Ero sivun ”Yleisradio” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Lisätään Metatieto-malline
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 265: Rivi 265:
{{Metatieto}}
{{Metatieto}}
[[Luokka:Yleisradio|*]]
[[Luokka:Yleisradio|*]]
[[hy:Yleisradio]]

Versio 7. huhtikuuta 2013 kello 15.08

Tämä artikkeli kertoo Yleisradio Oy:stä. Yleisradiotoiminnasta on erillinen artikkeli.
Yleisradio Oy
Tunnuslause Sinun tarinasi[1]
Yritysmuoto Osakeyhtiö
Perustettu 9 syyskuuta, 1926
Toimitusjohtaja Lauri Kivinen
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala viestintä
Liikevaihto Nousua 415,4 milj. € (2011)[2]
Liikevoitto Nousua –1,4 milj. € (2011)[2]
Tilikauden tulos Nousua –0,3 milj. € (2011)[2]
Henkilöstö 3 092 (vakituiset), 403 (määräaikaiset) (2011)[2]
Omistaja Suomen valtio (99,98 %)
Kotisivu www.yle.fi

Yleisradio Oy (ruots. Rundradion Ab), lyh. Yle on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö. 99,98 % Ylestä on valtion omistuksessa, muita osakkeenomistajia ovat muun muassa eräät media-alan yritykset. Ylen rahoitus koostuu Yle-veron tuotoista.

Yleisradioon liittyvä lainsäädäntö valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

Ylen suurimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingin Pasilassa ja Tampereen Tohlopissa. Pienempiä tuotantoyksiköitä yhtiöllä on ympäri maata. Ylellä on kahdeksan radiokanavaa, joista yhden yhteydessä 21 maakunta- ja alueradiota, viisi televisiokanavaa, teksti-tv ja yle.fi-sivusto.

Yleisradion korkein päättävä elin on hallintoneuvosto, jonka jäsenet valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä.[3]

Historia

Yleisradion Pasilan toimipiste, Iso Paja. Taustalla 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni.
Turun kauppatorin laidalla sijaitsevassa KOP-kolmiossa toimii Ylen Turun seudun toimitus.
Ylen televisiolähetysten valvomo.
Ylen uutisstudio vuosina 2007-2012

O.Y. Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926. Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa. Tätä päivää pidetään Ylen syntymäpäivänä, vaikka vasta vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Ylen toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab.

Sodan aikana Yleisradio jatkoi toimintaansa ja keskittyi erityisesti kotirintaman mielialan ylläpitoon. Se teki lähetyksiä myös rintamilta ja avusti maanpuolustusta mm. mahdollistamalla ohjeiden lähettämisen kaukopartioille suositun lastenohjelman, Markus-sedän lastentunnin, terveisiin kätkettynä. Talvisodan aikana Lahden yleisradioasema kärsi vaurioita pommituksissa. Sodan jälkeen Yleisradio kielsi useiden neuvostovastaisina pidettyjen levyjen soittamisen.

24. toukokuuta 1955 Teknillisen korkeakoulun Radioinsinööriseuran Televisiokerho toteutti ensimmäisen langattoman suomalaisen TV-lähetyksen TKK:n sähkölaboratoriosta Helsingin Albertinkadulta. Lähetystä vastaanotettiin eri puolille pääkaupunkiseutua sijoitetuilla 13 vastaanottimella.[4][5] TV-lähetysten alkaessa Ylen ulkopuolella Yle oli juuri laittanut pystyyn ultralyhyiden aaltojen (ULA) radiotoiminnan Suomessa, jolloin yhtiön rahoitus ja kiinnostus oli keskittynyt vain radioon. Ylen silloinen pääjohtaja Einar Sundström ei ollut kiinnostunut kehittämään Ylen TV-toimintaa, vaan piti sitä insinöörien harrasteena.[6]

Vuonna 1957 Yle kuitenkin aloitti ensimmäiset testilähetykset ja vakinaiset televisiolähetykset alkoivat jo 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.[7] Vuonna 1959 rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin, jota kautta saatiin yhteydet myös Eurovisioon.[8] Vuonna 1961 rakennettiin linkkiyhteys Porkkalanniemelle, jolloin saatiin yhteys Intervisioon.

