Rafael Leónidas Trujillo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rafael Leónidas Trujillo
Rafel Trujillo 1934.jpg
Rafael Leónidas Trujillo (oikealla) toisen vaimonsa Bienvenida Ricardon kanssa vuonna 1934
Dominikaanisen tasavallan presidentti
16. elokuuta 193030. toukokuuta 1938
18. toukokuuta 194216. elokuuta 1952
Edeltäjä Horacio Vásquez
Manuel Troncoso de la Concha
Seuraaja Jacinto Peynado
Héctor Trujillo
Tiedot
Syntynyt 24. lokakuuta 1891
San Cristóbal, Dominikaaninen tasavalta
Kuollut 30. toukokuuta 1961 (69 vuotta)
Ciudad Trujillo, Dominikaaninen tasavalta
Puolue Partido Dominicano
Puoliso Maria Martínez de Trujillo
Ammatti sotilas
Arvonimet Generalissimo

Rafael Leónidas Trujillo Molina (24. lokakuuta 189130. toukokuuta 1961) oli Dominikaanisen tasavallan johtaja vuosina 19301961. Trujillo toimi maansa presidenttinä vuosina 19301938[1] ja myöhemmin 19421952[1] , mutta todellisuudessa hän oli Dominikaanisen tasavallan de facto johtaja kuolemaansa saakka[1].

Trujillo aloitti uransa Dominikaanisen tasavallan kansalliskaartin päällikkönä, mutta vuonna 1930 hän osallistui demokraattisesti valitun presidentti Horacio Vasquésin syrjäyttämiseen. Hän järjesti vallankaappausta seuranneissa vaaleissa itsensä presidentiksi ja käytti uutta valta-asemaansa saadakseen rahallista ja taloudellista vaikutusvaltaa. 31-vuotisen valtakautensa aikana Trujillo harjoitti totalitarismiin pohjautuvaa diktatuuria, joka sai Yhdysvaltain tuen Trujillon antikommunististen ja oikeistolaisten aatteidensa ansiosta. Dominikaanisen tasavallan rikkaat asukkaat kuitenkin kyllästyivät Trujillon sortovaltaan ja järjestivät salaliiton, mikä johti diktaattorin salamurhaan sekä epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rafael Leónidas Trujillo syntyi 24. lokakuuta 1891 San Cristóbalin kaupungissa köyhään mulattiperheeseen. Hänen vanhempansa olivat José Trujillo Valdez ja Altagracia Julia Molina Chavalier. Trujillolla oli myös kahdeksan sisarusta: Rosa María Julieta, José "Petán" Arismendy, Amable "Pipi" Romero, Aníbal Julio, Nieve Luisa, Pedro Vetilio, Ofelia Japonesa ja Héctor Bienvenido. Hän sai peruskoulutuksen ja koulusta valmistumisen jälkeen hän työskenteli sokeriruokoplantaasin vartijana ja myöhemmin lennätinoperaattorina.[2]

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alkuvuosina Yhdysvallat ryhtyi tarkkailemaan Dominikaanisen tasavallan poliittista ja taloudellista kehitystä, kunnes vuonna 1916 Yhdysvaltain merijalkaväki miehitti koko saarivaltion presidentti Woodrow Wilsonin käskystä. Miehityksen aikana yhdysvaltalaiset perustivat kansalliskaartin, jonka tarkoituksena olisi ylläpitää rauhaa ja järjestystä sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisjoukot olisivat vetäytyneet Dominikaanisesta tasavallasta. Vuonna 1918 Trujillo liittyi kaartiin ja koska yhdysvaltalaiset pitivät häntä lupaavana sotilaana, vuoden 1921 Trujillo siirrettiin sotilaskouluun upseerikoulutukseen. Trujillo kohosi nopeasti kaartin arvoasteikossa ja vuonna 1922 hänen sotilasarvonsa oli jo kapteeni. Vuonna 1923 hänet nimitettiin "ensimmäisen piirikunnan tarkastajaksi".[3] Trujillon nopea nousi sotilasarvoissa on selitetty sillä, että useimmista dominikaaneista poiketen teki vapaaehtoisesti yhteistyötä yhdysvaltalaisten kanssa.[4]

Kun yhdysvaltalaismiehitys päättyi vuonna 1924, Trujillosta oli tullut everstiluutnantti. Vuonna 1925 hänet ylennettiin everstiksi ja nimitettiin Dominikaanisen tasavallan poliisivoimien päälliköksi. Vuoden 1927 aikoihin yhdysvaltalaisten perustama kansalliskaarti uudelleenjärjestettiin Dominikaanisen tasavallan armeijaksi ja samalla Trujillosta tuli sekä prikaatikenraali että asevoimain päällikkö.[3] Trujillo kuitenkin alkoi salaa suunnittelemaan vallankaappausta ja vuoden 1930 alussa hän muodosti poliittisen liittolaisensa Rafael Estrella Ureñan kanssa salaliiton, jonka tarkoituksena oli syöstä vallasta presidentti Horacio Vasqués.[2] 3. maaliskuuta 1930 Estrella syrjäytti Vasquésin. Koska Trujillo julisti armeijan olevan "puolueeton",[2] armeijalla ei ollut valtuuksia puuttua vallankaappaukseen ja palauttaa Vasquésia takaisin valtaan.

