Yhdysvaltain demokraattis-republikaaninen puolue
Sivulta puuttuu
 |
Tämä artikkeli on tuotu vieraskielisestä lähteestä ja käännös on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa tekemällä käännöksen loppuun. Tarkennus: Kääntämättä lähinnä lähdeviitteet mallineineen, taulukkoa täytyisi myös korjailla mallineiden erojen vuoksi. |
Demokraattis-republikaaninen puolue (Democratic-Republican Party) oli klassisten liberaalien Thomas Jefferson ja James Madison vuonna 1792 perustama yhdysvaltalainen puolue, muun muassa nykyisen demokraattipuolueen edeltäjä.
Jefferson perusti puolueen vastustamaan rahaministeri Alexander Hamiltonin vuonna 1791 perustamaa Federalistipuoluetta. Demokraattis-republikaaninen puolue kannatti osavaltioiden oikeuksia, perustuslain tiukkaa tulkintaa ja hyviä suhteita tasavaltalaiseen Ranskaan (vuoteen 1801) ja vastusti federalistien ehdotuksia kuten liittohallinnon keskusvallan lujittaminen ja kansallispankki, jota Jefferson piti perustuslain vastaisena.
Jeffersonin siiven (”vanha tasavaltalaissiipi”, ”Old Republican wing”) johdossa olivat Jefferson, John Randolph of Roanoke, William H. Crawford ja Nathaniel Macon. He kannattivat matalia tulleja, vähäisiä julkisia menoja, osavaltioiden oikeuksia ja tiukkaa perustuslakia, usein vastustivat liittovaltion taloudellisia hankkeita teollisuuden, pankkien tai julkisten töiden hyväksi[1]. He vastustivat vuonna 1815 päätään nostanutta nationalismia ja "ensimmäistä kansallispankkia" sekä puoluejohtonsa 1816 perustamaa ”toista kansallispankkia”.
”National republicans” -siiven (”kansallisrepublikaanit”) johtajia olivat Henry Clay, John Quincy Adams ja John C. Calhoun. He kannattivat korkeampia tulleja, vahvempaa maanpuolustusta ja ”sisäisiä parannuksia” (tienrakennusta ynnä muita julkisia töitä).[1]
Jälkimmäiseen siipeen liittyi paljon Federalistipuolueen jäseniä, kun tämä hajosi 1815.[2] Federalistipuolue kuihtui Hamiltonin kuoltua ja John Adamsin eläköidyttyä, joskin se sai vielä hetkeksi lisäeloa vuoden 1812 sodan vastustajana.
Puolueesta valittiin Yhdysvaltain presidentiksi Thomas Jefferson (valittiin 1800 ja 1804), James Madison (1808 ja 1812) ja James Monroe (1816 ja 1820). Puolue hallitsi kongressia ja useimpien osavaltioiden hallituksia, heikoimmin Uutta Englantia. William H. Crawford oli puolueen viimeinen presidenttiehdokas vuonna 1824.
Vielä 1820-luvulla Jefferson kirjoitti, miten maassa on valtavasti halua monarkiaan, ja sen korvikkeeksi vahvaan keskusvaltaan. Hän kuitenkin uskoi perustuslain torjuvan tuollaiset halut.[3]
Demokraattis-republikaaninen puolue oli Yhdysvaltojen johtava puolue 1800–1824, mutta hajosi sitten kilpaileviin ryhmittymiin. Demokraattinen puolue alkoi tukea presidentin vahvaa keskusvaltaa, kun taas National Republican Party, josta tuli Yhdysvaltain Whig-puolue (1833–1856) vaati kongressille suurempaa valtaa yli presidentin hallinnon. Myöhemmin Whig-puolue kuihtui, kun sen väkeä (muun muassa Abraham Lincoln) siirtyi orjuutta vastustavaan republikaanipuolueeseen (1854–) ja Yhdysvaltojen nykyinen kaksipuoluejärjestelmä (”Third Party System”) syntyi. Vuodet 1792–1824 olivat ensimmäistä kaksipuoluejärjestelmää (”First Party System”) ja useamman valtapuolueen välivuodet tunnettiin nimellä ”Second Party System”.
Sisällysluettelo |
Nimitys [muokkaa]
Kannattajat käyttivät itsestään yleensä nimitystä republikaanit ("tasavaltalaiset")[4] mutta joskus myös demokraateiksi.[5] Termiä "Democratic Republican" käyttivät lähinnä puolueen vastustajat.[6]
Nykyistä Demokraattipuoluetta kutsutaan nimellä "Jeffersonin puolue" ja nykyistä "Republikaanipuoluetta" nimellä "Lincolnin puolue". Jo 1800-luvulla Demokraattipuolue piti itseään Jeffersonin Demokraattis-republikaanisen puolueen seuraajana, vain nimeään vaihtaneena (Martin von Buren, Thomas Jefferson Randolph). Toisaalta myös Republikaanipuolue omaa juuria tähän puolueeseen.
Perustaminen [muokkaa]
Puolue perustettiin 1790-luvun alussa, useimpien mielestä 1792.
Puolueiden paikkamäärät kongressissa [muokkaa]
Monia kongressiedustajia oli aluksi vaikea luokitella, mutta vuodesta 1796 luokitukset ovat kiistattomampia.
- Source: Kenneth C. Martis, The Historical Atlas of Political Parties in the United States Congress, 1789-1989 (1989); luvut ovat historioitsijoiden arvioita.
