Kyproksen miehitys

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kyproksen kriisi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kyproksen kriisi
Päivämäärä:

1963heinäelo 1974

Paikka:

Kypros

Lopputulos:

YK:n rauhanturvaoperaatio UNFICYP; Kiista saaresta jatkui, Kreikan sotilasjuntta valtaan vuonna 1967; Turkki miehitti saaren vuonna 1974, saari jaettiin kahtia turkkilaiseen ja kreikkalaiseen osaan

Osapuolet

Turkin lippu Turkki

Kypros
Flag of Greece (1822-1978).svg Kreikka

Kyproksen miehitys tapahtui 20. heinäkuuta vuonna 1974, kun Kyproksen presidentti Makarios III oli syrjäytetty vallankaappauksessa 15. heinäkuuta[1] maan pääkaupungissa Nikosiassa. Kaappauksen takana oli 39-vuotias kyproksenkreikkalainen Nicos Sampson[1] ja Ateenassa istuva Kreikan sotilasjuntta[1]. Kaappauksen tarkoituksena oli liittää Kypros Manner-Kreikkaan[1]. Kyproksen väestöstä 77 % on kreikkalaisia ja 18 % turkkilaisia. Turkkilaiset asuvat saaren pohjoisosassa. Turkin hallitus reagoi levottomuuksiin kesällä vuonna 1974 ja lähetti saarelle noin 6 000 miestä ja 40 taisteluvaunua.[2]

Miehityksen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuin Kypros vuonna 1960 itsenäistyi, se oli ollut Ison-Britannian siirtomaa. Saari oli ollut kahden väestöryhmän asuttama jo vuodesta 1571, jolloin saari liitettiin Osmannien valtakuntaan.[3]

Saarelle muutti noin 30 000 turkkilaista ja 160 000 kreikkalaista[3] Iso-Britannia oli vuonna 1878 pakottanut 300 vuotta saarta hallinneen Osmanien valtakunnan luopumaan siitä Ison-Britannian hyväksi, kun Venäjä oli voittanut sodan Turkkia vastaan.[3]. Saarella asui enemmistönä kreikkalaisia ortodokseja ja vähemmistönä turkkilaisia muslimeja, jotka asuivat lähinnä saaren pohjoisosissa.

Itsenäistyneen Kyproksen presidentiksi tuli kyproksenkreikkalainen arkkipiispa Makarios III ja varapresidentiksi kyproksenturkkilainen Fazil Küçük. Vallanjako oli tasapuolinen; parlamentin paikat jaettiin puoliksi turkkilaisille ja puoliksi kreikkalaisille.

Turkkilaisten ja kreikkalaisten välit ovat olleet saarella aina ristiriitaisia. Islaminuskoiset turkkilaisten esi-isät olivat tulleet saarelle Turkista ja ortodoksit kreikkalaisten esi-isät taas Kreikasta. Kyproksen ortodoksinen kirkko, jonka päämies oli arkkipiispa Makarios III, oli Kreikan ortodoksisen kirkon kanssa muodostanut liiton, joka johti moniin ristiriitoihin, sillä varsinkin turkkilaisväestön mielestä Kreikka valvoi liikaa Kyproksen asioita.

Ennen itsenäistymistä oli vuonna 1959 Turkin, Kreikan, Ison-Britannian ja Kyproksen eri kansallisuuksien välillä allekirjoitettu sopimus, että saari itsenäistyisi eikä sitä jaettaisi kahtia. Parlamentin ja hallituksen jako oli tasan eri kansallisuuksien välillä. Lipuksi tuli valkokeltainen uusi Kyproksen lippu ja virallisiksi kieliksi turkki ja kreikka. Uskonnoiksi tuli islam ja ortodoksinen sekä kreikkalaiskatolilainen kristinusko. Kaikkien valtion virastoiden johtajiksi valittiin kreikkalainen ja turkkilainen. Turkki ja Kreikka saivat sopimuksessa puuttua saaren tilanteeseen, jos perustuslakia olisi loukattu.

