Dingo (yhtye)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 20. toukokuuta 2008 kello 21.29 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dingo
Dingo klassisessa kokoonpanossaan vuonna 1984.
Dingo klassisessa kokoonpanossaan vuonna 1984.
Tiedot
Toiminnassa 1982–1986
1993–1994
1998-2002
2004–
Tyylilaji suomirock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli suomi, englanti (1986)
Jäsenet

Pertti Neumann, laulu
Erik Valkama, kitara
Jarkko Eve, basso/laulu
Ville Siuruainen, rummut
Robert Engstrand, kosketinsoittimet

Entiset jäsenet

Jonttu Virta, kitara (1982 – 2002)
Juha Seittonen, rummut (1982 – 2002)
Tuomo Vähä-Pesola, koskettimet (1983, 1986)
Pete Nuotio, koskettimet (1983 – 1986 / 1998 - 2002)
Pepe Laaksonen, basso (1984 – 2002)
Pave Maijanen, koskettimet (1993 - 1994)
Jari Nieminen, kitara (2002)
Vesa Aaltonen, rummut (2002)
Pekka Kuorikoski, koskettimet (2002)
Hombre Lampinen, kitara (2004 – 2005)
Juha Jokinen, rummut (2004 – 2005)
Sami Välimäki, koskettimet (2004 – 2005)
Ari Toikka, rummut (2005 – 2007)
Pekka Siistonen, koskettimet (2005 – 2007)
Jukka Mänty-Sorvari, rummut (2007)
Levy-yhtiö

Edel, 2005 –
Finnlevy/Warner, 1983 – 1985, 1992 – 2004
Sonet, 1986
Bang Trax, 1986

Aiheesta muualla
Dingomania.fi

Dingo on suomalainen rock-yhtye, joka on jäänyt suomalaisen kevyen musiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista kotimaisista yhtyeistä. Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Autiotalo, Levoton Tuhkimo, Sinä ja minä, Pyhä klaani ja Perjantai.[1]

Historia

Dingon perusti vuonna 1982 kolmikko Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja basso), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jolloin muodostui Dingon alkuperäinen kokoonpano. Dingon klassinen kokoonpano (”the famous five”) esiintyi vuosina 1984–1986 ja 1998-2002. Dingo hajosi lokakuussa 1986. 1980-luvun jälkeen Dingo on tehnyt kolme paluuta. Ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 20 vakinaista muusikkoa, joista 12 vuoden 2002 jälkeen. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeessä koko ajan. [2]

Uusimmat kokoonpanot ovat esiintyneet Dingon nimellä, mutta monet eivät pidä nykyistä Dingoa ”oikeana” Dingona. Sen ainoat alkuperäisjäsenet ovat Pertti Neumann ja yhtyeestä heinäkuussa 1984 lähtenyt, vuonna 2002 palannut basisti Jarkko Eve. Viimeisin Dingon levy on vuodelta 2005 oleva Purppuraa.

Dingon ensiaskeleet (1982–1983)

Vuonna 1982 Neumann alkoi koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MAC:in tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaraan Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi. Yhtye kuitenkin kuuli, että Englannissa vaikutti samanniminen yhtye, joten Neumann keksi yhtyeelle uudeksi nimeksi Dingo.[2]

Dingoon tulivat mukaan basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola. Yhtyeen harjoituspaikka sijaitsi Porin Annankatu 6:ssa (jossa on edelleen "Dingokämpäksi" nimetty tila). Kesällä 1983 Finnlevyn ollessa kykyjenmetsästysretkellä Porissa sen edustaja kiinnostui Dingosta ja levytyssopimus Finnlevyn kanssa solmittiin.[2]

Ennen ensilevytystä kokoonpanoa piti hieman muuttaa. Kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Vähä-Pesola lähti Annankadulta pois ovet paukkuen, kun sai kuulla, että kosketinsoittaja vaihtuu. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan.[2]

Menestysvuodet (1984–1986)

Tammikuussa 1984 single ”Sinä ja minä” osallistui Levyraati-ohjelmaan televisiossa ja voitti sen. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden.[2]

