Everton FC

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Everton)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Everton
Koko nimi Everton Football Club
Lempinimet The Toffees[1]
Perustettu 1878
Kaupunki Englanti Liverpool, Englanti
Kenttä Goodison Park
– kapasiteetti 40 260
Sarja Englannin Valioliiga
Omistaja Iran Farhad Moshiri
Puheenjohtaja Avoin
Päävalmentaja Englanti Sean Dyche
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
}}
Kolmas peliasu

Everton Football Club on Liverpoolissa vuonna 1878 perustettu englantilainen jalkapalloseura. Se on yksi Englannin menestyksekkäimmistä joukkueista. Everton on pelannut neljää kautta lukuun ottamatta aina maan korkeimmalla sarjatasolla, ja onkin täten viettänyt maan korkeimmalla sarjatasolla useamman kauden kuin mikään muu joukkue.

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1878 perustettu seura sai alkuperäisen nimensä St. Domingo FC St. Domingo Sunday Schoolin seurakunnan mukaan. Seuran perustamisen tarkoitus oli saada lapsille talviharrastus, sillä alueen päälajia krikettiä ei voinut pelata talvella. Seuraavana vuonna seurassa pelasi seurakunnan ulkopuolisia henkilöitä niin paljon, että seuran nimi päätettiin muuttaa Everton Football Clubiksi.

Ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin 20. joulukuuta 1879 Stanley Parkilla St. Peter'siä vastaan. Everton FC voitti ensimmäisen vastustajansa luvuin 6–0. Kauden 1882–1883 jälkeen seura muutti Priory Roadille. Äänekkäät Everton-fanit saivat Priory Roadin kentän omistajan J. Cruittin niin tuohduksiin, että Evertonin oli taas muutettava. Anfield oli Evertonin seuraava kotikenttä. Tämä nykyään Liverpool FC:lle kuuluva kenttä palveli Evertonia vuoteen 1892 asti. Vuonna 1885 Everton FC siirtyi ammattilaisseuraksi. Heti seuraavina vuosina (1886 ja 1887) Everton pelasi Liverpool Cupissa voittaen mestaruuden kumpanakin kautena.

Kautena 1886–1887 Everton osallistui ensimmäisen kerran FA Cupiin. Alku ei sujunut kovin hyvin, sillä Everton hävisi 0–1 Rangersille, joka tuolloin osallistui vielä Englannin cupiin.

Vuonna 1888 perustettiin Englantiin ensimmäinen kansallinen sarja The Football League, johon kuului 12 seuraa. Everton oli yksi sarjan perustajajäsenistä. The Football Leaguen avauskaudella 1888–1889 Evertonin ensimmäinen ottelu oli Accringtonia vastaan. Ottelu päättyi 2–1 Evertonin voitoksi. Preston North End otti kaksi ensimmäistä mestaruutta, mutta Evertonin ei tarvinnut odottaa kauan ensimmäistä liigavoittoaan. Kaudella 1889–1890 Everton oli sarjan toinen. Se keräsi kaudella 31 pistettä ja jäi mestaruuden voittaneesta Preston North Endistä kaksi pistettä. Everton voitti liigamestaruuden kaudella 1890–1891, kun sen pistesaalis 29 pistettä oli kaksi pistettä parempi kuin toiseksi jääneellä Preston North Endillä.[2] Seuraavalla kaudella oli edessä toistaiseksi viimeisin muutto, tällä kertaa Goodison Parkille. Silloinen yleisöennätys rikottiin 44 000 ihmisen seuratessa, kun joukkue kohtasi entisistä pelaajistaan kootun Liverpoolin Goodisonilla. Everton voitti 3–0.

