Morbius (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Morbius
Morbius Movie.png
Ohjaaja Daniel Espinosa
Käsikirjoittaja
Perustuu Roy Thomasin ja Gil Kanen sarjakuvahahmoon Morbius, Elävä Vampyyri
Tuottaja
Säveltäjä Jon Ekstrand
Kuvaaja Oliver Wood
Leikkaaja Pietro Scalia
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Sony Pictures Releasing
Ensi-ilta
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 75 miljoonaa dollaria[1]
Tuotto 163 miljoonaa dollaria[2][3]
Aiheesta muualla
IMDb

Morbius on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin sarjakuvien samannimiseen hahmoon. Se on Sony’s Spider-Man Universen kolmas elokuva. Elokuvan ohjaa Daniel Espinosa ja käsikirjoittavat Matt Sazama ja Burk Sharpless. Pääosissa ovat Jared Leto, Matt Smith, Adria Arjona, Jared Harris, Al Madrigal ja Tyrese Gibson.

Kerrottuaan suunnitelmistaan luoda Hämähäkkimieheen liittyville hahmoille oma elokuvauniversuminsa Sony paljasti yhden sen elokuvista keskittyvän Morbiukseen. Sazama ja Sharpless olivat jo marraskuussa 2017 laatineet sille käsikirjoituksen, ja kesäkuussa 2018 valittiin ohjaajaksi Espinosa ja pääosan esittäjäksi Leto. Lisää elokuvan näyttelijöitä valittiin vuoden lopussa, ja kuvaukset alkoivat Lontoossa helmikuussa 2019.

Morbius sai maailmanensi-iltansa Plaza Carsossa, Mexico Cityssä, 10. maaliskuuta 2022. Elokuvateattereihin se saapuu Yhdysvalloissa ja Suomessa 1. huhtikuuta 2022. Arvostelut olivat enimmäkseen kielteisiä, ja niissä moitittiin elokuvaa tylsäksi, kliseiseksi ja sekavaksi. Myös lopputekstien väliin sijoitetut kohtaukset saivat paljon kritiikkiä. Kiitosta saivat elokuvan lyhyt kesto, nopea tempo ja juonen pienimuotoinen mittakaava.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Emil Nicholasin johtamassa kreikkalaisessa sairaalassa 10-vuotias Michael Morbius tapaa pojan nimeltä Lucien, jolle hän antaa kutsumanimen Milo ja joka kärsii samasta harvinaisesta verisairaudesta kuin Morbius. Nicholas järjestää Morbiuksen opiskelemaan lääketiedettä New Yorkiin, Milon jäädessä Kreikkaan Nicholasin hoidettavaksi.

25 vuotta myöhemmin Morbiukselle myönnetään Nobel-palkinto toimivan keinoveren keksimisestä, mutta Morbius päättää julkisesti olla vastaanotamatta palkintoa. Lisäksi hän pyydystää Costa Ricasta verivampyyrilepakoita, voidakseen parantaa verisairautensa sekoittamalla niiden DNA:ta omaansa. Morbiuksen kollega Martine Bancroft suhtautuu kokeeseen epäilyttävästi, mutta Morbius kertoo kokeestaan Nicholasille ja Milolle, jotka järjestävät hänelle rahoituksen palkata palkkasotureita viemään hänet ja Bancroft viimeistelemään koe kansainvälisille vesille. Vaikka koe näyttää toimivan, Morbius muuttuu samalla vampyyrimaiseksi olennoksi, joka tappaa aluksen miehistöän ja imee näistä kaiken veren. Morbius kauhistuu tekojaan niin, että pyyhkii tyhjäksi kaikki valvontakamerakuvat ja kutsuu viranomaiset laivalle ennen kuin hyppää laidan yli.

