Urheiluvuosi 1998
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 – 1998 – 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 • 2008 |
| Vuodet |
| 1995 • 1996 • 1997 – 1998 – 1999 • 2000 • 2001 |
Urheiluvuosi 1998 käsittelee vuoden 1998 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talviolympialaiset 7.–22.2. Naganossa Japanissa. Kisoihin osallistui 2 302 urheilijaa 72 maasta. Saksa oli kisojen menestynein maa 12 kulta-, 9 hopea- ja 8 pronssimitalillaan. Lumilautailu ja curling olivat uusina urheilumuotoina mukana virallisessa kisaohjelmassa, ja naiset pelasivat jääkiekkoa ensimmäistä kertaa olympialaisissa.[1]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri alppihiihtolajissa. Itävaltalainen Hermann Maier ja saksalainen Katja Seizinger voittivat kaksi kultaa. Menestyneimmät maat olivat kolme kultaa voittaneet Itävalta ja Saksa.[2].
- Maailmancupin 1997–1998 kokonaiskilpailun voittajat olivat Itävallan Hermann Maier ja Saksan Katja Seizinger.[3].
Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 32. Super Bowl 25.1. San Diegossa. Denver Broncos voitti Green Bay Packersin 31–24.[4]
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa eri lajissa. Norjalaiset voittivat molemmat miesten henkilökohtaiset matkat ja Saksa molemmat viestit.[5]
- Maailmanmestaruuskilpailut 7.–8.3. Pokljukassa, Sloveniassa ja 15.3. Hochfilzenissä, Itävallassa. Kilpailuina olivat takaa-ajo ja joukkuekilpailu, jotka eivät kuuluneet olympialaisten ohjelmaan. Suomen joukkue (Katja Holanti, Tiina Mikkola, Mari Lampinen, Sanna-Leena Perunka) saavutti naisten joukkuekilpailussa pronssia.[6]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi marraskuussa ajettuun Ison-Britannian ralliin. Osakilpailuja oli kolmetoista. Suomalainen Mitsubishi-kuljettaja Tommi Mäkinen voitti kartanlukijansa Risto Mannisenmäen kanssa uransa kolmannen maailmanmestaruuden kahden pisteen erolla espanjalaiseen Toyota-kuljettajaan Carlos Sainziin. Sainz oli vähällä nousta maailmanmestariksi mutta hänen autonsa hajosi noin 300 metriä ennen viimeisen osakilpailun maalia ja keskeytys jätti hänet vaille tarvittuja lisäpisteitä. Kolmanneksi MM-sarjassa sijoittui Subarulla ajanut britti Colin McRae. Mäkinen voitti Ruotsin, Argentiinan, Suomen, San Remon ja Australian rallit. Valmistajien mestaruuden voitti Mitsubishi.[7]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä Melbournessa ja päättyi 1.11. Suzukassa ajettuun Japanin GP:hen. Osakilpailuja oli kuusitoista. Maailmanmestaruuden voitti McLarenilla ajanut suomalainen Mika Häkkinen 14 pisteen erolla saksalaiseen Ferrari-kuljettajaan Michael Schumacheriin. Kolmanneksi sijoittui Häkkisen tallitoveri, britti David Coulthard. Häkkinen voitti kahdeksan osakilpailua, muun muassa kaksi viimeistä, Schumacher kuusi osakilpailua sekä Coulthard ja Damon Hill yhden. Tallimestaruuden McLaren voitti 23 pisteen erolla Ferrariin.[8]
Baseball[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- World Series 17.–21.10. New York Yankees voitti MLB:n mestaruuden otteluvoitoin 4–0 San Diego Padresista.[9]
Curling[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miesten että naisten kilpailuun osallistui kahdeksan maata. Sveitsi voitti miesten loppuottelussa Kanadan 9–3, ja pronssiottelussa Norja voitti Yhdysvallat 9–4. Naisten olympiakultaa voitti Kanada oltuaan loppuottelussa Tanskaa parempi pistein 7–5. Naisten pronssiottelussa Ruotsi voitti Ison-Britannian 10–6.[10]