Iso-Britannia sai kaksi sotilastukikohtaa Akrotiriin ja Dhekeliaan. Saari ei saanut liittyä Kreikkaan eikä Turkkiin. Pääkaupungiksi tuli Nikosia. Sopimus hyväksyttiin 16. elokuuta vuonna 1960 Lontoossa. Sopimus perustui kompromissiin, ja monet kyproksenkreikkalaiset eivät hyväksyneet sitä. Kyproksenkreikkalaiset vastustivat sopimusta monin tavoin. Makarios piti itsenäistymisneuvotteluissa sovittua järjestelmää toimintakyvyttömänä.

Kapina ja rauhanturvaoperaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makarioksen pyrkiessä muuttamaan Kyproksen perustuslain saaren kreikkalaiset äärinationalistit hyökkäsivät turkkilaisten siviilien kimppuun, minkä seurauksena noin 1000 ihmistä kuoli. Väkivaltaisuudet alkoivat 21. joulukuuta, jolloin Nikosian Hermeskadulla ammuttiin ensimmäiset laukaukset.[4]

Noin 20 000 kyproksenturkkilaista pakeni saaren pohjoisosiin ja eristetyille asuinalueille, joissa elämä oli ahdasta ja elintarvikkeiden puute jokapäiväistä.

Kreikkalaisten Enosis-liike, jota Makarios III johti, vaati saaren liittämistä Kreikkaan. Enosis-liikettä tuki aseellinen EOKA-järjestö (Ethniki Organosis Kyprion Agoniston, Kansallisen Kyproksen vapaustaistelijat). Luonnollisestikaan Kreikkaan liitetyssä Kyproksessa ei turkkilaisvähemmistölle olisi jäänyt merkittäviä vähemmistöoikeuksia tai edes oikeutta pysyä saarella. Vastavaatimuksena kreikkalaisten halulle liittää saari Kreikkaan turkkilainen puolustusjärjestö TMT (Türk Mukavemet Teşkilatı, Turkkilainen vastarintajärjestö) vaati saaren jakoa, eli Taksimia.

Makarios esitti 30. marraskuuta 1963 perustuslakimuutoksen varapresidentti Fazil Küçükille, mutta se hylättiin.[5]

EOKA:n kannattajat hyökkäsivät useisiin turkkilaiskyliin ja surmasivat niissä asuneet siviilit. Väkivaltaisuudet jatkuivat vuoden 1964 maaliskuuhun, jolloin Yhdistyneet kansakunnat lähettivät saarelle rauhanturvajoukkonsa.[6] Iso-Britannia pyysi Yhdistyneiden kansakuntien apua kriisin ratkaisemiseksi.[6]Myös presidentti Makarios pyysi turvallisuusneuvostoa lähettämään rauhanturvaajia saarelle. Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri U Thant pyysi 4. maaliskuuta Kanadaa, Ruotsia, Suomea, Brasiliaa lähettämään rauhanturvaajia[6] Maaliskuun lopulla saarelle saapuivat ensimmäiset rauhanturvaajat, joita johti intialainen kenraali Gyani.[6]

Kreikan kuninkaaksi tulee Konstantin II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan levottomuudet Kyproksella jatkuivat. Kreikan kuningas Paul I kuoli 6. maaliskuuta Ateenassa. 12. maaliskuuta 1964 Kreikan uusi kuningas Konstantin II vannoi hallitsijanvalan. Makarios III osallistui Paulin hautajaisiin sekä uuden kuninkaan kruunajaisiin.[7]

Tuomioja välittäjäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25. maaliskuuta 1964 YK:n pääsihteeri U Thant nimitti Suomen Ruotsissa toimineen suurlähettilään Sakari Tuomiojan välittäjäksi Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten väliseen kiistaan.[4] Tuomioja aloitti osapuolten välisen kiistan selvittämisen, mutta kuoli kesken työnsä vakavaan sairauteen 9. syyskuuta 1964.[8]

Tilanne saarella jatkuu ja YK:n UNFICYP-komppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne saarella jatkui levottomana. YK:n rauhanturvaajakomppania sai ensimmäisen uhrinsa suomalaisen viestialikersantti Juhani Matikaisen menettäessä henkensä kyproksenturkkilaisessa Kanli Keyun kylässä 19. toukokuuta vuonna 1964.[9] 23. kesäkuuta EOKA:n kenraali Georgios Grivas saapui saarelle. Grivas piti puheen, jossa hän toivoi kykenevänsä lieventää Kyproksen tilannetta ja estämään Turkin väliin tuloa.[4]