Kun Estrella oli noussut valtaan, julistautunut uudeksi presidentiksi ja luvannut Dominikaanisen tasavallan asukkaille järjestävänsä myöhemmin samana vuonna vapaat vaalit, Trujillo petti liittolaisensa. Hän aloitti väkivaltaisen terrorikampanjan, jossa hänen kannattajansa pahoinpitelivät muita vaaliehdokkaita ja uhkailivat saarivaltion kansalaisia äänestämään Trujilloa.[3] 16. elokuuta 1930 Trujillo valittiin vaaleissa Dominikaanisen tasavallan presidentiksi, joskin hän oli ainoa jäljellä oleva vaaliehdokas.[2] On huhuttu, että voittonsa varmistamiseksi Trujillo olisi väärentänyt vaalituloksen.[4]

Valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1930 loppupuolella pääkaupunki Santo Domingo joutui odottamattoman hurrikaanin raunioittamaksi. Trujillo kustansi kaupungin kärsimien tuhojen korjaukset ja antoi uudelleenrakennetulle Santo Domingolle itsensä mukaan uuden nimen "Ciudad Trujillo". Hän myös nimesi Dominikaanisen tasavallan korkeimman vuoren Pico Duarten "Pico Trujilloksi" ja pystytti itseään esittäviä patsaita ympäri saarivaltiota. Trujillon ympärille sittemmin rakennettiinkin henkilökultti, jossa hänelle annettiin lukuisia mahtipontisia kutsumanimiä, kuten "Valtion suuri hyväintekijä", "Uuden vallan isä"[2], "Kaikkien työläisten suojelija" ja "Kotimaan vapahtaja".[5] Trujillo jopa antoi määräyksen, että kaikkien koululasten oli aloitettava koulupäivänsä rukoilemalla "Jumalan, valtion ja Trujillon puolesta". Trujillo otti itselleen espanjankielisen lempinimen "El Jefe" eli "päällikkö", joskin kansan keskuudessa hänet tunnettiin pilkallisella kutsumanimellä "El Chivo" eli "vuohipukki".[2]

Trujillon hallinnon alaisuudessa Dominikaanisen tasavallan kaikkien aikuisikäisten kansalaisten oli kuuluttava Trujillon johtamaan oikeistopuolueeseen, Partido Dominicanoon, joka samalla oli saarivaltion ainoa sallittu puolue [2]. Hän myös perusti SIM-nimisen salaisen poliisin, jonka tarkoituksena oli vakoilla, pidättää, vangita ja murhata poliittisia toisinajattelijoita sekä Trujillon hallintoon tyytymättömiä kansalaisia. Hän myös käytti salaista poliisiaan lahjoakseen liikemiehiä ja kontrolloidakseen maan lehdistöä-[6] Trujillo oli tunnettu erityisen julmista kidutus- ja teloitusmenetelmistään ja hänellä oli tapana paiskata poliittisten vastustajiensa ruumiita Karibianmereen haiden ruuaksi.[5] Trujillo ihaili suuresti Espanjan diktaattori Francisco Francoa[4] ja mallinsi totalitaarisen diktatuurinsa Francon mukaan.[6] Hänen poliittinen ideologiansa muistutti fasismia[7] ja hän laillisti hallintonsa uudistamalla Dominikaanisen tasavallan perustuslain.

Dominikaanisen tasavallan presidenttinä Trujillo laajensi vaikutusvaltaansa ostamalla maassaan toimivia yhtiöitä ja liiketoimia[6], joten 1950-luvulle mennessä hän omisti miltei jokaisen Dominikaanisen tasavallan yrityksen. Hänestä tuli nopeasti Dominikaanisen tasavallan varakkain asukas[4] ja suurin osa valtion omaisuudesta oli hänen hallussaan.[1] Hänellä oli maassa monopoliasema[4] ja hän omisti muiden muassa meijereitä, teurastamoita, sanomalehtiä sekä kahvi- ja sokeriruokoplantaaseja. Hän nosti Dominikaanisen tasavallan hyvinvointia[1] parantamalla koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa sekä laajentamalla viestintäjärjestelmiä ja liikenneyhteyksiä. Hän myös rakennutti uusia satamia ja lentoasemia.[7] Trujillon toimien seurauksena maa koki nopean väestönkasvun, vastasyntyneiden kuolleisuuden laskemisen ja teollisuuden merkittävyyden nousun. Vaurautensa ansiosta hän myös kykeni maksamaan Dominikaanisen tasavallan valtionvelan. Vuonna 1958 tehdyn arvion mukaan Trujillon varallisuus olisi ollut noin 500 000 000 Yhdysvaltain dollaria.[3]