Yleisradion uutistoiminnan alkutahteja todistettiin ensimmäisten televisiouutisten myötä syyskuun 1. päivänä 1959, jolloin ruudussa nähtiin viiden minuutin mittainen Suomen Tietotoimiston (STT) sähkelähetys. Tuolloin televisio oli pikemmin erikoisuus kuin todellinen joukkotiedotusväline. Televisiouutisten aloittaessa oli televisiolupia Suomessa vasta vajaat 30 000, eikä televisionäkynyt lainkaan Pohjois- tai Itä-Suomessa.[9]

1960-luvun alussa radion ULA-verkko peitti maan Lappia lukuun ottamatta. Koko maa oli ULA-verkon piirissä vuonna 1956 ja samalla rakennettiin toista ULA-verkkoa. Vuonna 1965 myös Lapissa alkoi toimia rinnakkainen ULA-verkko. Etelä- ja länsirannikolle oli valmistunut ruotsinkielisille ohjelmalle oma verkkonsa. Tämän jälkeen koko maassa kuului pääosin omaa ohjelmaa lähettävät Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma, sekä rannikoilla ruotsinkielinen ohjelma[10]. Sävelradio-lähetysten aloitus vuonna 1963 lisäsi ohjelman määrää tuntuvasti. Stereofoniset lähetykset alkoivat vuonna 1967. Järjestely valtakunnallisten kanavien osalta säilyi tällaisena vuoteen 1985 asti, jolloin kaksi suomenkielistä kanavaa eriytettiin täysin toisistaan. Jonkin verran lähetettiin myös maakunnallisia ohjelmia, mutta varsinaisesti paikalliset ohjelmat aloitettiin vuonna 1975, kun paikallisohjelma Ylen aikainen ja vastaava ruotsinkielinen Radio Mellannyland aloittivat pääkaupunkiseudulla[11].

Television suosio maassa kasvoi nopeasti ja vuonna 1964 Yle osti ja sulautti itseensä Tesvision ja tamperelaisen Tamvision. Aluksi keskusteltiin toisen kanavan lopettamisestakin, mutta lopulta päädyttiin kahteen kanavaan, jotka saivat nimekseen TV-ohjelma 1 ja TV-ohjelma 2. Vuonna 1969 Yleisradio aloitti tv-ohjelmien lähettämisen värillisinä, mutta tekniikan kalleuden vuoksi käytännössä kaikki ohjelmat näkyivät värillisinä vasta 1970-luvun lopulla. Vuosikymmentä leimasi myös politisoituminen. Jo aiemmin Yleisradio oli kieltänyt tiettyjen äänilevyjen soittoa, mutta 1950-luvulla levy joutui soittokieltoon lähinnä teknisistä syistä kuten epäpuhtaan äänen vuoksi. 1960-luvulla tilanne muuttui, ja levyjä joutui soittokieltoon myös moraalisista ja poliittisista syistä. Syitä saattoivat olla mm. kaksimielisyydet, uskonnollisten tunteiden loukkaaminen, päihteiden ihannointi, vammaisten pilkkaaminen ja kansallislaulujen väärinkäyttö. Vuosikymmenen puolivälissä joutuivat soittokieltoon mm. useat Irwin Goodmanin ja Juha "Watt" Vainion levyt. Speden ja Simon Keltainen jäänsärkijä oli soittokiellossa jäänmurtajalakkojen aikana kohdan "Värssy Wällärille, pojat!" ansiosta. Varsinaisista soittokielloista luovuttiin vuonna 1972; tiettävästi viimeinen varsinaisella kieltolistalla ollut levy oli Serge Gainsbourgin ja Jane Birkinin duetto Je t'aime – moi non plus. Eräitä levyjä saatettiin silti edelleen "jäädyttää", mikä merkitsi että niiden käyttö oli sallittu ainoastaan erityisestä syystä ja vakavassa asiayhteydessä: esimerkiksi Tuomari Nurmion kappale Kurja matkamies maan oli vuonna 1979 tällä tavoin jäädytetty, ja sen soittaminen kevyessä äänilevykonsertissa aiheutti julkista närkästystä. Nykyisin vastuu levyjen soittamisesta on päälliköillä ja toimittajilla.[12]

Ylellä oli monopoli radiokanavissa vuoteen 1985 asti, jolloin paikallisradiokanaville alettiin myöntää lupia[13]. Monopoli purettiin vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiinlähde?.

