Lev Trotski
| Lev Trotski | |
|---|---|
 |
|
| Venäjän/Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaari (sotaministeri) | |
| Edeltäjä | Nikolai Podvoiski |
| Seuraaja | Mihail Frunze |
| Venäjän ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri) | |
| Edeltäjä | Mihail Tereštšenko |
| Seuraaja | Georgi Tšitšerin |
| Pietarin neuvoston puheenjohtaja | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. marraskuuta 1879 Janovka, Hersonin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 21. elokuuta 1940 (60 vuotta) Coyoacán, México, Meksiko |
| Ammatti | poliitikko, toimittaja |
| Puoliso |
Aleksandra Sokolovskaja (1899–1902) Natalia Sedova (1902–1940) |
| Tiedot | |
| Puolue | RSDRP, NKP, SDPS, IV Internationaali |
 Nimikirjoitus |
|
Lev Davidovitš Trotski (ven. Лев Дави́дович Тро́цкий; alkuaan ven. Лев Дави́дович Бронште́йн, Lev Davidovitš Bronštein, 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta) 1879 Janovka, Hersonin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 21. elokuuta 1940 Coyoacán, México, Meksiko) oli merkittävä bolševikkivallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Trotski kuului Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin, ja häntä pidetään puna-armeijan luojana. Trotski oli jatkuvan vallankumouksen kannattaja, ja hänen marxilaista teoriaansa kutsutaan trotskilaisuudeksi. Trotski joutui vuonna 1929 maanpakoon hävittyään valtataistelun Josif Stalinin kanssa. NKVD:n agentti Ramón Mercader murhasi Trotskin Meksikossa 1940.
Ura ennen lokakuun vallankumousta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lev Bronštein syntyi juutalaiseen perheeseen Etelä-Venäjällä, nykyisessä Ukrainassa 26. lokakuuta (7. marraskuuta uuden luvun mukaan) 1879. Hänen isänsä David Bronštein oli varakas venäjänjuutalainen maanviljelijä. Levin sisko Olga tuli myöhemmin tunnetuksi bolševikkipoliitikkona ja Trotskin kilpailijan Lev Kamenevin vaimona. Perhe ei ollut uskonnollinen. Bronšteinit puhuivat kotonaan venäjää ja ukrainaa, ja Lev itse lisäksi saksaa, englantia ja ranskaa.
Mentyään setänsä luo Odessaan opiskelemaan hän tutustui vallankumouksellisiin piireihin ja oli mukana perustamassa Etelä-Venäjän työläisliittoa 1897 sekä marxilaista Venäjän sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta 1898. Trotski pidätettiin poliittisen toimintansa vuoksi 1898 ja karkotettiin Siperiaan. Vuonna 1902 hän pakeni karkotuspaikastaan ulkomaille jättäen jälkeensä vaimonsa Aleksandra Sokolovskajan ja kaksi lastaan. Hän otti käyttöön pseudonyymin Trotski, jolla hänet sittemmin opittiin tuntemaan. Nimen hän lainasi Odessan vankilan päävanginvartijalta.[1]
Pariisissa ollessaan Trotski toimitti Iskra-sanomalehteä yhdessä Vladimir Leninin kanssa, mutta asettui toisessa edustajakokouksessa 1903 menševikkien puolelle. On esitetty, että Trotski päätyi menševikkien puolelle, koska hän ei halunnut toimia Leninin varjossa. Trotski päätyi seilaamaan omalaatuiseen välitilaan bolševikkien ja menševikkien väliin, molempien ryhmittymien suhtautuessa häneen varautuneesti.[2] Samoihin aikoihin hän meni naimisiin Natalia Sedovan kanssa. Pari sai myöhemmin kaksi poikaa, Levin ja Sergein.
Vuonna 1905 Trotski palasi Venäjälle ja osallistui vuoden 1905 vallankumoukseen. Hänet valittiin joulukuussa Pietarin työläisten neuvoston johtoon, mutta pidätettiin pian ja karkotettiin Siperiaan uudelleen tammikuussa 1907. Trotski pakeni toistamiseen ulkomaille vielä samana vuonna ja toimi maanpaossa Wienissä vallankumouksellisten lehtien toimituksissa, joissa hänet huomattiin etenkin Balkanin sotia koskevan raportointinsa ansiosta. Tänä aikana hän kehitteli jatkuvan vallankumouksen teoriansa, jonka keskeisenä ajatuksena oli, että tsaarinvastainen demokraattinen vallankumous voisi työväenluokan johtamana jatkua luonteeltaan sosialistisena. Hän vastusti ensimmäistä maailmansotaa, mistä syystä hänet karkotettiin maasta toiseen. Helmikuun vallankumouksen puhjetessa Venäjällä hän oli New Yorkissa Yhdysvalloissa.