New Yorkissa Morbius tutkii uusia kykyjään ja huomaa omaavansa yliluonnolliset voimat, noepuden ja refleksit, sekä kyvyn käyttää kaikuluotausta. Hän yrittää tyynnyttää verenhimoaan keinoverellä, mutta sen teho heikkenee joka käytön jälkeen. Milo saa tietää parannuskienosta, mutta Morbius kieltäytyy antamasta sitä hänelle. Eräänä aamuna yksi sairaalan hoitajista, Kristen Sutton, löytyy kuolleena ja Morbius luulee aiheuttaneena. Sekä palkkasotureiden että Suttonin kuolemia tutkineet FBI-agentit Simon Stroud ja Al Rodriguez pidättävät Morbiuksen. Milo esittää Morbiuksen asianajajaa ja vierailee tämän sellissä. Mutta huomatessaan Milon kykenevän kävelemään ilman kävelykeppiään, Morbius tajuaa Milon käyttäneen parannuskeinoa itseensä ja tappaneen Suttonin. Morbius karkaa vankilasta ja kohtaa Milon, joka tunnustaa tekonsa ja yrittää rohkaista Morbiusta ryhtymään kaltaisekseen. Morbius kieltäytyy, mutta ei kykene satuttamaan Miloa.

Morbius kertoo Milon teoista Bancroftille ja kehittää rahanväärentäjien piilopaikkaan rakentamassaan laboratoriossa antikoagulantin, jolla tappaa Milo. Hän valmistaa myös sitä toisen annoksen itselleen tappaakseen itsensä ennen kuin hän ehtisi alkaa himoita oikeaa verta keinoveren sijasta. Stroud ja Rodriguez näkevät valvontakameroista Milon tappamassa, uskoen että hän ja Morbius ovat kumpikin murhaajia. Kun asiasta tiedotetaan uutisissa, Nicholas yrittää puhua Milolle ja saada tämän lopettaman. Milo kuitenkin syyttää Nicholasta ja Morbiuksen suosimisesta ja tappaa hänet. Morbiuksen saapuessa paikalle, Nicholas kuolee haavoihinsa. Lisäksi Milo haavoittaa kuolettavasti Bancroftia, jonka suostumuksella Morbius imee hänen verensä. Morbius kutsuu lauman lepakoita pidättelemään Miloa, kunnes saa tilaisuuden tappaa hänet antikoagulantilla. Morbius kentää pois lepakoiden kanssa, tietämättä, että Bancroft oli yhä elossa, pisaran Morbiuksen verta annettua hänellekin vampyyrimaiset voimat.

Lopputekstien välissä näytetyissä kohtauksissa vangittu rikollinen nimeltä Adrian Toomes siirtyy loitsun seurauksena omasta universumistaan Morbiuksen universumiin.[a] Uskoen Hämähäkkimiehellä olevan jotain tekemistä asian kanssa, hän tapaa Morbiuksen ja ehdottaa tiimin perustamista.[b]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jared Leto  Michael Morbius  
 Matt Smith  Lucien / Milo  
 Adria Arjona  Martine Bancroft  
 Jared Harris  Emil Nicholas  
 Al Madrigal  Alberto Rodriguez  
 Tyrese Gibson  Simon Stroud  
 Charlie Shotwell  nuori Mchael Morbius  
 Joseph Esson  nuori Milo  
 Zaris-Angel Hator  Anna  
 Corey Johnson  herra Fox  
 Joanna Burnett  Kristen Sutton  
 Michael Keaton  Adrian Toomes / Korppikotka (cameo)  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artisan Entertainment kertoi toukokuussa 2000 sopimuksestaan Marvel Entertainmentin kanssa tuottaa, rahoittaa ja levittää useita Marvel Comicsin hahmoihin perustuvia elokuvia, yhden näistä hahmoista ollessa Morbius, Elävä Vampyyri.[5] Toukokuussa 2017 Sony paljasti virallisesti suunnitelmansa uudelle jaetulle universumille nimeltä ”Sonyn Marvel-universumi”, johon kuuluisi useita Hämähäkkimieheen liittyviä hahmoja ja joka alkoi lokakuussa 2018 elokuvalla Venom.[6] Saman vuoden marraskuussa Matt Sazama ja Burk Sharpless luovuttivat Sonylle käsikirjoituksen mahdollisesta Morbius-elokuvasta, projektin ”salaisen kehitysprosessin aikana”.[7] Jared Leto oli vahvasti kaavailtuna elokuvan pääosan esittäjäksi, mutta sitoutuisi rooliin vain olisi tyytyväinen siihen miten elokuva ohjattaisiin, joten hän pyysi henkilökohtaisesti osallistua Sonyn kanssa tapaamiseen ohjaajaehdokkaiden kanssa.[8]

