Sony Pictures Universe of Marvel Characters

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sony Pictures Universe of Marvel Characters
Ohjaaja Ruben Fleischer
Käsikirjoittaja
Perustuu Marvel Comicsin sarjakuvahahmoihin
Tuottaja
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Sony Pictures Releasing
Ensi-ilta 2018
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti Yhteensä (1 elokuva):
100 miljoonaa $
Tuotto Yhteensä (1 elokuva):
855 miljoonaa $

Sony Pictures Universe of Marvel Characters (SPUMC) on yhdysvaltalainen mediajatkumo ja jaettu universumi, jonka keskiössä ovat Columbia Picturesin toteuttamat Marvel Comicsin sarjakuviin perustuvat supersankarielokuvat. Kaikki sarjan elokuvat sijoittuvat samaan kuvitteelliseen universumiin ja jakavat yhteisiä juonielementtejä, tapahtumapaikkoja ja hahmoja. Elokuvat ovat olleet tuotannossa vuodesta 2016 alkaen ja kahden ensimmäisen elokuvan esituotanto alkoi vuonna 2017. Kaikki sarjan elokuvat keskittyvät Hämähäkkimiehen mytologiaan kuuluviin antisankareihin ja superroistoihin.

Hämähäkkimies-elokuville kaavailtiin jaettua universumia jo joulukuusta 2013 alkaen ja sen suunniteltiin alkavan elokuvan The Amazing Spider-Man 2 (2014) myötä. Suunnitelmaan kuului The Amazing Spider-Man -elokuvasarjan kolmannen ja neljännen osan lisäksi spin-off -elokuvia useista Hämähäkkimiehen vihollisista, kuten Kuuden Koplasta ja Venomista. The Amazing Spider-Man 2:n saaman kritiikin ja heikon taloudellisen menestyksen vuoksi suunnitelmat kuitenkin hylättiin ja helmikuussa Sony teki sopimuksen Marvel Studiosin kanssa tulevien Spider-Man -elokuvien sijoittamisesta Marvel Cinematic Universeen (MCU). Tämän yhteistyön kautta toteutettiin elokuvat Spider-Man: Homecoming (2017) ja Spider-Man: Far From Home (2019), Sony toteuttaessa erikseen Venomin (2018) MCU:sta erillisenä elokuvana, joka aloittaisi oman elokuvauniversuminsa. Sonylla on myös kehitteillä useita näyteltyjä elokuvia Hämähäkkimieheen liittyvistä hahmoista. Näistä elokuvista tuotannossa ovat Venom: Let There Be Carnage (2021), Morbius (2022) ja Kraven the Hunter (2023).

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Ensi-ilta Ohjaaja(t) Käsikirjoittaja(t) Tuottaja(t) Status
Venom 2018-10-55. lokakuuta 2018 Ruben Fleischer[1] Scott Rosenberg, Jeff Pinkner ja Kelly Marcel[2][3] Avi Arad, Matt Tolmach ja Amy Pascal[1] Julkaistu
Venom: Let There Be Carnage Yhdysvallat 2021-9-2424. syyskuuta 2021
Suomi 2021-10-2222. lokakuuta 2021
Andy Serkis[4] Kelly Marcel[5] Avi Arad, Matt Tolmach, Amy Pascal, ja Hutch Parker[6] Jälkituotannossa
Morbius 2022-1-2828. tammikuuta 2022[7] Daniel Espinosa[8] Matt Sazama, Burk Sharpless, Art Marcum ja Matt Holloway[9][10] Matt Tolmach, Avi Arad ja Lucas Foster[8]
Kraven the Hunter 2023-1-1313. tammikuuta 2023[11] J. C. Chandor[11] Art Marcum, Matt Holloway ja Richard Wenk[11] Avi Arad ja Matt Tolmach[11] Kehityksessä

