivuillaan, että kitaristi DJ Ashba korvaa soolokitaristi Robin Finckin. Uutisen myötä alkoi liikkua huhuja, että yhtye lähtisi viimeinkin kauan odotetulle kiertueelle.[103] Kesäkuussa yhtye tiedotti viimein aloittavansa pitkään ja hartaasti odotetun Chinese Democracy Tour -maailmankiertueensa, jonka ensimmäinen konsertti oli Taipei Stadionilla Taiwanissa. Yhtyettä saapui katsomaan ennätysmäiset 75 000 ihmistä, sillä aiemmin yhtä monta katsojaa paikalle oli onnistunut vetämään vain Lady Gaga, joka oli esiintynyt noin 73 000 hengen yleisölle. Kiertue sai hyvän vastaanoton sekä arvostelut, ja merkittävä osa kiertueen konserteista myytiin jopa loppuun.[104]

Rock and Roll Hall of Fame -maininta ja kokoonpanovaihdoksia (2011–2015)

Rytmikitaristi Richard Fortus, laulaja W. Axl Rose ja soolokitaristi DJ Ashba esiintymässä Nottinghamshiressa vuonna 2012.

Axl Rose oli maininnut vuonna 1999 puhelinhaastattelussa Music Televisionille, että Guns N’ Rosesilla oli jo tuolloin nauhoittanut riittävän määrän materiaalia tupla-albumin julkaisemiseksi, ja vuonna 2006 Rose oli maininnut yhtyeellä olevan työn alla 32 kappaletta Chinese Democracya ja sen jatko-osia varten.[91] Soolokitaristi DJ Ashba sanoi, että ”yhtye on keskustellut jo uudesta studioalbumista ja ettei sen tuottamiseen menisi toista 14 vuotta”.[105] Myös rytmikitaristi Richard Fortus on lupaili uutta Guns N’ Roses -albumia muutaman seuraavan vuoden sisällä.[106]

Vuoden 2011 joulukuussa ilmoitettiin, että yhtyeen klassinen kokoonpano sekä myöhemmät jäsenet Matt Sorum ja Dizzy Reed nimettäisiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi.[107] Guns N’ Rosesin virallisella Facebook -sivulla julkaistiin 11. huhtikuuta 2012 tiedote, jossa kerrottiin, ettei Rose tulisi osallistumaan Hall of Fameen palkitsemisseremoniaan.[108] Rose ampui alas avoimessa kirjeessään myös jälleen uutta virtaa saaneet huhut klassisen kokoonpanon paluusta sanoen, ”ettei kyseinen kokoonpano tule palaamaan, ja hän on tehnyt asian hyvin selväksi vuosien varrella eikä mikään ole ajan mittaan muuttunut”.[109] Sen sijaan Duff McKagan ja Slash esittivät omat näkemyksensä asiasta sanoen, että olisi hienoa jos klassinen kokoonpano voisi hetkeksi unohtaa vanhat riitansa ja jakaa saman lavan edes muutaman kappaleen ajan.[109] Kolme päivää myöhemmin Slash, McKagan, Steven Adler ja Matt Sorum ottivat osaa Rock and Roll Hall of Famen pakitsemisseremoniaan.[110] Myöskään Izzy Stradlin ja Dizzy Reed eivät saapuneet tilaisuuteen.[111] Slashin sooloalbumeilla ja kiertueilla esiintynyt Myles Kennedy korvasi Rosen laulajana ja Gilby Clarke soitti rytmikitaristina kun Slash, McKagan ja Sorum esittivät heidän kanssaan tilaisuudessa kappaleen ”Mr. Brownstone”. Steven Adler soitti rumpalina kappaleissa ”Sweet Child O’ Mine” ja ”Paradise City”.[112]

Vuoden 2012 yhtyeen Englannin -konsertteihin Slash-paitoihin pukeutuneena saapuneet käännytettiin takaisin, eikä heitä päästetty seuraamaan yhtyeen esiintymistä.[113]

Vuoden 2013 elokuussa yhtyeen ennenjulkaisematon, basisti Tommy Stinsonin laulama kappale ”Going Down” vuosi internetiin.[114]

Guns N’ Roses käynnisti vuoden 2014 keväällä kiertueen Etelä-Amerikassa.[115] Basisti Tommy Stinson palasi kiertueen alkaessa esiintymään vanhan yhtyeensä The Replacementsin alkuperäisen kokoonpanon kahteen paluukonserttiin,[116] ja pian tämän jälkeen Duff McKagan vihjasi Twitterissä paluustaan yhtyeeseen.[116] Huhtikuussa 2014 Tommy Stinson kertoi, että McKagan sijaistaisi häntä yhtyeen basistina viiden konsertin ajan kiertueella Etelä-Amerikassa.[117] Kesäkuussa 2014 Guns N’ Roses ilmoitti kotisivuillaan julkaisevansa elokuvateatterilevitykseen konserttielokuvan Appetite For Democracy. [118]

