Raamatun historiallisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Raamatun historiallisuutta eli sitä, missä määrin Raamattu on historiallisesti paikkansapitävä kuvaus, sekä missä määrin ja millä ehdoilla sitä voidaan käyttää historiallisten henkilöiden ja tapahtumien lähteenä.

Artikkeli ei ole historiallinen kuvaus Raamatun ajoista. Katso: Israelin kuningaskunta ja Juudan kuningaskunta.

Johdanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjat jaetaan tavanomaisesti historiallisiin, runollisiin ja opetuskirjoihin sekä profeettakirjoihin. Historiallisiksi kirjoiksi luetaan Vanhan testamentin kirjat Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Toiseen aika­kirjaan sekä Uudessa testamentissa evankeliumit ja Apostolien teot. Kysymys Raamatun historiallisesta paikkansa­pitävyydestä koskeekin ensi sijassa näitä kirjoja. Tämä jaottelu ei kuitenkaan kaikilta osin vastaa kirjojen sisältöä, sillä esimerkiksi Mooseksen kirjat sisältävät historiallisten tai sellaisiksi väitettyjen kertomusten ohella myös laajan uskonnollisen lain, kun taas profeettakirjoissakin on runsaasti viittauksia niiden kirjoittamis­ajan­kohdan historiallisiin tapahtumiin.

Konservatiiviset uskonnolliset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet ihmiset erityisesti konservatiivisen ja fundamentalistisen kristinuskon piirissä uskovat, että Raamattu on kokonaisuudessaan Jumalan sanaa ja siten erehtymätön ja kumoamaton. Näin Raamatun ajatellaan myös siinä kuvattujen historiallisten tapahtumien osalta täydellisesti paikkansapitävä pienimpiä yksityiskohtia myöten [1]. Tämä käsitys on kuitenkin ongelmallinen, ei ainoastaan sen perusteella, mitä nykyajan luonnontiede on saanut selville, vaan myös sen vuoksi, että monessa tapauksessa Raamatun eri kohdat näyttävät olevan keskenäänkin ilmeisessä ristiriidassa.[2] Tällaisissa tapauksissa fundamentalistit ovatkin kehitelleet monimutkaisia ja teennäisiäkin tapoja selittää ristiriidat näennäisiksi.[3]

Kaikki konservatiivit eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että Raamattu on täydellisen virheetön. He ovat kuitenkin sitä mieltä, että Raamattu on paikkansapitävä suurimpien historiallisten tapahtumien suhteen, ja että kaikkea Raamatussa olevaa ei tule ottaa kirjaimellisesti — esimerkkinä ilmiselvät runollisen ilmaisun kohdat.

Joitakin konservatiivisia raamattuoppineita ovat amerikkalaiset Norman Geisler, Gary Habermas, F. F. Bruce, Edwin M. Yamauchi, Bruce Metzger, William F. Albright, Kenneth Kitchen ja Bryant G. Wood. Suomalaisia vanhoillisia raamattuoppineita on muun muassa Uuras Saarnivaara. Konservatiivista raamatuntulkintaa edustavat Suomessa myös esimerkiksi Perusta- ja Concordia -lehdet. Näkyvästi konservatiivista raamattunäkemystä viime aikoina on edustanut myös esimerkiksi Pekka Reinikainen.

Liberaalit uskonnolliset ja ei-uskonnolliset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivisten näkemysten lisäksi uskonnollisista kysymyksistä on liberaaleja eli vapaamielisiä sekä sekulaareja eli maallisia näkemyksiä. Monet kristityt ja juutalaiset painottavat Raamatun kertomusten siveellisiä arvoja ja uskonnollisia käsityksiä, eikä kertomusten historiallisuus ole heille kovinkaan tärkeää.[4] Monet uskovaiset viittaavat Raamatun kertomuksiin usein vertauskuvallisina taruina, tai tarkoituksellisesti yksinkertaistettuina kertomuksina. Erityisesti valtavirran juutalaisuus hylkää Raamatun kirjojen yksipuolisen kirjaimellisen tulkinnan.

Yleiskatsaus akateemisista näkemyksistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akateemisessa yhteisössä keskustelu pyörii lähinnä sen ympärillä, kuinka paljon Raamatun tekstille tulee antaa painoarvoa suhteessa sitä vastaan puhuvaan todistusaineistoon tai todisteiden puuttumiseen. Yleisesti niitä, jotka laittavat enemmän painoarvoa Raamatulle ja olettavat sen olevan oikeassa, ellei toisin todisteta, kutsutaan raamatullisiksi maksimalisteiksi (maksimi = suuri määrä tai aste). Vastakkaista näkemystä kutsutaan puolestaan raamatulliseksi minimalismiksi (minimi = pieni määrä tai aste). [5]

Näiden kahden osapuolen välinen väittely koskee myös suhdetta historiankirjoitukseen ylipäänsä: osapuolet ovat eri mieltä siitä, kuinka paljon vanhoille asiakirjoille ja epäsuoralle todistusaineistolle voi yleensäkään laittaa painoa. Maksimalistit ottavat Raamatun kertomukset lähtökohdaksi historian kokoamiselle, ja korjaavat tai tulkitsevat niitä uudelleen silloin, kun ne ovat ristiriidassa arkeologisen eli muinaistieteellisen todistusaineiston kanssa. Minimalistit lähtevät puhtaasti arkeologisesta todistusaineistosta, ja katsovat Raamatun kertomusten olevan historiankirjoituksen kannalta arvokkaita ainoastaan silloin, kun ne pitävät yhtä arkeologian kanssa.