Vuonna 1893 Everton ylsi FA Cupin loppuotteluun, mutta hävisi sen lukemin 0–1 Wolverhampton Wanderersille. 1. divisioonan kaudella 1894–1895 Everton oli toinen. Se saavutti 42 pistettä ja jäi mestaruuden voittaneesta Sunderlandista viiden pisteen päähän. Vuonna 1897 Everton oli jälleen FA Cupin loppuottelussa, mutta hävisi Aston Villalle maalein 2–3.[2] Kaudella 1901–1902 Evertonin peliasut vaihtuivat syvänpunaisista kuninkaallisen sinisiin paitoihin ja valkoisiin shortseihin. Samalla kaudella Everton oli 1. divisioonan toinen. Sunderland voitti mestaruuden 44 pisteellä, Everton saavutti 41 pistettä. Kolme vuotta myöhemmin kaudella 1904–1905 se oli taas ensimmäisen divisioonan toinen. Se jäi mestaruuden voittaneen Newcastle Unitedin 48 pisteestä vain yhden pisteen. Kaudella 1905–1906 Everton voitti ensimmäisen kerran FA Cupin voittamalla loppuottelussa Newcastle Unitedin 1–0. Seuraavana vuonna seura selvisi jälleen FA Cupin loppuotteluun, mutta hävisi sen Sheffield Wednesdaylle lukemin 1–2. Kaudella 1908–1909 Everton oli 1. divisioonan toinen, kun Newcastle United vei mestaruuden. Se voitti hopeaa myös kaudella 1911–1912, kun Blackburn Rovers vei mestaruuden kolmen pisteen erolla. Toisen liigamestaruuden se voitti keväällä 1915 pisteen erolla Oldham Athletic FC:hen. Tämän jälkeen liigajalkapalloilu keskeytyi ensimmäisen maailmansodan ajaksi.[2]

Dixie Deanin aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1925 William Ralph "Dixie" Dean siirtyi 18-vuotiaana Evertonin joukkueeseen Tranmere Roversista. Ennen siirtymistään Evertoniin Dean viimeisteli kasvattajaseuralleen 27 ottelussa 27 maalia. Kaudella 19271928 Everton voitti liigamestaruuden Deanin johdolla: tämä teki liigassa peräti 60 maalia, mikä on koko Englannin liigan historian yhä voimassa oleva ennätys. Kauden viimeisessä pelissä Dean teki ennätykseen vaaditut kolme viimeistä maalia yli 60 000 ihmisen seuratessa. Dean teki uransa aikana Evertonille 399 liigaottelussa 349 maalia ja Englannin maajoukkueessa 16 maalia 18 ottelussa. Häntä pidetään yhtenä jalkapallon historian tehokkaimmista maalintekijöistä.

Loistavan kauden 1927–1928 jälkeen tapahtui romahdus. Everton putosi keväällä 1930 2. divisioonaan. Seura nousi kuitenkin heti seuraavalla kaudella takaisin korkeimmalle sarjatasolle ja voitti nousukautensa jälkeen vuonna 1932 heti liigamestaruuden (Dean teki 45 maalia). Seuraavalla kaudella Everton voitti Deanin johdolla historiansa toisen Englannin cupin.

Everton voitti kaudella 19381939 liigamestaruuden, ja tuon kauden joukkuetta monet pitävät Evertonin kaikkien aikojen parhaana. Sen tähtipelaaja oli nuori hyökkääjä Tommy Lawton, jonka uran toinen maailmansota katkaisi. Jälleen sota pysäytti myös Evertonin voittokulun: kuten ensimmäisen maailmansodan aikana, myös 1939-1946 Everton oli hallitseva liigamestari. Sodan jälkeen Lawton saavutti mainetta Chelsean ja Arsenalin riveissä. Goodison Parkin nykyinen yleisöennätys 78 299 katsojaa on syksyltä 1948 paikallisottelusta Liverpoolia vastaan.

Kultainen 1960-luku ja 1980-luvun menestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Everton voitti uuden tähtipelaajansa, skottilaisen Alex Youngin johdolla liigamestaruuden jälleen kaudella 19621963. Tuolla kaudella Everton ei hävinnyt kertaakaan Goodison Parkilla. 1960-luvun menestys jatkui FA-cupin voitolla vuonna 1966 ja menestyksekkään vuosikymmenen huipensi liigamestaruus jälleen vuonna 1970 sen aikaisella piste-ennätyksellä. Joukkueen suurin tähti tuossa vaiheessa oli myös maailmanmestaruuden Englannin paidassa vuonna 1966 voittanut Alan Ball, joka on yhä monien mielestä Evertonin kaikkien aikojen paras pelaaja.