Heinäkuussa 2015 tiedotettiin, että yhtyeen soolokitaristit DJ Ashba ja Ron ”Bumblefloot” Thal olivat jättäneet yhtyeen.[119][120] Ashba kertoi eroamispäätöksestään avoimessa kirjeessään, jossa hän mainitsi haluavansa tulevaisuudessa keskittyä enemmän perheeseensä ja Sixx: A.M. -yhtyeeseen. Thalin taas kerrottiin jättäneen yhtyeen jo edellisvuoden kiertueella. Ashban ja Thalin eroaminen sai aikaan huhumyllyn yhtyeen klassisen kokoonpanon paluusta, sillä Slash kertoi vuoden 2015 elokuussa sopineensa vanhat erimielisyytensä Axl Rosen kanssa.

Slashin ja McKaganin paluu, Coachella (2016–)

Eteläkalifornialainen Coachella-festivaali ilmoitti tammikuussa 2016 Guns N’ Rosesin olevan yksi huhtikuussa järjestettävän festivaalin pääesiintyjistä. Päivä myöhemmin vahvistettiin Slashin ja Duff McKaganin palanneen yhtyeeseen ja kolmikon Rose–Slash–McKagan nousevan lavalle yhdessä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993. Izzy Stradlinin ja Steven Adlerin paluusta ei tässä vaiheessa ollut tietoa.[1]

Yhtye vahvisti maaliskuun lopussa 2016 lähtevänsä 21 keikan pituiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle, joka alkaa 8. huhtikuuta 2016 Las Vegasista. Kiertue on ensimmäinen lähes alkuperäiskokoonpanolla sitten vuoden 1993 Use Your Illusion -kiertueen. Kiertue kattaa Yhdysvaltain suurimmat kaupungit ja Toronton Kanadassa.[121]

Yhtyeen musiikki ja sen vaikutus

Guns N’ Rosesin kokoonpanot
(maalis–toukokuu 1985)
(1985–1990)
(1990)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Izzy Stradlin – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Steven Adler – rummut
(1990–1991)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Izzy Stradlin – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1991–1994)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Gilby Clarke – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1994–1996)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1996–1997)
  • Axl Rose – laulu
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1997–1998)
(1998–2000)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Josh Freese – rummut
(2000–2002)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2002–2004)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2004–2006)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed– koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2006)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Ron ”Bumblefoot” Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2006–2009)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Ron Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer - Rummut
(2009–2014)
  • W. Axl Rose – laulu
  • DJ Ashba – soolokitara
  • Ron Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2014–2015)
  • W. Axl Rose – laulu
  • DJ Ashba – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2015–2016)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2016–)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Duff McKagan – bassokitara

Axl Rosen mukaan Guns N’ Rosesin musikillisia esikuvia olivat Queen, Led Zeppelin, AC/DC, The Rolling Stones, Kiss ja Rose Tattoo ja Appetite for Destructionin musiikkiin vaikuttivat suuresti myös Aerosmith, New York Dolls, Cheap Trick ja Van Halen.[122] Lähimpiä musiikillisia sukulaisia ovat Hanoi Rocks ja Mötley Crüe. Suomalainen Hanoi Rocks vaikutti merkittävisti Guns N’ Rosesiin, eikä Rosen ja Slashin mukaan yhteyttä olisi ilman Hanoi Rocksia.[123] Rose on kertonut halunneensa jatkaa Guns N’ Rosesissa juuri menestyksensä huipulla hajonneen Hanoi Rocksin tyyliä.[123] Hanoi Rocksin laulaja Michael Monroe on vieraillut myös Guns N’ Rosesin studioalbumilla Use Your Illusion I ja esiintynyt muun muassa Slashin ja Duffin kanssa heidän omien yhtyeidensä konserteissa.[124] Joidenkin tulkintojen mukaan yhtyeen vanha materiaali on yhdistelmä metallimusiikkia, punkia ja bluesia.[125]

Guns N’ Roses on itse ollut esikuvana monelle nykypäivän yhtyeelle, kuten Negativelle, Avenged Sevenfoldille, Mother Love Bonelle (josta muotoutui myöhemmin Pearl Jam), Buckcherrylle, X Japanille, The Darknessille ja Limp Bizkitille.[126]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Appetite for Destruction sanoituksellinen puoli on 1980-luvun rock-yhtyeelle hyvin ominainen: albumin sanoituksissa käsiteltiin huumeiden ja alkoholin käyttöä, elämää suurkaupungissa kuten myös seksiä ja ihmissuhteita. Musiikillisesti albumi koostui pääosin melodisesta hard rockista.