Huhtikuussa 2018 Sony ja kävi neuvotteluita Antoine Fuquan kanssa elokuvan ohjaamisesta. Fuqua ilmaisi halunsa ottaa projekti vastaan ja sanoi, että mikäli tekisi supersankarielokuvan, hän haluaisi tehdä siitä ”jotain mikä on lähmepänä sitä mistä itse olen innoissani.”[9] Hän kuitenkin päätti lopulta kieltäytyä ohjaajan pikasta.[8] Muiden Sonyn ohjaajaksi kaavailemien henkilöiden joukossa olivat F. Gary Gray, joka harkitsi elokuvan ohjaamista, mutta lopulta kieltäytyi,[10] ja Daniel Espinosa, joka oli aiemmin ohjannut Lifen (2017).[8] Toukokuussa 2018, ollessaan kiertueella yhtyeensä 30 Seconds to Marsin kanssa, Leto tapasi Espinosan keskustellakseen elokuvasta,[8] ja kesäkuun lopussa molemmat vahvistivat olevansa projektissa mukana. Avi Arad, Matt Tolmach ja Lucas Foster ovat elokuvan tuottajat,[11] ja Sonyn odotettiin antavan elokuvalle ensi-iltapäivämäärä vuoden 2018 lopulla. Studio toivoi, että elokuva mahtuisi heidän jo suunniteltujen Marvel-elokuvien aikatauluun, johon kuuluivat myös Venom ja Spider-Man: Far From Home (2019).[8]

Esituotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun lopussa Sony aikoi sijoittaa elokuvan tuotannon Atlantaan—jossa Spider-Man: Homecoming (2017) ja Venom oli myös kuvattu—mutta elokuvalle ei vieläkään ollut asetettu ensi-iltapäivämäärää.[12][13] Screen Rantin Cooper Hood uskoi Sonyn odottavan lokakuuhun nähdäkseen mitä mieltä katsojat olisivat Venomista, Aradin vahvistaessa, että Sony oli todella innoissaan voidessaan tuottaa Morbius, erityisesti tarinan, jossa ”parantajasta tulee tappaja ja kuinka käsitellä [sitä?]"[13] Tolmach sanoi, että kuvausten suunniteltiin alkavan vuoden 2019 alussa,[14][15] tarkoituksena, että Morbius olisi Sonyn Marvel-universumin toinen elokuva Venomin jälkeen.[14] Hän lisäsi, että Leto toisi elokuvaan samaa ”intensiteettiä” kuin silloin, kun esitti Jokeria Suicide Squadissa (2016).[16] Marraskuussa elokuvien tuottoja tutkivat analyytikot uskoivat Venomin menestyneen niin hyvin, että Sony voisi toteuttaa Morbiusin ja Marvel-universumiinsa suunnitellut elokuvat,[17] ja kuun lopussa nimeämättömän Sonyn Marvel-universumiin kuuluvan elokuvan, jonka uskottiin olevan Morbius, ensi-illaksi astettiin 10. heinäkuuta 2020.[18] Adria Arjona osallistui joulukuussa neuvotteluihin elokuvan naispääosan, Martine Bancroftin, esittämisestä[19] ja hänen roolinsa vahvistettiin tammikuussa, jolloin Sony ilmoitti elokuvan uudeksi ensi-illaksi 31. heinäkuuta.[20] Siihen aikaan myös Matt Smith liittyi näyttelijäkaartiin.[21][22]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaukset alkoivat Lontoossa helmikuun 2019 viimeisellä viikolla.[23][24] Kuvausten alussa Jared Harris valittiin näyttelemään Morbiusin mentoria ja Tyrese Gibson Morbiusta jahtaavaa FBI-agenttia,[25][26][27] ja Smithin paljastettiin näyttelevän elokuvan roistoa.[27] Maaliskuussa kuvaukset siirtyivät Manchesteriin, jonka oli tarkoitus esittää New Yorkia.[28] Kuukausi myöhemmin Gibson paljasti hahmonsa nimeksi Simon Stroud ja että Al Madrigal näyttelee elokuvassa Stroudin työparia, Alberto Rodriguezia.[29] Kuvausten suunniteltiin alun perin kestävän 12 viikkoa,[23][30] ja kesäkuussa Venomin tuottaja Amy Pascal sanoi elokuvan tuotannon ”juuri päättyneen”.[31]

Jälkituotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2019 Sony ja Walt Disney Studios tekivät uuden sopimuksen Marvel Studiosin ja sen johtajan Kevin Feigen kanssa Far From Homen jatko-osan tuottamiseksi, pitäen Hämähäkkimiehen osana Marvelin jaettua universumia: Marvel Cinematic Universea (MCU). Feigen mukaan uusi sopimus mahdollistaisi hahmojen voivan liikkua ”elokuvauniversumeiden välillä” ja esiintyä myös Sonyn omassa jaetussa universumissa.[32] Elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin tammikuussa 2020, ja siinä nähtiin kuvia Sam Raimin Hämähäkkimies-elokuvatrilogian Hämähäkkimiehestä, mutta kuvissa syytettiin Hämähäkkimiestä murhaajaksi, viittauksensa Far From Homen loppuratkaisuun.[33] Michael Keaton esiintyi myös trailerissa, palaten Marvel Studiosin elokuvasta Spider-Man: Homecoming näyttelemään Adrian Toomesia.[34][35] Samalla Sony paljasti Art Marcumin ja Matt Hollowayn olleen mukana elokuvan käsikirjoittamisessa, vaikka näitä ei ollut kreditoitu.[36][37]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2019 Jon Ekstrandin, joka on säveltänyt myös monia Espinosan elokuvia, kerrottiin säveltävän myös Morbiusin musiikin.[38]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morbius sai ensiesityksensä Plaza Carsossa, Mexico Cityssä 10. maaliskuuta 2022.[39][40] Teatteriensi-iltansa elokuva tulee saamaan ensi-iltansa Yhdysvalloissa ja Suomessa 1. huhtikuuta 2022.[41] Elokuvan ensi-illaksi oli aiemmin asetettu 10. heinäkuuta 2020, 31. heinäkuuta 2020, 19. maaliskuuta 2021, 8. lokakuuta 2021, 21. tammikuuta 2022 ja 28. tammikuuta 2022.[18][20][42][43][44] Ensi-iltaa siirrettiin useita kertoja koronaviruspandemian vuoksi.[42][43][44]

Morbius tuotti Yhdysvaltain elokuvateattereissa runsaat 73 miljoonaa dollaria ja muualla maailmassa vielä noin 90 miljoonaa dollaria eli yhteensä noin 163 miljoonaa dollaria.[2][3] Tuottaakseen merkittävää voittoa elokuvan lipputulojen olisi pitänyt olla ainakin noin 225 miljoonaa dollaria.[45]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikoiden vastaanotto
Yhteispisteet
JulkaisuPisteet
Metacritic35 %[46]
Rotten Tomatoes17 %[47]
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
AllMovie[48]
Jocelyn DeVore
2.5/5 tähteä
Chicago Sun-Times[49]
Richard Roeper
2/4 tähteä
Episodi[50]
Hannu Liekso
3/5 tähteä
Entertainment Weekly[51]
Leah Greenblatt
B
Film-O-Holic[52]
Jussi Lahtonen
1/5 tähteä
Helsingin Sanomat[53]
Juho Typpö
3/5 tähteä
Leffamedia[54]
Joonatan Porras
1/5 tähteä
Little White Lies[55]
Hannah Strong
1/5 tähteä
Muropaketti[56]
Helinä Laajalahti
2/5 tähteä
Time Out[57]
Cathy Brennan
1/5 tähteä

Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 17 % Morbiuksen arvosteluista oli myönteisiä. Yhteenvedon mukaan elokuva on ”kirottu tylsillä erikoistehosteilla, rutinoituneella näyttelemisellä ja liki käsittämättömällä juonella”, ja lopputulosta kuvataan ”ankeaksi sekasotkuksi”.[47] Metacritic-sivusto antaa 55 arvosteluun perustuen arvosanan 35/100 ja toteaa Morbiuksen vastaanoton olleen ”pääasiassa kielteinen”.[46] CinemaScoren kyselyssä elokuvan katsojat antoivat sille keskimäärin arvosanan C+, mikä teki siitä vuoden 2015 Fantastic Fourin jälkeen kaikkein huonoimmat yleisöarviot saaneen Marvel-elokuvan.[58]

Varietyn Ellise Shaferin mukaan Morbius sai heti tuoreeltaan murskaavaa kritiikkiä. Sitä kutsuttiin huonoimmaksi Marvel-filmatisoinniksi pitkään aikaan ja paluuksi MCU:ta edeltäneiden sarjakuvafilmatisointien ”huolimattomaan ja kömpelöön” tyyliin, joka ”taatusti tuottaa sarjisten faneille pettymyksen”. Matt Smithin roolisuoritus Morbiuksen lapsuudenystävä Milona sai kuitenkin kiitosta.[59] Manchester Evening Newsin Jonathon Crump huomautti, että näyttelijäntyö ylipäätään, ”mukaan luettuna Leton roolisuoritus”, sai ”joissakin arvosteluissa” kehuja.[60]

AllMovien Jocelyn DeVore piti Morbiuksen vahvuutena sen nopeaa tempoa ja lyhyttä kestoa. Morbius ja muut henkilöhahmot jäävät vaille syvyyttä, eikä kaikkia sivujuonia ratkaista tyydyttävästi. Näyttelijänsuorituksia ja erikoistehosteita DeVore piti viihdyttävinä.[48] Timen Stephanie Zacharek kiitti Leton ”vähäeleistä ja koskettavaa haavoittuvaisuutta”, mutta piti toimintakohtauksia ”puuduttavan geneerisinä”.[61] Entertainment Weekly kehui sekä Smithin ”traagista aristokraattia” että Leton hillittyä roolisuoritusta ja kuvaili kokonaisuutta pulp-henkiseksi sekoitukseksi campia ja gotiikkaa.[51] The Hollywood Reporterin David Rooney valitteli, kuinka antisankari Morbiuksen ja ”pirullisen” Milon välinen jännite ja siihen kytkeytyvä juonipotentiaali pitkälti haaskataan. Rooneyn mielestä elokuvassa olisi aineksia viihdyttävään kaaokseen, mutta se ottaa itsensä aivan liian vakavasti.[62] Chicago Sun-Timesin Richard Roeper vertasi Morbiusta ”keskinkertaiseen 1990-luvun vampyyrielokuvaan”.[49] The Globe and Mailin Barry Hertz kuvaili elokuvaa ”epäkiinnostavaksi, epäloogiseksi, rumaksi ja päällekäyvän typeräksi”.[63] Little White Liesin Hannah Strong arvioi Morbiuksen olevan oire 2020-luvun tuotantokulttuurista, jossa ison budjetin elokuvien tekeminen on keskittynyt muutamalle studiolle, aiheeksi halutaan jo entuudestaan suosittuja hahmoja ja tarinoita eikä elokuvia nähdä itsenäisinä teoksina vaan laajempien tuoteperheiden osina. Lopputulosta Strong luonnehti ”sieluttomaksi [ja] pitkäveteiseksi”.[55]