Evertonin viimeisin kultakausi sijoittui 1980-luvun puoliväliin, jolloin manageri Howard Kendallin johtama joukkue voitti FA-cupin (1984), Englannin liigan kahdesti (1985, 1987) ja Euroopan Cupvoittajien cupin (1985). Evertonin kenties kaikkien aikojen vahvin joukkue hajosi kuitenkin saman tien, kun seura suljettiin muiden englantilaisjoukkueiden mukana pois UEFA:n kilpailuista Liverpoolin kannattajien aiheutettua mellakoinnillaan 39 ihmisen kuoleman kevään 1985 Euroopan cupin finaalissa Juventusta vastaan Brysselin Heysel-stadionilla. 1980-luvun menestyksiin kuului myös FA Charity Shieldin voitto kolme kertaa vuosina 1984–1987. Tässä hyväntekeväisyysottelussa edellisen kauden liiga- ja cupmestari kohtaavat. 1980-luvun tähtipelaajiin kuuluivat walesilaiset maalivahti Neville Southall ja keskuspuolustaja Kevin Ratcliffe, englantilaiset keskikenttäpelaajat Peter Reid ja Trevor Steven, irlantilainen laitahyökkääjä Kevin Sheedy sekä skottilaiset hyökkääjät Andy Gray ja Graeme Sharp. Myös Gary Lineker pelasi kauden 1985–1986 Evertonissa. Tuo kausi muodostui hänen suurimmaksi menestyksekseen, sillä hän voitti silloin Englannin liigan maalikuninkuuden, tuli valituksi Vuoden pelaajaksi ja Vuoden jalkapalloilijaksi, sekä voitti vielä maalikuninkuuden Meksikon MM-kisoissa.

1990- ja 2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
David Moyes

Evertonin viimeisin suuri menestys on ollut Englannin cupin voitto vuonna 1995. Sen jälkeen Everton voitti jälleen Charity Shieldin. 1990-luvun näkyvin pelaaja Evertonissa oli skotlantilainen hyökkääjä Duncan Ferguson, joka pelasi Evertonissa kahteen otteeseen vv. 1994-98 sekä 2000-2006. Vuonna 2002 Evertonin kokoonpanoon murtautui tuolloin vasta 16-vuotias Wayne Rooney, josta tuli sittemmin tähtipelaaja myös Englannin maajoukkueessa. Rooneyn siirto Manchester Unitediin vuonna 2004 oli hyvin kiistelty tapahtuma.

Evertonin manageri on maaliskuusta 2002 alkaen ollut skotlantilainen David Moyes. Hänen johdollaan Everton on selviytynyt parhaimmillaan Premier Leaguessa neljänneksi (2005) sekä viidenneksi (2008). Tänä aikana Moyes on valittu kolme kertaa Vuoden manageriksi Englannissa. Moyesin siirryttyä Manchester Unitedin manageriksi kaudelle 2013-2014 Evertonin manageriksi tuli Roberto Martinez. [3]

Kaudella 2007-2008 Everton osallistui UEFA-cupiin.

Everton FC on osakeyhtiö. Vuonna 2021 siitä 92 prosenttia omisti Blue Heaven Holdings Limited, jonka omistajaksi on ilmoitettu Farhad Moshiri. [4] Vuonna 2017 Ališer Usmanovin omistama USM Holdings -yhtiö solmi viisivuotisen sponsorisopimuksen Evertonin harjoituskeskuksesta ja osti 36 miljoonalla eurolla nimioikeudet seuran uuteen stadioniin. Usmanov on sponsoroinut myös seuran naisjoukkuetta yritystensä kautta. Seura irtisanoi sopimuksen vuonna 2022 Euroopan unioni kohdistettua pakotteita Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluviin oligarkkeihin.[5]

Liverpoolin satama poistetaan Unescon maailmanperintöluettelosta, ja yhtenä syynä on satamaan rakennettu jalkapallojoukkue Evertonin stadion. Uudisrakentamisen vuoksi 1700- ja 1800-luvun satama-alue on menettänyt historiallisen arvonsa peruuttamattomasti. Päätös poistosta tehtiin heinäkuussa 2021 Kiinassa pidetyssä kokouksessa.[6][7]

Edustusjoukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelaajat Valmennusjohto
Nro. Paik. Kan. Pelaaja Ikä Ed. joukkue Sopimus
Maalivahdit
1 1M Englanti Jordan Pickford 30 Englanti Sunderland 2027
12 1M Portugali João Virgínia 24 junioriakatemia 2025
31 1M Englanti Andy Lonergan 40 Englanti West Bromwich Albion 2024
43 1M Englanti Billy Crellin 24 junioriakatemia 2025
Puolustajat
2 2P Skotlanti Nathan Patterson Loukkaantunut 22 Skotlanti Rangers 2027
4 2P Englanti Mason Holgate 27 Englanti Barnsley 2025
5 2P Englanti Michael Keane 31 Englanti Burnley 2025
6 2P Englanti James Tarkowski 31 Englanti Burnley 2026
18 2P Kolumbia Ashley Young 39 Englanti Aston Villa 2024
19 2P Ukraina Vitali Mykolenko Loukkaantunut 25 Ukraina Dynamo Kiova 2026
22 2P Englanti Ben Godfrey 26 Englanti Norwich City 2025
23 2P Irlanti Séamus Coleman 35 Irlanti Sligo Rovers 2024
32 2P Englanti Jarrad Branthwaite 22 Englanti Carlisle United 2027
Keskikenttäpelaajat
8 3KK Belgia Amadou Onana 23 Ranska LOSC Lille 2027
16 3KK Mali Abdoulaye Doucouré 31 Englanti Watford 2025
20 3KK Englanti Dele Alli Loukkaantunut 28 Englanti Tottenham Hotspur 2024
21 3KK Portugali André Gomes 31 Espanja FC Barcelona 2024
27 3KK Senegal Idrissa Gueye 35 Ranska Paris Saint-Germain 2025
37 3KK Englanti James Garner 23 Englanti Manchester United 2026
51 3KK Englanti Lewis Warrington 21 junioriakatemia 2024
62 3KK Englanti Tyler Onyango 21 junioriakatemia 2025
Hyökkääjät
7 4H Englanti Dwight McNeil 24 Englanti Burnley 2027
9 4H Englanti Dominic Calvert-Lewin 27 Englanti Sheffield United 2025
10 4H Alankomaat Arnaut Danjuma (lainalla Villarrealista) 27 Espanja Villarreal 2024
14 4H Portugali Beto 26 Italia Udinese Calcio 2027
28 4H Portugali Youssef Chermiti 20 Portugali Sporting CP 2027
61 4H Englanti Lewis Dobbin 21 junioriakatemia 2025
Päävalmentaja

Englanti Sean Dyche

Apuvalmentaja

Englanti Ian Woan
Englanti Steve Stone


Selite
  • Paik. : Pelipaikka
  • Kan. : Kansalaisuus
  • Kapteeni


Päivitetty 2. kesäkuuta 2024

Lähde: Everton FC

Muualla lainalla olevat pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 2. kesäkuuta 2024.[8][9]

Numero Pelaaja Pelipaikka Joukkue Päättymispäivä
13 Ranska Neal Maupay H Englanti Brentford 30. kesäkuuta 2024

Siirtohistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 2. kesäkuuta 2024.[10]
Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
2023–2024 40,5M € 82,8M € +42,3M € Portugali Beto 25,0M € Italia Moise Kean 30,0M €
2022–2023 78,2M € 103,6M € +25,4M € Belgia Amadou Onana 35,0M € Brasilia Richarlison 58,0M €
2021–2022 39,5M € 46,0M € +6,5M € Ukraina Vitali Mykolenko 23,5M € Ranska Lucas Digne 30,0M €
2020–2021 74,37M € 4,43M € -69,94M € Englanti Ben Godfrey 27,5M € Ranska Morgan Schneiderlin 2,23M €
Yht. 232,57M € 236,83M € +4,26M €
Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
2019–2020 121,0M € 87,8M € -33,2M € Nigeria Alex Iwobi 30,4M € Senegal Idrissa Gueye 30,0M €
2018–2019 99,8M € 28,65M € -71,15M € Brasilia Richarlison 39,2M € Alankomaat Davy Klaassen 13,5M €
2017–2018 203,2M € 126,38M € -76,82M € Islanti Gylfi Sigurðsson 49,4M € Belgia Romelu Lukaku 84,7M €
2016–2017 86,0M € 60,8M € -25,2M € Kongon demokraattinen tasavalta Yannick Bolasie 28,9M € Englanti John Stones 55,6M €
2015–2016 48,2M € 11,0M € -37,2M € Senegal Oumar Niasse 17,9M € Skotlanti Steven Naismith 11,0M €
2014–2015 40,16M € 1,9M € -38,26M € Belgia Romelu Lukaku 35,36M € Irlanti Shane Duffy 1,9M €
2013–2014 31,8M € 46,1M € +14,3M € Irlanti James McCarthy 15,3M € Belgia Marouane Fellaini 32,4M €
2012–2013 21,65M € 18,75M € -2,9M € Belgia Kevin Mirallas 7,65M € Englanti Jack Rodwell 15,0M €
2011–2012 7,2M € 26,8M € +19,6M € Kroatia Nikica Jelavić 6,6M € Espanja Mikel Arteta 12,0M €
2010–2011 1,7M € 6,6M € +4,9M € Senegal Magaye Gueye 1,4M € Etelä-Afrikka Steven Pienaar 3,6M €
Yht. 660,71M € 414,78M € -245,93M €
Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
2009–2010 23,3M € 28,34M € +5,04M € Venäjä Diniyar Bilyaletdinov 10,0M € Englanti Joleon Lescott 27,5M €
2008–2009 25,08M € 13,3M € -11,78M € Belgia Marouane Fellaini 21,76M € Englanti Andy Johnson 13,3M €
2007–2008 37,55M € 14,8M € -22,75M € Nigeria Yakubu Aiyegbeni 16,5M € Skotlanti James McFadden 7,5M €
2006–2007 17,9M € 2,5M € -15,4M € Englanti Andy Johnson 11,0M € Irlanti Kevin Kilbane 2,5M €
2005–2006 32,53M € 7,0M € -25,53M € Alankomaat Andy van der Meyde 9,0M € Tanska Per Kröldrup 4,0M €
2004–2005 11,88M € 45,4M € +33,52M € Englanti James Beattie 9,0M € Englanti Wayne Rooney 37,0M €
2003–2004 9,92M € 0,975M € -8,945M € Nigeria Joseph Yobo 6,0M € Wales Mark Pembridge 0,75M €
2002–2003 13,88M € 0,375M € -13,505M € Englanti Richard Wright 5,5M € Skotlanti Kevin McLeod 0,375M €
2001–2002 10,5M € 11,93M € +1,43M € Kanada Tomasz Radzinski 6,75M € Englanti Michael Ball 9,75M €
2000–2001 34,48M € 35,55M € +1,07M € Ghana Alex Nyarko 6,3M € Englanti Francis Jeffers 15,3M €
Yht. 217,02M € 160,17M € -56,85M €
Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
1999–2000 7,6M € 20,83M € +13,23M € Englanti Kevin Campbell 4,5M € Norsunluurannikko Ibrahima Bakayoko
Ranska Olivier Dacourt
6,0M €
1998–1999 29,65M € 12,55M € -17,1M € Norsunluurannikko Ibrahima Bakayoko 6,75M € Skotlanti Duncan Ferguson 10,7M €
1997–1998 8,33M € 14,25M € +5,92M € Skotlanti Don Hutchinson
Wales John Oster
1,5M € Wales Gary Speed 8,25M €
1996–1997 10,75M € 15,39M € +4,64M € Englanti Nick Barmby 8,0M € Venäjä Andrey Kanchelskis 8,0M €
1995–1996 16,98M € 0,42M € -16,56M € Venäjä Andrey Kanchelskis 7,5M € Englanti Gary Rowett 0,42M €
1994–1995 12,38M € 2,25M € -10,13M € Skotlanti Duncan Ferguson 6,1M € Englanti David Burrows 1,65M €
1993–1994 4,05M € 1,7M € -2,35M € Ruotsi Anders Limpar 1,9M € Englanti Peter Beardsley 1,7M €
1992–1993 0,703M € 3,45M € +2,747M € Englanti Paul Rideout 0,583M € Englanti Martin Keown 3,0M €
1991–1992 5,48M € 4,68M € -0,8M € Skotlanti Mo Johnston 2,25M € Skotlanti Stuart McCall 1,68M €
1990–1991 1,95M € 0,745M € -1,205M € Englanti Andy Hinchcliffe 1,2M € Englanti Mike Stowell 0,405M €
Yht. 97,873M € 76,265M € -21,608M €