Yhtyeen toinen studioalbumi G N’ R Lies oli Appetite for Destructioniin nähden hillitympi akustisen kitaramaailmansa johdosta. Yhtyeen kevyempi linja kuului jokseenkin myös Use Your Illusion -albumeiden äänimaailmassa; esimerkiksi kappaleet ”November Rain” ja ”Don’t Cry” olivat rock-balladeja ja sopeutuivat hyvin valtavirran radiotaajuksille pelkkien rockradioiden sijaan, kun taas esimerkiksi kappale ”Get in the Ring” oli sanoituksiltaan epäsoveliaampi radioon ja edusti yhtyeen räväkämpää puolta. Hieman progressiivisen rockin elementtejäkin omanneet albumit sisälsivät myös country-sävytteisiä kappaleita kuten ”Dead Horse” ja ”You Ain’t the First”, kun taas kappaleessa ”My World” käytettiin paljon syntetisaattoreita ja rumpukoneita sekä erilaisia ääniefektejä.

Yhtyeen maineikkaimman kokoonpanon hajoamisen jälkeen Guns N’ Roses siirtyi Rosen johdolla melodisesta rockmusiikista uudentyyppisen musiikin pariin, mikä vieraannutti monia yhtyeen faneja. Esimerkiksi vuonna 1999 ilmestynyt kappale ”Oh My God” edusti industrial metalia ja sekä kriitikot että yleisö lyttäsivät uuden kappaleen. Yhtyeen toistaiseksi tuorein studioalbumi Chinese Democracy sai ristiriitaisen vastaanoton. Arvosteluiden saralla esimerkiksi musiikkilehti Rolling Stone kuvaili albumia ”suureksi, uskaliaaksi ja tinkimättömäksi hard rock-levyksi”, kun taas suomalaisen musiikkilehti Soundin arviossa albumista mainittiin seuraavaa;

»Kohtuuden nimissä on myönnettävä, että naurettavasti nimetyllä Gunnari-uutuudella on hetkensä. AOR- ja balladilevynä Chinese Democracy on täysin oukkidoukki. Axl laulaa vahvasti ja albumin hitaat numerot, kuten "Sorry" ja "This I Love", ovat mauttomuudessaankin mainioita. [...] Axl Rose on jo tovin tiedetty Elton John -henkisen puoliviihteellisen sytkärislovariperinteen täysiveriseksi jatkajaksi ja sillä saralla yhtyeen nimeä ei vedetäkään lokaan. Se puoli hoidetaan rankempaa rockia markkeeraavilla numeroilla, jotka ovat Rosen pontevasta kirkumisesta huolimatta lähinnä säälittäviä. Oikean Guns N’ Rosesin ainutlaatuisuus perustui tyyliin, biiseihin ja punk-asenteen sekä hardrockin parhaat niksit toisiinsa naittaneeseen yhtyesoittoon. Nykymutaation puleerattu mukajyräys ja kitaraliruttelu on tämän hienon perinnön vastakohta.»
(Pekka Laine, Soundi 11/2008)

Vuonna 2012 Radio Aallon ”365 maailman parasta biisiä”-listalla Guns N’ Rosesin tuotannosta ylsi kuusi kappaletta: ”You Could Be Mine” sijalle 339,[127] ”Welcome to the Jungle” sijalle 262,[128] ”Knockin’ on Heaven’s Door” sijalle 210,[129] ja ”Don’t Cry” sijalle 155.[130] Listan sadan parhaan kappaleen joukkoon yhtyeen materiaalista ylsivät ”Paradise City” sijalle 81 ja ”November Rain” sijalle 13.[131][132]

Kokoonpano

Pääartikkeli: Luettelo Guns N' Rosesin jäsenistä

Diskografia

Pääartikkeli: Guns N' Rosesin diskografia
Pääartikkeli: Luettelo Guns N' Rosesin kappaleista