- Maailmanmestaruuskilpailut 4.–12.4. Kamloopsissa, Kanadassa. Miesten loppuottelussa Kanada voitti Ruotsin 7–4 ja pronssiottelussa Suomi voitti Skotlannin 6–5. Naisten loppuottelussa Ruotsi voitti Tanskan 7–3.[9]
Freestylehiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kahdessa lajissa. Kumparelaskun kultamitalin voittivat Yhdysvaltain Johnny Moseley ja Japanin Tae Satoya sekä hyppyjen kultamitalin yhdysvaltalaiset Eric Bergoust ja Nikki Stone. Suomalaisista Janne Lahtela saavutti hopeaa ja Sami Mustonen pronssia kumparelaskussa.[11]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnaus 9.–12.4. Augustassa. Yhdysvaltain Mark O´Meara voitti yhden lyönnin erolla maanmiehiinsä Fred Couplesiin ja David Duvaliin.[12]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 18.–21.6. San Franciscossa. Yhdysvaltain Lee Janzen voitti yhden lyönnin erolla maanmieheensä Payne Stewartiin.[12]
- Britannian avoin turnaus 16.–19.7. Southportissa. Yhdysvaltain Mark O'Meara voitti uusinnassa maanmiehensä Brian Wattsin.[12]
- PGA Championship 12.–15.8. Redmondissa, Washingtonissa. Fidžin Vijay Singh voitti kahden lyönnin erolla Yhdysvaltain Steve Strickeriin.[13]
- Naisten Britannian avoin turnaus 13.–16.8. Lytham St. Annesissa. Yhdysvaltain Sherri Steinhauer voitti yhden lyönnin erolla Ruotsin Sophie Gustafssoniin ja Yhdysvaltain Brandie Burtoniin.[14]
- Solheim Cup 18.–20.9. Dublinissa, Ohiossa, Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain joukkue voitti Euroopan pistein 16–12.[13]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Ranskassa. Lopputurnaukseen osallistui ensimmäistä kertaa 32 joukkuetta. Saint-Denisissä 11.7. pelatussa loppuottelussa isäntämaa Ranska voitti Brasilian 3–0. Zinédine Zidane teki loppuottelun kaksi ensimmäistä maalia. Pronssiottelussa Kroatia voitti Alankomaat 2–1 ja ottelun voittomaalin teki kisojen maalikuninkuuden kuudella maalilla voittanut Davor Šuker.[15]
- UEFA-cupin loppuottelu 6.5. Pariisissa, Ranskassa. Italialaisseura Inter Milano voitti saman maan Lazion 3–0.[16]
- Cup-voittajien cupin loppuottelu 14.5. Tukholmassa, Ruotsissa. Englantilainen Chelsea voitti saksalaisen Stuttgartin 1–0.[16]
- Mestarien liigan loppuottelu 20.5. Amsterdamissa, Alankomaissa. Espanjalainen Real Madrid voitti italialaisen Juventuksen 1–0.[16]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa miesten jääkiekkoturnaukseen osallistui neljätoista maata, joista kuusi parhaaksi rankattua pääsivät suoraan kahdeksan joukkueen kaksilohkoiseen jatkosarjaan. Turnauksessa olivat mukana maiden parhaat ammattilaispelaajat. Loppuottelussa Tšekki voitti Venäjän 1–0 ja pronssiottelussa Suomi oli Kanadaa parempi maalein 3–2. Kisojen paras maalintekijä oli Venäjän Pavel Bure, joka teki yhdeksän maalia ja niistä viisi välierässä Suomea vastaan. Pistepörssin kärjessä olivat Suomen Teemu Selänne (4+6=10) ja Saku Koivu (2+8=10). Naisten ensimmäisessä olympiaturnauksessa oli mukana kuusi maata. Loppuottelussa Yhdysvallat voitti Kanadan 3–1. Pronssiottelussa Suomi voitti Kiinan 4–1. Pistepörssin ykkönen oli Suomen Riikka Nieminen (7+5=12).[17][18]
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–17.5. Zürichissä ja Baselissa, Sveitsissä. Ruotsi voitti maailmanmestaruuden, kun se voitti kaksiosaisen loppuottelusarjan ensimmäisen kohtaamisen Suomea vastaan 1–0 ja toinen osa päättyi maalittomaan tasapeliin. Pronssiottelussa Tšekki voitti Sveitsin 4–0. Kisoihin osallistui kuusitoista joukkuetta. Ruotsin Peter Forsberg oli pistepörssin ykkönen (6+5=11). Tähdistöjoukkueeseen valittiin Forsbergin lisäksi hyökkääjistä Ruotsin Mats Sundin ja Suomen Ville Peltonen, puolustajista Suomen Jere Karalahti ja Tšekin František Kučera sekä ruotsalaismaalivahti Tommy Salo.[19]