Juhannuksen jälkeen Dingon kokoonpano muuttui jälleen. Basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Tilalle Neumann kutsui basistiksi MACin ajoilta tutun Pepe Laaksosen. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale Autiotalo, jonka ansiosta Dingo teki lopullisen läpimurtonsa. Autiotalo on edelleenkin Dingon eniten myydyin singlejulkaisu. [2]

Vuosi 1985 oli Dingolle kaikkein menestyksekkäin. Helmikuussa kakkosalbumin kansikuvia käytiin kuvaamassa Pohjois-Afrikassa, Marokossa.Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Levy myi viikon aikana yhteensä 125 000 kappaletta nousten silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi kotimaiseksi albumiksi. Nykyisin albumia on myyty yhteensä alle 200 000 kappaletta, ollen Suomen kaikkien aikojen neljänneksi myydyin kotimainen albumi. [3]

Kesä 1985 oli Dingo-hysterian aikaa. Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä. Tarinan mukaan matka Yyterin rannoille sisälsi kaikkien Dingon jäsenten asuintalojen esittelyn. Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin.[1]

Vuonna 1986 Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi ja Dingo perusti oman levy-yhtiön, Bang Traxin. Helmikuussa Dingo vieraili Lontoossa ilmestyneen The House Without a Name / Tell Me Now -sinkun johdosta. Sonet-levy-yhtiö julkaisi Dingon englanninkielisen singlen Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se nousi pieneksi radiohitiksi. Kappaleesta The House Without a Name tehtiin myös musiikkivideo. [2] Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joe Meikle.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi. "Pyhä klaani" myi ”vain” 80 000 kappaletta, kun samaan aikaan ihasteltiin suomalaisten iskelmätähtien 25 000 levyn ennätystä. [1]

Vuonna 1986 Dingo teki siihen mennessä Suomen suurimman jäähallikiertueen, joka osoittautui lopulta tappiolliseksi ja Dingon alamäki alkoi. Kiertueen promoottori oli pistänyt Dingon rahoista noin 500 000 - 700 000 markkaa omaan pussiinsa. Rahojen myötä oli kadonnut myös mies itse, yhtyeelle tuli noin 450 000 markkaa tappiota. Suosio oli laskussa.[2]

Kesällä kosketinsoittaja Pete Nuotio lähti yhtyeestä ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola tuli takaisin yhtyeeseen. Esiintymiset eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta yhtye hajosi. Dingo tuli tiensä päähän Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta, jolloin Neumann ilmoitti muille jäsenille keikan jäävän Dingon viimeiseksi. Rahat olivat loppuneet, ja yhtye halusi lopettaa vielä huipulla ollessaan.[2]

7. lokakuuta 1986 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Dingo ilmoitti lopettavansa niin esiintymisen kuin levyttämisenkin - mahdollisesta jatkosta ei haluttu eikä voitu puhua mitään. [2]

Dingon hajoamisesta ilmoitettiin tv-uutisissa, Kymmenen uutisissa, Ajankohtaisessa kakkosessa, lehdissä ja radiossa. Maan yksi menestyneimmistä yhtyeistä oli hajonnut. Dingo rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja keikkamyynnin ennätykset Suomessa. Myös yhtyeen kaikki 1980-luvulla julkaistut albumit olivat vuoden myydyimpiä kotimaisia albumeita. [2]

Dingon hajoamisen jälkeen (1986-1993)

Vuosina 1986-1993 Dingon jäsenet vaikuttivat musiikin saralla kukin omalla tahollaan. Neumann kokosi Pepe Laaksosen kanssa vuonna 1987 S.E.X.-yhtyeen, joka hajosi julkaistuaan vain pari singleä ja yhden albumin. Jonttu Virta soitti QQ Blue -yhtyeessä, Pepe Laaksonen julkaisi oman soololevynsä Veli kuu ja Quuppa vaikutti useissa eri kokoonpanoissa. Vuosien 1986-1993 aikana Neumann julkaisi kolme sooloalbumia ja toimi myös EMI:n tuotantopäällikkönä. [4]

Neumann ja Quuppa soittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa samassa yhtyeessä, ensin nimellä Neumann & Albion Rockers, mutta myöhemmin nimellä Neumann. Kokoonpano julkaisi muutaman singlen ja albumin Kotiinpaluu.