Pelaajien siirtoennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 2. kesäkuuta 2024.[11][12]

Kalleimmat ostot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siirtosumma
49.4M €
39.2M €
35.36M €
35.0M €
30.4M €
30.25M €
28.9M €
28.5M €
28.5M €
27.5M €
27.5M €
Pelaaja
Islanti Gylfi Sigurðsson
Brasilia Richarlison
Belgia Romelu Lukaku
Belgia Amadou Onana
Nigeria Alex Iwobi
Kolumbia Yerry Mina
Kongon demokraattinen tasavalta Yannick Bolasie
Englanti Michael Keane
Englanti Jordan Pickford
Italia Moise Kean
Englanti Ben Godfrey
Vanha seura
Wales Swansea City
Englanti Watford
Englanti Chelsea
Ranska LOSC Lille
Englanti Arsenal
Espanja FC Barcelona
Englanti Crystal Palace
Englanti Burnley
Englanti Sunderland
Italia Juventus
Englanti Norwich City
Vuosi
2017
2018
2014
2022
2019
2018
2016
2017
2017
2019
2020

Kalleimmat myynnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siirtosumma
84.7M €
58.0M €
55.6M €
45.6M €
37.0M €
32.4M €
30.0M €
30.0M €
30.0M €
27.5M €
Pelaaja
Belgia Romelu Lukaku
Brasilia Richarlison
Englanti John Stones
Englanti Anthony Gordon
Englanti Wayne Rooney
Belgia Marouane Fellaini
Ranska Lucas Digne
Senegal Idrissa Gueye
Italia Moise Kean
Englanti Joleon Lescott
Uusi seura
Englanti Manchester United
Englanti Tottenham Hotspur
Englanti Manchester City
Englanti Newcastle United
Englanti Manchester United
Englanti Manchester United
Englanti Aston Villa
Ranska Paris Saint-Germain
Italia Juventus
Englanti Manchester City
Vuosi
2017
2022
2016
2023
2004
2013
2022
2019
2023
2009
  • Englannin mestaruus: 1890-91, 1914-15, 1927-28, 1931-32, 1938-39, 1962-63, 1969-70, 1984-85, 1986-87 (9)
  • FA Cup: 1906, 1933, 1966, 1984, 1995 (5)
  • Charity Shield: 1928, 1932, 1963, 1970, 1984, 1985, 1986 (jaettu), 1987, 1995 (9)
  • Cup-voittajien Cup: 1985 (1)
  1. Origins of Nicknames for 20 Premier League Clubs 15.11.2010. Worldsoccertalk.com. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  2. a b c Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 172–173. Otava, 1970.
  3. http://www.hs.fi/urheilu/a1370401504937 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. List Of Shareholders www.evertonfc.com. Viitattu 21.7.2021. (englanniksi)
  5. Virtanen, Ari: Jalkapallo | Venäläisten oligarkkien miljardeista tuli myrkkyä Britanniassa – venäläisomistukset koskevat myös suomalaisia pelaajia: ”Sitä en halua kommentoida” Helsingin Sanomat. 4.3.2022. Viitattu 6.3.2022.
  6. Heikki Heiskanen, Vilma Romsi, Unesco poistaa Liverpoolin satama-alueen maailmanperintölistalta, Yle.fi, uutiset 21.7.2021, viitattu 21.7.2021
  7. Unesco strips Liverpool of its world heritage status The Guardian. Viitattu 21.7.2021. (englanniksi)
  8. First Team Squad Everton FC. Viitattu 2.6.2024. (englanniksi)
  9. Players on loan Transfermarkt. Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)
  10. Evertonin siirtohistoria Transfermarkt-sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 4.8.2019. (englanniksi)
  11. Kalleimmat ostot Transfermarkt-sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 20.9.2017. (englanniksi)
  12. Kalleimmat myynnit Transfermarkt-sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 20.9.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]