Tämä on hyvä artikkeli.

Brooks Adams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Brooks Adams
Adams vuoden 1910 tienoilla.
Adams vuoden 1910 tienoilla.
Henkilötiedot
Syntynyt24. kesäkuuta 1848
Quincy, Massachusetts, Yhdysvallat
Kuollut13. helmikuuta 1927 (78 vuotta)
Boston, Massachusetts
Ammatti historioitsija
politiikan tutkija
lakimies
kirjailija
Muut tiedot
KoulutusHarvardin yliopisto
Merkittävät teoksetThe Law of Civilization and Decay (1895)

Peter Chardon Brooks Adams (24. kesäkuuta 184813. helmikuuta 1927) oli yhdysvaltalainen historioitsija, politiikan tutkija, lakimies, kirjailija ja kapitalismin arvostelija. Adamsin teokset käsittelevät sivilisaatioita ja niiden elinkaaria, taloutta, historiaa sekä yhdysvaltalaista valtiojärjestystä.

Adamsin suku oli varakas sekä poliittisesti vaikutusvaltainen, ja hän opiskeli perheperinteen mukaisesti lakia. Sairastumisen jälkeen Adams kuitenkin jätti lakitoimen ja aloitti maailmanmatkailun. Hän alkoi tutkia menneiden valtakuntien nousuja ja tuhoutumisia ja kehitti veljensä Henryn kanssa teorian yleismaailmallisista jaksoista, jotka jokainen sivilisaatio käy läpi. Adamsien mukaan sivilisaatiot aluksi kasvavat, saavuttavat sitten kulttuurillisen ja taloudellisen huippunsa ja lopulta rappeutuvat ja tuhoutuvat. Näistä ajatuksista hän kokosi tärkeimmän teoksensa The Law of Civilization and Decay (1895).

1800-luvun loppuun mennessä Adams hylkäsi konservatismin ja hänestä tuli imperialisti sekä yhdysvaltalaisen progressivismin kannattaja.[a] Hänestä kuoriutui myös kapitalismin kriitikko ja hän vastusti voimakkaasti kultakantaa, jonka hän uskoi olevan ahneiden pohattojen salaliitto maailmantaloutta vastaan. Tähän salaliittoon hän myös yhdisti juutalaiset.

Adams oli omalaatuinen hahmo sekä avoin revisionisti, jonka ajatukset ja historiantulkinnat olivat epäsovinnaisia. Tästä huolimatta hänen teoksensa otettiin hyvin vastaan sekä asiantuntijapiireissä että yleisön keskuudessa, joskin hänen pessimistisiä ennustuksiaan kyseenalaistettiin. Adamsin ajatukset pohjustivat ja edelsivät myöhempiä teoksia, kuten Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatoa sekä Arnold J. Toynbeen A Study of Historya.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adams nuorena miehenä, ajankohta tuntematon.

Peter Chardon Brooks Adams syntyi 22. kesäkuuta 1848 Quincyssä, Massachusettsissa vaikutusvaltaiseen ja varakkaaseen Adamsin sukuun Charles Francis Adamsille ja Abigail Brown Brooksille. Adamsin isä oli diplomaatti ja hänen isoisänsä John Quincy Adams Yhdysvaltojen kuudes presidentti; Brooksin isoisoisä John Adams oli nuoren tasavallan toinen presidentti.[1][2][3][4] Perheeseen kuuluivat vanhemmat sisarukset Louisa Catherine Adams Kuhn, John Quincy Adams II, Charles Francis Adams Jr. sekä Henry Adams.[2][5][6] Adams nimettiin äidinisä Peter Chardon Brooksin mukaan.[7]

Adams oli omalaatuinen ja villi lapsi, joka pienestä saakka härnäsi perhettään ja sukulaisiaan kysymyksillä ja sopimattomilla huomautuksilla. Isä Charles Francis päätti rauhoittaa tiedonjanoista poikaansa opettamalla ja sivistämällä tätä laajasti, ja vei poikansa museoihin, teatteriin ja näytöksiin. Charles piti myös huolta poikansa fyysisestä kunnosta ja kaksikko ulkoili, ui sekä kalasti yhdessä. Adamsilla oli läheinen suhde myös perheen lastenhoitaja Rebecca Blanchardiin. Nuorena Adamsin vanhemmat veljet kiusasivat perheen nuorinta poikaa, mutta Henry-veljestä kuoriutui läheinen ystävä, joka huomasi tämän älynlahjat jo nuorena.[7] Perhe muutti Iso-Britanniaan toukokuussa 1861.[8]

Koulutus ja avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teini-ikäisenä Adams opiskeli Lontoossa, missä hänen perheensä asui monta vuotta. Hän palasi Massachusettsiin suvun toiveesta 1865 viimeistelemään opintonsa. Adams aloitti opintonsa Harvardin yliopistossa 1886,[4] missä hän koki suorituspaineita sukunimensä tuoman taakan vuoksi.[7] Hän valmistui yliopistosta 1870 ja opiskeli sen jälkeen vuoden Harvard Law Schoolissa.[9] Adams toimi isänsä sihteerinä vuonna 1872 Alabama-vaateiden aikaan, ja 1873 sai oikeuden harjoittaa lakia.[4] Vuosina 1872–73 hän opetti lakia Harvard Law Schoolissa.[1] Adams toimi asianajajana Bostonissa vuoteen 1881 saakka,[5][9] kunnes tuntematon sairaus pakotti hänet lopettamaan hetkellisesti.[2][9][10] Tämän jälkeen hän aloitti maailmanmatkailun.[9][10] Perhetaustansa turvin hän matkusteli ympäri Eurooppaa, Lähi-itää ja Aasiaa tutkien muun muassa menneiden valtakuntien raunioita.[1][5]