Ennen Sonyn ja Marvelin sopimusta tuottaa yhdessä uudet Hämähäkkimies-elokuvat, Sony suunnitteli useita spin-off -elokuvia muista Marvel Comicsin sarjakuvahahmoista, mukaan lukien Venomista. Marraskuussa 2015 spin-off -elokuvien luultiin olevan peruttu ja Sonyn keskittyvän sopimukseensa Marvelin kanssa.[12] Maaliskuussa 2016 Sony kuitenkin ilmoitti aikovansa vielä toteuttaa Venomin, jonka oli tarkoitus aloittaa uusi elokuvauniversumi, joka on erillinen MCU:sta.[13] [14] In May 2017, Sony julkisti Venomin aloittavan oman Marvel-universuminsa.[1] Seuraavan kuukauden aikana Feige vahvisti elokuvan olevan yksinomaan Sonyn projekti, eikä Marvelilla ollut suunnitelmia toteuttaa crossoveria Venomin ja MCU:n välille,[15] vaikka pian tämän jälkeen Pascal ilmoitti, että Sonyn suunnitelmana oli saada uudet Marvel-elokuvansa sijoittumaan samaan maailmaan Spider-Man: Homecomingin kanssa, kuvaillen niitä "lisäksi" siihen maailmaan. Hän sanoi uusien elokuvien tapahtumien vaikuttavan toisiinsa ja että Hollandin Hämähäkkimies voisi mahdollisesti esiintyä elokuvissa, molempien elokuvaversumien keskenään jakamana hahmona.[16]

Venom (2018)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Journalistin uransa päätyttyä Eddie Brock yrittää uransa palauttamiseksi tutkia Life-säätiötä, jonka laboratoriosta peräisin olevan symbiootti antaa hänelle yliluonnolliset voimat niin akauan kuin pysyy kiinnitettyneenä häneen.[17]

Sony päätti maaliskuussa elvyttää ideansa Venom-elokuvan toteuttamisesta.[13][14] Vuosi myöhemmin Scott Rosenberg ja Jeff Pinkner työstivät elokuvalle käsikirjoitusta.[2] Toukokuussa 2017 Sony julkisti Tom Hardyn olevan valittu näyttelemään Eddie Brockia / Venomia ja Ruben Fleischerin olevan kiinnitetty elokuvan ohjaajaksi.[1] Kelly Marcel liittyi myöhemmin myös elokuvan käsikirjoittajiin.[3] Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017 ja päättyivät tammikuussa 2018,[18][19] ja ne sijoittuivat Atlantaan, New Yorkiin ja San Franciscoon.[20][21] Elokuva sai ensi-iltansa 5. lokakuuta 2018.[1]

Venom: Let There Be Carnage (2021)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woody Harrelson esiintyi Cletus Kasadyn / Carnagen roolissa Venomin lopputekstien välissä nähdyssä kohtauksessa, johdatuksena elokuvan jatko-osaan.[22] Tammikuussa 2019 Marcelin vahvistettiin palaavan käsikirjoittajaksi ja Hardyn vahvistettiin palaavan pääosan esittäjäksii. Fleischer ei palannut ohjaajaksi, koska oli kiireinen ohjatessaan elokuvaa Zombieland: Double Tap (2019).[5] Andy Serkis palkattiin ohjaajaksi elokuussa 2019.[4] Kuvaukset alkoivat Englannissa marraskuussa 2019 ja kestivät helmikuuhun 2020 asti, lisäkuvausten sijoittuessa San Franciscoon.[23][24][25] Venom: Let There Be Carnage saa ensi-iltansa 24. syyskuuta 2021.[26]

Morbius (2022)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Morbius (elokuva)

Harvinaisesta verisairaudesta kärsivä Michael Morbius ajautuu parannuskeinoa etsiessään eräänlaiseen vampirismin muotoon.[27][28]

Salaa toteutetun kehitysprosessin kautta Matt Sazama ja Burk Sharpless kirjoittivat käsikirjoituksen elokuvasta, joka perustuu Morbiukseen, Elävään Vampyyriin.[9] Kesäkuussa 2018 Jared Leton ilmoitettiin olevan valittu pääosan esittäjäksi ja Daniel Espinosan ilmoitettiin ohjaavan elokuva.[8] Kuvaukset alkoivat Lontoossa helmikuussa 2019,[29] ja niiden ilmoitettiin päättyneen kesäkuussa 2019.[30] Tammikuussa 2020 Art Marcumin ja Matt Hollowayn paljastettiin osallistuneen myös käsikirjoituksen tekemiseen.[10] Morbius saa ensi-iltansa 28. tammikuuta 2022.[7]

