Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. heinäkuuta 2010 kello 21.20 käyttäjän Henswick (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Yhdysvaltain presidenteistä. Luetteloon on otettu ne henkilöt, jotka vannoivat Yhdysvaltain presidentin virkavalan sen jälkeen kun Yhdysvaltain perustuslaki ratifioitiin vuonna 1789. Yhdysvaltain johtajista ennen ratifiointia katso Siirtokuntien kongressin presidentti. Tähän luetteloon ei ole otettu perustuslain 25. lisäyksen mukaan virkaatekeviä väliaikaisia presidenttejä.

Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtionpäämies ja hallituksen johtaja (vrt. pääministeri), korkein liittovaltion toimeenpaneva viranomainen sekä asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan neljän vuoden välein kansanäänestyksellä. Vuodesta 1951 alkaen presidentin virkakausien maksimimäärä rajoitettiin kahteen kauteen.[1]

Viimeiset numerot osoittavat kausia, joiden ajan presidentti oli vallassa. Esimerkiksi George Washington oli virassaan kaksi perättäistä kautta ja hänet lasketaan ensimmäiseksi presidentiksi (ei ensimmäiseksi ja toiseksi). Gerald Ford nousi presidentiksi sen jälkeen, kun Richard Nixon oli eronnut, ja toimi presidenttinä loput Nixonin toisesta kaudesta. Vaikka Fordia ei äänestetty virkaansa, luettelon numerointi ei muutu, vaan hän on 38. presidentti. Grover Cleveland taas oli virassa kaksi kautta, jotka eivät olleet peräkkäisiä, joten hänet lasketaan sekä 22. että 24. presidentiksi. Se vuoksi luettelossa on 44 "presidenttiyttä" mutta vain 43 henkilöä.

