Urheiluvuosi 1996
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 – 1996 – 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 |
| Vuodet |
| 1993 • 1994 • 1995 – 1996 – 1997 • 1998 • 1999 |
Urheiluvuosi 1996 käsittelee vuoden 1996 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kesäolympialaiset 19.7.–4.8. Atlantassa, Yhdysvalloissa. Kisoihin osallistui ennätykselliset 10 744 urheilijaa 197 maasta. Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat. Uutena urheilumuotona ohjelmassa oli softball.[1] Kisojen aikana 27.7. Centennial Olympic Parkissa räjähti pommi, minkä seurauksena kaksi ihmistä kuoli ja yli sata loukkaantui.[2]
- Kesäparalympialaiset 15.–25.8. Atlantassa, Yhdysvalloissa. Kisoihin osallistui 3 311 urheilijaa 103 maasta.[3]
Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 30. Super Bowl 28.1. Phoenixissä. Dallas Cowboys voitti Pittsburgh Steelersin 27–17.[4]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 11.–25.2. Sierra Nevadassa, Espanjassa. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Italia oli mitalitilaston ykkönen neljällä kultamitalilla ja yhdellä hopealla. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat Italian Alberto Tomba ja Ruotsin Pernilla Wiberg. Mitaleille ylsi kaikkiaan kymmenen maata.[5]
- Maailmancupin 1995–1996 kokonaiskilpailun voittajat olivat Norjan Lasse Kjus ja Saksan Katja Seizinger.[6].
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 3.–11.2. Ruhpoldingissa, Saksassa. Ohjelmassa oli neljä miesten ja neljä naisten lajia. Venäjä voitti neljä kultamitalia, ja mitaleille pääsi kaikkiaan kahdeksan maata.[7]
- Maailmancupin 1995–1996 kokonaiskilpailun voittajat olivat Venäjän Vladimir Dratšov ja Ranskan Emmanuelle Claret.[8].
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rallin maailmanmestaruuskauteen sisältyi yhdeksän osakilpailua. Mitsubishillä ajanut suomalainen Tommi Mäkinen voitti maailmanmestaruuden 31 pisteen erolla Ison-Britannian Colin McRaehen ja 34 pisteen erolla Espanjan Carlos Sainziin. Mäkinen voitti viisi osakilpailua, McRae kolme ja Sainz yhden.[9]
- Formula 1 -sarjaan kuului 16 osakilpailua. Williamsilla ajanut britti Damon Hill voitti maailmanmestaruuden 19 pisteen erolla tallitoveriinsa, kanadalaiseen Jacques Villeneuveen ja 38 pisteen erolla Ferrarin saksalaiskuljettajaan Michael Schumacheriin. Hill voitti kauden aikana kahdeksan osakilpailua ja Villeneuve neljä. Myös Hillin isä Graham Hill voitti aikanaan kaksi maailmanmestaruutta.[10]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnaus 11.–14.4. Augustassa. Englantilainen Nick Faldo voitti viiden lyönnin erolla australialaiseen Greg Normaniin. Mestaruus oli Faldon kolmas.[11]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 13.–16.6. Bloomfield Hillsissä, Michiganissa. Yhdysvaltalainen Steve Jones voitti yhden lyönnin erolla maanmiehiinsä Tom Lehmaniin ja Davis Loveen.[12]
- Britannian avoin turnaus 18.–21.7. Lytham St. Annesissa, Englannissa. Tom Lehman voitti kahden lyönnin erolla eteläafrikkalaiseen Ernie Elsiin ja yhdysvaltalaiseen Mark McCumberiin.[13]
- PGA Championship 8.–11.8. Louisvillessä, Kentuckyssa. Yhdysvaltalainen Mark Brooks voitti uusinnassa maanmiehensä Kenny Perryn.[14]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–30.6. Englannissa. Mukana oli 16 joukkuetta. Euroopan-mestaruuden voitti Saksa, hopealle sijoittui loppuottelun jatkoajalla maalein 2–1 hävinnyt Tšekki ja kolmannen sijan jakoivat välierien häviäjäjoukkueet Englanti ja Ranska. Kisojen paras maalintekijä oli viisi maalia tehnyt Englannin Alan Shearer.[15]
- Cup-voittajien cupin loppuottelu 8.5. Brysselissä, Belgiassa. Ranskalainen Paris Saint-Germain voitti itävaltalaisen Rapid Wienin 1–0.[16]
- UEFA-cupin loppuottelut 1.5. Münchenissä ja 15.5. Bordeaux'ssa. Saksalaisseura Bayern München voitti ranskalaisen Girondins de Bordeaux'n yhteismaalein 5–1.[17]