- NHL:n loppuotteluissa Detroit Red Wings voitti Esa Tikkasen edustaman Washington Capitalsin otteluvoitoin 4–0. Runkosarjan pistepörssissä Pittsburghin Jaromír Jágr ylitti ainoana sata pistettä. Parhaat maalintekijät olivat 52 osumallaan Anaheimin Teemu Selänne ja Washingtonin Peter Bondra. Runkosarjan parhaana pelaajana palkittiin Buffalon maalivahti Dominik Hašek ja pudotuspelien parhaana Detroitin Steve Yzerman.[20]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 27.5.–7.6. Berliinissä, Saksassa. Maailmanmestaruuden voitti Yhdysvallat, joka voitti loppuottelussa Venäjän 71–65. Pronssille sijoittui Australia.[21]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 29.7.–9.8. Ateenassa, Kreikassa. Maailmanmestaruuden voitti Jugoslavia, joka voitti loppuottelussa Venäjän 64–62. Pronssia sai Yhdysvallat.[21]
- Chicago Bulls voitti 1990-luvulla jo kuudennen kerran NBA:n mestaruuden voittamalla loppuotteluissa Utah Jazzin otteluvoitoin 4–2. Michael Jordan valittiin sekä runkosarjan että loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi.[22]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 3.–12.11. Japanissa. Maailmanmestaruuden voitti Kuuba, hopealle sijoittui Kiina ja pronssia sai Venäjä.[23]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 13.–29.11. Japanissa. Maailmanmestaruuden voitti Italia, ja muut mitalistit olivat Jugoslavia ja Kuuba.[23]
Lumilautailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kahdessa lajissa. Lumikourun kultamitalin voittivat Sveitsin Gian Simmen ja Saksan Nicola Thost sekä suurpujottelun Kanadan Ross Rebagliati ja Ranskan Karine Ruby.[24]
Maahockey[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 20.–31.5. Utrechtissa, Alankomaissa. Australia voitti kultaa, Alankomaat hopeaa ja Saksa pronssia.[25][26]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 20.6.–1.7. Utrechtissa, Alankomaissa. Alankomaat voitti kultaa, Espanja hopeaa ja Saksa pronssia.[25][27]
Melonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 3.–6.9. Szegedissä, Unkarissa. Isäntämaa Unkari voitti 26 lajissa seitsemän kultamitalia, joista kanoottimeloja Csaba Horváth oli voittamassa kolmea. Kanadan Caroline Brunet voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Mitaleille ylsi kaikkiaan 18 maata.[28]
Moottoripyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Japanin Kazuto Sakata (125 ksm), Italian Loris Capirossi (250 ksm) ja Australian Michael Doohan (500 ksm).[29]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Italian Alessio Chiodi (125 ksm),[30] Ranskan Sébastien Tortelli (250 ksm) ja Belgian Joël Smets (500 ksm).[29]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Britannian Dougie Lampkin.[29]
- Enduron maailmanmestarit olivat kaksitahtisissa Tšekin Roman Michalík (125 ksm) ja Italian Giovanni Sala (250 ksm) sekä nelitahtisissa Italian Gianmarco Rossi (250 ksm), Ruotsin Björne Carlsson (400 ksm) ja Ruotsin Anders Eriksson (yli 500 ksm). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Suomi (Mika Ahola, Vesa Kytönen, Jani Laaksonen, Juha Salminen, Petteri Silván, Kari Tiainen).[29]