Presidentit

  Federalisti (1)
  Demokraatti (16)
  Whig (4)
  Republikaani (18)
Järjestys Presidentti Astui virkaan Lähti virasta Puolue Varapresidentti Kausi
1 George Washington
[2][3][4][5]
30. huhtikuuta 1789 4. maaliskuuta 1797 Ei puoluetta John Adams 1
2
2 John Adams
[6][7][8][9]
4. maaliskuuta 1797 4. maaliskuuta 1801 Federalisti Thomas Jefferson 3
3 Thomas Jefferson
[10][11][12][13]
Tiedosto:Tj3.gif 4. maaliskuuta 1801 4. maaliskuuta 1809 Demokraatti-republikaani Aaron Burr 4
George Clinton1 5
4 James Madison
[14][15][16][17]
4. maaliskuuta 1809 4. maaliskuuta 1817 Demokraatti-republikaani 6
ei varapresidenttiä
Elbridge Gerry1
ei varapresidenttiä
7
5 James Monroe
[18][19][20][21]
4. maaliskuuta 1817 4. maaliskuuta 1825 Demokraatti-republikaani Daniel D. Tompkins 8
9
6 John Quincy Adams
[22][23][24][25]
4. maaliskuuta 1825 4. maaliskuuta 1829 Demokraatti-republikaani John Calhoun 10
7 Andrew Jackson
[26][27][28][29]
Tiedosto:Andrew jackson head.gif 4. maaliskuuta 1829 4. maaliskuuta 1837 Demokraatti John Calhoun2
ei varapresidenttiä
11
Martin Van Buren 12
8 Martin Van Buren
[30][31][32][33]
4. maaliskuuta 1837 4. maaliskuuta 1841 Demokraatti Richard Johnson 13
9 William Henry Harrison
[34][35][36][37]
4. maaliskuuta 1841 4. huhtikuuta 18411 Whig John Tyler 14
10 John Tyler
[38][39][40][41]
4. huhtikuuta 1841 4. maaliskuuta 1845 Whig
Ei puoluetta3
ei varapresidenttiä
11 James K. Polk
[42][43][44][45]
4. maaliskuuta 1845 4. maaliskuuta 1849 Demokraatti George Dallas 15
12 Zachary Taylor
[46][47][48][49]
4. maaliskuuta 1849 9. heinäkuuta 18501 Whig Millard Fillmore 16
13 Millard Fillmore
[50][51][52][53]
9. heinäkuuta 1850 4. maaliskuuta 1853 Whig ei varapresidenttiä
14 Franklin Pierce
[54][55][56][57]
4. maaliskuuta 1853 4. maaliskuuta 1857 Demokraatti William King1
ei varapresidenttiä
17
15 James Buchanan
[58][59][60][61]
4. maaliskuuta 1857 4. maaliskuuta 1861 Demokraatti John Breckinridge 18
16 Abraham Lincoln
[62][63][64][65]
4. maaliskuuta 1861 15. huhtikuuta 18654 Republikaani
Kansallinen unioni5
Hannibal Hamlin 19
Andrew Johnson 20
17 Andrew Johnson
[66][67][68][69]
15. huhtikuuta 1865 4. maaliskuuta 1869 Demokraatti
Kansallinen unioni5
ei varapresidenttiä
18 Ulysses S. Grant
[70][71][72][73]
4. maaliskuuta 1869 4. maaliskuuta 1877 Republikaani Schuyler Colfax 21
Henry Wilson1
ei varapresidenttiä
22
19 Rutherford B. Hayes
[74][75][76][77]
4. maaliskuuta 1877 4. maaliskuuta 1881 Republikaani William Wheeler 23
20 James A. Garfield
[78][79][80][81]
4. maaliskuuta 1881 19. syyskuuta 18814 Republikaani Chester A. Arthur 24
21 Chester A. Arthur
[82][83][84][85]
19. syyskuuta 1881 4. maaliskuuta 1885 Republikaani ei varapresidenttiä
22 Grover Cleveland
[86][87][88][89]
4. maaliskuuta 1885 4. maaliskuuta 1889 Demokraatti Thomas Hendricks1
ei varapresidenttiä
25
23 Benjamin Harrison
[90][91][92][93]