Vuonna 1992 Dingolle tarjottiin 100 000 markkaa yhdestä keikasta, mutta tuolloin yhtye ei vielä tarjoukseen suostunut. Saman vuoden syksyllä kappale ”Levoton Tuhkimo - remix” nousi radiossa soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Neumann julkaisi omaelämäkerran ja samannimisen albumin Tähti ja meripoika samana syksynä.[2]

Dingon paluu (1993–1994)

Keväällä 1993 ilmestyi kokoelmalevy Tuhkimotarina. Samoihin aikoihin alkoivat liikkua huhut Dingon paluusta, jotka myös toteutuivat: Dingo palasi lavoille lähes tunnetuimmassa kokoonpanossaan. Tällä kertaa koskettimissa oli Pave Maijanen, sillä Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin mukaan vedoten henkilökohtaisiin syihin. Syksyllä ilmestyi kokoelmalevy Sinä & Minä, joka sisälsi uuden ”Perjantai”-kappaleen. ”Perjantai” nousi uudeksi Dingo-hitiksi.[1]

Dingo aloitti kiertueen kesällä 1993 ja aloitti vuodenvaihteessa 1993-1994 uuden albumin äänityksen. Dingo julkaisi 30. huhtikuuta 1994 uuden albumin, Via Finlandian, tasan 10 vuotta ensialbumi Nimeni on Dingon jälkeen. Albumin tunnetuin kappale on ”Elämäni sankari”. Albumi myi noin 13 000 kappaletta ollen siihen asti huonoimmin menestynyt Dingo-albumi. Kesän jälkeen Dingo ilmoitti jäävänsä toistamiseen ”telakalle”.[1]

Vuosina 1994-1998 Dingon jäsenet esiintyivät ja levyttivät kukin omilla tahoillaan. Neumann sooloili, Jonttu Virta soitti eri kokoonpanoissa, Pepe Laaksonen toimi studiomuusikkona ja Quuppa soitti eri yhtyeissä ja työskenteli musiikkiliikkeessä. Vuonna 1996 ilmestyi Neumannin toistaiseksi viimeisin sooloalbumi Nimeni on Neumann. Levyllä oli muutamia Dingon kappaleita Neumannin sooloversioina.

Tunnetuimman kokoonpanon paluu (1998–2002)

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall-Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999-2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy Parhaat, joka myi platinaa. [3] Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja keikoilla kävi nuoria Dingo-faneja, joiden vanhemmat olivat kuunnelleet yhtyettä heidän ollessaan lapsia. [2]

Uutta musiikkia ei kuitenkaan saatu aikaan, minkä seurauksena kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Quuppa Seittonen erosivat yhtyeestä tammikuussa 2002. Myös muut jäsenet olivat turhautuneita siihen, ettei yhtye kyennyt uudistumaan. Nuotion ja Seittosen erottua yhtyeestä Dingo jäi jälleen tauolle. Tauon aikana laulusolisti Neumann teki soolo- ja duo-keikkoja sekä perusti Poriin Western Rock Store-liikkeen, joka myi intiaanivaatteita. Vuonna 2004 Neumann myi yrityksen toiselle omistajalle. [5]

Uusi Dingo (2002–)

Neumannin ja hänen puolisonsa lapsettomuusongelmia käsiteltiin lehtien palstoilla, myös adoptiosta puhuttiin. Apu-lehti 2. helmikuuta 2002 julkaisi ”Kynä irti”- palstalla kirjoituksen, jonka aiheena olivat Neumannien lapsettomuus ja adoptiopuheet. Jutussa kerrottiin Neumannin tunnustaneen, että "intiaanilapsi olisi kiva". Neumann kanteli artikkelista Julkisen sanan neuvostolle, mutta JSN kallistui Apu-lehden puolelle. Julkisen sanan neuvoston päätös oli, että Pertti Neumann on julkisuuden henkilö, ja hänen yksityiselämänsä suoja on suppeampi kuin tavallisen kansalaisen.

