Yhdysvaltain demokraattis-republikaaninen puolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Demokraattis-republikaaninen puolue (Democratic-Republican Party) oli klassisten liberaalien Thomas Jeffersonin ja James Madisonin vuonna 1792 perustama yhdysvaltalainen puolue. Se on nykyisen demokraattipuolueen edeltäjä.

Thomas Jefferson, puolueen perustaja.
Thomas Jefferson vuoden 1968 postimerkissä.

Jefferson perusti puolueen vastustamaan rahaministeri Alexander Hamiltonin vuonna 1791 perustamaa federalistipuoluetta. Demokraattis-republikaaninen puolue kannatti osavaltioiden oikeuksia, perustuslain tiukkaa tulkintaa ja hyviä suhteita tasavaltalaiseen Ranskaan (vuoteen 1801). Se vastusti federalistien ehdotuksia kuten liittohallinnon keskusvallan lujittamista ja kansallispankkia, jota Jefferson piti suorastaan perustuslain vastaisena.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue perustettiin 1790-luvun alussa, useimpien tutkijoiden mielestä täsmälleen vuonna 1792.

Kaksi siipeä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeffersonin siiven (”vanha tasavaltalaissiipi”, engl. Old Republican wing) johdossa olivat Jefferson, John Randolph of Roanoke, William H. Crawford ja Nathaniel Macon. He kannattivat matalia tulleja, vähäisiä julkisia menoja, osavaltioiden oikeuksia ja tiukkaa perustuslakia. He vastustivat liittovaltion taloudellisia hankkeita teollisuuden, pankkien tai julkisten töiden hyväksi[1]. He vastustivat vuonna 1815 päätään nostanutta nationalismia ja "ensimmäistä kansallispankkia" sekä puoluejohtonsa 1816 perustamaa ”toista kansallispankkia”.

”National republicans” -siiven (”kansallisrepublikaanit”) johtajia olivat Henry Clay, John Quincy Adams ja John C. Calhoun. He kannattivat korkeampia tulleja, vahvempaa maanpuolustusta ja ”sisäisiä parannuksia” (tienrakennusta ynnä muita julkisia töitä).[1]

Jälkimmäiseen siipeen liittyi paljon Federalistipuolueen jäseniä, kun tämä hajosi 1815.[2] Federalistipuolue kuihtui Hamiltonin kuoltua ja John Adamsin eläköidyttyä, joskin se sai vielä hetkeksi lisäeloa vuoden 1812 sodan vastustajana.

Vahva asema 1800-luvun alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueesta valittiin Yhdysvaltain presidentiksi Thomas Jefferson (valittiin 1800 ja 1804), James Madison (1808 ja 1812) ja James Monroe (1816 ja 1820). Puolue hallitsi kongressia ja useimpien osavaltioiden hallituksia, heikoimmin Uutta Englantia. William H. Crawford oli puolueen viimeinen presidenttiehdokas vuonna 1824.

Vielä 1820-luvulla Jefferson kirjoitti, miten maassa on valtavasti halua monarkiaan, ja sen korvikkeeksi vahvaan keskusvaltaan. Hän kuitenkin uskoi perustuslain torjuvan tuollaiset halut.[3]

Hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokraattis-republikaaninen puolue oli Yhdysvaltojen johtava puolue 1800–1824, mutta hajosi sitten kilpaileviin ryhmittymiin. Yhdysvaltain demokraattinen puolue alkoi tukea presidentin vahvaa keskusvaltaa, kun taas National Republican Party, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain Whig-puolue (1833–1856) vaati kongressille suurempaa valtaa yli presidentin hallinnon. Myöhemmin Whig-puolue kuihtui, kun sen väkeä (muun muassa Abraham Lincoln) siirtyi orjuutta vastustavaan uuteen republikaanipuolueeseen (1854–). Näin syntyi Yhdysvaltojen nykyinen kaksipuoluejärjestelmä (engl. Third Party System) syntyi. Vuodet 1792–1824 olivat ensimmäistä kaksipuoluejärjestelmää (engl. First Party System). Välivuodet tunnetaan nimellä engl. Second Party System.

Nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen kannattajat käyttivät itsestään yleensä nimitystä republikaanit ("tasavaltalaiset")[4] mutta joskus myös nimitystä demokraatit.[5] Termiä "Democratic Republican" käyttivät lähinnä puolueen vastustajat.

Nykyistä demokraattipuoluetta kutsutaan nimellä "Jeffersonin puolue" ja nykyistä republikaanipuoluetta nimellä "Lincolnin puolue". Jo 1800-luvulla demokraattipuolue piti itseään Jeffersonin demokraattis-republikaanisen puolueen selkeänä seuraajana, vain nimeään vaihtaneena (Martin von Buren, Thomas Jefferson Randolph). Toisaalta myös republikaanipuolue on saanut vaikutteita tästä puolueesta.