Kraven the Hunter (2023)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Wenk palkattiin elokuussa 2018 käsikirjoittamaan elokuva Kraven Saalistajasta.[31] Art Marcum ja Matt Holloway tekivät uuden käsikirjoituksen elokuvalle elokuussa 2020, ja J. C. Chandor osallistui neuvotteluihin ohjaajan paikasta.[32] Hänet vahvistettiin elokuvan ohjaajaksi toukokuussa 2021, jolloin Aaron Taylor-Johnson oli valittu pääosan esittäjäksi. Kraven the Hunter saa ensi-iltansa 13. tammikuuta 2023.[11]

Näyttelijät ja hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budjetit ja tuotot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Ensi-ilta Suomessa Tuotto Budjetti Viitteet
Yhdysvallat ja Kanada Muu maailma Maailmanlaajuisesti
Ensimmäinen vaihe
Venom 5. lokakuuta 2018 $213 515 506 $642 569 645 $856 085 151 $100 miljoonaa [45]
Yhteensä $213 515 506 $642 569 645 $856 085 151 $100 miljoonaa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Busch, Anita: Tom Hardy Is ‘Venom’ In New Sony Marvel Film To Be Directed By Ruben Fleischer Deadline.com. 19.5.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Hood, Cooper: Venom Movie Reportedly Set by Sony for 2018 Release [Updated] Screen Rant. 16.3.2017. Arkistoitu . Viitattu ??.?.2017. (englanniksi)
  3. a b Kroll, Justin: Venom update: Kelly Marcel (50 Shades of Grey) penning latest draft of script Twitter. 3.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  4. a b Kit, Borys: Andy Serkis Closes Deal to Direct 'Venom 2' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 5.8.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e Kroll, Justin: ‘Venom’ Sequel in Works With Kelly Marcel Returning to Pen Script (Exclusive) Variety. 7.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  6. a b Kit, Borys: 'Venom 2' Adds 'X-Men' Films Producer to Ranks The Hollywood Reporter. 26.9.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  7. a b D'Alessandro, Anthony: Sony Marvel Movie ‘Morbius’ Shifts A Week Later Next Winter Deadline Hollywood. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  8. a b c d Kroll, Justin: Jared Leto to Star in 'Spider-Man' Spinoff 'Morbius' From Director Daniel Espinosa Variety. 27.6.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  9. a b Kit, Borys: 'Spider-Man' Spinoff: Morbius the Living Vampire Movie in the Works With 'Power Rangers' Writers The Hollywood Reporter. 13.11.2017. Arkistoitu . (englanniksi)
  10. a b Barnhardt, Adam: Morbius Taps Iron Man Writers for Rewrites ComicBook.com. 13.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  11. a b c d e f Verhoeven, Beatrice: Aaron Taylor-Johnson to Play Spider-Man Villain Kraven the Hunter in Solo Movie The Wrap. 26.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  12. Sneider, Jeff: 17 Movies Shaken by Sony Hack, From ‘The Interview’ to ‘Spectre’ to ‘Steve Jobs’ TheWrap. 10.11.2015. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  13. a b Kit, Boris: 'Spider-Man' Spinoff 'Venom' Revived at Sony (Exclusive) The Hollywood Reporter. 4.3.2016. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  14. a b Trumbore, Dave: Exclusive: Sony Developing ‘Venom’ as R-Rated Start to Their Own Marvel Universe Collider.com. 27.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  15. Hadden, James: Kevin Feige Says There Are No Plans For VENOM In The Marvel Cinematic Universe ScreenGeek.net. 13.6.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  16. Auger, Andrew: Venom & Black Cat Movies Will Be ‘Adjuncts’ to the MCU’s Spider-Man Screen Rant. 18.6.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  17. Coggan, Devan: Venom: How Tom Hardy transformed himself into a sharp-toothed, slobbering symbiote Entertainment Weekly. 13.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  18. Day 1. #Venom Twitter. 23.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  19. Hardy, Tom: Wrapped. Life back. Bye 👋 Instagram. 27.1.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  20. Marc, Christopher: Update: 'Venom' Production Start Delayed Until Late October Omega Underground. 9.9.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  21. Pereira, Alyssa: Marvel movie 'Venom' starring Tom Hardy and Michelle Williams to film in San Francisco San Francisco Chronicle. 11.1.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  22. Weintraub, Steve: Director Ruben Fleischer on 'Venom', Carnage, and Tom Hardy's Insane Performance Collider. 12.10.2018. Arkistoitu . (englanniksi)