Helsingin Sanomien Juho Typpö kuvaili elokuvaa kliseiseksi mutta viihdyttäväksi: ”Morbiuksessa viehättää tietty mutkattomuus ja pienimuotoisuus, verrattuna mammuttitaudista kärsiviin moderneihin sarjakuvaelokuviin. Se ei yritä liikoja ja pysyy hyvin koossa alusta loppuun.” Typpö kehui Jared Leton ja Matt Smithin roolisuorituksia sekä heidän hahmojensa hyvin pohjustettua ystävyyssuhdetta.[53] Episodin Hannu Liekso piti miellytävänä vaihteluna sitä, että erikoistehosteiden sijaan Morbius keskittyi tarinaan: ”Mukavan kompakti ja pienimuotoinen sarjakuvafilmatisointi sortuu vain välillä tavanomaisuuksiin.”[50] Muropaketin arvostelu oli kielteisempi. Helinä Laajalahden mukaan ”kaikin tavoin lattea Morbius osoittaa, ettei Sony ole oppinut Venomista mitään”. Asioita ”tapahtuu pelkästään siksi, että ne näyttävät visuaalisesti coolilta, vailla kunnollista taustalogiikkaa”, eikä kokonaisuus ”tunnu itsenäiseltä elokuvalta vaan pelkästään johdannolta johonkin suurempaan – jota ei välttämättä koskaan tule”.[56] Film-O-Holicin Jussi Lahtonen kuvaili elokuvaa ”tusinatekeleeksi”, joka ”hukkaa alun jälkeen potentiaalinsa ja jää sekavaksi efektiräpellykseksi”.[52]