Adamsilla oli 1880-luvulla suhde Heloise-nimisen kanadalaisnaisen kanssa. Suhteesta on säilynyt niukasti tietoa. Heloise oli tiettävästi ranskanopettaja Bostonissa ja hän matkusti Adamsin kanssa Euroopassa. Adams halusi naida Heloisen mutta nainen kieltäytyi, uskoen olevansa liian alhaista syntyperää tälle. Adamsin suku ei kuitenkaan vastustanut avioliittoa. Tästä huolimatta Heloise ei suostunut naimisiin, mutta pari pysyi läheisinä naisen kuolemaan saakka 1885. Kuoleman jälkeen Adams vetäytyi ulkomaailmasta ja vietti enemmän aikaa äitinsä Abigailin ja siskonsa Maryn kanssa.[11] Ennen kuolemaansa Abigail pyysi poikaansa menemään naimisiin, ja tämän kuoltua 1889 poika teki työtä käskettyä.[2] Adams kirjoitti perhetuttava Anna Cabot Mills Lodgelle etsivänsä tämän kaltaista vaimoa; Anna ehdotti sisartaan Evelyniä, jota Adams kosi välittömästi. Evelyn hyväksyi ja pari vihittiin muutaman viikon päästä syyskuussa 1889.[12] Avioliiton jälkeen Adams jätti lakitoimen ja aloitti historiasta kirjoittamisen sekä matkustelun vaimonsa kanssa.[1]

Poliittinen herääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adams julkaisi ensimmäisen teoksensa The Emancipation of Massachusetts vuonna 1887. Teos käsittelee hänen kotiosavaltionsa historiaa kielteisesti Salemin noitaoikeudenkäyntien näkökulmasta. Paikallinen eliitti ja Adamsin oma suku närkästyi teoksesta. Kirja enteilikin Brooksin epäsovinnaista historiantulkintaa.[4][13]

Adams oli konservatiivi vuodenvaihteeseen 1892–1893, jolloin Grover Cleveland valittiin toista kertaa presidentiksi. Tällöin Yhdysvaltoja ravisteli suuri talouslama, joka uhkasi köyhdyttää Adamsin suvun. Vaikka suurin osa perheen omaisuudesta selvisi lamasta, Adams alkoi suhtautua kriittisesti kultaan jonka hän uskoi aiheuttaneen laman.[14][15] Adams päätteli että ahneet kapitalistit olivat kultakannan takana, ja hän alkoi tutkia historiallisten valtakuntien talousjärjestelmiä.[10][15] Hän alkoi kannattaa ensin kaksimetallikantaa ja sitten hopeakantaa, jonka puolesta hän lobbasi aktiivisesti vuoden 1896 vaalien aikaan.[14]

Adams tutki menneiden sivilisaatioiden talouksia ja niiden romahtamisia. Hän kehitteli teorioita yhdessä veljensä Henryn kanssa, ja heidän ajatusten pohjalta hän kirjoitti pääteoksensa The Law of Civilization and Decay joka julkaistiin 1895. Teoksessa Adams kuvaa, kuinka kehittyneet yhteiskunnat syntyvät, laajenevat, kehittyvät ja lopulta ajautuivat rappioon ja tuhoon.[2][5][16] Kirja sai myönteisen vastaanoton asiantuntijoiden sekä yleisön keskuudessa, joskin Adamsin revisionistiset päätelmät ja pessimistiset ennustukset eivät kaikkia miellyttäneet.[17]

Adams oli pitkään demokraatti ja tuki puolueen ehdokasta William Jennings Bryania vuoden 1896 presidentinvaaleissa.[4][18] Hänen poliittiset näkemykset alkoivat kuitenkin muuttua jo seuraavana vuonna oleskeltuaan pääkaupunki Washingtonissa. Siellä Adams tapasi ja lounasti Theodore Rooseveltin kanssa, josta tuli läheinen ystävä. Roosevelt oli arvostellut myönteisesti Adamsin teoksen The Forum -lehdessä, vaikkei ollutkaan samaa mieltä tämän ennustusten kanssa. Teos oli silti vaikuttanut Rooseveltin jingoistiseen ajatteluun.[18]

Vaikutusvaltaiseksi historioitsijaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Espanjan–Yhdysvaltain sota alkoi 1898, Adams uskoi Yhdysvaltojen tuhon alkaneen, mutta muutti pian mieltään ja ilmaisi tukensa sodalle. Kun sota oli ohitse ja Yhdysvallat miehittänyt Filippiinit, Adamsista tuli amerikkalaisen imperialismin kannattaja.[18] Hänestä eristäytymispolitiikka ei ollut enää varteenotettava vaihtoehto Yhdysvalloille: ”Puheet eristäytymisestä ovat turhia. Luonto on kaikkivoipa ja maailma kuin suuri virtaus, jossa kansakunnat kieppuvat mukana niin kauan kuin ne vain jaksavat ja voivat.”[19]