Cunninghamin mukaan neljännes edustajanhuoneesta äänesti 2/3 kerroista presidentti Madisonin puolesta vuoteen 1794, neljännes 2/3 vastaan ja puolet olivat melko riippumattomia. [7]
Puolueen presidentit [muokkaa]
Seuraavat Yhdysvaltain presidentit valittiin Demokraattis-republikaanisen puolueen ehdokkaina:
- Thomas Jefferson (1801–1809)
- James Madison (1809–1817)
- James Monroe (1817–1825)
Lisäksi John Quincy Adams ja Andrew Jackson pitivät itseään ja hallintojaan Demokraattis-republikaanisina kuten heidän vastaehdokkaansakin.
Presidenttiehdokkaat [muokkaa]
Vuonna 1796 tuolloisen vaalijärjestelmän vuoksi puolueen presidenttiehdokas Jefferson päätyi varapresidentiksi Federalistivalitsijoiden erimielisyyden vuoksi, varapresidenttiehdokas Aaron Burr ei tullut lainkaan valituksi. Vuosina 1800 ja 1804 Jefferson voitti, varapresidenttiehdokkainaan 1800 Burr ja 1804 George Clinton (vuoden 1792 varapresidenttiehdokas). Vuonna 1800 Jefferson ja Burr saivat samat äänimäärät. Koska valitsijoilla oli kaksi samanarvoista ääntä, joilla presidentit ja varapresidentit valittiin, tämä antoi Burrille saman oikeuden presidenttiyteen kuin Jeffersonille, ja vasta edustajainhuoneessa Jefferson voitti presidenttiyden.
Vuosina 1808 ja 1812 James Madison voitti vaalit, varapresidentteinään 1808 Clinton ja 1812 Elbridge Gerry. Vuonna 1816 ja 1820 vaalit voitti James Monroe varapresidenttinään Daniel Tompkins.
Vuonna 1824 vaalit hävisi William H. Crawford varapresidenttiehdokkaanaan Albert Gallatin. Crawford ja Gallatin olivat pienen kannattajaryhmänsä, "demokraattien" nimeämiä[8]. Gallatin vetäytyi myöhemmin. Andrew Jackson, John Quincy Adams ja Henry Clay eivät olleet minkään elimen nimeäminä mutta olivat puolueen jäseniä ja vaalien ehdokkaita. Jackson sai äänienemmistön muttei määräenemmistöä, joten edustajainhuone pääsi valitsemaan Adamisn, Clayn tuella. Valitsijat valitsivatJohn C. Calhounin varapresidentiksi.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Wiltse (1944), Chapters 8–11.
- ↑ Holt, Michael Fitzgibbon, The Rise and Fall of the American Whig Party, pp. 2-3, 1999.
- ↑ Thomas Jefferson to William Johnson, October 27, 1822 Viitattu 2006-10-02. See also: Thomas Jefferson to William Johnson, June 12, 1823 Transcript. Thomas Jefferson to Edward Livingston, April 4, 1824 Transcript. Thomas Jefferson to William Short, January 8, 1825 Thomas Jefferson to William B. Giles, December 26, 1825 Transcript.
- ↑ For examples of original quotes and documents from various states, see Cunningham, Noble E., Jeffersonian Republicans: The Formation of Party Organization: 1789–1801 (1957), pp. 48, 63-66, 97, 99, 103, 110, 111, 112, 144, 151, 153, 156, 157, 161, 163, 188, 196, 201, 204, 213, 218 and 234.
See also "Address of the Republican committee of the County of Gloucester, New-Jersey, Gloucester County, December 15, 1800 - ↑ "Democrat" was used by the party's last presidential nominating committee. "Anti Caucus/Caucus" (1824-02-06). Washington Republican.
Mathews, Dictionary of Americanisms (1951)
The term "Jeffersonian Republican" is primarily a historian's term as only two published sources used this term before 1820. See Young and Minns, The defence of Young and Minns, printers to the state, before the committee of the House of Representatives (Boston: Gilbert & Dean, 1805), 10; and the Northern Whig (Hudson, NY), January 24, 1803, page 3. - ↑ A number of newspapers, especially those of a Federalist slant, referred to "Democratic Republicans," "the Democratic Republican ticket," the party's slate (such as "slate of Maryland democratic republicans"), or even "Democratic Republican Members of the Legislature." See The Aurora General Advertiser (Philadelphia), April. 30, 1795, page 3; New Hampshire Gazette (Portsmouth), October 15, 1796, page 3; Claypoole's American Daily Advertiser (Philadelphia), October 10, 1797, page 3; Columbian Centinel (Boston), September 15, 1798, page 2; Alexandria (VA) Times, October 8, 1798, page 2; Daily Advertiser (New York), Sept 22, 1800, page 2 & November 25, 1800, page 2; The Oracle of Dauphin (Harrisburg), October 6, 1800, page 3; Federal Gazette (Baltimore), October 23, 1800, page 3; The Spectator (New York), October 25, 1800, page 3; Poulson's American Daily Advertiser (Philadelphia), November 19, 1800, page 3; Windham (CT) Herald, November 20, 1800, page 2; City Gazette (Charleston), November 22, 1800, page 2; The American Mercury (Hartford), November 27, 1800, page 3; and Constitutional Telegraph (Boston), November 29, 1800, page 3.
- ↑ Cunningham (1957), 82.
- ↑ "Anti-Caucus/Caucus", Washington Republican, February 6, 1824.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Cunningham, Noble E., Jr. Jeffersonian Republicans: The formation of Party Organization: 1789-1801 (1957)
- Van Buren, Martin. Van Buren, Abraham, Van Buren, John, ed. Inquiry Into the Origin and Course of Political Parties in the United States (1867) (ISBN 1-4181-2924-0)
- Wiltse, Charles Maurice. John C. Calhoun, Nationalist, 1782–1828 (1944)