- Speedwayn maailmanmestaruuden voitti Ruotsin Tony Rickardsson ja jääspeedwayn maailmanmestaruuden Venäjän Aleksandr Balašov.[29]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri lajissa. Alankomaiden Gianni Romme ja Marianne Timmer voittivat kaksi kultamitalia. Maailmanennätyksen luistelivat Norjan Ådne Søndrål miesten 1 500 metrillä (1.47,87), Romme miesten 5 000 ja 10 000 metrillä (6.22,20 ja 13.15,33), Timmer naisten 1 500 metrillä (1.57,58) sekä Saksan Claudia Pechstein naisten 5 000 metrillä (6.59,61). Mitalitilaston ykkönen oli Alankomaat viidellä kulta-, neljällä hopea- ja kahdella pronssimitalilla.[31]
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 24.–25.1. Berliinissä, Saksassa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Alankomaiden Jan Bos ja naisten Kanadan Catriona Le May Doan.[32]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 13.–15.3. Heerenveenissa, Alankomaissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Alankomaiden Ids Postma maailmanennätyspistein 153,367 ja naisten Saksan Gunda Niemann-Stirnemann.[33]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 27.–29.3. Calgaryssa, Kanadassa. Maailmanennätystä parannettiin yhtä lukuun ottamatta kaikilla matkoilla: Japanin Hiroyasu Shimizu miesten 500 metrillä (ensin 35,36 ja sitten 34,82), Kanadan Sylvain Bouchard 1 000 metrillä (1.09,60), Norjan Ådne Søndrål 1 500 metrillä (1.46,43), Alankomaiden Gianni Romme 5 000 ja 10 000 metrillä (6.21,49 ja 13.08,71), Yhdysvaltain Chris Witty naisten 1 000 metrillä (1.14,96), Saksan Anni Friesinger 1 500 metrillä (1.56,95) sekä Saksan Gunda Niemann-Stirnemann 3 000 ja 5 000 metrillä (4.01,67 ja 6.58,63).[34]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–11.1. Helsingissä, Suomessa. Miesten mestaruuden voitti Alankomaiden Rintje Ritsma ja naisten Saksan Claudia Pechstein.[35]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri maastohiihtolajissa. Mäkihyppyyn kuului kolme kilpailua ja yhdistettyyn kaksi. Maastohiihdossa Venäjä voitti kaikki naisten kultamitalit, ja miesten puolella 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun voittanut Suomen Mika Myllylä oli ainoa ei-norjalainen voittaja. Norjan Bjørn Dæhlie ja Venäjän Larisa Lazutina voittivat kolme kultamitalia, joista yhden viestistä. Mäkihypyssä Suomen Jani Soininen ja Japanin Kazuyoshi Funaki saavuttivat henkilökohtaisissa kilpailuissa kultaa ja hopeaa, ja joukkuemäen kulta meni Japaniin. Yhdistetyssä Norjan Bjarte Engen Vik voitti kultaa sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa.[36]
- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut 24.–25.1. Oberstdorfissa, Saksassa. Mitaleille hyppäsivät Japanin Kazuyoshi Funaki sekä saksalaiset Sven Hannawald ja Dieter Thoma.[37]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1997–6.1.1998 Saksassa ja Itävallassa. Japanin Kazuyoshi Funaki voitti kokonaiskilpailun ja kolme ensimmäistä osakilpailua. Viimeisen osakilpailun voitto ja kokonaiskilpailun kakkossija meni Saksan Sven Hannawaldille. Suomen Janne Ahonen sijoittui viikolla kolmanneksi.[38]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajo 16.5.–7.6. Kilpailun voitti isäntämaan Marco Pantani runsaan puolentoista minuutin erolla Venäjän Pavel Tonkoviin.[39]
- Ranskan ympäriajo 11.7.–2.8. Kilpailun voitti Italian Marco Pantani 3.21 minuutin erolla Saksan Jan Ullrichiin ja 4.08 minuutin erolla Yhdysvaltain Bobby Julichiin.[39]
- Espanjan ympäriajo 5.–27.9. Kärkikolmikkoon ajoivat isäntämaan Abraham Olano, Fernando Escartín ja José María Jiménez.[39]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 7.–11.10. Valkenburgissa, Alankomaissa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Sveitsin Oscar Camenzind ja Liettuan Diana Žiliūtė. Aika-ajon nopeimmat olivat Espanjan Abraham Olano ja Alankomaiden Leontien Zijlaard-van Moorsel.[40]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 25.–30.8. Bordeaux'ssa, Ranskassa. Menestynein maa oli Ranska, jonka pyöräilijöistä Florian Rousseau, Arnaud Tournant ja Félicia Ballanger voittivat kaksi kultamitalia.[41]
Soutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 6.–13.9. Kölnissä, Saksassa. Kisaohjelmaan kuului 24 lajia. Saksa voitti viisi kultamitalia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 24 maata. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat miesten perämiehellisessä kaksikossa ja nelosessa kultaa voittaneet australialaiset Nick Green, James Tomkins ja perämies Brett Hayman. Yksiköiden mestaruuden voittivat Uuden-Seelannin Rob Waddell ja Venäjän Irina Fedotova.[42]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naganon olympialaisissa kilpailtiin neljässä eri lajissa. Venäjän Ilja Kulik voitti miesten ja Yhdysvaltain Tara Lipinski naisten kilpailun. Pariluistelussa kultaa voitti venäläispari Oksana Kazakova / Artur Dmitrijev ja jäätanssissa saman maan Oksana Grištšuk / Jevgeni Platov.[43]
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 30.3.–5.4. Minneapolisissa, Yhdysvalloissa. Maailmanmestaruuden voittivat Venäjän Aleksei Jagudin, Yhdysvaltain Michelle Kwan, Venäjän Jelena Berežnaja / Anton Siharulidze sekä Venäjän Anjelika Krylova / Oleg Ovsjannikov.[44]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 14.–18.1. Milanossa, Italiassa. Mestaruuden voittivat venäläiset Aleksei Jagudin, Marija Butyrskaja, Jelena Berežnaja / Anton Siharulidze sekä Oksana Grištšuk / Jevgeni Platov.[45]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Australian avoin turnaus 19.1.–1.2. Miesten kaksinpelin loppuottelussa tšekkiläinen Petr Korda otti ensimmäisen Grand Slam -voittonsa kukistamalla chileläisen Marcelo Ríosin 3–0. Naisten kaksinpelissä 17-vuotias sveitsiläinen Martina Hingis pystyi kaikkien aikojen nuorimpana uusimaan Grand Slam -voittonsa ottamalla 2–0-voiton espanjalaisesta Conchita Martínezista. Hingis voitti Kroatian Mirjana Lučićin parina myös nelinpelin mestaruuden.[46]
- Ranskan avoin turnaus 25.5.–7.6. Kaksinpelien loppuotteluissa espanjalainen Carlos Moyà voitti maanmiehensä Àlex Corretjan ja espanjalainen Arantxa Sánchez Vicario yhdysvaltalaisen Monica Selesin.[47]
- Wimbledonin turnaus 21.6.–5.7. Miesten kaksinpelissä yhdysvaltalainen Pete Sampras sai viidennen Wimbledon-voittonsa ja 11. Grand Slam -tittelinsä. Loppuottelussa Kroatian Goran Ivanišević hävisi hänelle 3–2. Tšekkiläinen Jana Novotná saavutti ensimmäisen kaksinpelin Grand Slam -tittelinsä voittamalla loppuottelussa Ranskan Nathalie Tauziat'n. Novotná voitti Martina Hingisin parina myös naisten nelinpelin mestaruuden. Alankomaalainen Jacco Eltingh voitti miesten nelinpelissä vuoden kolmannen Grand Slam -tittelinsä ja Ranskan avointen tapaan hänen parinaan oli maanmies Paul Haarhuis.[48]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 1.–13.9. Miesten kaksinpelissä australialainen Patrick Rafter uusi vuoden takaisen mestaruutensa voittamalla loppuottelussa maanmiehensä Mark Philippoussisin. Yhdysvaltalainen Lindsay Davenport saavutti ensimmäisen Grand Slam -tittelinsä voittamalla naisten kaksinpelin loppuottelussa Martina Hingisin. Naisten nelinpelissä Hingis voitti vuoden aikana kaikki neljä Grand Slam -titteliä, niistä kolme parinaan Jana Novotná.[49]