2. lokakuuta 1937 Trujillo antoi Dominikaanisen tasavallan armeijalle käskyn teloittaa kaikki saarivaltion haitilaisasukkaat. Määräystä seurasi ympäri maata verilöylyjä, joissa dominikaanisotilaat surmasivat erinäisten arvioiden mukaan noin 10 000–26 000 haitilaista. Useimmat uhreista olivat Trujillon omistamilla sokeriruokoplantaaseilla työskenteleviä haitilaisia työmiehiä, jotka kuitenkin olivat rutiköyhiä ja käytännössä työskentelivät orjan asemassa. Joukkomurha sai sittemmin nimityksen "El Corte" eli "leikkaus", sillä useimmat haitilaisista surmattiin machete-puukoilla.[2] Trujillo väitti tapahtuneen olevan oikeutettu kosto Haitille, jota hän oli syyttänyt poliittisten vastustajiensa suojelemisesta. Tapauksen todellisesta motiivista ei ole saatu varmaa tietoa[8], vaikka joukkomurhan syiksi ollaankin ehdotettu muiden muassa haitilaisten pakolaisten maahanmuuton lopettamista[1], dominikaanivakoojien paljastumista Haitissa[2] tai sokerin hinnan laskua[4] Joukkomurhan jälkeen Trujillo aloitti aggressiivisen, antihaitianismo-nimisen politiikan, jossa Trujillo halusi "valkaista" koko Dominikaanisen tasavallan. Antihaitianismon seurauksena Dominikaanisessa tasavallassa levitettiin paljon vihamielistä haitilaisvastaista propagandaa, jonka mukaan dominikaanit olivat "ylempiarvoisempia" kuin haitilaiset.[8]

Vaikka Trujillo tunnettiinkin Francon ohella Benito Mussolinin ja Adolf Hitlerin ihailijana,[2] 1930-luvun loppupuolella, hän myönsi monille Euroopasta paenneille juutalaisille asuinpaikan Dominikaanisessa tasavallassa[1]. Vuonna 1938 Trujillon presidenttikausi päättyi ja uudeksi presidentiksi valittiin vaaleilla Jacinto Bienvenido Peynado, mutta todellisuudessa Trujillo oli yhä Dominikaanisen tasavallan todellinen johtaja.[3] Trujillo valittiin uudestaan presidentiksi 18. maaliskuuta 1948. Toisen presidenttikautensa aikana, 14. kesäkuuta 1949, pieni ryhmä kotimaastaan karkotettuja dominikaaneja yritti syöstä Trujillon vallasta, mutta heidän yrityksensä epäonnistui Dominikaanisen tasavallan armeijan ja ilmavoimien yhteistyön ansiosta.[6] Trujillo luopui presidenttiydestään vuonna 1952, jolloin uudeksi presidentiksi valittiin hänen Hector-veljensä, mutta hän pysyi kuitenkin Dominikaanisen tasavallan de facto johtajana.[2]

Dominikaaninen tasavalta oli Trujillon johdolla tukenut liittoutuneita toisessa maailmansodassa (1939–1945) ja sodan päätyttyä hän oli alkanut lähestyä Yhdysvaltoja. Kun kylmä sota alkoi, Trujillo nousi Yhdysvaltain suosioon ilmaistuaan antikommunistisia mielipiteitään.[4] Seuraavien vuosien aikana SIM pidätti ja teloitti satoja, mahdollisesti jopa tuhansia, kommunisteiksi epäiltyjä dominikaaneja. Trujillo toivotti yhdysvaltalaiset liikemiehet ja rahoittajat tervetulleiksi Dominikaaniseen tasavaltaan,[6] ja hänestä tulikin pian yksi Latinalaisen Amerikan vaikutusvaltaisimmista antikommunisteista. Yhdysvaltain ulkoministeri Cordell Hullin luonnehdinta Trujillosta ja diktaattorin suhteesta Yhdysvaltoihin oli: "Hän saattaa olla huoranpenikka, mutta hän on meidän huoranpenikkamme."[6]

Kun Fidel Castro nousi valtaan Kuubassa, hän tuki Trujilloa vastustavia vasemmistolaisia dominikaaneja ja 14. kesäkuuta 1959, tasan kymmenen vuotta edellisestä Trujilloa vastaan suunnatusta vallankaappausyrityksestä, dominikaanikapinalliset matkustivat Kuubasta Dominikaaniseen tasavaltaan, mutta heidän vallankaappausyrityksensä epäonnistui kesken maihinnousun ja Dominikaanisen tasavallan ilmavoimien hyökkäyksestä selviytyneet kapinalliset kidutettiin kuoliaaksi läheisessä sotilastukikohdassa.[6]