Toiminta Neuvostoliitossa ja valtataistelu Stalinin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Trotski palasi Venäjälle. Hän ei kuulunut enää menševikkeihin, vaan liittyi aluksi sosiaalidemokraattien mežraiontsy-ryhmään ja hieman myöhemmin bolševikkeihin. Trotski nousi nopeasti bolševikkipuolueen johtoon, ja lokakuun vallankumouksen jälkeen hänestä tuli uuden hallituksen ulkoasiain kansankomissaari. Maaliskuussa 1918 hän siirtyi sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaariksi. Tässä tehtävässä hän oli keskeisesti luomassa puna-armeijaa ja vaikuttamassa bolševikkien voittoon Venäjän sisällissodassa. Hän oli osaltaan vastuussa teloituksista, Kronstadtin kapinan kukistamisesta ja bolševikkivastaisen toiminnan väkivaltaisesta tukahduttamisesta.
Leninin kuoltua 1924 Trotskia pidettiin aluksi hänen vahvimpana seuraajaehdokkaanaan Neuvostoliiton johtoon. Stalinin ja keskuskomitean enemmistön onnistui kuitenkin vaivihkaa syrjäyttää Trotski puoluejohdosta, ja ennen pitkää hän menetti puoluekoneistossa viran toisensa jälkeen. Trotskin ja Stalinin välillä oli merkittäviä ideologisia erimielisyyksiä. Trotski kannatti Leninin jatkuvan maailmanvallankumouksen teoriaa, jonka mukaan kommunistista vallankumousta oli pyrittävä levittämään Venäjän rajojen ulkopuolelle, erityisesti Eurooppaan, mutta Stalin ja hänen kannattajansa ajoivat ”sosialismi yhdessä maassa” -periaatetta, jonka mukaan oli keskityttävä kommunismin rakentamiseen Neuvostoliitossa. Trotski erotettiin lopuistakin tehtävistään NKP:ssä ja Kominternissa 1927 ja määrättiin ensin sisäiseen karkotukseen Alma-Ataan Kazakstaniin 11. tammikuuta 1928.[3] Helmikuussa 1929 hänet karkotettiin lopullisesti neuvostovaltiosta. Trotski kannattajineen toimi Stalinin vastaisena ryhmänä Kominternissa ja siihen kuuluvien puolueiden sisällä, mutta Kominternin erotettua trotskilaiset nämä perustivat lopulta oman Neljännen internationaalinsa 1938.
Maanpako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maastakarkotuksen jälkeen Trotski eli maanpaossa aluksi turkkilaisella Prinkipon saarella lähellä Istanbulia, sillä kaupungissa asui paljon valkoisia venäläisiä, jotka eivät suhtautuneet vallankumouksen syrjäytettyyn johtohahmoon suopeasti. 18. helmikuuta 1929 Trotski anoi poliittista turvapaikkaa Ranskasta ja Saksasta. Hänen Turkista saamansa oleskelulupa umpeutui 1. toukokuuta 1929.
Ranskan hallitus epäsi Trotskilta maahantulon 21. helmikuuta, ja 11. huhtikuuta 1929 Saksakin hylkäsi Trotskin turvapaikka-anomuksen. Vasta 25. heinäkuuta 1933 Ranskan pääministeri Édouard Daladier myönsi hänelle turvapaikan, ja Trotski saapui Marseilleen. Hän asui aluksi Royanissa ja Barbizonissa, eikä hänellä ollut lupaa matkustaa Pariisiin.
Vuonna 1935 Trotskin oleskelulupa umpeutui jälleen. Norjan oikeusministeri Trygve Lie kutsui Trotskin Norjaan, jossa tämä asui taidemaalari Konrad Knudsenin luona Oslon lähettyvillä, mutta 1937 Norja sulki Neuvostoliiton painostuksesta kovaäänisen kriitikon kotiarestiin.
Neuvostoliittolaisten virkamiesten kanssa käytyjen pitkien neuvotteluiden jälkeen Trotskin oli lähdettävä Norjasta Meksikoon. Meksikon presidentti Lázaro Cárdenas otti Trotskin vastaan Tampicon satamakaupungissa, jossa hänelle oli järjestetty erikoisjuna Méxicoon. Meksikossa Trotski asui ensin taidemaalari Diego Riveran luona ja koki lyhyen romanssin Frida Kahlon kanssa. Maanpakoaikanaan hän jatkoi ahkeraa kirjoittamistyötään suomien Neuvostoliiton tilaa ja Stalinin toimia ja nimitti Neuvostoliittoa ”byrokraattisesti vääristyneeksi työläisvaltioksi”.
Murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Trotskin ollessa Meksikossa häntä vastaan tehtiin useita murhayrityksiä. 20. elokuuta 1940 espanjalaissyntyinen Neuvostoliiton tiedustelupalvelun lähettämä agentti Ramón Mercader oli Trotskin toimistossa Coyoacánissa. Hän oli esittäytynyt Trotskille kanadalaiseksi ihailijaksi Frank Jacsoniksi. Mercader oli pyrkinyt Trotskin sihteerin avustuksella tämän puheille monta kertaa. Hän oli onnistunut salakuljettamaan murha-aseen, jäähakun, Trotskin tarkoin vartioituun toimistoon. Kun Trotski oli syventyneenä asiapapereihin kirjoituspöytänsä ääressä, Mercader löi Trotskia jäähakulla kuolettavasti päähän. Trotski ei kuitenkaan kuollut heti, vaan alkoi kamppailla voimakkaasti salamurhaajaansa vastaan. Trotskin henkivartijat saapuivat paikalle, mutta Trotski käski heitä jättämään Mercaderin henkiin, koska ”hänellä olisi tarina kerrottavanaan”.
Trotski kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä, ja hänet haudattiin kotipuutarhaansa.
Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Zinaida Volkova (1901–1933), teki itsemurhan maanpaossa Saksassa
- Nina Nevelson (1902–1928), kuoli tuberkuloosiin
- Lev Sedov (1906–1938), kuoli epäilyttävissä oloissa maanpaossa Ranskassa
- Sergei Sedov (1908–1937), teloitettiin Stalinin vainoissa
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Trotskin linnoitusmainen asunto Méxicossa on nykyään hänen nimeään kantava kotimuseo. Neuvostoliitossa hänen mainettaan ei palautettu, vaikka glasnostin aikana suurin osa vainojen aikana surmatuista vanhoista bolševikkijohtajista rehabilitoitiin. Trotskin ajatukset ja kirjoitukset ovat innoittaneet poliittisia liikkeitä, jotka ovat nykyäänkin aktiivisia, mistä esimerkkinä trotskilaisuus.
Trotski populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkokankaalla Trotskista nähtiin ensimmäinen fiktiivinen versio jo hänen elinaikanaan Sergei Eisensteinin elokuvassa Lokakuu (1927), mutta tämän jälkeen häntä ei nähty ainoassakaan lokakuun vallankumousta käsittelevässä neuvostoelokuvassa ennen destalinisaatiota ja Sergei Vasiljev elokuvaa Lokakuun päivinä (1957). Päähenkilönä hänet on nähty Joseph Loseyn ohjaamassa, brittiläis-ranskalais-italialaisessa yhteistuotantoelokuvassa Trotskin salamurha (1972), jossa Trotskia näytteli Richard Burton. Useiden lähteiden mukaan Trotski olisi itse nähty näyttelijänä vuoden 1914 Vitagraph-elokuvassa My Official Wife, mutta väite ei voi pitää paikkaansa, koska Trotski ei tuolloin vielä ollut Yhdysvalloissa.[4]
George Orwellin toisen maailmansodan aikana kirjoittamassa, Venäjän vallankumousta satirisoivassa romaanissa Eläinten vallankumous (1945) esiintyvät siat Napoleon ja Lumipallo (Snowball), jotka taistelevat vallasta. Napoleonin esikuva on Stalin ja Lumipallon Trotski. Myös Orwellin romaanissa Vuonna 1984 (1949) molemmat ovat esillä: romaanin Isoveljellä on Stalinin tunnuspiirteet ja Puolueen pettäneellä harhaoppisella Emmanuel Goldsteinilla Trotskin.lähde? Nimi Goldstein myös muistuttaa Trotskin alkuperäistä sukunimeä Bronštein.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pursiainen, Christer: Trotski. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8504-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pursiainen 2011, s. 36.
- ↑ Pursiainen 2011, s. 67–70.
- ↑ Tieteen kuvalehti Historia 2/2014, s. 74.
- ↑ Cunningham, Matthew: Creme cameos the Guardian. 3.6.2004. Viitattu 11.7.2015. (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rubenstein, Joshua: Leon Trotsky. A Revolutionary’s Life. Jewish Lives. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-13724-8. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lev Trotski Wikimedia Commonsissa
- The Lubitz TrotskyanaNet, dealing with Leon Trotsky, Trotskyism and Trotskyists. (englanniksi)
- Lev Trotskin suomennettua kirjallista tuotantoa, Marxist.org.
.svg)
Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991
| ||||||||||||||||||||||||||