- Davis Cupin loppuottelu 4.–6.12. Milanossa, Italiassa. Ruotsi voitti Cupin seitsemännen kerran, kun se oli Italiaa parempi otteluvoitoin 4–1.[50]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pitkän radan maailmanmestaruuskilpailut 7.–18.1. Perthissä, Australiassa. Mitalitilaston kärjessä olivat 17 kultamitalia voittanut Yhdysvallat ja 11 kultamitalia voittanut Venäjä. Mitaleille ylsi kaikkiaan 21 maata. Kahden henkilökohtaisen kultamitalin voittajia olivat ratauimareista yhdysvaltalaiset Lenny Krayzelburg ja Jenny Thompson sekä kiinalainen Chen Yan, avovesiuimareista venäläinen Aleksei Akatjev ja uimahyppääjistä venäläinen Dmitri Sautin.[51]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 11.–13.12. Sheffieldissä, Englannissa. Kisojen menestynein maa oli Saksa ja kaikkiaan mitaleille ylsi 22 maata. Ison-Britannian James Hickman, Slovakian Martina Moravcová ja Puolan Alicja Pęczak voittivat kukin kolme henkilökohtaista kultamitalia. Suomalaisista Jani Sievinen voitti kultaa 100 metrin sekauinnissa ja saavutti pronssia 200 metrin sekauinnissa.[52]
Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Telinevoimistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 23.4.–3.5. Pietarissa, Venäjällä. Venäjä voitti seitsemän kultamitalia 14 lajissa. Venäjän Svetlana Horkina voitti kultaa neliottelussa, eritasonojapuilla ja permannolla. Miesten kuusiottelun paras oli Venäjän Aleksei Bondarenko. Ranska voitti miesten joukkuekilpailun ja Romania naisten. Suomalaisista Jari Mönkkönen saavutti rekillä hopeaa.[53]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 21.–22.3. Marrakeshissa, Marokossa. Miesten maailmanmestareiksi juoksivat kenialaiset John Kibowen 4 kilometrillä ja Paul Tergat 12 kilometrillä. Irlannin Sonia O'Sullivan voitti molemmat naisten matkat. Kenia voitti kultaa kolmessa joukkuekilpailussa ja Marokko yhdessä.[54]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 27.9. Usterissa, Sveitsissä. Miesten kilpailun voitti Kenian Paul Koech ja naisten saman maan Tegla Loroupe. Miesten joukkuekilpailun voitti Etelä-Afrikka ja naisten Kenia.[55]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 18.–23.8. Budapestissa, Unkarissa. Naisten seiväshyppy ja moukarinheitto olivat ensi kertaa arvokisojen ohjelmassa. Iso-Britannia voitti yhdeksän kultamitalia ja Saksa kahdeksan. Kaikkiaan mitaleille ylsi 26 maata. Irlantilainen kestävyysjuoksija Sonia O'Sullivan oli kisojen ainoa henkilökohtaisten lajien kaksinkertainen mestari. Venäläinen pikajuoksija Irina Privalova saavutti kaikkiaan kolme mitalia, yhden kutakin väriä.[56]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 27.2.–1.3. Valenciassa, Espanjassa. Saksa voitti viisi mestaruutta ja kaikkiaan mitaleille ylsi 21 maata.[57]
- Maailmancup 11.–13.9. Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa. Kahdeksasta joukkueesta miesten kilpailun parhaat olivat Afrikka, Eurooppa ja Saksa sekä naisten kärkikolmikossa Yhdysvallat, Eurooppa ja Afrikka.[55]
- Maailmanennätyksiä paransivat Marokon Hicham el-Guerrouj 1 500 metrin juoksussa (3.26,00), Etiopian Haile Gebrselassie 5 000 ja 10 000 metrin juoksussa (12.39,36 ja 26.22,75), Yhdysvaltain miesjoukkue 4 × 400 metrin juoksussa (2.54,20), Australian Emma George seiväshypyssä (459) sekä Romanian Mihaela Melinte moukarinheitossa (73,14). Kenian Tegla Loroupe juoksi 19.4. Rotterdamissa naisten maratonin epävirallisen maailmanennätyksen 2.20.47, ja Brasilian Ronaldo da Costa paransi 20.9. Berliinissä miesten epävirallisen ennätyksen aikaan 2.06.05.[58]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 19. Kustannus-Notariaatti Oy, 1998. ISBN 952-5106-07-1.