Studioalbumit

Kiertueet

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b Stutz, Colin: Axl Rose, Slash & Duff McKagan Confirmed for Guns N’ Roses Coachella Lineup Billboard. 5.1.2016. Viitattu 8.1.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Guns N’ Roses - Appetite for Destruction (1987) - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  3. ↑ Guns N’ Roses to release a new album - Axl Rose is the only remaining member Sky News. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Guns N’ Roses - Music Biography, Credits and Discography on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  5. ↑ Wall, Mick: W.A.R. - W. Axl Rose, s. 264. Like Kustannus, 2007.
  6. ↑ The most expensive album ever made The New York Times. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  7. ↑ Guns N' Roses releases first Chinese Democracy single - Was it worth the wait? Chicago Tribune. Viitattu 2.1.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Rock and Roll Hall of Fame Inductees - Guns N' Roses Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f Wall, s. 73.
  10. ↑ a b c Wall, s. 74.
  11. ↑ Wall, s. 74–75.
  12. ↑ Wall, s. 78.
  13. ↑ Wall, s. 82.
  14. ↑ a b c Wall, s. 77.
  15. ↑ a b c d e Wall, s. 80.
  16. ↑ Wall, s. 98.
  17. ↑ a b c d Wall, s. 115.
  18. ↑ a b Wall, s. 116.
  19. ↑ McKagan, s. 147.
  20. ↑ Wall, s. 105.
  21. ↑ Wall, s. 108.
  22. ↑ Wall, s. 114.
  23. ↑ Wall, s. 125.
  24. ↑ a b Wall, s. 127.
  25. ↑ Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987) - Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  26. ↑ Wall, s. 133.
  27. ↑ Wall, s. 158.
  28. ↑ Slash & Bozza, s. 251.
  29. ↑ a b Slash & Bozza, s. 253.
  30. ↑ a b Wall, s. 166.
  31. ↑ Guns N' Roses - G N' R Lies (1988) - Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  32. ↑ Wall, s. 168.
  33. ↑ http://www.youtube.com/watch?v=qV2_4PJ4jEU
  34. ↑ Wall, s. 176.
  35. ↑ a b Wall, s. 178.
  36. ↑ Wall, s. 179.
  37. ↑ a b c Wall, s. 265.
  38. ↑ a b c Wall, s. 266.
  39. ↑ Slash & Bozza, s. 339.
  40. ↑ Wall, s. 200.
  41. ↑ a b Wall, s. 202.
  42. ↑ a b c Wall, s. 203.
  43. ↑ Wall, s. 206.
  44. ↑ Guns N' Roses - Use Your Illusion I (1991) - Awards allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  45. ↑ Guns N' Roses - Use Your Illusion II (1991) - Awards allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  46. ↑ Slash & Bozza, s. 357.
  47. ↑ Slash & Bozza, s. 358
  48. ↑ Slash & Bozza, s. 361
  49. ↑ 22 Years Ago: Guns N' Roses Use Your Illusion I & II Released 17.9.2013. Ultimate Classic Rock. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  50. ↑ a b Slash & Bozza, s. 363
  51. ↑ Wall, s. 227.
  52. ↑ Slash & Bozza, s. 634
  53. ↑ Wall, s. 237.
  54. ↑ Wall, s. 257.
  55. ↑ Wall, s. 258
  56. ↑ Slash & Bozza, s. 387.
  57. ↑ a b c d e Slash & Bozza, s. 388.
  58. ↑ Slash & Bozza, s. 389.
  59. ↑ Slash & Bozza, s. 390
  60. ↑ Wall, s. 264.
  61. ↑ Wall, s. 267.
  62. ↑ a b c Wall, s. 271.
  63. ↑ Wall, s. 272.
  64. ↑ Wall, s. 273.
  65. ↑ Wall, s. 274.
  66. ↑ a b Slash & Bozza, s. 398.
  67. ↑ a b c d Slash & Bozza, s. 399.
  68. ↑ Slash & Bozza, s. 400.
  69. ↑ Wall, s. 277–278.
  70. ↑ a b c Wall, s. 279.
  71. ↑ a b Guns N' Roses History - 1996-1999 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  72. ↑ a b Wall, s. 286.
  73. ↑ Wall, s. 287.
  74. ↑ Wall, s. 287–288.
  75. ↑ a b c Wall, s. 288.
  76. ↑ Wall, s. 275.
  77. ↑ Wall, s. 296.
  78. ↑ a b Wall, s. 297.
  79. ↑ a b Guns N' Roses History - 2000-2002 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  80. ↑ Wall, s. 288–289.
  81. ↑ Wall, s 299.
  82. ↑ Wall, s. 302.
  83. ↑ Wall, s. 303
  84. ↑ Wall, s. 304.
  85. ↑ Wall, s. 310
  86. ↑ Wall, s. 320.
  87. ↑ Wall, s. 321.
  88. ↑ Wall, s. 322.
  89. ↑ Wall, s. 319.
  90. ↑ Wall, s. 323.
  91. ↑ a b c d e Wall, s. 324.
  92. ↑ Wall, s. 329.
  93. ↑ Axl Rosen avoin kirje faneille HTGTH. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  94. ↑ Guns N' Rosesin levyurakka valmis, tosi-tv tulossa? Iltalehti. 11.4.2008. Viitattu 11.4.2008.
  95. ↑ A long wait, a fast fall The Los Angeles Times. (englanniksi)
  96. ↑ RIAA - Gold & Platinum Searchable Database Recording Industry Association of America. (englanniksi)
  97. ↑ Kulta- ja platinalevyt – Guns N' Roses Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2012.