7. elokuuta kriisi oli aiheuttaa sodan Turkin ja Kreikan välille, kun Turkin ilmavoimat hyökkäsi kreikkalaisten asemiin Kyproksella. Pamosin, Polisin, Pkhyammoksen, Ayos Theodorosin ja Limnin kylät paloivat. Seuraavana päivänä turkkilaiset hyökkäsivät napalmpommein, joissa kuoli 30 ja haavoittui 200. Kyproksenkreikkalaiset puolestaan tulittivat Kokkinan kylää, jossa oli turkkilaisten asemia. Sekä Turkin että Kreikan sotavoimat määrättiin hälytystilaan.[10] Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto kokoontui hätäistuntoon ja lähetti vetoomuksen osapuolille, etteivät he käyttäisi kovia sotatoimia. Presidentti Makarios päätti pyytää apua Neuvostoliitolta, Egyptiltä ja Syyrialta kiistan sovittamiseen. YK:n sovittelija Sakari Tuomioja neuvotteli yötä päivää osapuolten kanssa välitysehdotuksesta. Diplomaattisodan jälkeen saatiin aikaan tulitauko, mutta tilannetta ei ollut lopullisesti selvitetty.[10] Samana aikana Turkin hallitus alkoi karkottaa siellä asuvia kreikkalaisia. Turkinkreikkalaisille myönnettiin Turkin passeja.

Taistelut rauhoittuivat heti kun aselepo saatiin aikaan. YK:n UNFICYP-rauhanturvaajajoukot saapuivat saarelle. Heidän tehtävänsä on erottaa väestönryhmät toisistaan.

Kreikan sotilasjuntta valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikassa oli vuodesta 1965 lähtien vakavia sisäpoliittisia kiistoja. Kreikan iäkäs pääministeri, keskustalainen Georgios Papandreu, ilmoitti eroavansa pääministerin paikalta. Tästä alkoi monivaiheinen ja pitkä hallituskriisi, joka kesti useita kuukausia. Tilanne kiristyi kuitenkin vuoden 1967 maaliskuussa, kun kenraali Georgios Grivas paljasti armeijan vasemmistosuuntaisen salaliiton Aspidan (Kilpi), ja syytti pääministeri Papandreuta poikansa Andreaksen kanssa suunnitellusta salaliitosta[11], jonka tarkoituksena oli kaataa Kreikan monarkia. Valtaan nousi väliaikainen pääministeri Georgios Athanasiadis-Novas.

Kreikan asevoimat kuitenkin pelkäsivät, että vaaleissa menestyvä Georgios Papandreoun poika Andreas, joka oli sosialistisen PASOK-puolueen listoilla, erottaisi Kreikan NATO:sta ja lakkauttaisi monarkian[12] Lopulta armeija, jota johtivat kenraalit Grigorios Spandidakis, Stilianos Patakos, Georgios Papadopoulos, kaappasi vallan 21. huhtikuuta 1967 ja perusti Kreikkaa hallinneen sotilas­juntan. Väliaikainen pääministeri Panagiotis Kanellopoulos ja molemmat Papandreout pidätettiin. Kuningas Konstantin II tuki vallankaappausta.[12]

Reagointi Kyproksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensin Kreikan sotilasvallankaappaus vaikutti aivan rauhalliselta, eivätkä sen seuraukset näkyneet Kyprokselle, jossa oli YK:n rauhanturvaajia. 15. marraskuuta eräs kreikkalainen poliisipartio kävi turkkilaisella puolella, vaikka YK:n rauhanturvaajat yrittivät sitä estellä tulitaukosopimuksen nojalla. Tunteet leimahtivat ilmisodaksi ja sytyttivät taas kansainvälisen polttopisteen Kyprosta kohtaan. Rajuja tappeluita syntyi kreikkalaisten ja turkkilaisten välille.[13]

Turkki lähetti Kreikalle nootin, jossa se vaati tällaiset partioinnit lopetettavaksi. Nootissa vaadittiin Kreikan Kyproksessa olevien joukkojen komentajan Grivasin eroa ja kreikkalaisten sotilaiden supistamista 15 000:sta 10 000:teen. Turkin laivasto sai määräyksen purjehtia kohti saarta. Armeija hälytettiin maihinnousua varten. Kreikan armeija oli hälytystilassa, vaikka sotilasjuntta välttelikin avointa selkkausta Turkin kanssa. Kyproksen presidentti Makarios vetosi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoon apua saadakseen.[13]

