Jane Birkin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jane Birkin
Birkin vuonna 1985
Birkin vuonna 1985
Henkilötiedot
Syntynyt 14. joulukuuta 1946 (ikä 72)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti laulaja, näyttelijä, ohjaaja, lauluntekijä, malli
Puoliso John Barry (1965–1968)
Lapset Kate Barry
Charlotte Gainsbourg
Lou Doillon
Näyttelijä
Aktiivisena 1966–
Asuinpaikka Pariisi, Ranska
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
Birkin Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2009

Jane Birkin (s. 14. joulukuuta 1946 Lontoo) on englantilainen näyttelijä ja laulaja. Birkin nousi julkisuuteen 1960-luvun svengaavassa Lontoossa esiintyessään Michelangelo Antonionin kohua herättäneessä elokuvassa Blow-Up – erään suudelman jälkeen 1967.[1] Hän on näytellyt muun muassa Jacques Rivetten, Agnès Vardan ja Jacques Doillonin ohjaamissa elokuvissa.

Tosielämässäkin parin muodostanut kaksikko, lapsenääniseksi tyyli-ikoniksi noussut[1] Birkin ja Serge Gainsbourg, levytti vuonna 1969 Gainsbourgin säveltämän laulun ”Je t'aime... moi non plus”, joka aiheutti skandaalin seksuaalisella suorasukaisuudellaan. Kappaleen radioesittäminen kiellettiin muun muassa Italiassa, Ruotsissa ja Espanjassa, ja siitä tuli kaupallinen menestys.[2]

Birkinin myöhempi musiikkituotanto ei ole yltänyt kaltaiseen suosioon. Birkin on kuitenkin tasaisin väliajoin levyttänyt uusia albumeita ja 2000-luvulla hän on säveltänyt albumin ja ohjannut elokuvan.

Birkin on näytellyt lukuisissa elokuvissa ja häntä pidetään ilmaisukykyisenä näyttelijänä. Hänen filmidebyyttinsä oli 19-vuotiaana tehty rooli filmissä Temppu - ja miten se tehdään (The Knack...and How to Get It, 1965). Tunnetuimpia hänen elokuviaan ovat Jacques Doillonin La fille prodigue (1981) ja La pirate (1984) sekä Bertrand Tavernierin Daddy Nostalgie (1990). Hänet on nähty myös Agatha Christien romaaneihin perustuvissa elokuvissa Rikos auringon alla (1982) ja Kuolema Niilillä (1978).[3] Parhaan naispääosan palkinnon hän on saanut elokuvista Dust (1985, palkittu Venetsian elokuvajuhlilla 1985) ja Whoever Was Using This Bed (2016, palkittu Chicagon elokuvajuhlilla 2017). Lisäksi on useita palkintoehdokkuuksia.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1969 – Je t’aime... moi non plus (Serge Gainsbourgin kanssa)
  • 1973 – Di doo dah
  • 1975 – Lolita go home
  • 1978 – Ex fan des sixties
  • 1983 – Baby alone in Babylone
  • 1987 – Lost song
  • 1990 – Amours des feintes
  • 1996 – Versions Jane
  • 1999 – À la légère
  • 2004 – Rendez-Vous
  • 2006 – Fictions
  • 2008 – Enfants d’Hiver
  • 2017 – Birkin/Gainsbourg: Symphonique

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1987 – Jane Birkin au Bataclan
  • 1992 – Integral au Casino de Paris
  • 1996 – Integral a l’Olympia
  • 2002 – Arabesque
  • 2009 – Au palace (live)
  • 2012 – Jane Birkin sings Serge Gainsbourg via japan

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pop-naiset. Orion 2007, 2007, nro touko-elokuu, s. 10.
  2. Uusitorppa, Harri: Birkin-bagiin mahtuu koko elämä. Helsingin Sanomat 2.11.2011, s. C 2.
  3. Porträt der Schauspielerin Jane Birkin. Viitattu 11.4.2018.(saksaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]