Esko-Juhani Tennilä (10. lokakuuta 1947 Rovaniemen maalaiskunta – 6. huhtikuuta 2024 Rovaniemi[1][2]) oli suomalainen poliitikko, joka toimi neljän eduskuntaryhmän kansanedustajana vuosina 1975–2011. Hän edusti SKDL:a 1975–1986, Demokraattista Vaihtoehtoa 1986–1990, Vasemmistoliittoa 1990–1995 ja 1999–2011 sekä vasemmistoryhmää 1995–1999.[3][4] Tennilä oli Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) puheenjohtaja vuosina 1989–1990.
Esko-Juhani Tennilä syntyi perheensä kotimökissä Rovaniemen maalaiskunnan Tennilän kylässä.[5] Hän sai etunimensä Aleksis Kiven päivän kunniaksi kätilön ehdotettua jotakin Aleksis Kiven Nummisuutareista tai Seitsemästä veljeksestä. Tennilä valmistui Tampereen yliopistosta sosionomiksi. Ennen kansanedustajaksi valintaansa hän työskenteli muun muassa Hämeen Yhteistyön ja Ajankohtaisen kakkosen toimittajana. Hän on kertonut yhteiskunnallisen heräämisensä tapahtuneen köyhän lapsuutensa ja televisiosta näkemiensä Vietnamin sodan kuvien kautta.[6]
Tennilä valittiin eduskuntaan SKDL:n listoilta vuonna 1975.[3] Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä vuosina 1978[7] ja 1982[8]. Talvella 1983 SKDL:n Lapin piiriä hallinnut puolueen enemmistön niin sanottu kirveslinja pudotti Tennilän ehdokaslistalta pari kuukautta ennen eduskuntavaaleja, koska hänen katsottiin rikkoneen ryhmäpäätöksiä.lähde? Tennilä lähti vaaleihin omalla listallaan ja keräsi lähes 15 000 ääntä, mikä oli enemmän kuin läpi menneellä SKDL:n edustajalla Niilo Koskenniemellä.[4]
Kesäkuussa 1986 Tennilä siirtyi vähemmistökommunistien perustaman Devan eduskuntaryhmään, josta hän palasi SKDL:n seuraajaksi perustettuun Vasemmistoliittoon 1990.[3] Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen Tennilä ja Mikko Kuoppa vastustivat Vasemmistoliiton lähtöä Lipposen hallitukseen, jolloin heidät erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä. Tennilä ja Kuoppa perustivat oman vasemmistoryhmän, johon myöhemmin liittyi myös Veijo Puhjo.[4] Vuonna 1999 Tennilä valittiin eduskuntaan jälleen Vasemmistoliiton ehdokkaana.[3] Tennilä jätti eduskunnan vuonna 2011, jolloin hän oli Ilkka Kanervan ohella silloisista kansanedustajista pisimpään eduskunnassa istunut kansanedustaja.[9] Tennilä oli viimeinen eduskunnassa istunut kansanedustaja, joka oli kuulunut SKDL:n eduskuntaryhmään. Eduskunnan jätettyään Tennilä työskenteli usean vuoden ajan toimittajana Kansan Uutisten avustajana.[4] Hän oli myös Rovaniemen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen.[6]
Kansanedustajana Tennilä profiloitui erityisesti kotimaakuntansa Lapin asioiden ajajana ja hänen pääteemanaan oli työllisyys.[4] Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tennilä keräsi Lapin vaalipiiristä toiseksi suurimman äänimäärän kaikista ehdokkaista,[10] ja kaikista eniten vaaleissa 1979, 1983, 1995, ja 1999.[11] Tennilä oli eduskunnan ahkerimpia puhujia. Toukokuussa 2022 tehdyssä tilastossa hän oli kaikkien aikojen yhdeksänneksi useimmin täysistunnoissa puhunut kansanedustaja.[12] Tennilä tuli tunnetuksi myös siitä, ettei hän suostunut käyttämään eduskunnan pukukoodin vaatimaa kravattia.[4]