Adams uskoi Yhdysvaltojen voivan nousta rappiosta kohti uutta nousua sotilaallisen mahdin kautta.[20] Sodan jälkeen hän alkoi työstää ajatuksiaan uudelleen ja kirjoitti liudan uusia esseitä, joissa hän täydensi aiempia teorioitaan käyttäen hyväksi juuri käytyä sotaa.[18][21] Matkatessaan Euroopassa 1899 Evelyn-vaimo koki hermoromahduksen. Adams peruutti suunnittelemansa Aasian matkan ja keskittyi vaimostaan huolehtimiseen.[12]

Adams oli pitkään pidetty hahmo Massachusettsin demokraattipiireissä, ja monet povasivat hänestä jopa kuvernööriehdokasta vuoden 1898 vaaleihin. Brooks erosi kuitenkin puoluetovereistaan imperialismiin liittyvissä kysymyksissä,[4][22] ja hän liittyi 1900 republikaaniseen puolueeseen. Hänen ystävänsä ja aateveljensä, varapresidentti Theodore Roosevelt nousi presidentiksi 1901, kun presidentti William McKinley salamurhattiin. Adams jatkoi Rooseveltin ystävänä ja neuvonantajana.[4][10][20][19] Adams muiden progressivismin puolestapuhujien tapaan haaveili yhteiskunnasta, jonka tavoitteena oli taloudellinen ja kulttuurillinen edistys tieteen puitteissa.[23]

Paluu lakitoimeen ja viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukutalo ”Old House”, jossa Adams asui vaimoineen pitkään.

Adams palasi takaisin lain pariin, jota hän opetti Bostonin yliopistossa vuosina 1903–1909.[4][10] Hän edusti Spokanen kaupunkia 1907 oikeusjutussa rautatiemagnaatti James J. Hilliä vastaan.[10][24] Hän alkoi kerätä 1904 yhteen John Quincy Adamsin kirjeitä ja papereita, tarkoituksenaan kirjoittaa tämän elämäkerta, mutta työ jäi lopulta kesken riideltyään Henry-veljen kanssa.[25]

Adams työskenteli 1912 Theodore Rooseveltin epäonnistuneen presidenttikampanjan puolesta,[4] ja otti osaa Massachusettsin perustuslakikokoukseen 1917–18. Kokouksessa hän luennoi pitkään toisille osallistujille historiasta ja esitti radikaaleja uudistuksia osavaltion perustuslakiin, mutta ehdotukset kantautuivat kuuroille korville.[26]

Läheinen veli Henry kuoli 1918,[5][25][27] mikä masensi Adamsia suuresti.[28] Veljen kuoleman jälkeen Adams alkoi käydä läpi uskonasioita, ja kääntyi takaisin kristinuskoon oltuaan suurimman osan elämästään agnostinen skeptikko.[5][28] Samana vuonna hänet valittiin American Academy of Arts and Sciencesin jäseneksi.[29]

Henryn ja muiden läheisten kuoleman jälkeen Adams ja Evelyn matkustivat yhdessä sihteeri Wilhelmina Harrisin kanssa,[28] jonka Adams oli palkannut 1920-luvulla.[30] Lopulta Evelynin terveys petti ja Adams uskoi tämän lääkärien hoitoon. Adams kärsi itse eturauhausvaivoista ja 1922 hänelle tehtiin vaikea leikkaus, joka ei kuitenkaan parantanut vaivoja. Vaivat johtivat lopulta parantumattomaan syöpään. Adams myös loukkasi lonkkansa kaatuessaan vanhalla työtuolilla. Asuttuaan pitkään yksin Adamsien sukutalossa hän muutti Bostoniin 1926. Henkisesti ja fyysisesti runneltu Evelyn kuoli sairaalassa 14. joulukuuta 1926. Brooks Adams kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin 78-vuotiaana 14. helmikuuta 1927.[5][28] Pariskunnalla ei ollut lapsia.[12][31] Kuolinvuoteellaan Adams mutisi nuoruutensa Heloise-rakkaan sekä lastenhoitaja Rebecca Blanchardin nimet. Adams oli tiettävästi halunnut tulla haudatuksi Heloisen viereen, mutta tämän hautapaikasta ei ollut varmuutta eikä testamentissa ollut mainintaa erityisistä hautajaisjärjestelyistä.[12][28]

Tuotanto ja yhteiskuntateoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen valtiojärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks ja hänen veljensä Henry Adams uskoivat, että yhdysvaltalainen demokratia sekä yhteiskuntajärjestys oli tuomittu epäonnistumaan.[5][15][23] Veljekset katsoivat, ettei perustajaisien unelmaa tasavallasta voitu toteuttaa, sillä yhteiskunnan poliittinen koneisto oli läpimätä ja korruptoitunut. Yhdysvaltalainen kapitalismi keskittyi heistä liikaa taloudelliseen kehitykseen, eikä se ottanut huomioon ihmisten hengellisyyttä.[15]