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa erikoiskokoonpanolla. Keikalla soittivat Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Jari ”Heinä” Nieminen (kitara), Pekka Kuorikoski (koskettimet) ja Vesa Aaltonen (rummut). Sama kokoonpano soitti vielä Vuokatin Katinkullassa yhden keikan helmikuussa 2003 nimellä Neumann band plays Dingo.[2]

Dingon entiset jäsenet tulistuivat Neumannille, mistä kertoo seuraava lainaus lehtiartikkelista:

Dingo-yhtyeen ex-jäsenet ovat suuttuneet Neumannille, joka on buukannut bändin esiintymään Tallinnan Saku-halliin käyttäen Dingo-nimeä. Uudenvuoden aaton konserttia myydään ”legendaarisen suomalaisbändin spesiaalikeikkana”, vaikka lavalle nousee alkuperäisjäsenistä vain Neumann.

Entiset Dingo-miehet kummastelivat Nipan touhuja.

"Hävytöntä hommaa. Tässä tehdään liiketoimintaa ja hankitaan rahaa perusteilla, jotka koskettavat meitä ex-dingolaisia", ihmettelee kosketinsoittaja Pete Nuotio Ilta-Sanomissa.[6]

Dingo Raumanmeren juhannuksessa 2006

Keväällä 2004 julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue aloitti Raumanmerellä 2004, ja kokoonpanossa soittivat Pertti Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Hombre Lampinen (kitara), Sami Välimäki (koskettimet) ja Juha Jokinen (rummut).[2]

Keväällä 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC's-yhtyeen soittajilla, joita olivat Ari Toikka (rummut), Erik Valkama (kitara) ja Pekka Siistonen (koskettimet). Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 Musta Leski -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. [2]

12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi Purppuraa-singlen, joka oli toinen singlelohkaisu uudelta Purppuraa-albumilta. Purppuraa julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuotti Risto Asikainen. [1]

Purppuraa ei kuitenkaan menestynyt hyvin. Ensimmäisellä viikolla albumi sijoittui Suomen viralliselle albumilistalle sijalle yhdeksän. Toisella viikolla albumi oli sijalla 23 ja kolmannen viikon jälkeen se ei ollut lainkaan listalla. Purppuraa on kaikkien aikojen huonoiten menestynyt Dingon albumi - levyä myytiin vain n. 10 000 kpl.[7] Vuonna 2006 Dingo esiintyi ympäri Suomea. Ohjelmistoon kuului sekä vanhoja hittejä että uutta materiaalia.

Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, sillä rumpali Ari Toikka siirtyi Yön rumpaliksi. Dingon uudeksi rumpaliksi palkattiin Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta kiireidensä vuoksi. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi palkattiin studiomuusikkonakin toiminut Robert Engstrand. [1] Loppuvuonna rumpali Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, joka on tunnettu myös Blake-yhtyeen rumpalina. [8]

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle Skorpioninainen, joka on ensimmäinen singlejulkaisu 29. lokakuuta 2008 julkaistavalta Humisevan harjun paluu-albumilta.[2]

Yhtyeen musiikki

Dingon musiikki määritellään suomirockiksi, mutta usein Dingon yhteydessä puhutaan myös termistä porirock. Dingo on saanut vaikutteita muun muassa The Policelta, Queenilta, KISSiltä ja Hanoi Rocksilta.

Yhtyeen ensilevyn, Nimeni on Dingon (1984) aikaan yhtyeen musiikki oli suurimmaksi osaksi poppia, mutta Kerjäläisten valtakunnalla (1985) yhtyeen musiikki oli selvästi muuttunut rockiksi. Ennen Dingon hajoamista julkaistu Pyhä klaani (1986) oli tyyliltään edeltäjiään synkempi ja raskaampi, jolla yhtye jatkoi rockahtavaa linjaansa.

Ensimmäisen comebackinsa aikaan vuosina 1993–1994 Dingon musiikki muuttui perinteisemmäksi rockiksi. Vuonna 1994 julkaistu Via Finlandia-paluulevy sisälsi pääosin vanhoja 1980-luvulta peräisin olevia kappaleita, jotka jäivät tuolloin levyttämättä. Via Finlandia edustaa tyylilajiltaan perinteistä rockia.