Yksi syy maksimalistien ja minimalistien väliseen ristiriitaan on löydetyn ja arvioidun arkeologisen tiedon määrässä. Maksimalistit arvioivat, että ainoastaan pieni murto-osa mahdollisesta arkeologisesta aineistosta on löydetty ja käyty läpi. Koska aineistoa on näin vähän, niistä ei voida heidän mukaansa tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Minimalistit ovat puolestaan sitä mieltä, että maksimalistien arviota huomattavasti suurempi osa arkeologisesta aineistosta on jo löydetty ja käyty läpi. Kumpikin osapuoli on yhtä mieltä siitä, että vaikka kiinnostus Raamattua koskevaan arkeologiaan on lisääntynyt, niin sanottujen raamatullisten maiden eli Lähi-idän poliittinen epävakaisuus ja taloudelliset olot ovat hidastaneet tutkimusta huomattavasti.

Kuten minkä tahansa kirjoituksen arvioinnissa, myös raamatullisen tekstin arviointi vaatii tietoa sen kirjoitusajankohdasta, kirjoittajasta ja alkuperäisestä tarkoituksesta. Suurin osa tutkijoista esimerkiksi on sitä mieltä, että Pentateukki kirjoitettiin joskus vuosien 1000 ja 600 eaa. välillä. Suosituin oletus osoittaa kuningas Josian hallituskaudelle 600-luvulle eaa.

Tämän vuoksi on pidettävä mahdollisena, että aikaisemmin vain suullisena perimätietona tunnetut kertomukset olivat saattaneet vähitellen muuttua, kun niitä oli vuosisatojen ajan kerrottu sukupolvelta toiselle, ja niihin on saattanut sulautua alun perin täysin erillisiä kertomuksia. Mikäli kirjoitukset on kirjoitettu ylös Juudan kuningaskunnan aikana, poliittiset tarpeet ovat saattaneet huomattavasti vaikuttaa kirjoituksiin. Esimerkiksi Juudan ja Israelin kuningaskuntien esittäminen yhtenä valtiona liioitellusti on saattanut palvella Josian tarkoituksia.

Yleinen käsitys on, että meille säilyneet Raamatun tekstit perustuvat monissa tapauksissa vanhempiin kirjoitetuihin lähteisiin, jotka ovat sittemmin kadonneet. Tämä pätee niin Pentateukkiin [6], kuin niin sanottuihin synoptisiin evankeliumeihin. Suurin osa tutkijoista hyväksyy tällaisen oletuksen. Olettamuksella on kuitenkin myös vastustajansa.

Vanha testamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan testamentin historialliset kirjat ovat muinaisen Israelin historian tärkein lähde. Siltä osin kuin ne käsittelevät aikaa ennen kuningaskunnan syntyä (noin 1000 eaa.), ne ovat suurimmaksi osaksi legendamaisia, mutta kuningaskunnan ajan osalta niitä pidetään pääpirteissään luotettavina[7], ja niissä on muutamia suoranaisia viittauksia kirjoittajien lähteinä käyttämiin asiakirjoihinkin[8]. Niiden kirjoittajat eivät kuitenkaan ole pyrkineet esittämään puolueetonta historiikkia, vaan he ovat tulkinneet tapahtumia uskonnollisesta näkökulmasta. Sen vuoksi monista merkittävistäkin poliittisen historian tapahtumista on vain niukasti tietoa.[7]

Luomiskertomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos ensimmäinen Mooseksen kirja tulkitaan kirjaimellisesti, niin Maan iäksi saadaan pari tuhatta vuotta. Geologit päätyivät kuitenkin jo 1700-luvulla käsitykseen, että Maa on paljon vanhempi,[9] ja kiista kärjistyi myöhemmin kehitysopin tultua tunnetuksi. Runsaasti todisteita Maan ja maailmankaikkeuden pitkästä iästä tarjoaa myös tähtitiede ja kosmologia. Nykyään useimmat teologitkin pitävät Raamatun alkukertomuksia luonteeltaan myyttisinä, eivät historiallisina.[10]

Monet fundamentalistit kannattavat kuitenkin yhä nuoren Maan kreationismia ja pitävät Raamatun alkukertomuksia historiallisesti paikkansapitävinä. Tämän vuoksi he tulkitsevat todistusaineiston niin, että se tukee tätä ennakko-oletusta sen sijaan, että se tukisi evoluutioteoriaa eli kehitysoppia. Sitä vastoin esimerkiksi vanhan Maan kreationistit eivät pidä alkukertomuksia sellaisenaan kirjaimellisesti tosina.

Vaikka Raamatussa kuvataankin yön ja päivän vaihtelu luomispäivän kuluessa, päivän pituus ei suoraan käy ilmi tekstistä. Lisäksi ”päiväksi” käännetyllä heprean sanalla on 24-tuntisen vuorokauden ohella muitakin merkityksiä, joihin lukeutuu ’pitkä aika; epätavalliseen tapahtumaan kulunut aika’.[11] Esimerkiksi esittäessään tiivistelmän Jumalan luomistyöstä Mooses puhui kaikista kuudesta luomispäivästä yhtenä päivänä.[12] Tämän perusteella jotkut kristityt tulkitsevat luomiskertomusten päivien kuvaavan tavallista vuorokautta huomattavasti pidempiä, jopa miljardien vuosien mittaisia ajanjaksoja. Tässä yhteydessä viitataan usein myös Paavalin toteamukseen, että "yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä".[13]

Patriarkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun patriarkoiksi kutsutaan Abrahamia, hänen poikansa Iisakia ja tämän poikaa Jaakobia. Raamatun mukaan israelilaiset polveutuvat heistä.[14][15] Raamatun patriarkoista ei ole löydetty arkeologisia todisteita, eikä yksittäisen perhekunnan olemassaolosta ole käytännössä usein mahdollistakaan saada juuri arkeologisia todisteita. Tosin monet patriarkka­kertomuksissa mainitut henkilön­nimet esiintyvät Marista ja Ras Shamrata löydetyistä teksteistä, jotka ovat peräisin suunnilleen samalta aikakaudelta, jolloin patriarkat Raamatun mukaan elivät. Tämä ei kuitenkaan todista itse patriarkoista mitään, koska nimet ovat mahdollisesti jo silloin olleet yleisessäkin käytössä.[16] [17]

Osa tutkijoista pitää patriarkkoja historiallisina henkilöinä, tosin pikemminkin muinaisina heimopäällikköinä kuin koko kansan todellisina kantaisinä.[18][19]. Toisaalta monet katsovat näidenkin kertomusten olevan taruja, menneisyyteen sijoittuvia kertomuksia, jotka eivät ole varsinaisesti historiaa, vaan niiden tarkoituksena on kertoa Jumalan antamista lupauksista ja pyhistä paikoista, joissa Jumala oli ilmestynyt.[20]

Nykyään esimerkiksi muinaistutkija Amihai Mazar väittää, että useat Raamatun kertomukset kuvaavat todenmukaisesti ja yksityiskohtaisesti elämää toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua, sellaisena kuin kokemusperäinen muinaistiede sen vahvistaa. Toinen muinaistutkija Israel Finkelstein on puolestaan kiistänyt tämän, sanoen, että samat yhteisölliset tavat voidaan löytää myös ensimmäiseltä vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua. Finkelstein käytti omina todistuksinaan muun muassa viittauksia kamelien käyttöön kantojuhtina.[21] Hänen mukaansa kameleista tuli kotieläimiä vasta toisen vuosituhannen loppupuolella ennen ajanlaskun alkua, ja ne tulivat laajempaan käyttöön vasta ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua (Finkelstein, 2001). Jotkut toiset tutkijat kuitenkin ovat sitä mieltä, että kamelit tulivat käyttöön jo niin varhain kuin 4000 eaa. (Levy, 2002)). Muita vääriä ajoituksia ovat joidenkin tutkijoiden mukaan muun muassa kohtaamiset aramealaisten ja filistealaisten kanssa, sillä näiden kansojen katsotaan saapuneen alueella vastaa 1300- ja 1100-luvuilla ennen ajanlaskun alkua.

Exodus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin sanotun Exoduksen eli Israelin kansan Egyptistä paon historiallisuudesta on väitelty tutkijoiden keskuudessa melko paljon.[22] Tiedetään, että uuden valtakunnan aikana Egyptiin tuli ja sieltä lähti useita aasialaisia kansoja. Muuttoliikkeiden kohteena oli erityisesti pitkään jatkuneiden kuivuusjaksojen aikana Niilin hedelmällinen suistoalue.

Egyptiläisistä lähteistä on löydetty viittauksia, joiden perusteella juutalaisten on esitetty mahdollisesti olleen sama kansa kuin lähteiden mainitsemat hyksot, aasialainen, mahdollisesti seemiläinen kansa, joka valloitti Egyptin noin vuonna 1785 eaa, ja että Raamatun kertomus Egyptistä lähdöstä viittaisi todellisuudessa hyksojen karkotukseen. [23] [24] Toiset taas ovat samastaneet israelilaiset habiruihin, joihin viitataan 1400- ja 1000-lukujen eaa. välillä.[23]

Varhaisin tunnettu viittaus, jossa esiintyy nimi Israel, on noin vuodelta 1200 eaa. oleva Merneptahin kivi, johon viitataan joskus nimellä "Israelin kivi". Siihen on kirjattu faarao Merneptahin (1232-1222 eaa.) voittoja, muun muassa: "Israel on tehty autioksi, hänellä ei ole siementä. Palestiinasta on tullut leski Egyptiä varten". Tämän on katsottu osoittaneen, että viimeistään tuohon aikaan israelilaiset olivat jo saapuneet Palestiinaan tai että vain pieni osa israelilaisista oli ollut Egyptissä. [25] Donald Redfordin mukaan Exoduksesta seurasi, että Israelista tuli kiertelevä paimentolaiskansa, joista osa oli jahvistisia ja joka tarjoaa alkuperän Israelin kansalle.

Jotkut ovat pyrkineet löytämään historialliset vastineet Toisen Mooseksen kirjan mainitsemille kymmenelle vitsaukselle. Lievemmässä muodossa monet niistä ovat Egyptissä yleisiä ilmiöitä, joten niiden kuvaus osoittaa Egyptin olojen tuntemusta.[25] Selitystä niiden epätavalliselle voimakkuudelle ja muun muassa pimeydelle yhtenä vitsauksista on etsitty muun muassa Theran tulivuorenpurkauksesta 1600-luvulla eaa.[26][27] Yleisesti tätä pidetään kuitenkin näennäistieteenä.

Raamattu mainitsee Israelin kansan kooksi yli 600 000 aikuista miestä[28], mitä ei voida pitää kirjaimellisesti totena. Vaikka muinaisen Egyptin väkilukua ei tiedetä, tämä luku ylittäisi pienimmät arviot koko Egyptin väestöstä tuona aikana, ja se muodostaisi hyvin suuren osan tai jopa enemmistön väestöstä myös useimpien muiden arvioiden mukaan [29]. Monesti on ehdotettu, että sana "tuhat" tulisi tulkita merkitsemään "perhettä", mikä vastaisi enemmän historiallisia tietoja.