Vaikka Adams olikin 1800-luvulla pessimistinen tulevaisuuden suhteen, tuli hänestä vuosisadan loppuun mennessä amerikkalaisen imperialismin ja progressivismin kannattaja.[10][17][18] Hän ehdotti uudeksi yhteiskuntajärjestelmäksi sosiaalista korporativismia, jossa uudella amerikkalaisella imperiumilla ja tarkkaan rajoitetuilla[4] suuryrityksillä olisi ollut ratkaiseva rooli. Tämä uusi, parempi maailma olisi yhdysvaltalaisjohtoinen.[21][32] Adams uskoi että Yhdysvallat voisi uuden imperiuminsa myötä välttää tuhon, ja hänestä maan tuli nousta Englannin, Konstantinopolin ja Rooman valtakunnan veroiseksi talousmahdiksi.[21] Teoksissaan America’s Economic Supremacy (1900) ja The New Empire (1902) Adams käsitteli maailman tilaa Espanjan–Yhdysvaltain sodan jälkeen. Hän esittää, että tie kehittyneeseen tulevaisuuteen rakentuu sivistämisen, opetuksen sekä tarkoituksellisen ja ammattimaisen hallinnon varaan.[10][21][19] Yhdysvaltalainen hallinto tuli järjestää uudelleen tieteen ja taidokkaan hallinnon puitteissa, etteivät Adamsin inhoamat plutokraatit ja sosialistit saaneet enempää valtaa.[21] Kirjassaan The Theory of Social Revolutions (1913) Adams tutki yhdysvaltalaisen valtiomuodon ongelmia ja puutteita, joista huomattavimmaksi hän nosti varakkaat kansanosat, jotka käyttävät laajaa valtaa mutta jotka eivät ota vastuuta teoistaan.[5][24]

Yhdysvaltojen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henryn kuoltua Adams keräsi tämän kirjoituksia teokseen The Degradation of the Democratic Dogma (1919). Kirja käy läpi Adamsien sukuhistoriaa: se alkaa Yhdysvaltain demokratian perustajiin lukeutuneesta John Adamsista ja päättyy kahteen pojanpojanpoikaan, jotka lopulta hylkäävät ”demokraattisen dogmin”.[5][23] Veljekset kiistelivät myös sukuhistoriasta. Adams alkoi 1904 keräämään yhteen John Quincy Adamsin kirjeitä ja papereita, tarkoituksenaan kirjoittaa elämäkerta. Vanhempi veli Charles oli aikonut samaa, ja sai tietää veljensä suunnitelmista vasta 1905 otettuaan yhteyttä Massachusettsin historiallisen seuran kirjastoon. Adams työsti elämäkertaa marraskuuhun 1908 saakka, kunnes lähetti lähes 600-sivuisen käsikirjoituksen Henry-veljelle. Veljeksille syntyi kiistaa siitä kuinka Quincy Adamsia tuli muistaa. Henryn mielestä veljen tulkinnat Quincystä olivat liian myönteiset, sillä hän itse suhtautui kielteisesti isoisäänsä. Lopulta teos jäi kesken.[25]

Korkeakulttuurien elinkaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1893 talouslaman jälkeen Adams ryhtyi tutkimaan menneiden valtakuntien nousuja, talousjärjestelmiä sekä romahduksia. Adams kehitti ajatuksia yhdessä veljensä kanssa ja kirjoitti niiden pohjalta magnum opuksensa The Law of Civilization and Decay (1895).[5][16][33] Kirjassaan Adams esittää että suuret sivilisaatiot käyvät läpi tiettyjä ajanjaksoja, jotka lopulta johtavat rappioon ja tuhoon. Sivilisaatioiden ajanjaksot ovat Adamsin mukaan seuraavanlaiset: valtion perustavat barbaarit, jotka alkavat palvoa tiettyä jumalaa. Tämän jälkeen valtakunta laajenee kaupankäynnin myötä, ja lopulta valta ja raha keskittyvät suuriin kaupunkeihin. Tässä vaiheessa valtio on keskittänyt liikenevät voima- ja miesvarat talouteen, eikä se kykene torjumaan vihollisten hyökkäystä, mikä lopulta johtaa valtakunnan romahdukseen. Aluksi valtiota hallitsevat hyväntahtoiset ”sotilaallis-uskonnolliset miehet”, mutta myöhemmin heidän tilalleen tulevat ”taloudelliset miehet” – kauppiaat ja pankkiirit, jotka saattavat valtion perikatoon.[10][16]

Adams haki teorioilleen tukea luonnontieteiden puolelta, ja esitti ”lakinsa” perustuvan biologisille tosiasioille: ihmisten toimintaa ajaa luonnonvoimainen ”energia”, joka ilmenee heissä pääosin pelkona ja ahneutena. Tämä voima myös luo ihmisen erilaiset arkkityypit:

»Teoria perustuu tieteellisesti hyväksyttyyn sääntöön, jonka mukaan voiman ja energian lait ovat yleismaailmallisia. Täten eläinkunnan harjoittama toiminta on sellaista, jonka kautta auringon säteilemä energia välittyy. –– Aiemmissa vaiheissa tämä [energian] keskittyminen on ilmennyt ilmiselvissä kohdissa. Alkukantaisissa ja hajanaisissa yhteisöissä tämä ilmenee voimakkaana mielikuvituksena, ja tämä ihmistyyppi on uskonnollinen, sotilaallinen sekä taiteellinen. Mitä pidemmälle yhteisö keskittyy yhteen paikkaan, pelko antaa periksi ahneudelle ja ihmisen taloudellinen puoli voittaa sotilaallisen ja uskonnollisen.»
(Vapaa suomennos ja lyhennelmä.[16][17])

Mina J. Carsonin (1983) mukaan Adamsin ajattelu on oudolla tavalla animistista.[16][17] Filosofi J. E. Salomaa on kutsunut Adamsin teoriaa ”energeettiseksi historian tulkinnaksi”,[34] kun taas teologi Yrjö Massa väitöskirjassaan (1954) ”kulttuuriteoriaksi”.[35]

Talousteoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adams tutki myös taloutta. The Law’ssa hän kuvaa, kuinka historiallisesti kauppakeskukset ovat siirtyneet aina idästä kohti länttä; ensin Konstantinopoliin, sitten Venetsiaan ja sieltä Pariisiin sekä Amsterdamiin ja lopulta Lontooseen.[10][21] Hän ennusti, että ennen pitkää maailman rahakeskus siirtyy Lontoosta New Yorkiin.[21] Hän odotti Iso-Britannian talouden taantuvan 1800-luvun lopulla, ja että Venäjä ja Saksa nousisivat uusiksi uhiksi Yhdysvaltojen vallalle.[21] Hän ennusti kirjassaan America’s Economic Supremacy (1900), että 50 vuoden päästä Yhdysvallat ja Venäjä olisivat maailman johtavat valtiot ja näistä ensiksi mainittu olisi taloudellisesti mahtavin. Adams vastusti ankarasti kultakantaa vuoden 1893 laman jälkeen, ja alkoi kannattaa ensin kaksimetallikantaa, jonka jälkeen hopeakantaa.[10][14]

Juutalaisvastaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adams inhosi veljensä Henryn tavoin juutalaisia, joiden he uskoivat toimivan salaliitossa maailmantaloutta vastaan.[36] Adamsin mukaan ahneet kapitalistit olivat hänen vihaamansa kultakannan takana,[10] ja hän uskoi näiden toimivan salaliitossa juutalaisten kanssa. Hänen mukaansa juutalaiset olivat myös Rooman valtakunnan talousromahduksen ja muiden historiallisten katastrofien takana. Hän avasi ajatuksiaan juutalaisista veljelleen kirjeessä 1890-luvun alussa: ”Rooma oli siunattu, todellinen maanpäällinen paratiisi lukuun ottamatta valehtelevia ja juonittelevia juutalaisia, joiden joukko on samalla tavalla hallinnut ja manipuloinut maatamme jo monen vuoden ajan”.[37]

Henkilökuva ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks Adamsia on tavattu pitää omalaatuisena hahmona[2][4] ja Adamsin suvun outolintuna,[10][23][38] jonka ajatukset aikanaan olivat uusia ja omaperäisiä.[39] Jo lapsena hän oli eksentrinen hahmo joka ilmaisi epäsovinnaisia ajatuksia.[1][7] Henry Adams uskoi veljensä omalaatuisuuden voivan haitata tämän ihmissuhteita.[24] Kosiessaan vaimoansa Adams varoitti olevansa vaikea mies ymmärtää.[12] Hänen ensimmäinen teos The Emancipation of Massachusetts (1887) loukkasi syvästi paikallista ylimystöä, sillä Adam kuvasi kirjassaan puritaanit epäoikeudenmukaisiksi ja pelkoa lietsoneiksi hirmuhallitsijoiksi, jotka hidastivat uudistustyötä ja kehitystä.[13]

Hänen elämäänsä leimasivat ideologiset muutokset: 1800-luvun lopun pessimismistä hän siirtyi 1900-luvun alkupuolella vallinneeseen nationalismiin ja imperialistiseen ylpeyteen.[10] Mina J. Carsonin (1983) mukaan Adams oli ristiriitainen ja erityinen hahmo, joka muutti jatkuvasti käsityksiään ja ajatuksiaan tarpeidensa mukaan. Hän oli omana aikanaan vaikutusvaltainen ajattelija, mutta sittemmin hänen vaikutuksensa on hälvennyt.[18][23] Adams matkusti laajalti elämänsä aikana sekä terveyssyistä että oppiakseen ja saadakseen inspiraatiota kirjoittamiseen.[4]

Adams kasvoi yhdysvaltalaisen uusgotiikan aikaan, ja hän tapasi kuvailla itseään ”goottilaiseksi”. Hän ei kokenut sopivansa omaan aikaansa vaan tunsi vetoa historiallisiin henkilöihin,[2] kuten Anselm Canterburylaiseen ja Godefroy de Bouilloniin, joihin hän itseään usein vertasi.[1][10][17][23] Carsonin mukaan Adamsin ”goottilaisuus” ei ollut kuitenkaan esteettistä tai uskonnollista, vaan lähinnä nostalgista. Adamsin ihailemien ”goottilaisten” ajatuksia ja toimia ei hänen mukaan voinut soveltaa nyky-yhteiskuntaan, jonka lopun hän uskoi olevan lähellä 1800-luvun lopulla.[10][17][23][40] Adams ihaili keskiaikaisia ritareita, joissa yhdistyi hänen ihailemat hyveet: rohkeus, rehellisyys sekä hyvä fyysinen kunto.[15]

Adams nai amiraali Charles Henry Davisin tyttären Evelyn Davisin syyskuussa 1889. Sukulaiset ja perhetutut kutsuivat Evelyniä lempinimellä ”Daisy”, mutta Adams käytti aina vaimonsa oikeaa etunimeä. Avioliitto oli pääosin onnellinen, joskin Adamsin omalaatuisuus kävi ajoittain Evelynin hermoille.Tämä pyrki kuitenkin parhaansa mukaan huolehtimaan vaimonsa hyvinvoinnista, ja pariskunta matkusteli ja kirjoitti yhdessä paljon. He myös kunnostivat ja ylläpitivät Adamsien vanhaa sukutaloa jonne Brooks keräsi sukulaisiltaan historiallisia esineitä, toivoen että rakennus voitaisiin muuttaa sukumuseoksi.[12] Evelyn koki hermoromahduksen Euroopassa 1899, ja tämän jälkeen hän oireili ajoittain fyysisesti ja henkisesti.[12][28] Oireet pahenivat tämän vanhetessa, eikä Adams enää kyennyt hoitamaan vaimoaan yksin.[28] Avioliitto kesti vaimon kuolemaan asti 14. joulukuuta 1926.[28] Pariskunnalla ei ollut lapsia.[12][31]