Ulkomaille suunnatut lähetykset ovat oma erityistoimintonsa. Lähetykset lyhyillä aalloilla muualle Eurooppaan ja toisiin maanosiin alkoivat pienellä teholla 1938 ja laajemmin uuden lähettimen valmistuttua Poriin 1948. Sotavuosina lähetettiin suomen ja ruotsin ohella etenkin venäjäksi, mutta huippuaikana jatkosodan aikana viidellä muullakin kielellä. Sodan jälkeen jäivät käyttöön kotimaisten ohella englanti ja ranska. Lyhytaaltolähetysten asema Yleisradiossa vaihteli ja etenkin vuodet 1958–1967 olivat alennustilan aikaa. Toiminta alkoi elpyä 70-luvun alussa ja vuonna 1987 aloitti uusi valtion tuella rakennettu ulkomaanlähetysasema Porissa. Tätä ennen ohjelmistoon oli palautettu englannin oheen ranska ja saksa. Venäjä aloitettiin uudelleen syksyllä 1990. Kotimaankielinen ulkomaanlähetystoiminta laajeni 1990-luvulla. Yleisradio markkinoi sitä aktiivisesti edullisena tapana saada uutisia Suomesta. Vuonna 2002 Yleisradio päätti lopettaa vieraskieliset lähetykset venäjää lukuun ottamatta. Koko lyhytaaltotoiminta lopetettiin vuoden 2006 päättyessä. Ulkomaanlähetyksistä käytettiin 1970-luvulta nimitystä Radio Finland, joka sittemmin rekisteröitiin yhtiön aputoiminimeksi. Helsingissä aloitti 1978 Radio Finlandin vieraskielisiä ohjelmia välittänyt ULA-taajuus. Vuonna 1991 sillä alettiin releoida myös ulkomaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia eri kielillä. Aseman nimeksi tuli YLE Capital FM ja vuonna 2005 nimeksi muutettiin YLE Mondo.

Vuonna 1993 Radio Finlandin puitteissa aloitettiin radion jakelu satelliittiteitse, aluksi yhteistyössä Deutsche Wellen kanssa. Vuoteen 1997 mennessä satelliittijakelu kattoi koko maapallon Etelä-Amerikkaa ja joitakin Atlantin ja Tyynenmeren osia lukuun ottamatta. Radion jakelu satelliiteilla Euroopan ulkopuolelle lopetettiin vuoden 2012 alussa, jolloin YLE poistui satelliiteista AsiaSat2 ja Intelsat Americas. Myös Euroopassa radion saatavuutta satelliiteista supistettiin ja jakelutieksi jäi vain radiopalvelu TV Finlandia lähettävän Thor 5:n yhteydessä. [14]

Vuonna 1994 voimaan astuneen lain mukaan yhtiön nimi muutettiin Yleisradio Oy:ksi, ruotsiksi Rundradion Ab. Digitalisoitumisen myötä Yle perusti useita uusia tv-ja radiokanavia. Suomen ensimmäinen digitaalinen radiokanava YLE Peili aloitti toimintansa vuonna 1998. Seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja YLE Aino. Kanavauudistuksen jälkeen vuonna 2003 radiokanavat ovat Yle Radio 1, YleX, Yle Radio Suomi ja YleQ. Vuonna 2006 YleQ lakkautettiin ja sen tilalle tuli Yle Puhe. Yleisradion nykyiset digitaaliset televisiokanavat ovat 4.8.2008 alkaen Yle TV1, Yle TV2, Yle Fem ja Yle Teema. YLE TV1+ -kanavalla lähetettiin Yle TV1:n ohjelma vanhalla tekstitystekniikalla eli kuvaan poltetulla tekstityksellä, mutta nämä lähetykset lopetettiin 4. elokuuta 2008. 1. elokuuta 2005 alkoi myös Ylen tv-kanavien satelliittijakelu yhteistyössä Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Ulkomaille suunnattu television satelliittijakelu koostekanava TV Finland oli alkanut Eurooppaan 1998. Entiset televisiokanavat 4.8.2008 alkaen ovat YLE TV1+, YLE24 ja YLE Extra.

Kotisivunsa Yleisradio avasi Internetiin muiden valtamedioiden tapaan 1990-luvun puolivälissä. Todellinen sisältöjen vieminen verkkoon on alkanut 2000-luvulla. Yle Elävä arkisto avautui syyskuussa 2006. Yle Areena avautui kesällä 2007 ja toi nettiin tv-ja radio-ohjelmia myöhemmin katsottavaksi.

Vuonna 2007 Yle perusti oman uutistoimiston, Yle Uutiset, jolloin luopui STT:n palveluista.[9] Yle Uutiset muodostettiin vanhasta YLE24-yksiköstä.