Morbiuksen lopputekstien väliin sommiteltuja kohtauksia pidettiin monissa arvioissa sekavina, irrallisina ja muutenkin epäonnistuneina.[55][56][64][65][66] Time Outin Cathy Brennanin mukaan elokuva yrittää kosiskella yleisöä vihjaamalla Morbiuksen ja Hämähäkkimiehen yhteiseen tulevaisuuteen, mutta ”näin latteassa elokuvassa” se on ”täysin ansaitsematonta” mielistelyä.[57] ScreenCrush-verkkosivuston Matt Singer piti Morbiuksen lopputekstikohtauksia kaikkien aikojen huonoimpina.[67]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rubin, Rebecca: Morphing Into 'Morbius': How Jared Leto Sank His Teeth Into Marvel's Vampire Anti-Hero Variety. Arkistoitu . Viitattu 3.4.2022. (englanniksi)
  2. a b Morbius (2022) Box Office Mojo. Viitattu 21.5.2022. (englanniksi)
  3. a b Morbius The Numbers. Viitattu 21.5.2022. (englanniksi)
  4. a b O'Connell, Sean: Here's How Spider-Man, Venom And The Multiverse Will Factor Into Jared Leto's Morbius Movie CinemaBlend. 25.3.2022. Viitattu 6.4.2022. (englanniksi)
  5. Fleming, Michael: Artisan deal a real Marvel Variety. 16.5.2000. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  6. Busch, Anita: Tom Hardy Is 'Venom' In New Sony Marvel Film To Be Directed By Ruben Fleischer Deadline Hollywood. 19.5.2017. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  7. Kit, Borys: 'Spider-Man' Spinoff: Morbius the Living Vampire Movie in the Works With 'Power Rangers' Writers The Hollywood Reporter. 13.11.2017. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  8. a b c d e Kroll, Justin: Jared Leto to Star in 'Spider-Man' Spinoff 'Morbius' From Director Daniel Espinosa Variety. 27.6.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  9. Shirey, Paul: EXC. Antoine Fuqua Talks Potential For a Morbius or Blade Film at CinemaCon JoBlo.com. 24.4.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  10. Timberlake, Braxter: EXCLUSIVE: Plot Details for Sony's 'Morbius' Spider-Verse Spin-Off That Hashtag Show. 25.5.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  11. Fleming Jr., Mike: Jared Leto, Daniel Espinosa Team For Sony's 'Morbius' Spider-Man Spinoff Deadline Hollywood. 27.6.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  12. Marc, Christopher: Update: Jared Leto's Marvel Movie 'Morbius' Eyes Shoot in Atlanta this Fall/Winter The GWW. 6.9.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  13. a b Hood, Cooper: Why Sony is Excited About The Morbius Movie Screen Rant. 28.9.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  14. a b Wood, Matt: Sounds Like Morbius Could Be The Next Spiderverse Movie Made After Venom Cinema Blend. 29.9.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  15. Trumbore, Dave: 'Morbius' Filming Details Revealed by Producers Avi Arad and Matt Tolmach Collider. 9.10.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  16. Bonomolo, Cameron: 'Morbius' Producers Praise Star Jared Leto ComicBook.com. 28.9.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  17. Clark, Travis: Venom' gives Sony an edge over Disney in its fight to keep 'Spider-Man,' according to industry experts Business Insider. 6.11.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  18. a b Donnelly, Matt: Sony Dates Two Marvel Movies for 2020 Variety. 21.11.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  19. Couch, Aaron: 'Morbius': Adria Arjona in Early Talks to Join Jared Leto The Hollywood Reporter. 14.12.2018. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  20. a b Hipes, Patrick: ‘Morbius’ & ‘Ghostbusters’ Solidify Summer 2020 Release Dates Deadline Hollywood. 25.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  21. Kroll, Justin: Matt Smith to Star With Jared Leto in Marvel Spinoff ‘Morbius’ (EXCLUSIVE) Variety. 24.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  22. Couch, Aaron: Matt Smith Joining Jared Leto in 'Morbius' The Hollywood Reporter. 24.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  23. a b Leto, Jared: [https:/twitter.com/JaredLeto/status/1102983179659628544 1 week down...11 to go... Get Ready 💪 #MORBIUS @MorbiusMovie] March 5, 2019. Arkistoitu . Viitattu March 10, 2019. (englanniksi)
  24. Zinski, Dan: Morbius Star Jared Leto Teases Start Of Filming In London Screen Rant. 11.2.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  25. N'Duka, Amanda: Jared Harris Joins Jared Leto In Sony’s ‘Spider-Man’ Spinoff ‘Morbius’ Deadline Hollywood. 4.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  26. Kroll, Justin: Tyrese Gibson Joins Jared Leto in Marvel Spinoff ‘Morbius’ (EXCLUSIVE) Variety. 5.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  27. a b Kit, Borys: Tyrese Gibson in Talks to Join Jared Leto in Spider-Man Spinoff 'Morbius' The Hollywood Reporter. 5.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  28. Manchester given a New York City makeover for filming of Spider-Man spin-off Morbius Sky News. 26.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  29. He just wrapped for that day.... I come back to our shared tent and once again he ate ALL the snacks... I can’t sleep around this dude cause he’s funny as hell and I guess he really didn’t think I would notice that he’s eating everything in sight.... My #PIC partner in crime aka Agent Alberto Rodriguez aka @almadrigal the bad guys are doomed!!!! #Marvel #Morbius #SetLife #AgentSimonStroud Instagram. 19.4.2019. Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  30. Zemler, Emily: Matt Smith leaves ‘The Crown’ behind for Charles Manson and Robert Mapplethorpe Los Angeles Times. 5.3.2019. Arkistoitu . Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  31. Dumaraog, Ana: Future Spider-Man Spinoff Movies Will Stand On Their Own Screen Rant. 22.6.2019. Arkistoitu . Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  32. Lang, Brent: Sony, Marvel Make Up: Companies Will Produce Third 'Spider-Man' Film Variety. 27.9.2019. Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  33. Newby, Richard: How 'Morbius' Can Build to a Spider-Man Crossover Movie The Hollywood Reporter. 13.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  34. Keegan, Rebecca: Michael Keaton on Reviving Batman and the Power of Saying No to Hollywood The Hollywood Reporter. 18.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  35. Boucher, Geoff: 'Morbius' Teaser: Jared Leto Sinks Teeth Into Marvel Vampire Role Deadline Hollywood. 13.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  36. Barnhardt, Adam: Morbius Taps Iron Man Writers for Rewrites ComicBook.com. 13.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  37. Morbius Writers Guild of America, West. 18.12.2020. Arkistoitu . (englanniksi)
  38. Jon Ekstrand to Score Daniel Espinosa’s ‘Morbius’ Film Music Reporter. 9.10.2019. Arkistoitu . Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  39. Larson, Tara: Jared Leto Goes Wild With Adria Arjona at 'Morbius' Premiere Yahoo! News. 11.3.2022. Viitattu 25.3.2022. (englanniksi)
  40. Jared Leto visita la CdMx para la premiere de 'Morbius' Milenio. 10.3.2022. Viitattu 25.3.2022. (espanjaksi)
  41. McClintock, Pamela: Jared Leto's Morbius Pushed to Spring Amid Omicron Surge The Hollywood Reporter. 3.1.2022. Viitattu 4.1.2022. (englanniksi)
  42. a b Galuppo, Mia: Sony Delays Release of 'Morbius,' 'Ghostbusters,' More Films Due to Coronavirus The Hollywood Reporter. 30.3.2020. Arkistoitu . Viitattu 31.3.2020. (englanniksi)
  43. a b Rubin, Rebecca: 'Morbius' With Jared Leto Delays Release Date Variety. 11.1.2021. Arkistoitu . Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  44. a b D'Alessandro, Anthony: Sony Marvel Movie ‘Morbius’ Shifts A Week Later Next Winter Deadline Hollywood. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  45. Chanliau, Pierre: Morbius Suffers Second-Worst Box Office Drop Ever for a Superhero Movie The Direct. 10.4.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  46. a b Morbius Metacritic. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  47. a b Morbius Rotten Tomatoes. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  48. a b DeVore, Jocelyn: Morbius (2022) AllMovie. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  49. a b Roeper, Richard: ‘Morbius’: Even with Jared Leto and bat DNA injections, second-tier Marvel movie never takes off Chicago Sun-Times. 31.3.2022. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)
  50. a b Liekso, Hannu: Morbius Episodi. 31.3.2022. Viitattu 28.5.2022.
  51. a b Greenblatt, Leah: Morbius review: Sony's high-gloss vampire superhero film isn't really a full movie, but it's fun Entertainment Weekly. 30.3.2022. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)
  52. a b Lahtonen, Jussi: Morbius Film-o-Holic. 1.4.2022. Viitattu 28.5.2022.
  53. a b Typpö, Juho: Jared Leto esittää verenhimoista Marvel-antisankari Morbiusta elokuvassa, joka ei kärsi supersankarifilmien mammuttitaudista Helsingin Sanomat. 31.3.2022. Viitattu 28.5.2022.
  54. Porras, Joonatan: Arvostelu: Morbius (2022) Leffamedia. 29.3.2022. Viitattu 28.5.2022.
  55. a b c Strong, Hannah: Review: Morbius Little White Lies. 31.3.2022. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)
  56. a b c Laajalahti, Helinä: Kaikin tavoin lattea Morbius osoittaa, ettei Sony ole oppinut Venomista mitään Muropaketti. 31.3.2022. Viitattu 28.5.2022.
  57. a b Brennan, Cathy: Morbius Time Out. 31.3.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  58. Zilko, Christian: ‘Morbius’ Scores Second-Lowest CinemaScore for Any Marvel Adaptation IndieWire. 2.4.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  59. Shafer, Ellise: ‘Morbius’ First Reactions: Jared Leto Marvel Film Is ‘Sloppy,’ ‘Sucks More Than Just Blood’ Variety. 30.3.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  60. Crump, Jonathon: What are the Morbius reviews saying and what is the movie's age rating? Manchester Evening News. 31.3.2022. Viitattu 29.5.2022. (englanniksi)
  61. Zacharek, Stephanie: Jared Leto Becomes a Bat Man, But Not That Batman in Morbius Time. 30.3.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  62. Rooney, David: Jared Leto in ‘Morbius’: Film Review The Hollywood Reporter. 30.3.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  63. Hertz, Barry: Atrocious Spider-Man spinoff Morbius represents the absolute nadir of superhero cinema The Globe and Mail. 31.3.2022. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)
  64. Erbland, Kate: ‘Morbius’: Confusing Post-Credits Scenes Hint at Incoherent Twists for the Spider-Verse IndieWire. 2.4.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  65. Tassi, Paul: Here Are The ‘Morbius’ Vulture Post-Credits Scenes So You Don’t Have To Watch ‘Morbius’ Forbes. 2.4.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  66. Glassman, Julia: Here’s What Happens in the ‘Morbius’ Post-Credit Scenes So You Don’t Have to See the Movie The Mary Sue. 4.4.2022. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
  67. Singer, Matt: ‘Morbius’ Has the Worst Post-Credits Scene Ever Made ScreenCrush. 1.4.2022. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morbius Internet Movie Databasessa (englanniksi)