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 20. Kustannus-Notariaatti Oy, 1999. ISBN 952-5106-09-8.
- Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Siukonen 1998, s. 208–209, 226
- ↑ Siukonen 1998, s. 215–217
- ↑ Siukonen 1999, s. 201
- ↑ Siukonen 1999, s. 203
- ↑ Siukonen 1998, s. 218–219
- ↑ Siukonen 1999, s. 204
- ↑ Siukonen 1999, s. 156–158, 245
- ↑ Siukonen 1999, s. 152, 245
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 209
- ↑ Siukonen 1998, s. 226
- ↑ Siukonen 1998, s. 217
- ↑ a b c Siukonen 1999, s. 210
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 211
- ↑ Siukonen 1999, s. 210–211
- ↑ Ekberg, s. 446, 448–450, 576
- ↑ a b c Siukonen 1999, s. 217
- ↑ Siukonen 1998, s. 204, 224–225
- ↑ Siukonen 1999, s. 84
- ↑ Siukonen 1999, s. 109–110, 222–223
- ↑ Siukonen 1999, s. 223–224
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 234
- ↑ Siukonen 1999, s. 116, 234–235
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 238
- ↑ Siukonen 1998, s. 217–218
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 241
- ↑ Field Hockey – Women: World Cup 1998 in Utrecht (ned) Sports123.com. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Field Hockey – Men: World Cup 1998 in Utrecht (ned) Sports123.com. Viitattu 25.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1999, s. 242–243
- ↑ a b c d e Siukonen 1999, s. 248
- ↑ 1998 125CC MXGP History. Arkistoitu 25.1.2018. Viitattu 24.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1998, s. 219–221
- ↑ Siukonen 1999, s. 73, 258
- ↑ Siukonen 1999, s. 93, 258
- ↑ Siukonen 1999, s. 95–96, 258
- ↑ Siukonen 1999, s. 258–259
- ↑ Siukonen 1998, s. 212–215
- ↑ Siukonen 1999, s. 211
- ↑ Siukonen 1999, s. 212
- ↑ a b c Siukonen 1999, s. 263
- ↑ Siukonen 1999, s. 262
- ↑ Siukonen 1999, s. 261
- ↑ Siukonen 1999, s. 268–269
- ↑ Siukonen 1998, s. 222
- ↑ Siukonen 1999, s. 274–275
- ↑ Siukonen 1999, s. 275
- ↑ Siukonen 1999, s. 74, 76, 276
- ↑ Siukonen 1999, s. 276–277
- ↑ Siukonen 1999, s. 119–120, 276–277
- ↑ Siukonen 1999, s. 141–143, 276–277
- ↑ Siukonen 1999, s. 161, 276
- ↑ Siukonen 1999, s. 71, 279–280
- ↑ Siukonen 1999, s. 280–281
- ↑ Siukonen 1999, s. 291
- ↑ Siukonen 1999, s. 94, 293–294
- ↑ a b Siukonen 1999, s. 294
- ↑ Siukonen 1999, s. 61–66
- ↑ Siukonen 1999, s. 293
- ↑ Siukonen 1999, s. 94, 304–305
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1998 Wikimedia Commonsissa