Tennilä liittyi Suomen Kommunistiseen Puolueeseen vuonna 1969.[13] Vuoden 1978 edustajakokouksessa hänet valittiin keskuskomitean varajäseneksi[14] ja kolme vuotta myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Vuonna 1981 Tennilä nousi myös keskuskomiteaa johtaneeseen poliittiseen toimikuntaan. Toukokuun 1982 ylimääräisessä edustajakokouksessa Tennilä jäi kuitenkin keskuskomitean ulkopuolelle.[15] Hän edusti puolueen vähemmistöä eli niin sanottuja taistolaisia, jotka erotettiin SKP:stä 1980-luvun puolivälissä. Tennilä valittiin taistolaisten muodostaman SKP:n (yhtenäisyys) keskuskomiteaan 1987,[13] varapuheenjohtajaksi 1988 ja puheenjohtajaksi 1989 Jouko Kajanojan erottua. Tennilä on kirjoittanut ottaneensa puheenjohtajuuden vastaan varmistaakseen SKPy:n ja Devan osallistumisen Vasemmistoliittoon, jos tilaisuus avautuisi.[16] Vasemmistoliitto perustettiin huhtikuussa 1990 ja puolueeseen päästettiin myös SKPy:n kannattajat. Syksyllä Devan kansanedustajat liittyivät Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään luovuttuaan SKPy:n johtopaikosta osana sopimusta puolueiden yhdistymisestä.[17]
Vuonna 2004 julkaistuissa muistelmissaan Tennilä käsitteli myös taistolaisten tekemiä virheitä, joista yhtenä hän piti Neuvostoliiton ongelmista vaikenemista. Kommunismin romahduksen jälkeen Tennilä luonnehti olevansa "vihertävä marxilainen". Pelkkää punaisuutta hän piti taantumuksellisena ajatuksena.[4] 2000-luvun alussa Tennilä oli Suomen Nato-jäsenyyden voimakas vastustaja.[18]
Poliittisten teostensa ohella Tennilä julkaisi muun muassa lastenkirjoja ja runoja. Tennilän viimeinen kirja Jäämeri kutsuu (2014) on matkakirjan ja raportin yhdistelmä, jossa hän pohtii Koillisväylän ja Murmanskin alueen taloudellisia mahdollisuuksia Suomen kannalta.
Esko-Juhani Tennilän puoliso oli Leena Tennilä. Hän solmi avioliiton jo 17-vuotiaana presidentti Urho Kekkosen myöntämällä erikoisluvalla.[19] Pariskunnalla oli kaksi lasta ja viisi lastenlasta.[2]
Esko-Juhani Tennilä oli innokas jalkapallon ystävä ja Rovaniemen Palloseuran kannattaja. Tennilä edusti nuorena Rovaniemen Reipasta, mutta pelaaminen jäi hänen muutettuaan Tampereelle opiskelemaan. Valmistuttuaan Tennilä työskenteli toimittajana Kemissä ja pelasi samalla Karihaaran Tenhon joukkueessa Maakuntasarjaa. Myöhemmin kansanedustajana hän pelasi Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueessa. Tennilä oli myös aktiivinen taustavaikuttaja. Hän oli kehittämässä rovaniemeläisen jalkapalloilun olosuhteita ja Neuvostoliiton romahdettua hankki Moskovan Dynamoon solmimiensa suhteiden kautta pelaajia Suomeen. Tunnetuin Tennilän Rovaniemelle tuoma pelaaja on Vasili Karatajev.[20]
Tennilä ajoi Ladalla yli miljoona kilometriä.[21]
- Maailma punaisempi. Tampere: Prodik, 1971.
- Sorron kahleet. Tampere: Prodik, 1972. ISBN 951-950-035-9.
- Muuttolinnut muuttaa. Rovaniemi: Kassiopeia, 1973. ISBN 951-990-118-3.
- Niin toisenlaista Pohjolaa. Murmanskin alue. Helsinki: Tiedonantajayhdistys, 1981. ISBN 951-956-055-6.
- Tätä koskea ei kahlita. Tampere: Lehtikanava, 1983. ISBN 951-994-595-4.
- Rakastanhan minä tätä maata. Oulu: Pohjoinen, 1985. ISBN 951-749-027-5.
- Eduskuntapäiväkirja. Helsinki: Vastavoima, 1987. ISBN 951-960-002-7.
- Kirsimaavihreää, tiilenpunaista. Helsinki: Vastavoima, 1990. ISBN 951-960-008-6.
- Lokakuu, jälleen. Helsinki: Vastavoima, 1993. ISBN 951-960-009-4.