Joosua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeriko ja muut Palestiinan asutuskeskukset osoittavat merkkejä väkivaltaisista kausista keskisellä pronssikaudella. Joosuan suorittamista valloituksista ei kuitenkaan ole todisteita.[30] Tunnetuimpana esimerkkinä Jerikon tuhoutuneen muurin jäännökset on löydetty. Ne ovat tuhoutuneet joko valtauksessa tai maanjäristyksessä toisen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskun alkua. Mielipiteet vaihtelevat sen suhteen, ovatko kyseessä Joosuan kirjassa mainitut muurit. John Garstang on ajoittanut muurit noin vuoteen 1400 eaa. Kathleen Kenyon tutki Jerikoa vuosina 1952-1958 käyttäen uusia iänmääritysmenetelmiä. Hän ajoitti kaupungin noin vuoteen 1550 eaa., perustuen siihen, ettei kaupungista löydetty 1400-luvulle tyypillisiä merkkejä muualta tuodusta keramiikasta.

Myöhemmin Bryant G. Wood julkaisi artikkelin Biblical Archaeological Review -lehdessä sanoen, että Kenyonin johtopäätöksissä oli vakavia ongelmia, ja että Garstangin alkuperäinen ajoitus oli oikeampi. Garstangin ja Woodin ajoitus on yhtäpitävä monen raamattuoppineen tekemälle Joosuan ajoitukselle. Myös Wood esitti, että arkeologiset löydöt vastaavat Joosuan kirjaa koskien Jerikon valtausta noin vuonna 1400 eaa. Löydöt eivät kuitenkaan osoita, että väestö olisi lisääntynyt tuohon aikaan merkittävästi. Sen on arveltu olleen noin 50 000 – 100 000 henkeä [1]. Suurin osa tutkijoista ei kuitenkaan ole hyväksynyt Woodin ajoitusta, ja yleisesti muurien katsotaan tuhoutuneen Kenyonin ajoituksen mukaisesti.

Varhaisin arkeologinen todistusaineisto joka viittaa siihen, että nimenomaan israelilaiset ovat olleet seudulla, ajoittuu 1200-luvulle eaa.[25] Todennäköisenä pidetään, että Israelin heimot levittäytyivät alueelle vähitellen ja että vain osa heistä oli missään vaiheessa ollut orjina Egyptissä.[31]

Yhdistynyt Israelin kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Daavidia on yleisesti pidetty historiallisena henkilönä, erityisesti sen jälkeen kun löydettiin 800-luvulta ennen ajanlaskun alkua peräisin oleva Tel Danin piirtokirjoitus, joka todennäköisesti viittaa Daavidin huoneeseen. Tutkijat ovat jakaantuneempia sen suhteen, oliko Raamatussa kuvattua kuningas Salomon mahtavaa valtakuntaa, yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaa, tai Jeroboamin kapinointia koskaan olemassa vai ovatko ne vain myöhempiä sepitelmiä. Niiden olemassaolon puoltajat huomauttavat siitä tosiasiasta, että maa oli jaettu kahteen osaan, joiden keskuksina olivat Jerusalem ja Shechem, jo silloin kun egyptiläiset hallitsivat Israelia Egyptin Uuden valtakunnan aikana. Salomon valtakunta ylsi Raamatun kertomusten mukaan pohjoisesta Eufrat-joelta etelään Punaisellemerelle. Tämän alueen valtaaminen ja hallussa pitäminen olisi vaatinut suuren määrän sotilaita ja aseita ja hyvín järjestäytyneen valtion. Salomon valtakunnan olemassaoloa puoltaneet ovat kuitenkin esittäneet, että Raamattu ei esitä alueiden olleen suoraan Israelin valtion hallinnon alla, vaan esittää alueet lähinnä verovelvollisina Israelille.

Jerusalemista on vain vähän löytöjä 900-luvulta eaa. Kaupunki on kuitenkin tuhottu ja uudelleenrakennettu 15-20 kertaa väitetyn Daavidin ja Salomon ajan jälkeen, joten arkeologiset todisteet ovat saattaneet myös tuhoutua. Joitakin löytöjä on ajoitettu keskiselle pronssikaudelle ja myöhemmin rautakaudelle. Alueelta on kuitenkin vuonna 2005 tehty löytö, jota on esitetty kuningas Daavidin palatsin paikaksi,[32] ja jonka on väitetty voivan muuttaa tämän näkemyksen. Arkeologit eivät kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen, onko kyseessä Daavidin palatsi, ja kysymys on herättänyt Israelissa runsaasti into­himoja myös poliittisista syistä.[32]

Tuon ajan ulkopuoliset historioitsijat eivät mainitse Daavidin ja Salomon voittoja. Muut alueen valtakunnat olivat kuitenkin tuohon aikaan rappiotilassa. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että myös Daavid, mikäli hän on elänyt, oli vain vähäpätöinen heimopäällikkö ja Jerusalemkin hänen aikanaan vain vähäinen kylä, ja että vasta myöhempien suku­polvien mieli­kuvituksessa hän olisi tullut muinaisen suur­vallan hallitsijaksi.[32]

Mikäli kuitenkin David Rohlin kronologia (jonka kiintopiste on ajoitettu 9. toukokuuta 1012 eaa. tapahtuneen auringonpimennyksen mukaan) pitää paikkaansa, tällöin Saul on ollut historiallinen henkilö. Heettiläisissä tähän aikaan kirjoitetuissa Amarnan kirjeissä mainitaan "habiru"-niminen joukko ja heidän johtajansa Labayu, ja tämän kolme alipäällikköä, Dadua, Yishaia ja Ayab. Labayun elämä ja teot vastaavat lähes täysin Raamatullista Saulia. Lisäksi mainitaan, että hänellä oli poika Ishbaal. Labayun, jonka nimi merkitsee "Juudan leijonaa", mainitaan näissä kirjoituksissa kuolleen Gilboan vuorella. Lingvistisesti Yishaia on sama kuin Iisai, Dadua sama kuin Daavid ja Ayab sama kuin Jooab. Heprealaisilla oli tapana myöhemmissä teksteissään korvata nimi "Baal" liitteellä "-boseth" (häpeällinen jumalakuva); tällöin Ishbaal olisi sama kuin Iisboset.