Kipinä, joka oli vähällä laajeta avoimeksi suurpaloksi, alkoi, kun kreikkalainen tarkastuspartio tuli turkkilaisten asuttamaan Kophinoun kylään, jossa syttyi ankaria levottomuuksia. 40 kyläläistä surmattiin. Kiukustunut Turkki mobilisoi kaikki joukkonsa ,ja maahan julistettiin liikkeellepano. Pääsyyllinen oli kenraali Georgios Grivas, Enosis-liikkeen tukija, joka vaati Kyproksen liittämistä Kreikkaan. Grivasta vaadittiin eroamaan ja karkotetavaksi. Ateenassa istuva sotilas­juntta vähensi Kyproksella joukkoja, kun Makarios halusi neuvotella tilanteesta. Kenraali Grivas karkotettiin saarelta ja hänen seuraajakseen nimitettiin kenraali Moronis. Kreikan juntalla ei ollut varaa lähteä sotaan. Turkissa mielenosoittajat vaativat Turkin armeijaa nousemaan maihin Kyproksella.[13] YK:n pääsihteeri lähetti saarelle edustajansa Jose Rolz-Bennettin ja Yhdysvallat lähetti erikoislähettiläs Cyrus Vancen. Myös NATO:n pääsihteeri Manlio Brosio alkoi välittää Vancen ja Bennetten kanssa kiistaa. Lopulta tultiin johtopäätökseen, jossa todettiin että Kreikalla sai olla 950 sotilasta ja Turkilla 850. Saaren turvallisuuden takaisivat UNFICYP-rauhanturvaajat.[13]

Uudet levottomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levottomuuksiin ja YK:n valvontaan tuskastuneet kreikkalaiset ääriainekset perustivat vuonna 1971 saarelle palanneen kenraali Georgios Grivaksen johdolla erikoisarmeija EOKA II:n, joka kannatti Enosis-aatetta.[14]

EOKA ryhtyi nyt myös Kyproksen presidentti Makariosta vastaan, joka pyrki sovittelemaan saaren tulevaisuudesta Turkin kanssa.[14]

Makarioksen syrjäyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne Kyproksella kärjistyi 15. heinäkuuta vuonna 1974 kun Kyproksen kansalliskaarti kreikkalaisten upseerien johtamana syrjäytti maan presidentin arkkipiispa Makarios III:n[15]

Kreikan sotilasjuntta Ateenassa tuki vallankaappausta, jossa kuoli noin 300 ihmistä, koska heillä oli kaunaa Makariosta kohtaan,[16] sillä hänestä oli tullut jo vuodesta 1971 Kreikan opposition kannattaja ja sotilas­juntan pysyvä vastustaja.[16] Lisäksi Makarios ei halunnut liittää Kyprosta Kreikkaan. Hän oli kannattanut itsenäisen Kyproksen tasavallan politiikkaa eikä enosis-aatetta, kuten EOKA on ajanut jo vuodesta 1965. Dramaattisessa ilmoituksessa valtiokaappauksen jälkeen sotilasjohto ilmoitti, että arkkipiispa Makarios III olisi kuollut.[1] Tuntia myöhemmin Makarios puhui radiossa salaisesta paikasta käsin, että vastarintaan tulisi ryhtyä. Makarios oleskeli brittiläisessä Dhekelian sotilastukikohdassa, josta hänet lennätettiin Lontooseen,[1] jossa hän tapasi Ison-Britannian pääministeri Harold Wilsonin, kunnes jatkoi matkaa New Yorkiin, jossa hän esiintyi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa.[1]

Turkki miehittää Kyproksen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen jako.