- Mestarien liigan loppuottelu 22.5. Roomassa, Italiassa. Italialainen Juventus voitti alankomaalaisen Ajaxin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät lukemiin 1–1, ja Juventus voitti rangaistuspotkut 4–2.[18]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 21.4.–5.5. Wienissä, Itävallassa. Mukana oli 12 joukkuetta. Tšekki voitti loppuottelussa Kanadan 4–2 tehtyään kaksi maalia ottelun viimeisten 20 sekunnin aikana. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Venäjän jatkoajalla 4–3. Turnauksen pistepörssin ja maalintekijätilaston voitti Kanadan Yanic Perreault (6+3=9). Direktoraatti valitsi pelipaikkojensa parhaiksi pelaajiksi tšekkimaalivahti Roman Turekin, venäläispuolustaja Aleksei Žitnikin ja kanadalaishyökkääjä Paul Kariyan.[19]
- Miesten maailmancup 27.8.–14.9. Kahdeksan joukkueen turnauksen otteluja pelattiin Suomessa, Ruotsissa, Tšekissä, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kolmiosaisessa loppuottelusarjassa Yhdysvallat voitti Kanadan ottelukohtaisin tuloksin 3–4 (jatkoajalla), 5–2 ja 5–2. Välieriin ylsivät Ruotsi ja Venäjä. Turnauksen pistepörssin ykkönen oli Yhdysvaltain Brett Hull (7+4=11).[20]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 23.–29.3. Jaroslavlissa, Venäjällä. Mukana oli kuusi joukkuetta. Sarjamuotoisessa turnauksessa Ruotsi voitti kultaa yhden pisteen erolla Venäjään. Pronssille sijoittui Suomi.[21]
- NHL:n mestaruuden voitti Colorado Avalanche, joka oli 10.6. päättyneissä Stanley Cupin loppuotteluissa Florida Panthersia parempi otteluvoitoin 4–0. Viimeinen loppuottelu ratkesi kolmannella jatkoajalla. Runkosarjan parhaana pelaajana palkittiin Pittsburgh Penguinsin Mario Lemieux ja pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Coloradon Joe Sakic.[22]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantan olympialaisten miesten turnauksessa kultaa voitti Yhdysvallat, joka kukisti loppuottelussa Jugoslavian 95–69. Liettua sijoittui pronssille. Naisten turnauksessa Yhdysvallat voitti kultaa, loppuottelun lukemin 111–87 hävinnyt Brasilia sai hopeaa ja Australia sijoittui pronssille.[23]
- NBA:n loppuotteluissa Chicago Bulls voitti Seattle SuperSonicsin otteluvoitoin 4–2.[24]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantan olympialaisissa Kroatia voitti miesten loppuottelussa Ruotsin 27–26, ja pronssille sijoittui Espanja. Naisten kultamitalit vei Tanska voittamalla loppuottelussa Etelä-Korean jatkoajalla 37–33, ja pronssia sai Unkari.[25]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantan olympialaisten miesten loppuottelussa Alankomaat voitti Italian 3–2. Pronssia sai Jugoslavia. Naisten turnauksessa Kuuba voitti kultaa, loppuottelun erin 3–1 hävinnyt Kiina sai hopeaa ja Brasilia sijoittui pronssille.[25]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mike Tyson palasi ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi ottamalla kehätuomarin keskeytyksellä kolmannessa erässä voiton WBC-liiton mestaruutta puolustaneesta Frank Brunosta 16.3 Las Vegasissa.[26][27] Hän vei myös WBA-liiton mestaruuden voittamalla keskeytyksellä ensimmäisessä erässä mestaruutta puolustaneen Bruce Seldonin 7.9. Las Vegasissa. Evander Holyfield nousi kolmannen kerran ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi 9.11. Las Vegasissa voittamalla Tysonin WBA-liiton mestaruusottelussa kehätuomarin keskeytyksellä 11. erässä.[28]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Australian avoimet 15.–28.1. Melbournessa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa saksalainen Boris Becker voitti yhdysvaltalaisen Michael Changin 3–1, ja naisten kaksinpelin loppuottelussa yhdysvaltalainen Monica Seles oli saksalaista Anke Huberia parempi erälukemin 2–0.[29]
- Ranskan avoimet 23.5.–9.6. Pariisissa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa venäläinen Jevgeni Kafelnikov voitti saksalaisen Michael Stichin 3–0. Hänestä tuli ensimmäinen venäläinen kaksinpelin Grand slam -turnausvoittaja. Kafelnikov voitti tšekkiläisen Daniel Vacekin parina myös miesten nelinpelin. Naisten kaksinpelin loppuottelussa saksalainen Steffi Graf voitti espanjalaisen Arantxa Sánchez Vicarion eräluvuin 2–1.[30]
- Wimbledonin turnaus 19.6.–8.7. Lontoossa. Miesten kaksinpelin mestaruuden vei alankomaalainen Richard Krajicek voittamalla loppuottelussa yhdysvaltalaisen MaliVai Washingtonin 3–0. Puolivälierissä Krajicek voitti maailmanlistan ykkösen ja kolme edellistä mestaruutta voittaneen Pete Samprasin 3–0. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Steffi Graf voitti Arantxa Sánchez Vicarion 2–0. Mestaruus oli Grafin seitsemäs. Naisten nelinpelissä sveitsiläisestä Martina Hingisistä tuli 15-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin Wimbledon-voittaja.[31][32][33]