Trujillon tunnetuimmat poliittiset vastustajat oli niin sanotut "Mirabalin siskot": Patria Mercedes, Maria Argentina Minerva, Antonia Maria Teres ja Bélgica Adela.[9] Siskot olivat kotoisin vauraasta perheestä ja he osallistuivat Trujillon hallintoa vastustavien ryhmittymien toimintaan. Mirabalit pidätettiin ja vangittiin muutamia kertoja, mutta lopulta Trujillo antoi SIM:lle määräyksen murhata siskot. 25. marraskuuta 1960 SIM-agentit onnistuivat tappamaan Patrian, Marian ja Antonian aviomiehineen, mutta vastoin Trujillon odotuksia murha aiheutti suurta kansainvälistä paheksuntaa ja oli lopulta osana Trujillon hallinnon romahtamista.[9] Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi vietetään Mirabal-siskojen kuolinpäivän muistoksi.[10]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun lähestyessä Trujillon kansansuosio oli laskussa. Dominikaanisen tasavallan älymystö, katolinen kirkko ja jopa Trujillon pitkäaikainen tukija Yhdysvallat arvostelivat Trujillon diktatuuria[6] ja vaativat häntä lopettamaan hallintonsa laajamittaiset ihmisoikeusrikkomukset. Valtakautensa loppuvuosina Trujillo alkoi kärsiä vainoharhaisuudesta ja Dominikaaninen tasavalta eristäytyi.[7]

Trujillo yritti kesäkuussa 1960 salamurhauttaa Venezuelan presidentti Rómulo Betancourtin, joka oli hieman aikaisemmin pitänyt häntä jyrkästi arvostelevan puheen. SIM-agenttien järjestämä pommi-isku kuitenkin epäonnistui, ja Betancourtin sijasta siinä kuoli eräs presidentin sotilasneuvonantaja. Salamurhayrityksen seurauksena Yhdysvallat lakkasi tukemasta Dominikaanista tasavaltaa ja katkaisi diplomaattisuhteensa maan kanssa. Samoihin aikoihin Trujillon hallintoon kyllästyneet Dominikaanisen tasavallan rikkaat asukkaat järjestivät salaliiton diktaattorin surmaamiseksi.

30. toukokuuta 1961 Trujillo oli ajelemassa omalla autollaan Ciudad Trujillon liepeillä, kun yhtäkkiä hänen henkivartiokaartinsa jäsenet ilmestyivät moottoritielle ja käskivät diktaattoria pysäyttämään autonsa. Kun Trujillo nousi autosta, henkivartijat paljastivat käsiaseensa ja ampuivat Trujilloa viidesti lähietäisyydeltä. Trujillon kuoltua hänen ruumiinsa päältä ajettiin henkivartijoiden autolla, minkä jälkeen salamurhaajat laittoivat ruumiin autonsa tavaratilaan ja lyhyen ajomatkan jälkeen jättivät sen makaamaan Ciudad Trujillon kadulle. Henkivartijat olivat olleet liitossa salaliittolaisten kanssa, ja heidän aseidensa toimituksesta vastasi CIA-yhteyksistään tunnettu yhdysvaltalainen, Dominikaaniseen tasavaltaan asumaan asettunut asekauppias Simon Thomas Stocker. Onkin uskottu, että CIA olisi ollut mukana salaliitossa,[7] sillä Betancourtin salamurhayrityksen jälkeen CIA oli alkanut suunnitella Trujillon syrjäyttämistä ja lähestynyt Trujilloa vastustavia rikkaita dominikaaneja.[6]

Kun Trujillo oli kuollut, hänen vanhin poikansa Ramfis nousi valtaan heti isänsä kuoleman jälkeisenä päivänä ja esti salaliittolaisten vallankaappausyrityksen, minkä jälkeen useimmat salaliittolaisista paljastettiin ja teloitettiin. Ramfis osoittautui kuitenkin heikoksi hallitsijaksi, ja jo muutaman kuukauden kuluttua isänsä salamurhasta hän joutui pakenemaan maasta, kun Santo Domingossa puhkesi väkivaltaisia mellakoita. Nykyisin Rafael Leónidas Trujillon jälkeläisiä elää maanpaossa Espanjassa, Kanadassa ja Ranskassa. Trujillo itse haudattiin sukulaistensa toiveen mukaisesti Dominikaanisen tasavallan sijasta Pariisin kuuluisalle Père-Lachaisen hautausmaalle.[11]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]