Ulkomaanlähetysten keski- ja lyhytaaltojakelu päättyi vuonna 2007 Helsingin keskiaaltolähetintä lukuun ottamatta.[15][16]

Digitaalinen maanpäällinen verkko

Yleisradio Oy tarjoaa digitaalisesti maanpäällisessä verkossa sekä alueellisia että valtakunnallisia julkisen palvelun televisio- ja radiokanavia. Maanpäällisen verkon omistaa Ylen entinen tytäryhtiö Digita Oy, joka siirtyi maaliskuussa 2005 kokonaan ranskalaisen TDF:n omistukseen.

Ylen kanavat ja palvelut

Televisio

Radio

Lisäksi radion puolella toimivat:

Palvelut

Entiset radiokanavat

Entiset televisiokanavat

Kritiikki ja keskustelu

Yksityinen media on arvostellut voimakkaasti Ylen toimenkuvan laajentumista ja sen ilmaiseksi jakamia sisältöjä. Huhtikuussa 2009 Viestinnän Keskusliitto ja Sanomalehtien liitto olivat Ylen tietojen mukaan lähettäneet jäsenilleen paimenkirjeen, jolla oli tarkoitus yhtenäistää kaupallisen median suhtautumista Yleen. Paimenkirjeen mukaan Yle vääristää mediakilpailua ja uhkaa maakunta- ja paikallislehtien sekä Suomen tietotoimiston asemaa. Kaupalliset toimijat pyrkivät vaikuttamaan kansanedustajiin, Ylen johtoon, media-alan avainhenkilöihin, suureen yleisöön ja julkiseen mielipiteeseen.[20] Suomen tietotoimisto tuki Euroopan komissiolle kyselyn, voiko Yle jakaa ilmaiseksi uutisia julkaistavaksi esim. kauppakeskuksissa ja lentoasemilla näyttötauluilla.[21] Kilpailijoiden kritiikin kohteeksi nousi myös Lintilän työryhmän ehdottama mediamaksu, joka korvaisi televisiomaksun.[22][23][24]

Syyskuussa 2009 Iltalehti moitti että Yleisradio kuluttaa "surutta rahaa Tangomarkkinoihin, saippuasarjaan ja jättimäiseen henkilökuntaan. - - Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. - - Peräti 15 prosenttia tv-kanavien kustannuksista palaa ruotsinkieliseen FST5-kanavaan (nyk. Yle Fem), vaikka sen katsojaluvut rämpivät pohjalukemissa. - - Ylen miljoonia palaa lähivuosina roppakaupalla myös surullisenkuuluisaan Musiikkitaloon."[25]

Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen arveli lokakuussa 2009, että Yle-keskustelun ylilyönnit johtuvat internetin synnyttämästä lehdistön liiketoimintakriisistä. Jääskeläisen mielestä lehtiyhtiöt eivät enää saa verkkopalveluitaan kannattavasti maksullisiksi, vaikka Yle lakkaisi olemasta. Ylen rahoitusta Jääskeläinen puolusti muistuttamalla lehdistön tilausmaksujen nollaverokannasta arvonlisäverotuksessa. Vaikka tilausmaksut ovat verottomia, lehdet saavat valtiolta palautuksina ostojensa arvonlisäverot.[26]

Kieliriita

Kalle Isokallio on kritisoinut Yleä, koska hänen mielestään Yle käyttää liian suuren osan budjetistaan ruotsinkieliseen ohjelmistoon.[27] Vuonna 2006 Yle Fem onnistui saamaan katsojien kokonaiskatseluajasta vain 0,2 %.[28]

Kaupallinen MTV3 on myös tuominnut yksityisen rahan käytön Ylen ohjelmien rahoitukseen. Arvostelu koski ruotsinkielisten säätiöiden varojen käyttöä FST5:n aamuohjelman rahoitukseen. MTV3:n toimitusjohtajan mukaan Ylen pitää olla verovaroin rahoitettu, eikä se saa haalia yksityistä rahaa toimintaansa.[29]

Yhteistyö Niklas Herlinin Uuden Suomen kanssa

Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen närkästyi loppuvuodesta 2009 Yle Puheen ja Niklas Herlinin uusisuomi.fi-verkkolehden välisestä yhteistyöstä kolumnien toimittamisessa. Toimitusjohtaja Mikael Jungner vastasi siihen että Yle tekee kaupallista yhteistyötä myös Sanoma Oy:n Startelin kanssa ja riippumattomat yhtiöt tuottava viidenneksen televisio-ohjelmista.[30]