Adams oli suurimman osan elämästään skeptikko ja agnostikko, mutta hän palasi perheensä puritaanisiteiden ja veljensä kuoleman myötä uskoon viimeisinä elinvuosinaan.[5][28] Adamsilla oli hyvin läheinen suhde veljeensä Henryyn, jonka kanssa hän kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa ja jonka avustuksella hän kehitteli teorioitaan ja kirjojaan.[2][5][6] Läheinen suhde syntyi jo lapsuudessa, kun perheen muut pojat kiusasivat Brooksia.[7]

Vaikutus ja jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhde Theodore Rooseveltiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Theodore Roosevelt vuonna 1904.

Adams tutustui Theodore Rooseveltiin Washingtonissa vuonna 1897, ja heistä tuli ystävät.[18] Adams pyysi Rooseveltia arvostelemaan juuri ilmestyneen The Law of Civilization and Decayn, ja arvostelu ilmestyi 1897 The Forum -lehdessä. Rooseveltin mukaan kirja oli ”voimakas, mutta synkkä”. Hän huomauttaa arvostelussaan useita samankaltaisuuksia silloisen Yhdysvaltojen sekä Rooman valtakunnan välillä. Hänestä kirja oli rajoja rikkova, mutta hän myös arvosteli Adamsin päätelmiä ja tämän tappiomielialaa. Kirjalla oli kuitenkin vaikutus Rooseveltin jingoistiseen maailmankuvaan.[18][20]

Hylättyään konservatismin Adams liittyi vuonna 1900 republikaaniseen puolueeseen, ja Rooseveltin noustessa presidentiksi hänestä tuli tämän neuvonantaja.[10][20][19] Adams ihaili Rooseveltia suuresti, ja uskoi tämän kaltaisen vahvan johtajan nostavan Yhdysvallat kohti uutta nousua. Adams kertoi Rooseveltille näkevänsä tämän suurmiehenä, jonka tulisi näyttäytyä yleisölle voimakkaana sankarina. Myöhemmin Roosevelt johti joukkojansa etulinjassa San Juan Hillin taistelussa nousten heti kansallissankariksi.[20][41] Seikkailijana, urheilijana ja metsästäjänä tunnetussa Rooseveltissa yhdistyi moni Adamsin kannattama hyve. Molemmat miehet myös uskoivat, että sotien kautta kansakunnan moraali voisi uudelleensyntyä, ja että materialismia ja vaurauden leviämistä seurasi yhteiskunnan rappio. Vanhojen ja vaikutusvaltaisten sukujen vesat myös hyökkäsivät modernia porvaristoa kohtaan, ja katsoivat itse edustavansa vanhaa amerikkalaista aristokratiaa. Historioitsijana Roosevelt halveksi Adamsin tavoin aikakauden historiantutkimusta, jonka he katsoivat puuduttavan pikkutarkaksi.[15][20]

Sekä Roosevelt että Adams päättelivät brittiläisen imperiumin olleen taantumassa ja sen jättävän jälkeensä voimatyhjiön, jonka Yhdysvaltojen tuli täyttää. Molemmat halusivat myös uudistaa ja uudelleenjärjestää yhdysvaltalaista hallintojärjestelmää progressivisten ihanteiden pohjalta.[21] Adams toimi Rooseveltin neuvonantajana ja kannusti tätä Yhdysvaltojen imperiumin laajentamiseen sekä suuryritysten vallan rajoittamiseen.[4]

Adamsin vaikutuksesta Rooseveltin politiikkana on pitkään kiistelty, eikä sen suuruudesta ole varmuutta. Roosevelt pitikin Adamsia monen muun tavoin omituisena hahmona, mutta hiljalleen tottui tämän ajatuksiin. Roosevelt kutsui Adamsin usein illastamaan Valkoiseen taloon ja ilmeisesti otti vaarin tämän neuvoista. Roosevelt oli kuitenkin egoisti, joka teki päätökset itse. Molemmat olivat kuitenkin tärkeimmistä asioista samaa mieltä, ja Adams tuki Rooseveltin Square Deal -politiikkaa ja progressiivisia ajatuksia. Molemmat myös pitivät tärkeänä rautatieverkoston säätelyä.[5][24]

Omalaatuinen historioitsija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adamsin teokset ja ajatukset olivat aikaansa edellä, ja niitä on sittemmin verrattu Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatoon ja Arnold J. Toynbeen A Study of Historyyn, jotka niin ikään kuvaavat valtakuntien nousua ja tuhoa syklisesti erilaisten kehitysjaksojen kautta.[32][35][42][43] Kaikki kolme myös ennustivat tulevan globaalin aikakauden. Historiankirjoituksessa Adams on kuitenkin jäänyt kolmikosta muiden varjoon.[44]