- Sateenkaaresta vasemmalle. Vasemmistolaisen kansanedustajan muistiinpanoja. Kevät ja kesä 1995. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-114-033-7.
- Metsän väristä en väittele enää. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-114-542-8.
- Ellu eläintenkesyttäjä. Helsinki: Lasten keskus, 1998. ISBN 951-627-206-1.
- Tennilä, Esko-Juhani & Lintunen, Martti: Vuotoksen vuosi. Päiväkirjamerkintöjä ja kuvia. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-115-078-2.
- Ellu pelastaa. Helsinki: Lasten keskus, 2003. ISBN 951-627-424-2.
- Švejkin poika. Kansanedustajan muistikuvia, kuvia ja runoja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-116-404-X.
- Kuulumisia. Pello: Rajalla, 2007. ISBN 978-952-527-155-3.
- Toppari Arkadianmäellä. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39552-3.
- Jäämeri kutsuu – Koillisväylä, Murmansk ja Suomen mahdollisuudet. Helsinki: Into, 2014. ISBN 978-952-264-197-7.
- ↑ Esko-Juhani Tennilä on kuollut www.iltalehti.fi. 8.4.2024. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ a b Talvensaari, Leena: Ensisijaisesti Lapin puolustaja. Kaleva, 9.4.2024, nro 95/2024, s. 21. Kaleva Media. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d Esko-Juhani Tennilä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 10.10.2005.
- ↑ a b c d e f g Hirvasnoro, Kai: Lapin kansan edustaja Esko-Juhani Tennilä oli periaatteen mies, joka istui eduskunnassa viidessä eri eduskuntaryhmassä 8.4.2024. Kansan Uutiset. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Esko-Juhani Tennilä viihtyi eduskunnassa yli puolet elämästään (vain tilaajille) 10.10.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ a b Halonen, Eetu: https://www.uusimaa.fi/uutissuomalainen/6682028 STT. 8.4.2024. Uusimaa. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Näin istuvat valitsijamiehet (tilaajille) Helsingin Sanomat 11.2.1978, s. 14. HS Aikakone. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Yksi tuoli pois (tilaajille) Helsingin Sanomat 24.1.1982, s. 25. HS Aikakone. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Esko-Juhani Tennilä luopuu eduskunnasta Yle Uutiset. Arkistoitu 16.11.2010. Viitattu 13.11.2010.
- ↑ Tilastokeskus: Valittujen äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 www.stat.fi. 28.3.2003. Viitattu 17.4.2017.
- ↑ Tilastokeskus: Eduskuntavaalitilastoja www.stat.fi. 1945-2019. Viitattu 5.5.2022.
- ↑ Kukaan ei ole puhunut täysistunnoissa niin paljon kuin he – Tässä ovat 11 kaikkien aikojen puheliainta kansanedustajaa Helsingin Sanomat. 26.6.2022. Viitattu 26.6.2022.
- ↑ a b Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous (SKPy 1987), s. 122.
- ↑ Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 18. ja 19. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 43. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1981.
- ↑ Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 19. ja 20. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 39–47. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1984.
- ↑ Esko-Juhani Tennilä: Švejkin poika (Otava 2004), s. 255–256.
- ↑ Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164.
- ↑ Knihtilä, Jorma: Rikkaan maailman nyrkki ei aja Suomen etuja 27.7.2002. Kaleva. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Kärki, Tuula: Pappa kertoo sadun 27.8.2009. Kansan Uutiset. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ Kanerva, Juha: Esko-Juhani Tennilä hankki idänsuhteidensa avulla urheilijoita Suomeen – yksi pelaaja yllätti: ”En nähnyt häntä kuin lähtöhetkellä” 8.4.2024. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ https://yle.fi/a/3-5062021
Kansandemokraattien kansanedustajat
Vasemmistoliiton kansanedustajat
|
|---|
| Eduskuntaryhmä
(17) | |
|---|
|
- ↑ a b Claes Andersson erosi eduskunnasta syyskuussa 2008 terveydellisten syiden vuoksi, jolloin hänen tilalleen nousi Kari Uotila.
|
|
|
|---|
| | Kansainväliset | |
|---|
| | Kansalliset | |
|---|
| | Henkilöt | |
|---|
|
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esko-Juhani Tennilä Wikimedia Commonsissa