Slovenia ja Patrian kaupat

Slovenian vaalit hävinnyt pääministeri Janez Janša teki Yleisradiosta tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Yleisradion MOT-ohjelmassa annettiin kantajan mukaan kevein perustein ymmärtää, että Slovenian pääministeri olisi saanut lahjuksia Patria AMV -kaupoissa.[31]

Yhtiötunnukset

Yhtiön ensimmäisenä logona (vuodesta 1940) oli Ami Hauhion suunnittelema ympyrä, jonka sisässä oli kaksi kuusta, radiomasto ja radioaaltoja kuvaava aaltoviiva sekä sana Radio. Logoa kutsuttiin "Sananjalan kuuseksi".Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta[32]Vaikka Ylellä oli televisiotoimintaa jo 1950-luvulta, logossa oli maininta vain radiosta, mutta vuonna 1965 logoon lisättiin sen ajan television kuvaputkiruudun ääriviivat.[32]

Vuonna 1990 Yle otti käyttöön Herbie Kastemaan suunnitteleman tunnuksen, "Renkaat", jotka eri värisinä muodostivat sisäänsä ympyrän tai pallon, jonka alapuolella oli teksti YLE.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta[32] Tunnuksen pohjana Kastemaa käytti vuoden 1965 tunnusta.

Ylen logoksi tuli Markkinointi Viherjuuri -yhtiön suunnittelema "Tolppa, YLE, tolppa" vuonna 1999.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta[32]

Ylen uudeksi logoksi tuli 5. maaliskuuta 2012 Yleisradion grafikkotiimin suunnittelema "Laatuleima". [33] Ylen uuden fontin suunnitteli Saku Heinänen.

"Aikamerkki"

Alusta lähtien Yleisradio on lähettänyt myös aika­merkkejä. Aluksi aika­merkki annettiin triangelilla, vuodesta 1934 lähtien gongilla. Kesästä 1963 lähtien se koostui kuudesta piippauksesta ja gongin äänestä. Myöhemmin otettiin käyttöön viidestä lyhyestä ja yhdestä pitkästä piippauksesta koostunut aika­merkki, joka on edelleen käytössä.[34]

Yleisradion alku­aikoina aika­merkki annettiin vain kaksi kertaa päivässä, myöhemmin aina ennen radiouutisia. Vuonna 1978 se alettiin antaa joka tasa­tunti sekä lisäksi uutisten edellä klo 11.30, 12.30, 17.30, ei kuitenkaan esimerkiksi kesken radioitavan jumalan­palveluksen tai sinfonia­konsertin.[34]

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat

Ylen korkeimman johtajan nimike oli vuosina 1944-1994 pääjohtaja ja sen jälkeen toimitusjohtaja.[35]

henkilö virassa puoluekanta
Vakio, J. V.J. V. Vakio (v:een 1935 Hj. W. Walldén) 1927-1945
Wuolijoki, HellaHella Wuolijoki 1945-1949 skdl.
Sundström, EinarEinar Sundström 1950-1964
Repo, Eino S.Eino S. Repo 1965-1969 ml./kesk.
Raatikainen, ErkkiErkki Raatikainen 1970-1979 sd.
Kiuru, SakariSakari Kiuru 1980-1989 sd.
Paasilinna, ReinoReino Paasilinna 1990-1994 sd.
Wessberg, ArneArne Wessberg 1994-2005 sd.
Jungner, MikaelMikael Jungner 2005-2010 sd.
Kivinen, LauriLauri Kivinen 2010 alkaen