Kreikkalaisten upseerien kaappaus Kyproksella vei Turkin ja Kreikan sodan partaalle. Turkkilaiset reagoivat voimakkaasti ja julistivat, että he aikovat puuttua tilanteeseen sotilaallisesti[2]. 20. heinäkuuta ilmoitettiin, että noin 6 000 turkkilaisten sotilasta ja 40 panssarivaunua nousi maihin Kyrenian satamakaupungissa Kyproksen pohjoispuolella. Sillanpääasema muodostettiin ja strategiset paikat miehitettiin.[2]

Turkin syy miehitykselle oli selvä. Turkin presidentti Bülent Ecevit sanoi, että Ateenassa istuva Kreikan sotilasjuntta oli väkivaltaisuuksien takana ja että Turkin olisi suoritettava sotilaallisia toimenpiteitä saarella.[2] Kyproksenturkkilaisen väestön suojelu[2] ja Lontoon sopimuksen vuodelta 1959 turvaaminen olivat myös aiheina siihen, että Turkki miehittäisi saaren.[2]

Kiihkeällä diplomaattisella toiminnalla pyrittiin estämään avoimen sodan syttyminen kahden NATO-maan, Kreikan ja Turkin Yhdysvallat ja Iso-Britannia vetosivat osapuoliin, että tulitauko pitäisi saada.[2]

Taistelevien osapuolten välillä käytiin yhteenottoja sekä merellä että ilmassa.[2] Pian tuli selväksi, ettei Kreikka voisi kohdata turkkilaisjoukkoja. Myös kyproksenturkkilaiset ryhtyivät vastarintaan, ja pian kreikkalaisten asemat voitettiin.[2]

YK:n turvallisuusneuvosto välitti tulitauon osapuolten välille. Se tuli voimaan 22. heinäkuuta.[2] Tähän mennessä Turkki oli jo miehittänyt 20 % saaresta.[2] Invaasio oli lopetettu, ja presidentti Bülent Ecevit sanoi, että miehityksen päämäärä oli saavutettu.[2]

Aselevon yhteydessä molemmat osapuolet sopivat Ison-Britannian kanssa rauhanneuvotteluista, jotka alkoivat Genevessä.[2] Turkin armeija piti Kyrenian satamakaupunkia hallussaan.[2] Väestö oli paennut. Turkin hallitus ilmoitti, että ainoastaan 57 turkkilaista oli kaatunut ja 184 haavoittunut. Sadattuhannet olivat menettäneet kotinsa.[2]

Kreikan sotilasjuntta kaatuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23. heinäkuuta Kyproksen fiasko sai Kreikan sotilasjuntan kenraalit palauttamaan vallan siviileille.[16] Kreikan presidentti kenraali Phaifon Giskis ilmoitti Ateenassa juntan luovuttavan vallan siviilipolitiikoille[16] . Giskis kutsui vielä samana päivänä Pariisissa asuvan maanpaossa entisen pääministeri Konstantin Karamanlisin takaisin Kreikkaan.[16] Karamanlis vannoi virkavalansa jo seuraavana päivänä. Karamanlisin valinta oli ehkä se, että hän pystyisi estämään Kreikan ja Turkin välisen sodan. Suurin syy juntan eroon oli Kyproksen vallankaappauksen epäonnistuminen[16] ja Kreikan joutuminen pitkäksi ajaksi syrjään kansain­välisestä politiikasta[16]

Karamanlis armahti kaikki poliittiset vangit, sulki Jarosin keskitysleirin ja myönsi lehdistönvapauden.[16] Ulkomailla asuvat kreikkalaiset maanpakolaiset kuten entinen ministeri Andreas Papandreu, säveltäjä Mikis Theodorakis ja näyttelijä Melina Mercouri palasivat takaisin kotimaahansa.[17] Televisio- ja radiopuheessa Karamanlis sanoi puolustavansa Kyproksen itsenäisyyspolitiikkaa[17] ja tyrmäsi enosis-liikkeen vaatimukset.

Tilanne Kyproksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen uusi presidentti Nicos Sampson erosi samaan aikaan, kun Kreikan sotilasjuntta kaatui[18]

Uudeksi presidentiksi valittiin Glafkos Klerides, Kyproksen unionipuoleen puheenjohtaja.[18] Sampson sanoi radiopuheessaan, että ero oli oma-aloitteinen, ja että nyt pitäisi tulla johtoon diplomaattisesti taitava henkilö, joka voisi aloittaa neuvottelun saaren molempien kansallisuuksien kanssa.[18]