The Law of Civilization and Decayn aikalaisvastaanotto oli pääosin myönteinen, joskin sen päätelmiä ja Adamsin tutkimusmenetelmiä kritisoitiin.[17][45] The American Historical Review’n aikalaisarviossa kiiteltiin Adamsin tekemää tutkimusta, mutta arvostelija toivoi, että kirjan väitteitä tutkittaisiin myös taloustieteen näkökulmasta. Arvostelija huomauttaa, ettei yleismaailmallisesta ”laista” voida puhua ilman lisätutkimusta. Hän myös arvostelee Adamsia tämän tulkintojen yksipuolisuudesta ja mustavalkoisuudesta. American Journal of Sociologyn arvostelu oli kriittisempi. Kirjan arvostellut Benjamin S. Terry vastusti Adamsin ajatuksia uskonnollisesti ja poliittisesti. Hän arvostelee tämän tutkimusmenetelmiä ja syyttää tätä historian vääristelystä. Terryn mukaan kirja saattaa olla vaarallinen väärissä käsissä. International Journal of Ethicsin Robert Latta ihmetteli aikanaan, miten Adams saattoi vain seurata sivusta suuren sivilisaation tuhoa. Lisäksi hän arvostelee Adamsin teoriaa ”energiasta”, jota hän kuvailee täysin epämääräiseksi.[45]

Progressiivi, konservatiivi, fasisti vai liberaali?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adamsin poliittisia mielipiteitä on yritetty vuosikymmenten saatossa asettaa tiettyihin lokeroihin vaihtelevalla menestyksellä. Häntä on luonnehdittu niin progressiiviksi, konservatiiviksi, fasistiksi ja liberaaliksi kuin myös vasemmistolaiseksi ja autoritaariksi. Adamsia on kuitenkin ollut vaikea asettaa tietyn aatteen kannattajaksi. Hän ei asetu perinteiselle vasemmisto-oikeisto-akselille, sillä hänellä oli sekä vanhoillisia että uudistusmielisiä ajatuksia. Lisäksi hänen elämäänsä leimasi jatkuva ideologinen muutos.[10][22][26] Useimmiten hänet kuitenkin mainitaan progressiiviksi tai progressivismin kannattajaksi.[10][21][23]

The Law julkaistiin uusintapainoksena 1943, ja uuteen laitokseen esipuheen laatinut historioitsija Charles A. Beard liitti Adamsin ensimmäisenä osaksi progressiivien joukkoa. Beardin mukaan Adams vaikutti merkittävästi Theodore Rooseveltin progressiiviseen politiikkaan. Toisaalta jotkut progressiivit kielsivät Adamsin olleen yksi heistä, joskin he tunnustivat tämän taloudelliseksi toisinajattelijaksi ja plutokratian vastustajaksi.[46]

Toisen maailmansodan aikaan Adams miellettiin ensimmäistä kertaa myös sosiaalidarvinistiksi, ja tämä luonnehdinta on jäänyt elämään. Petri Kuokkasen (2003) mukaan luonnehdinta on väärä, sillä Adamsin ”laki” haki oikeutusta fysiikasta, ei biologiasta. Lisäksi hänen ”luonnonvalintateoria” perustui ennemmin kulttuurille kuin rodulle, eikä hän viitannut Charles Darwiniin The Law’ssa. Tästä huolimatta kuva Adamsista sosiaalidarvinistina on pysynyt. Tämän ja hänen juutalaisvastaisuuden myötä Adamsia on myös luonnehdittu proto-fasistiksi. Adamsin elämäkerran (1951) kirjoittanut Thornton Anderson vertasi tämän puheita sodan tuomista eduista Adolf Hitlerin ja Benito Mussoliniin retoriikkaan. Kuokkasen mukaan luonnehdinta on sosiaalidarvinismin tapaan väärä, mutta jäänyt yhtä lailla elämään.[46]

Suursodan jälkeen uuden sukupolven liberaalit ja konservatiivit kiinnittivät uudestaan huomiota Adamsiin. Vanhoilliset hylkäsivät Adamsin tämän valtiojohtoisen ajattelun ja nihilistiseksi mielletyn tieteellisen maailmankuvan vuoksi. Vasemmistolaisissa piireissä Adams tulkittiin pikemminkin pragmaattiseksi ”realistiksi” kuin minkään varsinaisen aatteen kannattajaksi. Hiljalleen Adams kuitenkin hiipui historiankirjoista, sillä hänen edustamansa aatemaailma oli vanhentunutta, eivätkä hänen ajatuksensa olleet saavuttaneet Spenglerin tai Toynbeen kaltaista suosiota.[44][46]

Elämäkerrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks Adamsista on kirjoitettu monta elämäkertaa ja hänen aatemaailmaansa avattu monessa teoksessa. Encyclopedia of World Biographyn mukaan Arthur F. Beringausen Brooks Adams: A Biography (1955) on pätevä elämäkerta. Timothy Paul Donovanin Henry Adams and Brooks Adams: The Education of Two American Historians (1961) taas avaa Brooksin ja Henryn yhteistä aatemaailmaa, ja Thornton Andersonin Brooks Adams: Constructive Conservative (1951) selostaa parhaiten Adamsin omaa ajattelua.[4]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Emancipation of Massachusetts: The Dream and the Reality (1887)
  • The Gold Standard: An Historical Study (1894)
  • The Law of Civilization and Decay: An Essay on History (1895)
  • America’s Economic Supremacy (1900)
  • The New Empire (1902)
  • Railways as Public Agents: A Study in Sovereignty (1910)
  • The Theory of Social Revolutions (1913)