Myöhemmät kuninkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti katsotaan, että Kuningasten kirjojen antamat kuvaukset Juudan ja Israelin kuningaskuntien historiasta ovat pääosin historiallisia kuvauksia, joskin puolueellisia sellaisia. Arkeologiset löydöt ja naapurikansojen historiankirjoitukset ovat vahvistaneet Raamatun kirjoitusten antaman yleiskuvan, vaikkakaan eivät kaikkia yksityiskohtia. Muun muassa Ahabin osallistuminen Karkarin taisteluun löytyy myös assyrialaisista aikakirjoista.

Ennen kiistanalaisen El Danin piirtokirjoituksen löytymistä Ahabia pidettiin vanhimpana varmasti historiallisena Raamatun henkilönä, joka mainitaan myös Raamatun ulkopuolisissa lähteissä.[33]

Israelin kuningas Omri mainitaan Meshan kivessä. Assyrialaiset historiankirjat mainitsevat myös useita myöhempiä kuninkaita, jotka osoittivat kunnioitustaan Assyrialle.

Pakkosiirtolaisuus ja sen jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esran kirja ja Nehemian kirja kuvaavat, miten israelilaiset palaavat Babylonin vankeudesta Persian vallan aikana. Suurin osa tutkijoista katsoo, että kuvaukset ovat jossain määrin historiallisia, vaikkakaan kuvauksille ei löydy juurikaan vahvistusta ulkopuolisista lähteistä.

Danielin kirjan, joka esittää kertovansa juutalaisen profeetta Danielin elämästä Babylonissa Nebukadressarin ajasta Kyyroksen aikaan, katsotaan yleisesti olevan kirjoitettu vasta hellenistisenä aikana ja olevan suurimmaksi osaksi historialliseen tilanneyhteyteen sijoittuvaa mielikuvituksen tuotetta. Konservatiiviset tutkijat kuitenkin puolustavat sen historiallisuutta ja huomauttavat, että Belsassarin, jonka Danielin kirja kuvaa Babylonian kuninkaaksi juuri ennen Persian valloitusta ja jota pidettiin kauan kirjoittajan mielikuvituksen tuotteena, on osoitettu olleen Babylonian viimeisen kuninkaan Nabodinuksen poika.

Esterin kirja kertoo kauniista ja hyveellisestä Esteristä, josta tuli Persian kuninkaan Ahasveruksen kuningatar ja joka pelasti juutalaiset tuholta vihollistensa käsissä. Kirjaa ei pidetä kuvauksena todellisista tapahtumista vaan pikemminkin historiallisena romaanina.[34].

Uusi testamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Jeesuksen historiallisuus ja Historiallinen Jeesus

Kristillisten uskomusten historiallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeesuksen historiallisuus, opetukset ja todellinen luonne ovat olleet ja ovat edelleen kuuma puheenaihe raamatuntutkijoiden parissa.

Vanhimmat Jeesuksesta puhuvat Uuden testamentin tekstit, apostoli Paavalin kirjeet, ajoittuvat ensimmäisen vuosisadan puoleenväliin. Paavali itse oli nähnyt Jeesuksen ainoastaan näyssä. Hän itse väitti niiden olevan jumalallisia ilmestyksiä ja sellaisina määrääviä.[35] Suurin osa nykyisistä tutkijoista on sitä mieltä, että varsinaiset kuvaukset Jeesuksesta, ennen kaikkea evankeliumit, kulkivat aluksi suullisena perimätietona ja kirjoitettiin ylös vasta muutamia kymmeniä vuosia Jeesuksen väitetyn ristiinnaulitsemisen jälkeen.[36] Tämän vuoksi kirjoitusten ei katsota olevan suoraa ensikäden tietoa, joka olisi kirjoitettu Jeesuksen väitettynä elinaikana tai pian sen jälkeen. Toisessa ääripäässä ovat sellaiset tutkijat kuten Thomas Arnold, A. N. Sherwin-White ja Michael Grant, jotka katsovat Uuden testamentin kuvauksen Jeesuksen elämästä ylösnousemusta myöten olevan historiallisia.

Jotkut tutkijat, kuten Earl Doherty, ovat esittäneet, ettei Jeesusta koskaan olisi ollutkaan, vaan että hänen hahmonsa olisi vain yhdistelmä lukuisista todellisista henkilöistä ja hellenistiselle ajalle tyypillisistä taruista. Varhaiset ei-kristilliset viittaukset Jeesukseen, joita muun muassa Tacitus[37], Suetonius ja Josephus kirjoittivat, voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen Jeesuksen olemassaolosta ei ole Raamatun ulkopuolisia todisteita. Tällainen näkemys ei ole kuitenkaan yleinen Raamatun tutkijoiden keskuudessa.

Historiasta kuitenkin tunnetaan lukuisia tapauksia, joissa historiallisen henkilön elämä on ollut samankaltainen kuin taruhahmoon tai mytologian hahmoon liitetty kertomus. Esimerkiksi Jeanne d'Arcia voitaisiin pitää Juudit-kertomuksen mukaelmana, jollei tiedettäisi, että Jeanne d'Arc todella on ollut historiallinen henkilö.