Kyproksella oli noin 15 000 turistia, kun vallankaappaus alkoi ja Turkin invaasio alkoi. Miehityksen jälkeen tilanne oli turistien kohdalta kriittinen. Eräs turistihotelli Famagustassa tuhoutui turkkilaisten pommihyökkäyksessä.[18] Parikymmentä turistia sai surmansa. Useimmat turistit kuljettiin saarelta brittiläisten sotilastukikohdan kautta YK:n auttamana Kreikkaan tai Turkkiin.[18]

14. elokuuta Nikosian alueella solmittiin tulitauko.[19]

Turkkilaiset olivat miehittäneet Pohjois-Kyproksen, ja Nikosian kaupunki oli puoliksi turkkilaisten ja puoliksi kyproslaisten hallussa. 16. elokuuta Turkki oli jo valloittanut kolmasosan saaresta.[19]

Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford korosti, että Geneven neuvotteluja tulisi jatkaa ja pysyvät ratkaisut saaren tulevaisuudelle pitäisi taata. Konstantin Karamanlis sanoi, ettei Kreikan pitäisi enää osallistua Kyproksen rauhan­neuvotteluihin, vaan saarelaisten pitäisi itse päättää tulevaisuudesta. Karamanlis uhkasi, että myös Kreikka eroaisi NATO:sta, sillä Yhdysvallat ei ollut Kreikan apuna hädän aikana.[19]

Sampsonin vankeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. elokuuta 1976 Kyproksen entinen lehtikeisari ja valtiomies Nicos Simpson tuomittiin vankeuteen 20 vuodeksi kesällä 1974 tehdystä vallankaappauksesta.[20]

Kyproksen päätöslauselma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. marraskuuta 1974 YK:n yleiskokous hyväksyi yksimielisesti Kyprosta koskevan päätöslauselman. Päätöslauselma tunnusti, että saarella oli kaksi kansanryhmää. Kaikkien vieraiden joukkojen tulisi poistua saarelta. Saari jaettaisiin kahtia Nikosian kohdalta. Sen välille tulisi 300 kilometriä pitkä demilitarisoitu alue, jota valvoo YK. Rajanylitys- ja tarkastuspisteitä olisi rajoitetusti.[21]

Makarioksen paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. joulukuuta vuonna 1974 Kyproksen arkkipiispa syrjäytetty presidentti Makarios III palasi saarelle. Arkkipiispa korosti heti että hän työskentelisi saaren yhdistymispolitiikan puolesta ja turkkilaisten ja kreikkalaisten väestönosan välisen rauhan puolesta. Saaren kahtiajaon Makarios tyrmäsi. Ennen paluuta Kyprokselle oli Makarios neuvotellut Kreikan uuden presidentin Konstantin Karamanlisin kanssa, joka yksimielisesti hallituksen kanssa tuki Kyproksen yhdistämispolitiikkaa.[22]

Kyproksen turkkilainen valtio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan lippu

Kyproksen turkkilaisen väestön johtaja Rauf Denktaş ilmoitti 13. helmikuuta 1975, että saarivaltion pohjoisosasta on muodostettu uusi kyproksenturkkilainen valtio, joka kuitenkin jäisi Kyproksen tasavallan yhteyteen. Tapausta arvosteltiin kreikkalaisväestön taholta. Kreikan presidentti Konstantin Karamanlis tuomitsi ilmoituksen ja oli sitä mieltä, että julistus olisi suora itsenäisyysjulistus. Turkin pääministeri Sadi Irmakin taas tuki päätöstä.[23]15. marraskuuta vuonna 1983 Kyproksen turkkilaisten kansankokous julisti saaren pohjoisosan itsenäiseksi tasavallaksi nimellä Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta.[24]

Julistus tuli yllätyksenä sekä Kreikalle että Turkille sekä Kyprokselle. Turkki tunnusti uuden valtion pari tuntia itsenäisyysjulistuksesta. Kreikka protestoi ja Kyproksen hallitus ja Iso-Britannia pyysivät YK:n turvallisuusneuvoston koolle. Saarella olleet YK:n rauhanturvaajat määrättiin valmiuksiin levottomuuksien pelossa.[24]