  98. ↑ Guns N' Roses post slow debut-week sales Billboard. (englanniksi)
  99. ↑ Slash talks Chinese Democracy Metal Hammer. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  100. ↑ Slash on Chinese Democracy Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  101. ↑ Steven Adler: GN'R's Chinese Democracy is crap Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  102. ↑ Steven Adler: I didn't like Chinese Democracy one bit Blabbermouth. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  103. ↑ Guns N' Roses add DJ Ashba for upcoming tour Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  104. ↑ Guns N' Roses bring Chinese Democracy to North America with marathon Winnipeg gig Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  105. ↑ "Guns N' Roses is working new material every day", says guitarist DJ Ashba Blabbermouth. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  106. ↑ Exclusive interview with Richard Fortus of Guns N' Roses Rock'n'Live. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  107. ↑ Guns N' Roses and Red Hot Chili Peppers for Rock and Roll Hall of Fame The Guardian. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  108. ↑ Axl Rose kommentoi alkuperäiskokoonpanon paluuta Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  109. ↑ a b Axl Rose julkaisi avoimen kirjeen: Mikä pettymys Guns N' Roses-faneille The Voice. Viitattu 4.1.2013.
  110. ↑ Axl Roselle buuattiin Rock and Roll Hall of Famessa Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  111. ↑ Izzy Stradlin says 'gracias' over Rock and Roll Hall of Fame induction Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  112. ↑ Guns N' Roses perform at Rock and Roll Hall of Fame Induction with Myles Kennedy in Axl Rose's absence The Hollywood Reporter. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  113. ↑ Guns N' Roses ban fans from wearing Slash t-shirts to their UK gigs NME. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  114. ↑ Ennenjulkaisematon Guns N’ Roses –biisi vuosi tänään nettiin – kuuntele! 16.8.2013. Radio Nova.
  115. ↑ Guns N' Roses Announce First Tour Dates of 2014 7.1.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  116. ↑ a b Duff McKagan Hints at Guns N' Roses Return 31.3.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  117. ↑ Duff McKagan to Rejoin Guns N' Roses for Five Shows 1.4.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  118. ↑ http://www.gunsnroses.com/news/214783
  119. ↑ DJ Ashba jättää Guns N' Rosesin 28.7.2015. Radio City. Viitattu 3.8.2015.
  120. ↑ Source Confirms Ron “Bumblefoot” Thal Has Left GN'R 31.7.2015. WRIF. Viitattu 3.8.2015. (englanniksi)
  121. ↑ Nyt se on varmaa - Guns N www.iltalehti.fi. Viitattu 27.3.2016. fi-FI
  122. ↑ Guns N' Roses - Appetite for Destruction - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic.com allmusic.com. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  123. ↑ a b Hakkarainen, Juho: Rockin pahat pojat. Aviisi, 2009, nro 8. Tampere: Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.3.2013.
  124. ↑ Rock-legenda ylistää Hanoi Rocksia: Parasta ja likaisinta rockia koko planeetalla 24.3.2012. The Voice. Viitattu 11.3.2013.
  125. ↑ Wall, s. 368.
  126. ↑ Guns N' Roses Biography AOL Music. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  127. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 339. Guns N' Roses - "You Could Be Mine" 14.3.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  128. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 262. Guns N' Roses - "Welcome to the Jungle" 19.4.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  129. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 210. Guns N' Roses - "Knockin' on Heaven's Door" 20.6.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  130. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 155. Guns N' Roses - "Don't Cry" 9.8.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  131. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 155. Guns N' Roses - "Don't Cry" 8.10.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  132. ↑ 365 maailman parasta biisiä, sija 13. Guns N' Roses - "November Rain" 14.3.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guns N’ Roses.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Guns_N’_Roses&oldid=15633856”