Jotkut tutkijat katsovat, että nykyisin tunnetulla Jeesuksella on paljon yhtäläisyyksiä ensimmäisten vuosisatojen taruihin ja mysteeriuskontoihin, kuten mithralaisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä. Esimerkiksi First International Congress of Mithraic Studies -kongressin osanottajat olivat sitä mieltä, että mithralaisuuden vaikutukset kristinuskoon rajoittuvat enimmäkseen kristilliseen taiteeseen.

On ehdotettu, että tämä vaikutteiden lainaamainen on tapahtunut samaan tyyliin kuin millä tavalla Latinalaisen Amerikan kansat ovat omaksuneet perinteisten uskontojensa osia myöhemmin tulleeseen kristinuskoonsa. Roomalainen mithralaisuus ei kuitenkaan muistuttanut kristinuskoa paljoakaan ennen kuin vasta muutaman sadan vuoden päästä, mikä saattaa tarkoittaa, että lainaaminen tapahtuikin toiseen suuntaan.

Raamatullisen arkeologian ja historiantutkimuksen koulukuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun historiallisuuden suhteen on olemassa kaksi löyhästi määriteltävissä olevaa koulukuntaa, raamatullinen minimalismi ja raamatullinen maksimalismi. Todelliset mielipiteet jakaantuvat kuitenkin yleensä näiden välille, sen sijaan että sijoittuisivat tiukasti jompaankumpaan ääripäähän.

Raamatullinen minimalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatullinen minimalismi lähtee siitä oletuksesta, että Raamattu on enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta ja että kaikki sen kertomukset ovat luonteeltaan tarunomaisia. Erityisesti Raamatun alkupuolen kertomuksilla ei katsota olevan mitään historiallisia perusteita. Näin kaikki kertomukset myös raamatullisista patriarkoista olisivat taruja, eikä heitä olisi koskaan ollut olemassa. Minimalistit ovat myös sitä mieltä, ettei Israelin kahtatoista heimoa, yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaa, kuningas Daavidia tai kuningas Saulia koskaan ollut olemassa.

Jotkut raamatulliset minimalistit, tunnetuimpana Earl Doherty, ovat myös ehdottaneet, ettei Jeesustakaan olisi ollut olemassa, vaan että hänen hahmonsa olisi vain koostettu useista eläneistä henkilöistä ja taruista. Tämän teorian ongelmana on, että sillä henkilöllä tai niillä henkilöillä, jotka tarinan ovat keksineet, on täytynyt olla todella tarkat tiedot ja ymmärrys tuon ajan rabbiinisesta juutalaisuudesta ja siitä mishnasta, josta myöhemmin koottiin Talmud. Jeesus vaikuttaa, varsinkin Matteuksen evankeliumissa, olevan aivan liian inhimillinen ja tuntevansa rabbiinista farisealaisuutta aivan liian hyvin ollakseen pelkkä keksitty hahmo.

Raamatullinen maksimalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatullinen maksimalismi lähtee siitä oletuksesta, että Raamattu on enimmäkseen historiallisesti paikkansapitävää, lukuun ottamatta poikkeuksia, kuten ilmiselvästi taruiksi tai runollisiksi tarkoitettuja osia. Näkemys yhdistetään usein virheellisesti käsitykseen Raamatun erehtymättömyydestä. Suurin osa maksimalisteista ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että Raamattu on erehtymätön.

Suurin osa raamatullisista maksimalisteista hyväksyy monia nykyaikaisen historian ja arkeologian tutkimustuloksia ja myöntävät, että Raamatun tarunomaisten kertomusten takana olevien historiallisten tosiasioiden esiinkaivamisessa tulee noudattaa varovaisuutta. Maksimalistit kuitenkin katsovat, että Raamatun ydinkertomukset kertovat pohjimmiltaan todellisista historialliseista tapahtumista ja että erityisesti Raamatun nuoremmat kirjat ovat historiallisempia kuin vanhemmat.

Arkeologian avulla voidaan selvittää historiallisia aikakausia ja valtakuntien olemassaoloa, elämän ja kaupankäynnin tapoja, käsityksiä sekä yhteiskunnallisia järjestelmiä. Arkeologia pystyy kuitenkin ainoastaan harvoissa tapauksissa tarjoamaan tietoa yksittäisten ihmisten tai perheiden elämästä, eikä sen ole yleensä tarkoituskaan. Näin arkeologia ei voi myöskään sanoa juuri mitään Raamatun patriarkkojen olemassaolosta. Osa maksimalisteista katsoo, että kaikki tai suurin osa näistä patriarkoista oli historiallisia henkilöitä, mutta että Raamatun kertomuksia näistä henkilöistä ei tulisi ottaa täysin kirjaimellisesti. Osa taas katsoo, että jotkut tai jopa kaikki näistä patriarkoista tulisi lukea ennemminkin puhtaasti taruluomusten, joiden henkilöllä on ainoastaan hieman tekemistä jonkun todellisen henkilön kanssa, joukkoon — hieman samaan tapaan kuin brittiläinen taru Kuningas Arthurista.

Raamatulliset maksimalistit katsovat, ettö Israelin kaksitoista heimoa olivat olemassa, vaikka eivät välttämättä katsokaan Raamatun kertomuksen niiden alkuperästä olevan paikkansapitävä. Maksimalistit katsovat myös Israelin historian merkittävimpien henkilöiden, kuten kuningas Daavidin ja kuningas Saulin olleen olemassa, samoin kuin Israelin kuningaskunnan ja Jeesuksen.

Marginaalinäkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populistiset kirjoittajat kuten juutalainen Immanuel Velikovsky, Donovan Courville ja muut kirjoittajat uskovat, että arkeologisen todisteaineiden puute johtuu traditionaalisen kronologian virheistä tai arkeologisten todisteiden virheellisestä ajoittamisesta.[38] Velikovsky on myös väittänyt monien Vanhassa testamentissa mainittujen tapahtumien aiheutuneen Aurinkokunnassa tapahtuneista mullistuksista, joissa Venus sivuutti Maan hyvin läheltä. [39] Tällaiset teoriat on kuitenkin tieteellisesti osoitettu mahdottomiksi. [40]

Uudempien teorioiden kuten juutalaisen David Rohlin ja Peter Jamesin mukaan egyptiläisessä ajanlaskussa on noin 300 vuoden virhe, joka johtuu siitä, että 21. ja 22. dynastia hallitsivat osin samanaikaisesti eri puolilla Egyptiä. Rohl ajoittaa oman kronologiansa Urartissa 9. 5. 1012 eaa. nähtyyn auringon­pimennykseen, jonka ajankohdan hän laski tietokoneella ja joka egyptiläisten dokumenttien mukaan tapahtui Akhenatenin aikakaudella. Rohlin kronologia ei kuitenkaan ole saavuttanut yleistä hyväksyntää, ja sen voimakkaimpiin vastustajiin kuuluu konservatiivikristitty egyptologian professori Kenneth Kitchen.

Libanonilainen tutkija Kamal Salibi väitti kirjassaan Missä Raamattu syntyi (engl. The Bible Came from Arabia, 1982), etupäässä paikan­nimistöön perustuen, että Babylonin pakko­siirto­laisuutta edeltäneen ajan Juuda ja Israel eivät vastoin yleistä käsitystä sijainneetkaan nykyisen Israelin ja Palestiinan alueella vaan noin 2000 kilo­metriä etelämpänä, Asirin maa­kunnassa nykyisen Saudi-Arabian lounais­osassa.[41]

Lisääntynyt ristiriita minimalistisen ja maksimalistisen koulukunnan välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulle tultaessa debatti minimalistien ja maksimalistisen koulukunnan välillä on vain lisääntynyt. Vuonna 2001 Israel Finkelstein ja Neil Asher Silberman julkaisivat kirjan The Bible Unearthed: Archaeology's New Vision of Ancient Israel and the Origin of Its Sacred Texts, joka seurasi jotakuinkin minimalistista linjaa ja sai monet vanhoilliset kiihdyksiin. Samana vuonna Hershel Shanks puolestaan kirjoitti Biblical Archeological Review -julkaisun maalis-huhtikuun numerossa useita arkeologeja ja raamattuoppineita lainaten, että minimalismi oli kuolemassa. Vuonna 2003 egyptologi ja maksimalisti Kenneth Kitchen kirjoitti teoksen On the Reliability of the Old Testament. Hän puhui Raamatun luotettavuuden puolesta ja arvosteli Finkelsteinin, Silbermanin ja muiden minimalistien näkemyksiä. Kitchen kuitenkin vastustaa ankarasti juutalaisen David Rohlin revisioitua kronologiaa, joka ajoittaa VT:n tapahtumat noin 300 vuotta myöhempään aikaan.

Arkeologia ja nykyisen Israelin politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatullinen arkeologia aiheuttaa joskus myös poliittisia ristiriitoja, erityisesti silloin kun se käsittelee yhdistynyttä Israelin kuningaskuntaa. Jotkut nykyiset Suur-Israelin kannattajat nimittäin käyttävät oletettua historiaa tukena näkemyksilleen. Tällaiset henkilöt saattavat syyttää Israelin kuningaskunnan historiallisuuden ja Exoduksen epäilijöitä antisemitismistä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatullinen maksimalismi vastaan Raamatullinen minimalismi:

  • Biran, Avraham. "'David' Found at Dan." Biblical Archaeology Review 20:2 (1994): 26-39.
  • Cassuto, Umberto. The documentary hypothesis and the composition of the Pentateuch: eight lectures by U. Cassuto. Translated from the Hebrew by Israel Abrahams. Pp. xii, 117. Jerusalem: Magnes Press, Hebrew University, 1961
  • Coogan, Michael D. "Canaanites: Who Were They and Where Did They Live?" Bible Review 9:3 (1993): 44ff.
  • Finkelstein, Israel and Silberman, Neil A. 2001 The Bible Unearthed. New York: Simon and Schuster
  • Harpur, Tom. 2004. "The Pagan Christ. Recovering the Lost Light" Thomas Allen Publishers, Toronto.
  • Kitchen, Kenneth A. 2003 On the Reliability of the Old Testament. Grand Rapids: Eerdmans
  • Mazar, Amihai. 1992. Archaeology of the Land of the Bible: 10,000-586 B.C.E. New York: Doubleday.
  • Na'aman, Nadav. 1996 ."The Contribution of the Amarna Letters to the Debate on Jerusalem's Political Position in the Tenth Century B.C.E." BASOR. 304: 17-27.
  • Na'aman, Nadav. 1997 "Cow Town or Royal Capital: Evidence for Iron Age Jerusalem." Biblical Archaeology Review. 23, no. 4: 43-47, 67.
  • Mithraic Studies: Proceedings of the First International Congress of Mithraic Studies. Manchester U. Press, 1975.
  • Shanks, Hershel. 1995. Jerusalem: An Archaeological Biography. New York: Random House.
  • Shanks, Hershel. 1997 "Face to Face: Biblical Minimalists Meet Their Challengers." Biblical Archaeology Review. 23, no. 4: 26-42, 66.
  • Steiner, Margareet and Jane Cahill. "David's Jerusalem: Fiction or Reality?" Biblical Archaeology Review 24:4 (1998): 25-33, 62-63; 34-41, 63. This article presents a debate between a Biblical minimalist and a Biblical maximalist.
  • Thomas L. Thompson, The Bible in History: How Writers Create a Past, London 1999
  • William G. Dever, What Did the Biblical Writers Know and When Did They Know It?, Grand Rapids: Eerdmans 2001
  • Wood, Bryant G., "Did the Israelites Conquer Jericho? A New Look at the Archaeological Evidence," Biblical Archaeological Review 16(2) (March/April 1990): 44-58.
  • Yamauchi, Edwin, The Stones and the Scriptures. Philadelphia: J.B. Lippincott Company, 1972.