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Yle - sinun tarinasi | Yle yhtiönä | yle.fi
  2. ↑ a b c d Yleisradion tilinpäätös 2011 Yleisradio Oy.
  3. ↑ http://avoinyle.fi/www/fi/organisaatiotietoa/hallintoneuvosto.php
  4. ↑ Television historiaa
  5. ↑ Tekniikan tiedotuslehti 3/2005
  6. ↑ [1]
  7. ↑ Ylen historia
  8. ↑ Digita
  9. ↑ a b Uutiset ajassaan – YLEn televisiouutisten historiaa
  10. ↑ Ylen historia
  11. ↑ Ylen historia
  12. ↑ Kielletyt levyt Elävä arkisto, Yleisradio. Viitattu 26.9.2007
  13. ↑ Suomi kautta aikojen, s. 548. ISBN 951-1-14925-3
  14. ↑ http://yle.fi/ulkomailla/
  15. ↑ KIRJALLINEN KYSYMYS 915/2006 vp - YLEn Radio Finlandin lakkauttaminen http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_915_2006_p.shtml
  16. ↑ YLE decided to close SW http://www.ulkomaanmedia.net/engl1.shtml
  17. ↑ ULA-radiota markkinoidaan Elävä arkisto, Yleisradio
  18. ↑ Yleisradion historia: 1990-luku Yleistä Ylestä, Yleisradio
  19. ↑ Yleisradion maakuntaradioiden uutiskriteerit Pro gradu, Kaisa Kirves
  20. ↑ http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/04/yleisradion_vastainen_lobbaus_kiihtyy_659248.html
  21. ↑ http://yle.fi/alueet/keski-suomi/radio-keski-suomi/ohjelmat/2009/06/laatikainen_2832009_paljon_turhaa_sanomalehtien_ja_yleisradion_sanasodassa_-_hyva_yleisradio_on_maakuntien_ehdoton_etu_-_sosiaalisuus_mittaa_kansakunnan_sivistyksen_791634.html
  22. ↑ Kilpailijat arvostelevat YLElle kaavailtua mediamaksua YLE. Viitattu 28.4.2012.
  23. ↑ http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2009/04/864851
  24. ↑ Mikael Jungner vastaa syytöksiin: Hölynpölyä Suomen kuvalehti. 21.5.2009. Viitattu 28.4.2012.
  25. ↑ Mihin valuvat Ylen rahat? Iltalehti 4.10.2009
  26. ↑ http://www.marmai.fi/uutiset/article338740.ece?s=u&wtm=marmai-20102009
  27. ↑ Isokallio, Kalle: Iltalehti - Skäms ni inte? Viitattu 3.9.2007
  28. ↑ Finnpanel - Televisiovuosi 2006 s. 21. Viitattu 6.9.2007
  29. ↑ http://verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=16736:mtv3-tyrmaeae-ylen-ruotsinkielisen-aamuohjelman&catid=8:kotimaa-paeaeuutinen-&Itemid=4
  30. ↑ http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/81803-ylen-ja-sanoman-ilmiriita-%E2%80%9Dnayttaa-koomiselta%E2%80%9D
  31. ↑ http://wap.iltasanomat.fi/news/?foo=bar&d=1007&category=kotimaa&id=1599301
  32. ↑ a b c d Yleisradion logot kautta aikojen Yleisradio
  33. ↑ Yle saa keväällä uuden ilmeen
  34. ↑ a b Yleisradion aikamerkki Yleisradio. Viitattu 18.8.2010.
  35. ↑ Yleisradion toimitusjohtajat 1926– Yle yhtiönä. 14.2.2011. Yleisradio. Viitattu 27.2.2010.

Kirjallisuutta

  • Yleisradion historia, 1. osa 1926–1949 Eino Lyytinen:"Perustamisesta talvisotaan", Timo Vihavainen:"Sodan ja vaaran vuodet" Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
  • Paavo Kähkölä, Pertti Hemanus (toim.): Revon haamusta taivaskanaviin [Helsinki]: Hanki ja jää, 1989
  • Zilliacus, Ville: Kaksikielinen Yleisradiomme. [Helsinki]: Yleisradio, 1988
  • Velander, Paavo: Kidekoneesta väritelevisioon. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986
  • Yleisradio: Ohjelmatoiminnan säännöstö [Helsinki]: Yle, 1992
  • Aula, Maria Kaisa: Poliitikkojen ja toimittajien suhteet murroksessa? : tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla. Helsinki: Yleisradio, 1991
  • Kiuru, Sakari: Puhetta tuulta vastaan : Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina [Helsinki]: Yleisradio, 1990
  • Paukku, Eero: Yleisradio, julkinen palvelu ja sananvapaus. Helsinki: Liikenne- ja viestintäministeriö/Edita, 2004
  • Yle 50: ääniä ja kuvia : ljud och bild. Helsinki: Yleisradio, 1976
  • Hellman, Heikki: Uustelevision aika?: yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa. [Helsinki]: Hanki ja jää, 1988
  • Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset 50 vuotta. (2009)
  • Airi Leppänen, Timo-Erkki Heino ja Eeva Mäntymäki (toim.): Yleisradio median murroksessa (2010)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yleisradio.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yleisradio&oldid=13146661”