Nykyinen tilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Northcyprus.png

Saari on edelleen jaettu kahtia. Myös pääkaupunki Nikosia on jaettu kahtia, ja sitä vartioivat Kyproksen tasavallan ja Pohjois-Kyproksen armeijan sotilaat. YK:n johtama UNFICYP-operaatio lopetettiin vuonna 2005. Saaren yhdistämisestä on neuvoteltu. Vuonna 2004 pidetyssä kansanäänestyksessä kyproksenturkkilaisista 65 % kannatti YK:n pääsihteeri Kofi Annanin ehdottamaa yhdistämistä, mutta kyproksenkreikkalaiset torjuivat sen 76 %:n enemmistöllä oman presidenttinsä Tassos Papadopoulosin ja Kyproksen kirkon johdon suosituksesta. Samana vuonna Kyproksen tasavalta liittyi Euroopan unioniin.

Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan itsenäisyyden on tunnustanut ainoastaan Turkki. Vuonna 2008 Dimitris Christofias voitti Kyproksen tasavallan vaalit. Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan johtaja Mehmet Ali Talat otti heti presidentinvaalin jälkeen yhteyttä Christofiasiin ja esitti tapaamista. Tämän jälkeen monia rajanylityspaikkoja on avattu saaren eri kohtiin. Toiveita saaren yhdistämisestä on vireillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Vuosikirja 74, s. 165. Makarios syöstiin vallasta. KG, Bertmark Kustannus Oy.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Vuosikirja 74, s. 166. Turkki ja Kreikka sodan partaalla, turkkilaiset ylivoimaisia. KG Bertmark Kustannus Oy.
  3. a b c Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat, s. 400. Taistelu Kyproksesta. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
  4. a b c Vuoden uutistapahtumat kuvina 1964, s. 53. Kypros – vihan saari. Inter-Kuva Oy.
  5. Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat, s. 400. Taistelu Kyproksesta. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
  6. a b c d Vuosisatamme Kronikka, s. 907. Kyprokselle YK-joukkoja. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-2893-X<.
  7. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1964, s. 48. Kuningas Paulin hautajaiset. Interkustannus Oy.
  8. Vuoden uutistapahtumat 1964, s. 184. Sakari Tuomiojan hautajaiset. Interkustannus Oy.
  9. Vuoden uutistapahtumat 1964, s. 98. YK-sotilas Juhani Matikaisen kuolema Kyproksella. Interkustannus Oy.
  10. a b Vuoden uutistapahtumat 1964, s. 160. Turkkilaisten ilmapommitukset Kyproksella. Interkustannus Oy.
  11. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1965, s. 146. Kreikan hallitus kriisi alkoi. Inter-Kuva Oy.
  12. a b Kreikan poikkeustila Elävä arkisto. Yleisradio.
  13. a b c d Vuoden uutistapahtumat kuvina 1965, s. 247. Kyproksen kriisi ja kriisin välittäjät. Inter-Kuva Oy.
  14. a b Otavan Ensyklopedia osa 5, s. 3443. Kypros. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827.
  15. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1974, s. 140. Kyproksen kumous. Interkustannus Oy.
  16. a b c d e f g h Kronikka 1900-1999, Suomen ja maailman tapahtumat, s. 464. Kyproksen tilanne kärjistyy. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
  17. a b Vuosikirja 74, Sotilasjuntta syrjäytetty, sivu 167, KG Bertmark Kustannus Oy
  18. a b c d e Vuosikirja 74, s. 168. Klerides Kyproksen uusi presidentti. KG, Bertmark Kustannus Oy.
  19. a b c Vuosikirja 74, s. 192. suurlähettiläs murhattiin Kyproksella. KG, Bertmark Kustannus Oy.
  20. Vuosikirja 76, s. 206. Presidentille 20 vuotta vankeutta. KG, Bertmark Kustannus Oy.
  21. Vuosikirja 74, s. 256. Kyproksen päätöslauselma. KG Bertmark Kustannus Oy.
  22. Vuosikirja 74, s. 285. Riemuitset joukot tervehtivät Makariosta puheita sovinnosta. KG Bertmark Kustannus Oy.
  23. Vuosikirja 75, s. 30. Riemuitset joukot tervehtivät Makariosta puheita sovinnosta. KG Bertmark Kustannus Oy.
  24. a b Vuosikirja 83, s. 273. Kyproksen turkkilaiset julistivat itsehallinnon. KG Bertmark Kustannus Oy.