Luettelo monarkioista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monarkia (kreikan sanasta μοναρχία (monarkhía) ’yksinvaltius’) on valtiomuoto, jossa monarkki on valtion pää. Tyypillisenä erona tasavaltaan on se, että monarkiassa hallitsijan valta on elinikäistä, ellei hän vapaaehtoisesti luovu siitä, mutta tasavallassa presidentit valitaan vain tietyksi kaudeksi. Maailmassa on tällä hetkellämilloin? 29 monarkiaa, lisäksi yleensä 15 Kansainyhteisön maata lasketaan myös monarkioihin.

Monarkiaksi kutsutaan joskus myös itse kuningashuonetta tai kuningaskuntaa.

Useissa eurooppalaisissa kuningaskunnissa kuningas valittiin vaaleilla. Äänioikeutettuja olivat lähinnä mahtavimpien sukujen edustajat. Kuninkaiden asema muuttui myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa perinnölliseksi ja kruununperimysjärjestys määräsi tarkoin kuninkuuden perinnöllisyydestä. Eri maissa kuningassuvut muodostivat dynastioita, jotka saattoivat olla vallassa satoja vuosia.

Demokratian omaksuneissa maissa monarkiat ovat siksi joko kaatuneet tai muuttuneet seremoniallisiksi, kuten esimerkiksi lähes kaikki Euroopan monarkiat ja Japani. Demokraattisen parlamentin ja hallituksen hallitsemia valtioita, joissa monarkki on ainoastaan valtion keulakuva, nimitetään perustuslaillisiksi kuningaskunniksi.

Luettelo monarkioista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monarkia Omakielinen nimi (nimet) Pääkaupunki Valtion päämiehen titteli Hallituksen päämiehen titteli Monarkian tyyppi
 Bahrain[1] arab. Mamlakat al- Baḥrayn Manama Bahrainin kuningas Bahrainin pääministeri perustuslaillis-absoluuttinen
 Bhutan[2] dzong. Druk Yul
Thimphu Bhutanin hallitsija Bhutanin pääministeri perustuslaillinen
 Brunei[3] malaj. Negara Brunei Darussalam Bandar Seri Begawan Brunein sulttaani absoluuttinen
 Japani [4] jap. Nippon-koku/Nihon-koku Tokio Japanin keisari Japanin pääministeri perustuslaillinen
 Jordania[5] arab. al-Mamlakah al-Urdunīyah al-Hāshimīyah Amman Jordanian kuningas Jordanian pääministeri
 Kambodža[6] khmer. Preăh Réachéanachâk Kâmpŭchéa Phnom Penh Kambodžan kuningas Kambodžan pääministeri perustuslaillinen vaalimonarkki
 Kuwait[7] arab. Dawlat al-Kuwayt Kuwait Kuwaitin emiiri Kuwaitin pääministeri
 Malesia[8] malaj. Malaysia Kuala Lumpur Malesian kuningas Malesian pääministeri
 Oman [9] arab. Salṭanat ‘Umān Masqat Omanin sulttaani absoluuttinen
 Qatar[10] arab. Dawlat Qaṭar Doha Qatarin emiiri Qatarin pääministeri
 Saudi-Arabia[11] arab. Al-Mamlakah al-Arabiyah as-Sa'ūdiyah Riad Saudi-Arabian kuningas
 Thaimaa[12] thai. Ratcha Anachak Thai Bangkok Thaimaan kuningas Thaimaan pääministeri perustuslaillinen
 Yhdistyneet arabiemiraatit[13] arab. Dawlat al-ʾImārāt al-ʿArabiyyah al-Muttaḥidah Abu Dhabi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien presidentti Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääministeri absoluuttis-perustuslaillinen

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Lesotho[14] sesot. Muso oa Lesotho Maseru Lesothon kuningas Lesothon pääministeri perustuslaillinen
 Marokko[15] arab. al-Mamlaka al-Maghribiyya Rabat Marokon kuningas Marokon pääministeri
 Swazimaa[16] swaz. Umbuso weSwatini
engl. Kingdom of Swaziland
Mbabane Swazimaan kuningas Swazimaan pääministeri absoluuttinen

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Alankomaat[17] holl. Koninkrijk der Nederlanden Haag Alankomaiden hallitsija Alankomaiden pääministeri perustuslaillinen
 Andorra [18] katal. Principat d'Andorra Andorra la Vella Andorran ruhtinaskumppanit Andorran pääministeri
 Belgia[19] holl. Koninkrijk België
ransk. Royaume de Belgique
saks. Königreich Belgien
Bryssel Belgialaisten kuningas Belgian pääministeri
 Yhdistynyt kuningaskunta[20] engl. United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland Lontoo Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
 Espanja[21] esp. Reino de España Madrid Espanjan hallitsija Espanjan pääministeri
 Luxemburg[22] ransk. Grand-Duché de Luxembourg
saks. Großherzogtum
Luxemburg

lux. Grousherzogdem Lëtzebuerg
Luxemburg Luxemburgin suurherttua Luxemburgin pääministeri
 Liechtenstein[23] saks. Fürstentum Liechtenstein Vaduz Liechtensteinin ruhtinas Liechtensteinin pääministeri
 Norja[24] bokmål. Kongeriket Norge
nynorsk. Kongeriket Noreg
Oslo Norjan hallitsija Norjan pääministeri
 Monaco[25] ransk. Principauté de Monaco
moneg.: Principatu de Múnegu
Monaco Monacon hallitsija Monacon valtioministeri
 Ruotsi[26] ruots. Konungariket Sverige Tukholma Ruotsin kuningas Ruotsin pääministeri
 Tanska[27] tansk. Kongeriget Danmark Kööpenhamina Tanskan hallitsija Tanskan pääministeri
 Vatikaanivaltio[28] latin. Status Civitatis Vaticanae
ital. Stato della Città del Vaticano
Vatikaani Paavi Vatikaanin kardinaalivaltiosihteeri absoluuttinen

Pohjois-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Antigua ja Barbuda engl. Antigua and Barbuda St. John’s Antigua ja Barbudan kuningas Antigua ja Barbudan pääministeri perustuslaillinen
 Bahama engl. Commonwealth of the Bahamas Nassau Bahaman kuningas Bahaman pääministeri
 Belize engl. Belize Belmopan Belizen kuningas Belizen pääministeri
 Grenada engl. Grenada St. George’s Grenadan kuningas Grenadan pääministeri
 Jamaika engl. Jamaica Kingston Jamaikan kuningas Jamaikan pääministeri
 Kanada engl.& ransk. Canada Ottawa Kanadan kuningas Kanadan pääministeri
 Saint Kitts ja Nevis engl. Federation of Saint Christopher and Nevis Basseterre Saint Kitts ja Neviksen kuningas Saint Kitts ja Neviksen pääministeri
 Saint Lucia engl. Saint Lucia Castries Saint Lucian kuningas Saint Lucian pääministeri
 Saint Vincent ja Grenadiinit engl. Saint Vincent and the Grenadines Kingstown Saint Vincent ja Grenadiinien kuningas Saint Vincent ja Grenadiinien pääministeri

Oseania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Australia engl. Commonwealth of Australia Canberra Australian kuningas Australian pääministeri perustuslaillinen
 Papua-Uusi-Guinea engl. Independent State of Papua New Guinea
tok pis. Independen Stet bilong Papua Niugini
hiri mot.Papua Niu Gini
Port Moresby Papua-Uuden-Guinean kuningas Papua-Uuden-Guinean pääministeri
 Salomonsaaret engl. Solomon Islands Honiara Salomonsaarten kuningas Salomonsaarten pääministeri
 Tuvalu engl. Tuvalu Funafuti Tuvalun kuningas Tuvalun pääministeri
 Tonga[29] tong. Puleʻanga Fakatuʻi ʻo Tonga
engl. Kingdom of Tonga
Nukuʻalofa Tongan kuningas Tongan pääministeri
 Uusi-Seelanti engl. New Zealand
maor. Aotearoa
Wellington Uuden-Seelannin kuningas Uuden-Seelannin pääministeri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bahrain World Fact Book. CIA. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 6.3.2012.
  2. Bhutan World Fact Book. CIA. Arkistoitu 28.12.2010. Viitattu 6.3.2012.
  3. Brunei Darussalam World Fact Book. CIA. Arkistoitu 21.7.2015. Viitattu 6.3.2012.
  4. Japan World Fact Book. CIA. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 6.3.2012.
  5. Jordan World Fact Book. CIA. Arkistoitu 21.5.2016. Viitattu 6.3.2012.
  6. Cambodia World Fact Book. CIA. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 6.3.2012.
  7. Kuwait World Fact Book. CIA. Arkistoitu 21.5.2016. Viitattu 6.3.2012.
  8. Malaysia World Fact Book. CIA. Arkistoitu 6.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  9. Oman World Fact Book. CIA. Arkistoitu 4.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  10. Qatar World Fact Book. CIA. Arkistoitu 24.12.2018. Viitattu 6.3.2012.
  11. Saudi Arabia World Fact Book. CIA. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  12. Thailand World Fact Book. CIA. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 6.3.2012.
  13. United Arab Emirates World Fact Book. CIA. Arkistoitu 4.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  14. Lesotho CIA World Fact. CIA. Arkistoitu 12.6.2007. Viitattu 6.3.2012.
  15. Morocco World Fact Book. CIA. Arkistoitu 18.12.2018. Viitattu 6.3.2012.
  16. Swaziland World Fact Book. CIA. Arkistoitu 15.12.2018. Viitattu 6.3.2012.
  17. The Netherlands World Fact Book. CIA. Arkistoitu 15.5.2020. Viitattu 6.3.2012.
  18. Andorra World Fact Book. CIA. Arkistoitu 4.7.2010. Viitattu 6.3.2012.
  19. Belgium World Fact Book. CIA. Arkistoitu 10.7.2016. Viitattu 6.3.2012.
  20. United Kingdom World Fact Book. CIA. Arkistoitu 7.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  21. Spain World Fact Book. CIA. Arkistoitu 13.5.2009. Viitattu 6.3.2012.
  22. Luxembourg World Fac Book. CIA. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 6.3.2012.
  23. Liechtenstein World Fact Book. CIA. Arkistoitu 1.5.2020. Viitattu 6.3.2012.
  24. Norway World Fact Book. CIA. Arkistoitu 6.5.2020. Viitattu 6.3.2012.
  25. Monaco World Fact Book. CIA. Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 6.3.2012.
  26. Sweden World Fact Book. CIA. Arkistoitu 19.5.2020. Viitattu 6.3.2012.
  27. Denmark World Fact Book. CIA. Arkistoitu 18.9.2015. Viitattu 6.3.2012.
  28. Vatican City World Fact Book. CIA. Arkistoitu 10.1.2019. Viitattu 6.3.2012.
  29. Tonga World Fact Book. CIA. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 6.3.2012.