Lukuisien yhtyeen välisten erimielisyyksien ja kokoonpanomuutoksien jälkeen Dingo julkaisi vuonna 2005 uutta materiaalia, 11 vuoden tauon jälkeen. Uusi Purppuraa-niminen albumi jatkoi tyylilajiltaan hieman Pyhän klaanin (1986) linjaa, mutta on musiikiltaan huomattavasti kevyempää. Purppuraa poikkeaa aiemmista Dingon julkaisuista huomattavasti, sillä yhtyeelle ominainen soittotyyli on uudistunut erilaiseksi.

Pukeutuminen

Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta ja Twisted Sisteriltä. Dingo oli 1980-luvulla tunnettu esimerkiksi Neumannin käyttämistä meikeistä ja tavallisuudesta poikkeavista puvuista. Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. Myös muut yhtyeen jäsenet pukeutuivat perinteistä poikkeaviin vaatteisiin. [2]

Dingon tehtyä paluu 1990-luvulla yhtyeen ilme oli "aikuistunut", eikä kukaan yhtyeen jäsenistä enää käyttänyt kasvomeikkejä tai 1980-luvun vaatteita. Samaa 1990-luvun pukeutusmislinjaa noudatetaan nykyisinkin.

Dingon perintö

Dingo on antanut vaikutteita useille suomalaisille artisteille ja yhtyeille. Dingon esikuvakseen ovat maininneet esimerkiksi HIM, Apulanta, Maija Vilkkumaa ja The Rasmus. Dingon tunnetuimmista kappaleista on tehty useita cover-versioita ja kappaleet ovat edelleen suosittuja esimerkiksi karaokejuhlissa ja soittoääninä. Myös Dingo-tribuuttilevy on tekeillä, jolla suomalaiset artistit ja yhtyeet esittävät Dingon kappaleita omina versioinaan. Turussa Dingon musiikista on tehty myös musikaali, jossa tunnettuun Romeo ja Julia-näytelmään taustalle oli lisätty Dingon tunnetuimpia kappaleita. [9]

Dingo on Suomen lisäksi suosittu myös Virossa. Vuonna 2006 virolaislaulaja Mari-Leen Kaselaan levytti Dingon "Levottomasta Tuhkimosta" vironkielisen version, "Rahutu Tuhkatriinu". Kappale nousi Virossa listahitiksi. [10]

Jäsenet ja kokoonpanot

Dingon kokoonpanot
Alkuperäinen
(1982-1983)
(1983)
Ensilevytys
(11/1983–7/1984)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
Tunnetuin
(7/1984–7/1986,
10/1998–1/2002)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(7/1986–10/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(1993–1994)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pave Maijanen – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(31.12.2002)
(6/2004–5/2005)
(5/2005–3/2007)
(3/2007–6/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pekka Siistonen – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(6/2007–12/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
Nykyinen
(1/2008–)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut

Nykyiset jäsenet

Entiset jäsenet

Taustavaikuttajat

Tuottajat

  • Pave Maijanen (1983–1994)
    • tuotti albumit Nimeni on Dingo (1984), Kerjäläisten valtakunta (1985), Pyhä klaani (1986) ja Via Finlandia (1994) sekä useita singlejä.
  • T. T. Oksala (1986)
    • tuotti singlet The House Without a Name (1986) ja Juhannustanssit (1986).
  • Antti Suomalainen (2005)
    • tuotti osan Purppuraa-albumin kappaleista.
  • Risto Asikainen (2005–).
    • tuotti osan Purppuraa-albumin kappaleista ja singlet Elossa jouluna (2007) ja Skorpioninainen (2008). [2]

Diskografia

Albumit

Tiedot
Nimeni on Dingo
Kerjäläisten valtakunta
Pyhä klaani
Via Finlandia
Purppuraa
Humisevan harjun paluu

Kokoelmat

Videot ja dvd:t

  • Nimemme on Dingo  (1984) (VHS/Betamax)
  • Kerjäläisten valtakunnassa  (1985) (VHS)
  • Dingo Live  (1999) (VHS) (sisältää videot Nimemme on Dingo ja Kerjäläisten valtakunnassa)
  • Dingomania  (2004) (DVD)

