Etelä-Venäjän armeija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäläiset valkoiset armeijat, kansalliset armeijat ja interventiojoukot

Etelä-Venäjän armeija oli yksi Venäjän valkoisista armeijoista, jotka edustivat Venäjän väliaikaista hallitusta ja taistelivat bolševikkeja, Ukrainan itsenäisyysliikettä ja saksalaisia vastaan.

Etelä-Venäjän armeija epäonnistui hyökkäyksessään Moskovaan vuonna 1919, minkä jälkeen sen vaikutus Venäjän sisällissotaan jäi marginaaliseksi. Sillä oli kuitenkin merkitystä Ukrainan tilanteeseen lähinnä Harkovan bolševikkihallinnon vastustajana, mikä toisaalta helpotti Ukrainan kansantasavallan asemaa bolševikkeja vastaan, mutta toisaalta esti sitä laajentamasta valtaansa Itä-Ukrainaan.

Etelä-Venäjän armeijaa komensivat Anton Denikin ja hänen seuraajansa Pjotr Wrangel ja sen rippeet jouduttiin lopulta evakuoimaan Krimiltä Konstantinopoliin marraskuussa 1920.

Muita vastaavanlaisia armeijoita olivat Neuvosto-Venäjän interventioon liittyen amiraali Aleksandr Koltšakin johtama Siperian armeija, jonka tarkoituksena oli kukistaa neuvostovalta hyökkäämällä Kaukoidästä Siperian kautta Moskovaan. Kenraali Nikolai Judenitšin komentama luoteisarmeija puolestaan pyrki Pietarin neuvostovallan kukistamiseen. Luoteisarmeija toimi lähinnä Suomenlahden eteläpuolelta Baltiasta.

Nikolai Judenitšin tuttu Venäjän armeijasta, C. G. E. Mannerheim, pyrki vuonna 1919 saamaan presidentti Ståhlbergin liittymään Judenitšin Pietarin vastaiseen operaatioon, jotta Venäjän valkoinen hallinto tunnustaisi Suomen itsenäisyyden ja jotta Suomen Entente-mielinen suuntaus vahvistuisi Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Lenin kirjoitti tuolloin päiväkirjoihinsa arvelevansa Pietarin kaatuvan, mikäli kenraali Mannerheim hyökkää Kannaksen suunnasta. Ståhlberg ei kuitenkaan suostunut ehdotukseen ja Pietari piti puolustuksensa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kenraali Wrangelin muistelmat on ranskankielisestä alkuperäisteoksesta Mémoires du général Wrangel (Pariisi, 1930) Simo Hämeen-Anttilan kääntämä ja Kariston ensin 1930 kustantama ja toisen kerran 1989 painama muistelmakirja Etelä-Venäjän armeijan toiminnasta Denikinin komentajakauden jälkeen sen viimeisen komentajan Pjotr Wrangelin aikana. Kirjasta ilmenee Wrangelin näkemys siitä, että asevelvollisuuden käyttöönotto Neuvosto-Venäjällä ja ulkomaisten joukkojen osallistuminen taisteluihin aiheutti sen, että vallankumouksellisen puna-armeijan taistelu sai vähitellen yleisessä mielipiteessä kansallisen sodan piirteitä, mitkä vaikuttivat interventiojoukkojen tappioon. Kirja on käännetty 1999 venäjäksikin nimellä "Valkoinen asia" Белое Дело, переиздание: П.Н. Врангель. Москва, 1999. часть I
WSOY; 1956 (1. painos), 1958 (2. painos), 1964 (3. painos), 1965 (4. ja 5. painos)
1967 (6. painos), 1976
Smia, Lokakuu-sarja II; 1944 (samasta kirjasta kuin edellä suomennettu)
WSOY; 1972


Venäjän asevoimat
Venäjän keisarillinen armeija (1721–1917)
Työläisten ja talonpoikien punainen armeija (1918–1946) • Neuvostoliiton asevoimat (1946–1991) • Itsenäisten valtioiden yhteisön asevoimat (1991–1992)
Venäjän federaation asevoimat (1992–)