- Yhdysvaltain avoimet 27.8.–8.9. New Yorkissa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa Pete Sampras voitti Michael Changin 3–0 ja naisten kaksinpelin loppuottelussa Steffi Graf Monica Selesin 2–0. Mestaruus oli Grafin viides.[34]
- Atlantan olympialaisissa kaksinpelien kultamitalistit olivat yhdysvaltalaiset toisen polven olympiaurheilijat Andre Agassi ja Lindsay Davenport. Miesten nelinpelin voitti australialaispari Todd Woodbridge / Mark Woodforde, ja naisten nelinpelin voitto meni Yhdysvaltoihin jo neljä vuotta aiemmin kultaa voittaneelle parille Mary Joe Fernández / Gigi Fernández.[35][36]
- Davis Cupin voitti Ranska ja Fed Cupin Yhdysvallat.[37]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantan olympialaisten uintikilpailujen menestynein maa oli Yhdysvallat. Kaikkiaan mitaleille ylsi 19 maata. Yhdysvaltalainen Amy Van Dyken voitti neljä kultamitalia, joista kaksi viesteissä. Irlantilainen Michelle Smith voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia. Van Dykenin lisäksi kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin yltäneitä olivat venäläiset Aleksandr Popov ja Denis Pankratov, uusiseelantilainen Danyon Loader, eteläafrikkalainen Penelope Heyns ja kiinalainen uimahyppääjä Fu Mingxia.[38]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantan olympialaisten yleisurheilukilpailujen menestynein maa oli Yhdysvallat. Kaikkiaan mitaleille ylsi 45 maata. Ranskalainen Marie-José Pérec ja yhdysvaltalainen Michael Johnson voittivat kumpikin sekä 200 metrin että 400 metrin juoksuissa kultaa, ja kolmas henkilökohtaisten lajien tuplavoittaja oli venäläinen keskimatkojen juoksija Svetlana Masterkova. Yhdysvaltalainen Carl Lewis voitti pituushypyssä neljännen peräkkäisen kultamitalinsa ja kaikkiaan yhdeksännen olympiakultansa nousten yleisurheilun olympiavoittotilastossa kärkeen Paavo Nurmen rinnalle. Kanadalainen Donovan Bailey juoksi maailmanennätyksen 100 metrillä (9,84) ja Michael Johnson 200 metrillä (19,32).[39]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 18. Kustannus-Notariaatti Oy, 1997. ISBN 952-5106-05-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Siukonen 1997, s. 66
- ↑ Siukonen 1997, s. 150
- ↑ Siukonen 1997, s. 156, 158
- ↑ Siukonen 1997, s. 98, 288
- ↑ Siukonen 1997, s. 210
- ↑ Siukonen 1997, s. 112, 210
- ↑ Siukonen 1997, s. 100–102, 211–212
- ↑ Siukonen 1997, s. 114, 212
- ↑ Siukonen 1997, s. 240
- ↑ Siukonen 1997, s. 170, 240
- ↑ Siukonen 1997, s. 122, 215
- ↑ Siukonen 1997, s. 141, 215
- ↑ Siukonen 1997, s. 148, 215
- ↑ Siukonen 1997, s. 32, 215
- ↑ Siukonen 1997, s. 143, 220
- ↑ Siukonen 1997, s. 129, 131, 220
- ↑ Siukonen 1997, s. 128, 132, 220
- ↑ Siukonen 1997, s. 134, 220
- ↑ Mennander, Ari (päätoim.): Jääkiekkokirja 1996–1997, s. 168–171. Semic Sport Oy, 1996. ISBN 951-876-524-3.
- ↑ Siukonen 1997, s. 162–164, 226
- ↑ Mennander, Ari (päätoim.): Jääkiekkokirja 1996–1997, s. 185. Semic Sport Oy, 1996. ISBN 951-876-524-3.
- ↑ Siukonen 1997, s. 139–140, 225–226
- ↑ Siukonen 1997, s. 87
- ↑ Siukonen 1997, s. 141, 233
- ↑ a b Siukonen 1997, s. 88
- ↑ Siukonen 1997, s. 114
- ↑ McRae, Donald: Frank Bruno: ‘I took a big risk fighting Tyson again. I just went out there and winged it’ The Guardian. 27.2.2021. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1997, s. 162, 175
- ↑ Siukonen 1997, s. 98, 264
- ↑ Siukonen 1997, s. 140, 264
- ↑ Siukonen 1997, s. 145–146, 264–265
- ↑ Mesic, Dzevad: Richard Krajicek recalls beating Pete Sampras en route to winning 1996 Wimbledon Tennis World. 28.2.2022. Viitattu 26.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Pete Sampras Olympics.com. Viitattu 26.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1997, s. 163, 265
- ↑ Siukonen 1997, s. 63, 90–91, 162, 154
- ↑ Drucker, Joel: Fernandez remembered for her trademark zeal on the court 29.9.2008. ESPN. Viitattu 26.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 1997, s.168, 182, 264
- ↑ Siukonen 1997, s. 51–52, 70–73
- ↑ Siukonen 1997, s. 45, 67–70