Suomen liikenneministeri

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Liikenneministeri)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liikenneministeri on Suomen valtioneuvostoon kuuluva ministeri, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriössä.[1] Ministeriössä on vuodesta 2007 lähtien toiminut myös viestintäministeri.[2]

Liikenne- ja viestintäasiat hoiti muutaman hallituksen ajan yksi ministeri, jonka nimikkeenä oli vuosina 2000-2007 liikenne- ja viestintäministeri .[3]

Liikenneasiat olivat omalla liikenneministerillään vuosina 1970-2000 ja ne erotettiin jälleen omalle ministerilleen Vanhasen II hallituksessa vuonna 2007. Tällöin niitä hoitamaan nimitettiin Anu Vehviläinen (Kesk.), joka jatkoi myös Kiviniemen hallituksessa. Kataisen hallituksessa liikenneministerinä toimi Merja Kyllönen.[1] Vasemmistoliiton vetäydyttyä Kataisen hallituksesta huhtikuussa 2014 liikenneministerin tehtävät siirrettiin kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkuselle.[4] Stubbin hallituksessa liikenneministerinä toimi Paula Risikko. Sipilän hallituksessa liikenneministerinä toimii Anne Berner.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ministerit nimikkeittäin - Liikenneministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Viitattu 9.2.2014.
  2. Ministerit nimikkeittäin - Viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Viitattu 9.2.2014.
  3. Ministerit nimikkeittäin - Liikenne- ja viestintäministeri 19.4.2012. Valtioneuvosto, valtioneuvosto.fi. Viitattu 9.2.2014.
  4. Muutoksia valtioneuvostossa 4.4.2014. Valtioneuvosto. Viitattu 5.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]