Singlet

Musiikkivideot

  • Sinä ja minä (1984)
  • Kunnian kentät (1985)
  • Sata rohkeaa laivaa (1985)
  • Penny Lane (1985)
  • The House Without a Name (1986)
  • Kreivin sormus (1986)
  • Koulukapina (1986)
  • Perjantai (1993)
  • Elämäni sankari (1994)
  • Purppuraa (2005)

Palkintoja

  • Emma-gaala 1984 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden sävellys (Levoton Tuhkimo)
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden tuottaja (Dingon tuottaja Pave Maijanen)
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden sävellys (Autiotalo)

Muita Dingon jäsenten musiikkihankkeita

  • Jonttu Virta vaikutti ennen Dingoa Kieltolaki-yhtyeessä.
  • Dingon edeltäjä oli MAC, joka toimi 1980-luvun alussa. Dingon jäseniä MACissa olivat Neumann, Jarkko Eve ja Pepe Laaksonen. Yhtyeen tunnetuin kappale oli Suomi itkee.
  • Neumann vaikutti vuosina 1982–1983 Bwana-yhtyeessä.
  • Jonttu Virta vaikutti vuosina 1986–1987 QQ Blue-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi vuonna 1987 myös albumi Crusade. QQ Blue kuitenkin lopetti toimintansa 1980-luvun lopulla.
  • Neumann ja Pepe Laaksonen perustivat S.E.X.-yhtyeen vuonna 1987 Dingon hajoamisen jälkeen. Se ehti kuitenkin hajota ennen kuin yhtyeen levy saatiin markkinoille. Yhtyeessä vaikuttivat Neumann, Pepe Laaksonen, Jussi Kinnunen ja Jippo Laaksonen.
  • Dingon entinen kosketinsoittaja Pete Nuotio on vaikuttanut vuodesta 1991 lähtien SlowGang-yhtyeessä. SlowGang esiintyy harvakseltaan.
  • Jarkko Eve vaikutti vuonna 2003 Dave Lindholmin Redclouds-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi samanniminen albumi.
  • Dingon entiset jäsenet Juha Jokinen ja Sami Välimäki vaikuttivat Merkattu Maa-yhtyeessä. Merkattu Maa julkaisi kolme albumia ja hajosi vuonna 2006.
  • Jonttu Virta vaikuttaa nykyisin Solid Citizens-yhtyeessä. Yhtye ei ole toistaiseksi levyttänyt. [12]
  • Pepe Laaksonen ja Juha "Quuppa" Seittonen vaikuttivat vuosina 2004–2005 Paalujuntta-nimisessä yhtyeessä. Paalujuntta teki muutamia keikkoja, mutta hajosi alkuvuonna 2005.
  • Dingon tunnetuin kokoonpano lukuun ottamatta Neumannia perusti Veli kuu-yhtyeen keväällä 2006. Mukana kokoonpanossa oli myös Juha "Quuppa" Seittosen pikkuveli Petri "Putte" Seittonen. Yhtye kuitenkin hajosi saman vuoden aikana.

Lähteet

Yleiset lähteet

  • Dingo Web Historiikki, diskografia ja kokoonpanotiedot ovat Dingo Webistä. Sivusto on myöntänyt luvan käyttää tietoja tässä artikkelissa.
  • Parhaat-kokoelman historiikki.

Viitteet

Kirjallisuutta

Nuottikirjat

  • Nimeni on Dingo (Fazer 1984)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Nimeni on Dingo-albumin kappaleisiin.
  • Kerjäläisten valtakunta (Fazer 1985)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Kerjäläisten valtakunta-albumin kappaleisiin.
  • Complete (Gummerus 2001)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset lähes kaikkiin vuosina 1984–1994 julkaistuihin suomenkielisiin kappaleisiin

Katso myös

Aiheesta muualla

Dingo
Studioalbumit
Livealbumit

Live

Kokoelmat
VHS/DVD
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dingo_(yhtye)&oldid=4814513”