Urheiluvuosi 1986

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
1976197719781979198019811982 •   
198319841985 1986 198719881989
   1990199119921993199419951996
Vuodet
1983198419851986198719881989

Urheiluvuosi 1986 käsittelee vuoden 1986 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ammattinyrkkeilyn raskaassa sarjassa Michael Spinks puolusti menestyksekkäästi IBF-liiton maailmanmestaruuttaan mutta muiden liittojen mestaruudet vaihtoivat omistajaa. Trevor Berbick nousi 22.3. Las Vegasissa WBC-liiton mestariksi ottamalla pistevoiton Pinklon Thomasista mutta 22.11. samassa kaupungissa 20-vuotias Mike Tyson tyrmäsi Berbickin toisessa erässä ja voitti kaikkien aikojen nuorimpana raskaan sarjan maailmanmestaruuden. Tim Witherspoon voitti WBA-liiton maailmanmestaruuden 17.1. Atlantassa ottamalla pistevoiton Tony Tubbsista mutta menetti tittelin 12.12. New Yorkissa hävitessään ensimmäisen erän keskeytyksellä James Smithille.[24][25]
  • Ammattinyrkkeilyn keskisarjassa Marvin "Marvelous" Hagler säilytti syyskuusta 1980 hallussaan pitämänsä kiistattoman maailmanmestaruuden ja otti uransa 62. voiton 10. maaliskuuta tyrmäämällä ugandalaisen John Mugabin 11. erässä.[26]
  • Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 8.–18.5. Renossa, Yhdysvalloissa. Miehet ottelivat 12 painoluokassa. Kuuba voitti seitsemän kultamitalia ja jäi vain yhdessä sarjassa ilman mitalia. Yhdysvallat voitti kolme kultaa sekä Neuvostoliitto ja Etelä-Korea kumpikin yhden. Superraskaan sarjan (yli 91 kg) voitti uransa kolmannen maailmanmestaruuden ottanut Kuuban Teófilo Stevenson.[27]

Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 19.–26.10. Budapestissa, Unkarissa. Miehet painivat sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että vapaapainissa kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti 11 kultamitalia.[28]

Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 23.3. Neuchâtelissa, Sveitsissä. Miesten mestaruuden voitti kenialainen John Ngugi ja naisten nopein oli toisen peräkkäisen kerran Isoa-Britanniaa edustanut Zola Budd. Miesten joukkuemestaruuden voitti Kenia ja naisten Uusi-Seelanti.[35]
  • Naisten maantiejuoksun maailmanmestaruuskilpailu 9.11. Lissabonissa, Portugalissa. Mestaruuden voitti portugalilainen Aurora Cunha, ja joukkuekilpailun ykkönen oli Neuvostoliitto.[36]
  • Euroopan-mestaruuskilpailut 26.–31.8. Stuttgartissa, Länsi-Saksassa. Mitalitilaston kärkimaat olivat 11 kultaa ja yhteensä 36 mitalia voittanut Neuvostoliitto, 11 kultaa ja 29 mitalia voittanut Itä-Saksa sekä kahdeksan kultaa ja 15 mitalia voittanut Iso-Britannia. Kaikkiaan mitaleille ylsi 17 maata. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsi itäsaksalainen Heike Drechsler, joka oli paras 200 metrin juoksussa ja pituushypyssä. Uuden maailmanennätyksen tekivät miesten moukarinheitossa neuvostoliittolainen Juri Sedyh tuloksellaan 86,74, naisten 400 metrin aitajuoksussa neuvostoliittolainen Marina Stepanova ajalla 53,32 ja naisten keihäänheiton karsinnassa britti Fatima Whitbread tuloksella 77,44, minkä lisäksi Heike Drechsler sivusi naisten 200 metrin juoksun maailmanennätystä 21,71.[37]
  • Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–23.2. Madridissa, Espanjassa. Mitalitilaston ylivoimainen ykkönen oli kahdeksan kultaa voittanut Itä-Saksa, jonka mestaruuksista seitsemän tuli naisten lajeista. Neuvostoliittolainen Māris Bružiks teki kolmiloikassa sisäratojen maailmanennätyksen 17,54.[38]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siukonen & Ahola, s. 99, 191
  2. Pihlaja, s. 31–32
  3. Pihlaja, s. 40
  4. Siukonen & Ahola, s. 877, 193
  5. Siukonen & Ahola, s. 89–90, 193
  6. Siukonen & Ahola, s. 95, 193
  7. Siukonen & Ahola, s. 187, 230
  8. Siukonen & Ahola, s. 108
  9. Siukonen & Ahola, s. 172, 230
  10. a b Pihlaja, s. 152
  11. a b Pihlaja, s. 151
  12. Ekberg, s. 342–344
  13. Ekberg, s. 340
  14. Ekberg, s. 315–316, 330–332, 343
  15. Zea, Antonio & Haisma, Marcel: European Champions' Cup 1985-86 - Details 17.1.2008. RSSSF. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  16. Siukonen & Ahola, s. 45, 47–48, 136
  17. Siukonen & Ahola, s. 45, 48–49, 146
  18. Siukonen & Ahola, s. 220
  19. Pihlaja, s. 322
  20. Siukonen & Ahola, s. 50
  21. Siukonen & Ahola, s. 51
  22. Krastev, Todor: Women Volleyball X World Championship 1986 Praha (TCH) 02-13.09 Champion China todor66.com. 7.10.2017. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  23. Krastev, Todor: Men Volleyball XI World Championship 1986 France - 25.09-05.10 - Winner United States (1st) todor66.com. 7.10.2017. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  24. Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 699. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
  25. Siukonen & Ahola, s. 80, 105, 161, 179, 184
  26. Siukonen & Ahola, s. 94–95
  27. Siukonen & Ahola, s. 55–57
  28. Siukonen & Ahola, s. 237–238
  29. a b Pihlaja, s. 605
  30. Pihlaja, s. 739
  31. Pihlaja, s. 736–737
  32. Pihlaja, s. 738
  33. Pihlaja, s. 740
  34. Siukonen & Ahola, s. 58–63
  35. Siukonen & Ahola, s. 97, 279
  36. Siukonen & Ahola, s. 279
  37. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 158–161. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  38. Siukonen & Ahola, s. 89–90, 277

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.