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Adams on kuolemansa jälkeen mielletty useimmiten progressiivipolitiikan kannattajaksi, vaikkakin aiheesta on myös kiistelty. Ks. kappaleet ”Yhteiskuntateoriat” ja ”Vaikutus ja jälkimaine”.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carson, Mina J.: The Evolution of Brooks Adams. Biography, Kevät 1983, 6. vsk, nro 2. University of Hawai'i Press. JSTOR 23538981. (englanniksi)
  • Hirschfeld, Charles: Brooks Adams and American Nationalism. The American Historical Review, Tammikuu 1964, 69. vsk, nro 2. Oxford: Oxford University Press. JSTOR 1844988. (englanniksi)
  • Kuokkanen, Petri: Prophets of Decline: The Global Histories of Brooks Adams, Oswald Spengler and Arnold Toynbee in the United States 1896–1961. Historian väitöskirja. Tampereen yliopisto, 2003. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Ludovici, Anthony M.: The Law of Civilization and Decay. The New English Weekly, 1944, nro 25. (englanniksi)
  • Massa, Yrjö: Kulttuurin ongelma Oswald Spenglerin historianfilosofiassa : aatehistoriallinen tutkimus. Teologian väitöskirja. Pieksämäki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1954. Teoksen verkkoversio.
  • Nagel, Paul C.: Descent from Glory: Four Generations of the John Adams Family. New York: Harvard University Press, 1983. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Neilson, Francis: The Decline of Civilizations. The American Journal of Economics and Sociology, Heinäkuu 1945, 4. vsk, nro 4. American Journal of Economics and Sociology, Inc. JSTOR 3484150. (englanniksi)
  • Johnson, Rossiter (toim.): The Biographical Dictionary of America. New York: American Biographical Society, 1906. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Yacovone, Donald: Tricksterism, Anti-Semitism, and White Supremacy in The Education of Henry Adams: A Centennial Reassessment. Left History, 2020, 23. vsk, nro 2. York University. doi:10.25071/1913-9632.39579. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Brooks Adams Encyclopædia Britannica. Arkistoitu 21.4.2021. (englanniksi)
  • Peter Chardon Brooks Adams Encyclopedia of World Biography. Encyclopedia.com. Arkistoitu 26.9.2021. (englanniksi)
  • The New International Encyclopædia. New York: Dodd, Mead and Company, 1905. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kuokkanen 2003, s. 26–28.
  2. a b c d e f g h Nagel 1983, s. 342–346.
  3. Nagel 1983, s. 185–190.
  4. a b c d e f g h i j k l m n Encyclopedia.com
  5. a b c d e f g h i j k l m n Encyclopædia Britannica
  6. a b Carson 1983, s. 97–98.
  7. a b c d e Nagel 1983, s. 230–238.
  8. Nagel 1983, s. 225.
  9. a b c d The Biographical Dictionary of America 1904, s. 35–36.
  10. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Carson 1983, s. 95–96.
  11. Nagel 1983, s. 252–254.
  12. a b c d e f g h Nagel 1983, s. 346–350.
  13. a b Nagel 1983, s. 253–254.
  14. a b c Carson 1983, s. 99–100.
  15. a b c d e f Kuokkanen 2003, s. 19–25.
  16. a b c d e Carson 1983, s. 100–101.
  17. a b c d e f g Carson 1983, s. 102–103.
  18. a b c d e f g h Carson 1983, s. 104–105.
  19. a b c d Carson 1983, s. 106–108.
  20. a b c d e f Kuokkanen 2003, 38–41.
  21. a b c d e f g h i j Kuokkanen 2003, s. 42–45.
  22. a b Hirschfeld 1964, s. 371–376.
  23. a b c d e f g h Carson 1983, s. 109–112.
  24. a b c d Hirschfeld 1964, s. 380–385.
  25. a b c Nagel 1983, s. 351–358.
  26. a b Hirschfeld 1964, s. 385–392.
  27. Carson 1983, s. 110–112.
  28. a b c d e f g h i Nagel 1983, s. 374–379.
  29. Book of Members, 1780-2010: Chapter A (PDF) (Luettelo tiedeyhteisön jäsenistä, ks. sivu 4.) amacad.org. Arkistoitu 21.10.2018. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  30. Wilhelmina Harris, 95; Directed Historic Site. The New York Times, 29.5.1991, s. 23. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.1.2022. (englanniksi)
  31. a b Nagel 1983, s. 2,
  32. a b Kuokkanen 2003, s. iii.
  33. Yacovone 2020, s. 66.
  34. J. E. Salomaa: Valtio-opillista kirjallisuutta. Uusi Suomi, 30.1.1925, 6. vsk, nro 24, s. 6. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.5.2022.
  35. a b Massa 1954, s. 38–40.
  36. Yaocovone 2020, s. 67–68.
  37. Carson 1983, s. 101–102.
  38. Kuokkanen 2003, s. 17.
  39. The New International Encyclopædia 1905, s. 102.
  40. Kuokkanen 2003, s. 5.
  41. T. R. the Rough Rider: Hero of the Spanish American War National Park Service. Arkistoitu 28.5.2021. ”The war had lasting impacts. The "splendid little war" lasted ten weeks. It destroyed the Spanish Empire and ushered in a new era of American Empire. Roosevelt's political career ignited as he returned a war hero and national celebrity. He charged on horseback to victory at Kettle Hill and, collectively, San Juan Heights, and continued riding that horse all the way to the White House just three years later.” Viitattu 21.1.2022. (englanniksi)
  42. Ludovici 1944, s. 177.
  43. Neilson 1945, s. 3.
  44. a b Kuokkanen 2003, s. 1–2.
  45. a b Kuokkanen 2003, 37–38.
  46. a b c Kuokkanen 2003, s. 47–51.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]