Muita:


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svend Holm-Nielsen, Bent Noack ja Sven Tito Achen: Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 1. osa, s. 39. Otava, 1970. ISBN 951-1-03199-6.
  2. Esimerkiksi Jeesuksen sukuluettelot Matt. 1:1-17, Luuk. 3:23-38
  3. Raamattutieto, s. 178
  4. Raamattutieto, s. 43
  5. ISBN 951-1-18138-6Muinaisen maailman suuret salaisuudet, s. 33. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava, 2003.
  6. Rudolf Smend: Vanhan testamentin synty, s. 24. Suom. Martti Nissinen. Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-052.
  7. a b Raamattutieto, s. 26
  8. esim. 1. Kun. 14:19
  9. Otavan iso Fokus, 2. osa (El-Ip), s. 889, art. Geologia. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4.
  10. Heikki Räisänen: Uuteen uskoon, Teologisesta itsekritiikistä uskontojen vuoropuheluun, s. 46. Kirjapaja, 1993. ISBN 951-625-175-7.
  11. W. Wilson, Old Testament Word Studies, Grand Rapids, Michigan, USA, 1978, s. 109
  12. 1. Mooseksen kirja 2:4
  13. 2. Pietarin kirje, 3:8.
  14. 2. Moos. 1:1-7
  15. 2. Moos. 3:15
  16. Otavan suuri ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 2464, art. Juutalaiset. Otava, 1979. 951-1-02232-6.
  17. Rowland Croucher ym.: Minimalis, the Copenhagen School of thought Viitattu 27.11.2010.
  18. Iso tietosanakirja, 1. osa (A-Berwick), art. Aabraham. Otava, 1931.
  19. Iso tietosanakirja, 5. osa (Ihminen-Kansallis-), art. Jaakob. Otava, 1933.
  20. Raamattutieto, s. 27
  21. esimerkiksi 1. Moos. 24:10
  22. Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 1. osa, s. 90-97
  23. a b Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 1. osa, s. 267
  24. Biblical Archaeology, Evidence of the Exodus from Egypt Institute for Biblical & Scientific Studies. Viitattu 27.11.2010.
  25. a b c Carl Grimberg: Kansojen historia, 2. osa: Etu-Aasian kansat, aigeialainen kulttuuri, s. 123. Otava, 1956.
  26. Graham Phillips: Act of God, Tutankhamun, Moses & the myth of Atlantis, Sidgwick and Jackson, 1998, ISBN 0-283-06314-9
  27. Kalle Taipale: Levoton maapallo, s. 23-25, Kirjayhtymä Oy 1996, ISBN 951-26-4160-7
  28. 4. Moos. 1:45-46
  29. http://nefertiti.iwebland.com/people/#rem2
  30. Muinaisen maailman suuret salaisuudet, s. 33
  31. Heikki Räisänen, Esko Saarinen: Raamattutieto, s. 21. Otava, 1997. ISBN 951-1-04445-1.
  32. a b c National Geographic, joulukuu 2010, sivut 72-79
  33. Bertnand Russell: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti. 1. osa : Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia, s. 370. WSOY, 1992. 951-0-17867-5.
  34. Raamattutieto, s. 47
  35. 1. Kor. 15:1-8
  36. Raamattutieto, s. 106
  37. Publius Cornelius Tacitus: Annales 15:44. Bruce J. Butterfield, 1997. Teoksen verkkoversio.
  38. Immanuel Velikovsky: Ages in Chaos, Vol 1: From Exodus to King Akhenaten, s. 21-23. Abacus, 1973. ISBN 0-349-13588-6.
  39. Immanuel Velikovsky: Worlds in Collision. Sidgwick & Jackson, 1950.
  40. Philip C. Plait: Bad Astronomy: misconceptions and misuses revealed, from astrology to the moon landing "hoax", s. 174-183. John Wiley & Sons, 2002. ISBN 0-471-40976-6.
  41. Kamal Salibi: Missä Raamattu syntyi. Suom. Marja Kyrö. Kirjayhtymä, 1987. ISBN 951-26-2897-X.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakola, Raimo & Pakkala, Juha: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-647-1.
  • Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.
  • Sollamo, Raija (toim.): Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi. Perustuu Helsingin yliopistossa syksyllä 1988 pidettyyn yleisöluentojen sarjaan Studia Biblica. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 1991. ISBN 951-9217-10-X.

Uusi testamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty: Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan. Uusittu laitos. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-529-0.
  • Auvinen, Ville & Holmén, Tom & Kankaanniemi, Matti & Ollilainen, Vesa: A.D. 30: Kirja Jeesuksen kuolemaan liittyvistä tapahtumista. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-449-8.
  • Holmén, Tom & Merenlahti, Petri (toim.): Jeesus ja temppeli: Viisi näkökulmaa Raamatun tekstiin. Helsinki: Yliopistopaino, 2002. ISBN 951-570-490-1.
  • Uro, Risto & Lehtipuu, Outi (toim.): Nasaretilaisen historia. Helsinki: Kirjapaja, 1997 (2. painos 2001). ISBN 951-625-457-8.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha testamentti:

Uusi testamentti: