Ulkovaltojen interventio Venäjän sisällissodassa

Ulkovaltojen interventio Venäjän sisällissodassa
Osa Venäjän sisällissota
Liittoutuman paraati Vladivostokissa vuonna 1918
Päivämäärä: 1917–1923 Paikka: Venäjä,Siperia, Mongolia, Persia,Keski-Aasia Lopputulos: Bolseviikkejen voitto,Neuvostoliiton perustaminen
Osapuolet
Neuvosto-Venäjä Puna-armeija Neuvosto-Ukraina	Itävalta-Unkari Ottomaanien valtakunta Saksan keisarikunta Japani Tšekkoslovakia Kreikka Yhdysvallat Kanada Serbia Romania Yhdistynyt kuningaskunta Ranska Italia Viro Latvia Liettua Puola Suomi
Komentajat
Vladimir Lenin	ei yhtä tiettyä
Vahvuudet
Tuntematon	Tuntematon
Tappiot
tuntematon	tuntematon

Ulkovaltojen interventio oli ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sisällissodan aikainen ulkovaltojen sotaretki Venäjälle aluksi ottamaan haltuunsa Venäjälle maailmansodan aikaan laivattuja sotatarvikkeita ja myöhemmin tukemaan Venäjän valkoisia bolševikkien Puna-armeijaa vastaan.

Venäjän ja Saksan solmiman Brest-Litovskin rauhan jälkeen ympärysvallat päättivät ryhtyä Venäjän interventioon. Joissain tapauksissa ympärysvallat tukivat vahvaa paikallista hallintoa, kun taas jossain ne muodostivat bolševikkeja vastaan taistelevien joukkojen pääosan. Ympärysvallat vetäytyivät Pohjois-Venäjältä ja Siperiasta 1920, Japani 1922.

Valkoisten ja interventiojoukkojen hyökkäys 1919

Sota puhkesi käyntiin maaliskuussa 1919, ja valkoiset armeijat etenivät etelästä Anton Denikinin johdolla, Baltiassa Nikolai Judenitšin johdolla ja idässä Aleksandr Koltšakin johdolla kohti Petrogradia ja Moskovaa. Lev Trotskin muodostama Puna-armeija sai kuitenkin torjuttua Koltšakin joukot kesäkuussa, Judenitšin johtama armeija ei saanut kaipaamansa tukea Suomen valkoiselta hallitukselta, ja se lyötiin lokakuussa. Puna-armeijan vastahyökkäyksen lähestyessä Viron rajaa, Viron hallitus julisti Luoteis-Venäjän hallituksen oleskelun Viron alueella ei-toivotuksi 11. marraskuuta ja Judenitšin joukot internoitiin Viroon. Koltšakin alaiset tšekkijoukot luovuttivat Koltšakin bolševikeille, jotka ampuivat hänet 7. helmikuuta 1920 Irkutskissa. Viimevaiheessa sota huipentui viimeisten valkoisten joukkojen piiritykseen Krimillä. Pjotr Wrangel oli koonnut Denikin armeijoiden jäänteet ja linnoittautunut Krimille, jossa ne pitivät asemansa kunnes Puna-armeija palasi Puolasta, jossa se oli taistellut Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan 1919. Puna-armeijan käännettyä koko voimansa viimeisiä valkoisia vastaan, he murtuivat, ja viimeiset joukot evakuoitiin Konstantinopoliin marraskuussa 1920.

Interventio

Interventiojoukkojen vangiksi ottamia neuvostovenäläisiä sotilaita Arkangelissa

Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja 18 muuta maata (mm. Saksa ja Suomi) tukivat bolševikeille häviölle jääneitä valkoisia joukkoja. Hyökkäystä kutsuttiin interventioksi, joka oli kolonialismin loppuun asti tällaisista operaatioista käytetty nimitys. Ympärysvaltojen voitettua keskusvallat marraskuussa 1918, sotatoimet alkoivat kommunistista Venäjää vastaan, koska haluttiin palauttaa vanha järjestelmä tai jokin sen kaltainen ja jossain määrin pelättiin vallankumouksen leviävän muihin maihin etenkin, kun Saksassa nousi voimakas kommunistinen liike.

Sota jakautui kolmeen eri rintamaan, itäiseen, eteläiseen ja luoteiseen, joka sijaitsi Baltiassa. Ensimmäinen vaihe kesti vallankumouksesta aselepoon, taistelut alkoivat erimielisyyksistä eri ryhmien välillä. Pääjoukko oli Donin alueen vapaaehtoisarmeija, johon liittyi myöhemmin Venäjän puolella Itävalta-Unkaria vastaan taistellut tšekkien ja slovakien legioona Siperiassa. Idässä oli myös kaksi muuta bolševikkivastaista aluetta, Komutš Samarassa ja Siperian kansallismielinen hallitus Omskissa. Taistelut alkoivat hajanaisesti valkoisten tšekkien ja punaisten latvialaisten tarkk’ampujien välillä.

Pohjois-Venäjän interventio 1918

Pääartikkeli: Pohjois-Venäjän interventio

Britit, ja sitten brittien pyynnöstä ranskalaiset, nousivat maihin Murmanskissa maaliskuussa 1918 suojellakseen Entente cordialen eli itsensä Venäjälle toimittamia sotatarvikkeita mahdollisena pidetyltä saksalaishyökkäykseltä, joka voisi olla Suomen valkoisen armeijan tukema. Britannian laivasto oli sekä toimittanut sotatarvikkeita Pohjoisen jäämeren kautta ympäri vuoden sulana pysyvään Murmanskin satamaan, jonne toimitetut varusteet lähetettiin Muurmannin rataa pitkin etelään.

Hanke sai alkunsa, kun Murmanskin neuvosto tiedusteli kansankomissaarien neuvostolta 1.3.1918, miten heidän tulisi suhtautua brittiläisen kontra-amiraali Kempin tarjoukseen suojata brittiläisin joukoin Muurmannin rataa saksalaisilta ja valkosuomalaisilta. Ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotskin vastauksen mukaan tätä tuli tukea.

6.3.1918 kaksi brittiläistä merijalkaväen osastoa, yhteisvahvuudeltaan 150 sotilasta, nousivat maihin Murmanskissa. Tällä välin Neuvosto-Venäjä oli solminut 3. maaliskuuta 1918 Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhan, jolloin Neuvosto-Venäjästä tuli vastentahtoinen Saksan liittolainen, joka joutui luovuttamaan keisarilliselle Venäjälle kuuluneita alueita Saksan sotilaalliseen suojelukseen.

Brittien tueksi Pohjois-Venäjän interventioon osallistuivat myös yhdysvaltalaiset joukot ja suomalaisista koottu Muurmannin legioona.

Kesään 1918 mennessä Entente cordialen ja Neuvosto-Venäjän suhteet kiristyivät ja katkesivat, koska Venäjään nähden sotilaallisesti vahva Saksa edellytti Brest-Litovskin rauhassa, että entente lähtee Venäjältä. Saksalaiset olivat nousseet maihin Suomeen huhtikuussa 1918 ja nopeuttivat Suomen sisällissodan loppua jääden maahan useiksi kuukausiksi aina Saksan suursodan häviöön asti. Näin ollen muodostui kesään 1918 mennessä tilanne, missä entente oli valmis ensimmäisen maailmansodan voittamisen tarkoituksessa vastustamaan saksalaisten vaikutusta Venäjällä Neuvosto-Venäjän hallituksen mielipiteestä riippumatta. Tämä johti sotatilaan loppukesästä 1918 brittien, ranskalaisten sekä yhdysvaltalaisten ja Neuvosto-Venäjän kesken.

Entente cordiale korvaa Saksan

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918 vapautui Neuvosto-Venäjä Saksan sotilaallisesta paineesta, jolloin Saksan paikan Itä-Euroopassa pyrkivät ottamaan haltuunsa Puolan, Viron, Liettuan, Latvian ja Ukrainan itsenäisyystaistelijat. Entente tavoite vaihtui Saksan vastustamisesta bolševismin vastustamiseen, mitä se kuitenkaan ollut valmis tukemaan voimakkaasti tai pitkäaikaisesti, vaan lähinnä tukemalla Venäjän reuna-alueilla olevia niin kansallismielisiä, niin kuin myös keisarillisen Venäjän alueen jakamattomuudesta kiinni pitäviä venäläisiä joukkoja, jotka käytännössä vuoteen 1919 mennessä ajautuivat yhteistyöhön Baltiassa myös kansallismielisten kanssa. Ukrainassa sen sijaan Etelä-Venäjän armeija ja itsenäisyydestään taistelevat puolalaiset sotivat myös ukrainalaisia itsenäisyysmielisiä vastaan.

Puolan ja Ukrainan interventio

Ranska tuki Puolan taistelua Länsi-Ukrainan kansantasavaltaa ja bolševikkeja vastaan tukien myös Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa Mustallamerellä.

Venäjän Kaukoidän interventio

Pääartikkeli: Siperian interventio

Toisessa vaiheessa Japani ja Yhdysvallat tekivät intervention Venäjän Kaukoitään Habarovskin ja Vladivostokin seuduille.

Lähteet

• E. M. Halliday: Where ignorant armies clashed by night. American Heritage Magazine.
• John Cudahy: Archangel: The American War with Russia, 1924

Aiheesta muualla

• The US army in Russia 1918-1920 1(2)
• The US army in Russia 1918-1920 2(2)
• 27th US Infantry regiment