4. maaliskuuta 1889 4. maaliskuuta 1893 Republikaani Levi Morton 26
24 Grover Cleveland
[86][87][88][89]
(2. kausi)
4. maaliskuuta 1893 4. maaliskuuta 1897 Demokraatti Adlai E. Stevenson 27
25 William McKinley[94][95][96][97] 4. maaliskuuta 1897 14. syyskuuta 19014 Republikaani Garret Hobart1
ei varapresidenttiä
28
Theodore Roosevelt 29
26 Theodore Roosevelt
[98][99][100][101]
14. syyskuuta 1901 4. maaliskuuta 1909 Republikaani ei varapresidenttiä
Charles Fairbanks 30
27 William Howard Taft
[102][103][104][105]
4. maaliskuuta 1909 4. maaliskuuta 1913 Republikaani James Sherman1
ei varapresidenttiä
31
28 Woodrow Wilson
[106][107][108][109]
4. maaliskuuta 1913 4. maaliskuuta 1921 Demokraatti Thomas Marshall 32
33
29 Warren G. Harding
[110][111][112][113]
4. maaliskuuta 1921 2. elokuuta 19231 Republikaani Calvin Coolidge 34
30 Calvin Coolidge
[114][115][116][117]
2. elokuuta 1923 4. maaliskuuta 1929 Republikaani ei varapresidenttiä
Charles Dawes 35
31 Herbert Hoover
[118][119][120][121]
4. maaliskuuta 1929 4. maaliskuuta 1933 Republikaani Charles Curtis 36
32 Franklin D. Roosevelt
[122][123][124][125]
Tiedosto:Fdrpics.gif 4. maaliskuuta 1933 12. huhtikuuta 19451 Demokraatti John Garner 37
38
Henry Wallace 39
Harry S. Truman 40
33 Harry S. Truman
[126][127][128][129]
12. huhtikuuta 1945 20. tammikuuta 1953 Demokraatti ei varapresidenttiä
Alben Barkley 41
34 Dwight D. Eisenhower
[130][131][132][133]
20. tammikuuta 1953 20. tammikuuta 1961 Republikaani Richard Nixon 42
43
35 John F. Kennedy
[134][135][136][137]
Tiedosto:Jk35 1.gif 20. tammikuuta 1961 22. marraskuuta 19634 Demokraatti Lyndon B. Johnson 44
36 Lyndon B. Johnson
[138][139][140][141]
Tiedosto:Lyndon B. Johnson - portrait.png 22. marraskuuta 1963 20. tammikuuta 1969 Demokraatti ei varapresidenttiä
Hubert Humphrey 45
37 Richard M. Nixon
[142][143][144][145]
20. tammikuuta 1969 9. elokuuta 19742 Republikaani Spiro Agnew 46
Spiro Agnew2
ei varapresidenttiä
Gerald Ford
47
38 Gerald R. Ford
[146][147][148][149]
Tiedosto:Gerald R. Ford - portrait.jpg 9. elokuuta 1974 20. tammikuuta 1977 Republikaani ei varapresidenttiä
Nelson Rockefeller
39 James "Jimmy" Carter
[150][151][152][153]
Tiedosto:James E. Carter - portrait.gif 20. tammikuuta 1977 20. tammikuuta 1981 Demokraatti Walter Mondale 48
40 Ronald Reagan
[154][155][156][157]
Tiedosto:REAGANWH.jpg 20. tammikuuta 1981 20. tammikuuta 1989 Republikaani George H. W. Bush 49
50
41 George H. W. Bush
[158][159][160][161]
Tiedosto:George H. W. Bush - portrait by Herbert Abrams (1994).jpg 20. tammikuuta 1989 20. tammikuuta 1993 Republikaani Dan Quayle 51
42 Bill Clinton
[162][163][164][165]
Tiedosto:Clinton.jpg 20. tammikuuta 1993 20. tammikuuta 2001 Demokraatti Al Gore 52
53
43 George W. Bush
[166][167][168][169]
20. tammikuuta 2001 20. tammikuuta 2009 Republikaani Dick Cheney 54
55
44 Barack Obama
[170][171][172][173]
20. tammikuuta 2009 Virassa Demokraatti Joe Biden 56