Puolueiden paikkamäärät kongressissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monia kongressiedustajia oli aluksi vaikea luokitella, mutta vuodesta 1796 luokitukset ovat kiistattomampia.

Vaalivuosi
Edustajainhuoneen paikat 1788 1790 1792 1794 1796 1798 1800 1802 1804 1806
Federalistit 37 39 51 47 57 60 38 39 25 24
Demokraattis-republikaaniset 28 30 54 59 49 46 65 103 116 118
Demokraattis-republikaalien osuus 43% 43% 51% 56% 46% 43% 63% 73% 82% 83%
Senaatin paikat
Federalistit 18 16 16 21 22 22 15 9 7 6
Demokraattis-republikaaniset 8 13 14 11 10 10 17 25 17 28
Demokraattis-republikaanisten osuus 31% 45% 47% 34% 31% 31% 53% 74% 71% 82%
Lähde: Kenneth C. Martis, The Historical Atlas of Political Parties in the United States Congress, 1789-1989 (1989); luvut ovat historioitsijoiden arvioita.

Cunninghamin mukaan neljännes edustajanhuoneesta äänesti 2/3 kerroista presidentti Madisonin puolesta vuoteen 1794, neljännes 2/3 vastaan ja puolet olivat melko riippumattomia. [6]

Puolueen presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat Yhdysvaltain presidentit valittiin Demokraattis-republikaanisen puolueen ehdokkaina:

Lisäksi John Quincy Adams ja Andrew Jackson pitivät itseään ja hallintojaan demokraattis-republikaanisina kuten heidän vastaehdokkaansakin.

Presidenttiehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1796 tuolloisen vaalijärjestelmän vuoksi puolueen presidenttiehdokas Jefferson päätyi varapresidentiksi Federalistivalitsijoiden erimielisyyden vuoksi, varapresidenttiehdokas Aaron Burr ei tullut lainkaan valituksi. Vuosina 1800 ja 1804 Jefferson voitti, varapresidenttiehdokkainaan 1800 Burr ja 1804 (vuoden 1792 varapresidenttiehdokas) George Clinton. Vuonna 1800 Jefferson ja Burr saivat samat äänimäärät. Koska valitsijoilla oli kaksi samanarvoista ääntä, joilla presidentit ja varapresidentit valittiin, tämä antoi Burrille saman oikeuden presidenttiyteen kuin Jeffersonille, ja vasta edustajainhuoneessa Jefferson voitti presidenttiyden.

Vuosina 1808 ja 1812 James Madison voitti vaalit, varapresidentteinään 1808 Clinton ja 1812 Elbridge Gerry. Vuonna 1816 ja 1820 vaalit voitti James Monroe varapresidenttinään Daniel Tompkins.

Vuonna 1824 vaalit hävisi William H. Crawford varapresidenttiehdokkaanaan Albert Gallatin. Crawford ja Gallatin olivat pienen kannattajaryhmänsä, "demokraattien" nimeämiä[7]. Gallatin vetäytyi myöhemmin. Andrew Jackson, John Quincy Adams ja Henry Clay eivät olleet minkään elimen nimeäminä, mutta olivat puolueen jäseniä ja vaalien ehdokkaita. Jackson sai äänienemmistön muttei tarvittavaa määräenemmistöä, joten edustajainhuone pääsi valitsemaan Adamsin, Clayn tuella. Valitsijat valitsivat John C. Calhounin varapresidentiksi.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wiltse (1944), Chapters 8–11.
  2. Holt, Michael Fitzgibbon, The Rise and Fall of the American Whig Party, pp. 2-3, 1999.
  3. Thomas Jefferson to William Johnson, October 27, 1822 Viitattu 2.10.2006. Katso myös: Thomas Jefferson to William Johnson, June 12, 1823 Transcript. Thomas Jefferson to Edward Livingston, April 4, 1824 Transcript. Thomas Jefferson to William Short, January 8, 1825 Thomas Jefferson to William B. Giles, December 26, 1825 Transcript.
  4. Esimerkkejä: Katso Cunningham, Noble E., Jeffersonian Republicans: The Formation of Party Organization: 1789–1801 (1957), pp. 48, 63-66, 97, 99, 103, 110, 111, 112, 144, 151, 153, 156, 157, 161, 163, 188, 196, 201, 204, 213, 218 and 234.
    Katso myös "Address of the Republican committee of the County of Gloucester, New-Jersey, Gloucester County, 15.12.1800
  5. "Demokraatti"-sanaa käytti puolueen viimeinen presidentivalintakomitea.Anti Caucus/Caucus Washington Republican.
    Mathews, Dictionary of Americanisms (1951).
  6. Cunningham (1957), 82.
  7. Anti-Caucus/Caucus. Washington Republican, {{{Vuosi}}}, nro 6.2.1824 Vuosi = 1824. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]