Aleksandr Popov (uimari)
Aleksandr Vladimirovitš Popov (ven. Александр Владимирович Попов, s. 16. marraskuuta 1971 Sverdlovsk) on venäläinen uimari, nelinkertainen olympiavoittaja, kuusinkertainen maailmanmestari ja 21-kertainen Euroopan mestari.
”Tsaari” Popov voitti sekä 50 että 100 metrin vapaauintimatkat 1992 Barcelonan olympialaisissa ja puolusti menestyksekkäästi voittojaan neljä vuotta myöhemmin Atlantan olympialaisissa. Samaan oli kyennyt aiemmin vain Johnny ”Tarzan” Weissmuller.
Kuukausi Atlantan kisojen jälkeen Popovia puukotettiin Moskovassa ja hän sai vaurioita moniin sisäelimiinsä, muun muassa munuaisiin ja keuhkoihin. Hänet leikattiin ja hän toipui vammoistaan kolme kuukautta. Vuoden 1997 EM-kisoissa Popov palasi jälleen voittajaksi. Vuonna 1998 hänet valittiin Kansainväliseen olympiakomiteaan.
Vuoden 2000 kesäolympialaisissa Sydneyssä Popov hävisi sadan metrin vapaauinnin olympiakullan sormen mitalla alankomaalaiselle Pieter van den Hoogenbandille.
Vuoden 2004 kesäolympialaisissa Ateenassa, Popov karsiutui niukasti 100 metrin vapaauinnin finaalista, hävittyään kahden sadasosan verran Australian Ian Thorpelle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Saavutuksia
[muokkaa] Olympialaiset
- Barcelona 1992:
- kultaa: 50 m vapaauinti
- kultaa: 100 m vapaauinti
- hopeaa: 4 × 100 m vapaauintiviesti
- hopeaa: 4 × 100 m sekauintiviesti
- Atlanta 1996
- kultaa: 50 m vapaauinti
- kultaa: 100 m vapaauinti
- hopeaa: 4 × 100 m vapaauintiviesti
- hopeaa: 4 × 100 m sekauintiviesti
- Sydney 2000
- hopeaa: 100 m vapaauinti
[muokkaa] MM-kisat
- Rooma 1994:
- kultaa: 50 m vapaauinti
- kultaa: 100 m vapaauinti
- hopeaa: 4 × 100 m vapaauintiviesti
- hopeaa: 4 × 100 m sekauintiviesti
- Perth 1998:
- kultaa: 100 m vapaauinti
- hopeaa: 50 m vapaauinti
- pronssia: 4 × 100 m vapaauintiviesti
- Barcelona 2003:
- kultaa: 50 m vapaauinti
- kultaa: 100 m vapaauinti
- kultaa: 4 × 100 m vapaauintiviesti
- hopeaa: 4 × 100 m sekauintiviesti
[muokkaa] EM-kisat
- 21 kultamitalia
|
1904: Zoltán Halmay | 1988: Matt Biondi | 1992: Aleksandr Popov | 1996: Aleksandr Popov | 2000: Anthony Ervin ja Gary Hall Jr. | 2004: Gary Hall Jr. | 2008: César Cielo |
|
1896: Alfréd Hajós | 1906: Charles Daniels | 1908: Charles Daniels | 1912: Duke Kahanamoku | 1920: Duke Kahanamoku | 1924: Johnny Weissmuller | 1928: Johnny Weissmuller | 1932: Yasuji Miyazaki | 1936: Ferenc Csík | 1948: Walter Ris | 1952: Clarke Scholes | 1956: Jon Henricks | 1960: John Devitt | 1964: Don Schollander | 1968: Michael Wenden | 1972: Mark Spitz | 1976: Jim Montgomery | 1980: Jörg Woithe | 1984: Rowdy Gaines | 1988: Matt Biondi | 1992: Aleksandr Popov | 1996: Aleksandr Popov | 2000: Pieter van den Hoogenband | 2004: Pieter van den Hoogenband | 2008: Alain Bernard |
|
1986: Tom Jager | 1991: Tom Jager | 1994: Aleksandr Popov | 1998: Bill Pilczuk | 2001: Anthony Ervin | 2003: Aleksandr Popov | 2005: Roland Mark Schoeman | 2007: Benjamin Wildman-Tobriner | 2009: César Cielo | 2011: César Cielo |
|
1973: Jim Montgomery | 1975: Andy Coan | 1978: David McCagg | 1982: Jörg Woithe | 1986: Matt Biondi | 1991: Matt Biondi | 1994: Aleksandr Popov | 1998: Aleksandr Popov | 2001: Anthony Ervin | 2003: Aleksandr Popov | 2005: Filippo Magnini | 2007: Filippo Magnini ja Brent Hayden | 2009: César Cielo | 2011: James Magnussen |
|
1973: |
Sivulta puuttuu 