1 = Kuoli virassaan luonnollisista syistä
2 = Erosi
3 = Entinen demokraatti, joka pyrki varapresidentiksi Whig-puolueen ehdokkaana.
Riiteli puolueen johtajien kanssa ja erotettiin vuonna 1841.
4 = Murhattiin
5 = Abraham Lincoln ja Andrew Johnson olivat republikaani ja demokraatti, jotka pyrkivät virkoihinsa kansallisen unionipuolueen ehdokkaina vuonna 1864.

Lähteet

Viitteet

  1. The Executive Branch White House. Viitattu 17.7.2010. (englanniksi)
  2. Biography of George Washington The White House. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  3. The First President: 1789–1797 George Washington "Father of his Country American Heritage. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  4. George Washington – no Political Party – 1st President – American Presidents History. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  5. George Washington (February 22, 1732 – December 14, 1799) American Presidents. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  6. Biography of John Adams The White House. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  7. The Second President: 1797–1801 John Adams "Following in the Footsteps American Heritage. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  8. John Adams – Federalist Party – 2nd President – American Presidents History. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  9. "John Adams (October 30, 1735 – July 4, 1826)" American Presidents. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  10. Biography of Thomas Jefferson The White House. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  11. The Third President: 1801–1809 Thomas Jefferson "The Renaissance Leader American Heritage. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  12. Thomas Jefferson – Democratic-Republican Party – 3rd President – American Presidents History. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  13. Thomas Jefferson (April 13, 1743 – July 4, 1826) American Presidents. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  14. Biography of James Madison White House. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  15. The Fourth President: 1809–1817 James Madison "The Nation Builder" American Heritage. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  16. James Madison – Democratic-Republican Party – 4th President – American Presidents History. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  17. James Madison (March 16, 1751 – June 28, 1836) American Presidents. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  18. Biography of James Madison White House. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  19. The Fifth President: 1817–1825 James Monroe "The Era of Good Feelings" American heritage. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  20. James Monroe – Democratic-Republican Party – 5th President – American Presidents History. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  21. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä yksi ei löytynyt
  22. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä kaksi ei löytynyt
  23. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä kolme ei löytynyt
  24. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä neljä ei löytynyt
  25. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä viisi ei löytynyt
  26. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä kuusi ei löytynyt
  27. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä seitsemän ei löytynyt
  28. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  29. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kaksikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  30. Biography of Martin Van Buren White House. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  31. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä yksi ei löytynyt
  32. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä kaksi ei löytynyt
  33. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä kolme ei löytynyt
  34. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä neljä ei löytynyt
  35. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä viisi ei löytynyt
  36. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä kuusi ei löytynyt
  37. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä seitmän ei löytynyt
  38. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä kahdeksan ei löytynyt
  39. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kolmekymmentä yhdeksän ei löytynyt
  40. John Tyler – No Party – 10th President – American Presidents History. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  41. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä yksi ei löytynyt
  42. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä kaksi ei löytynyt
  43. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä kolme ei löytynyt
  44. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä neljä ei löytynyt
  45. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä viisi ei löytynyt
  46. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä kuusi ei löytynyt
  47. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä seitsemän ei löytynyt
  48. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä kahdeksan ei löytynyt
  49. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä neljäkymmentä yhdeksän ei löytynyt
  50. Biography of Millard Fillmore White House. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  51. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä yksi ei löytynyt
  52. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä kaksi ei löytynyt
  53. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä kolme ei löytynyt
  54. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä neljä ei löytynyt
  55. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä viisi ei löytynyt
  56. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä kuusi ei löytynyt
  57. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä seitsemän ei löytynyt
  58. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  59. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä viisikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  60. James Buchanan – Democratic Party – 15th President – American Presidents History. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  61. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä yksi ei löytynyt
  62. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä kaksi ei löytynyt
  63. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä kolme ei löytynyt
  64. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä neljä ei löytynyt
  65. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä viisi ei löytynyt
  66. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä kuusi ei löytynyt
  67. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä seitsemän ei löytynyt
  68. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  69. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kuusikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  70. Biography of Ulysses S. Grant White House. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  71. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä yksi ei löytynyt
  72. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä kaksi ei löytynyt
  73. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä kolme ei löytynyt
  74. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä neljä ei löytynyt
  75. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä viisi ei löytynyt
  76. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä kuusi ei löytynyt
  77. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä seitsemän ei löytynyt
  78. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä kahdeksan ei löytynyt
  79. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä seitsemänkymmentä yhdeksän ei löytynyt
  80. James Garfield – Republican Party – 20th President – American Presidents History. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  81. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä yksi ei löytynyt
  82. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä kaksi ei löytynyt
  83. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä kolme ei löytynyt
  84. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä neljä ei löytynyt
  85. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä viisi ei löytynyt
  86. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä kuusi ei löytynyt
  87. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä seitsemän ei löytynyt
  88. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä kahdeksan ei löytynyt
  89. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kahdeksankymmentä yhdeksän ei löytynyt
  90. Biography of Benjamin Harrison White House. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  91. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä yksi ei löytynyt
  92. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä kaksi ei löytynyt
  93. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä kolme ei löytynyt