  23. Ridgley, Charlie: Venom 2 Starts Production Today ComicBook.com. 15.11.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  24. Marc, Christopher: Exclusive: Tom Hardy’s ‘Venom 2’ Will Shoot At Warner Bros. Studios Leavesden HNEntertainment. 8.9.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  25. Perine, Aaron: Venom 2 Production Celebrates Production Wrap in London ComicBook.com. 8.2.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  26. Grobar, Matt: 'Venom: Let There Be Carnage' Release Date Pushed Back A Week Deadline Hollywood. 30.3.2021. Arkistoitu . Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  27. Ramirez II, Hector: Morbius: Sony Releases Spider-Verse Vampire Film's Official Summary Comic Book Resources. 14.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  28. Fleming Jr., Mike: Jared Leto, Daniel Espinosa Team For Sony's 'Morbius' Spider-Man Spinoff Deadline Hollywood. 27.6.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  29. Zinski, Dan: Morbius Star Jared Leto Teases Start Of Filming In London Screen Rant. 11.2.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  30. Dumaraog, Ana: Future Spider-Man Spinoff Movies Will Stand On Their Ow Screen Rant. 22.6.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  31. Sneider, Jeff: Exclusive: 'Kraven the Hunter' Movie Lands 'Equalizer' Writer Richard Wenk Collider. 2.8.2018. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  32. Kroll, Justin: Marvel's 'Kraven The Hunter' Movie At Sony Eyes 'Triple Frontier's J.C. Chandor As Director Deadline Hollywood. 20.8.2020. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  33. D'Alessandro, Anthony: Tom Hardy Presents New 'Venom' Trailer At CinemaCon – Watch Deadline Hollywood. 23.4.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  34. Director Ruben Fleischer on ‘Venom’, Carnage, and Tom Hardy’s Insane Performance collider.com. October 12, 2018. (englanniksi)
  35. Romano, Nick: Venom teaser reveals Tom Hardy as Spider-Man anti-hero Entertainment Weekly. 8.2.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  36. Schwartz, Terri: Venom Trailer Has Everyone Debating the Pronunciation of "Symbiote" IGN. 24.4.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  37. N'Duka, Amanda: Sope Aluko Cast In 'Venom'; Andreja Pejić Joins 'The Girl in the Spider's Web'; James Trevena-Brown In 'Charlie Says' Deadline Hollywood. 14.3.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  38. Dumaraog, Ana: Michelle Williams Is Definitely Playing Anne Weying in Venom Screen Rant. 18.12.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  39. N'Duka, Amanda & D'Alessandro, Anthony: 'Venom 2': 'The Irishman' & 'Rocketman' Actor Stephen Graham Boards Sony Sequel Deadline Hollywood. 5.12.2019. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  40. Schedeen, Jesse: Venom: Let There Be Carnage - Exclusive Trailer Breakdown with Director Andy Serkis IGN. 10.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  41. Kroll, Justin: 'Venom 2': Naomie Harris Eyed to Play Villain Shriek Opposite Tom Hardy (Exclusive) Variety. 18.10.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  42. Couch, Aaron: 'Morbius': Adria Arjona in Early Talks to Join Jared Leto The Hollywood Reporter. 14.12.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  43. Couch, Aaron: Matt Smith Joining Jared Leto in 'Morbius' The Hollywood Reporter. 24.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  44. a b He just wrapped for that day.... I come back to our shared tent and once again he ate ALL the snacks... I can’t sleep around this dude cause he’s funny as hell and I guess he really didn’t think I would notice that he’s eating everything in sight.... My #PIC partner in crime aka Agent Alberto Rodriguez aka @almadrigal the bad guys are doomed!!!! #Marvel #Morbius #SetLife #AgentSimonStroud Instagram. 19.4.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  45. Venom Box Office Mojo. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)