  94. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä neljä ei löytynyt
  95. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä viisi ei löytynyt
  96. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä kuusi ei löytynyt
  97. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä seitsemän ei löytynyt
  98. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä kahdeksan ei löytynyt
  99. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yhdeksänkymmentä yhdeksän ei löytynyt
  100. Theodore Roosevelt – Republican, Bull Moose Party – 26th President – American Presidents History. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  101. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata yksi ei löytynyt
  102. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksi ei löytynyt
  103. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolme ei löytynyt
  104. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljä ei löytynyt
  105. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisi ei löytynyt
  106. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusi ei löytynyt
  107. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemän ei löytynyt
  108. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kahdeksan ei löytynyt
  109. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata yhdeksän ei löytynyt
  110. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kymmenen ei löytynyt
  111. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata yksitoista ei löytynyt
  112. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksitoista ei löytynyt
  113. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmetoista ei löytynyt
  114. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljätoista ei löytynyt
  115. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisitoista ei löytynyt
  116. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusitoista ei löytynyt
  117. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemäntoista ei löytynyt
  118. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kahdeksantoista ei löytynyt
  119. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata yhdeksäntoista ei löytynyt
  120. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä ei löytynyt
  121. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä yksi ei löytynyt
  122. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä kaksi ei löytynyt
  123. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä kolme ei löytynyt
  124. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä neljä ei löytynyt
  125. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä viisi ei löytynyt
  126. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä kuusi ei löytynyt
  127. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä seitsemän ei löytynyt
  128. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  129. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kaksikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  130. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä ei löytynyt
  131. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä yksi ei löytynyt
  132. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä kaksi ei löytynyt
  133. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä kolme ei löytynyt
  134. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä neljä ei löytynyt
  135. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä viisi ei löytynyt
  136. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä kuusi ei löytynyt
  137. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä seitsemän ei löytynyt
  138. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä kahdeksan ei löytynyt
  139. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kolmekymmentä yhdeksän ei löytynyt
  140. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä ei löytynyt
  141. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä yksi ei löytynyt
  142. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä kaksi ei löytynyt
  143. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä kolme ei löytynyt
  144. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä neljä ei löytynyt
  145. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä viisi ei löytynyt
  146. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä kuusi ei löytynyt
  147. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä seitsemän ei löytynyt
  148. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä kahdeksan ei löytynyt
  149. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata neljäkymmentä yhdeksän ei löytynyt
  150. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä ei löytynyt
  151. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä yksi ei löytynyt
  152. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä kaksi ei löytynyt
  153. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä kolme ei löytynyt
  154. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä neljä ei löytynyt
  155. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä viisi ei löytynyt
  156. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä kuusi ei löytynyt
  157. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä seitsemän ei löytynyt
  158. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  159. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata viisikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  160. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä ei löytynyt
  161. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä yksi ei löytynyt
  162. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä kaksi ei löytynyt
  163. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä kolme ei löytynyt
  164. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä neljä ei löytynyt
  165. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä viisi ei löytynyt
  166. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä kuusi ei löytynyt
  167. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä seitsemän ei löytynyt
  168. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä kahdeksan ei löytynyt
  169. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata kuusikymmentä yhdeksän ei löytynyt
  170. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemänkymmentä ei löytynyt
  171. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemänkymmentä yksi ei löytynyt
  172. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemänkymmentä kaksi ei löytynyt
  173. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä sata seitsemänkymmentä kolme ei löytynyt

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemänkymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemänkymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemänkymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemänkymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusikymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisikymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljäkymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmekymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksikymmentä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_yhdeksäntoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kahdeksantoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemäntoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusitoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisitoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljätoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolmetoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksitoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_yksitoista”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kymmenen”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sata_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”yhdeksänkymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kahdeksankymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”seitsemänkymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kuusikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”viisikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”neljäkymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_seitmän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kolmekymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_yhdeksän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_kahdeksan”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_seitsemän”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_kuusi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_viisi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_neljä”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_kolme”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_kaksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”kaksikymmentä_yksi”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Aiheesta muualla

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA

Malline:Link GA