Vitele
| Vitele Видлица, Vidlitsa Videl |
|
|---|---|
 vaakuna |
|
  Vitele |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjän federaatio |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Aunuksen piiri |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| – Hallinnon tyyppi | maalaiskunta |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 1 226 km² |
| Väkiluku (2012) | 3 000 |
| Aikavyöhyke | UTC+3 (MSK) |
.svg)
Vitele[1] (ven. Ви́длица, Vidlitsa; karjalaksi Videl[2]) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Aunuksen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Vitelenjoen varrella 40 kilometriä Aunuksesta luoteeseen.[3] Kylässä oli 2 000 asukasta ja kunnassa 3 000 vuonna 2012[4].
Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vitelen kunnan pinta-ala on 1 226 neliökilometriä tai ilman Laatokan vesialuetta 496 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu pohjoisessa Prääsän piirin Vieljärven kuntaan, idässä Aunuksen piirin Koveran ja kaakossa Alavoisen kuntiin, lännessä Pitkärannan piirin Salmin kuntaan ja etelässä Laatokkaan ja Leningradin alueeseen[6]. Maapinta-alasta valtaosa on metsää[7].
Kunta sijaitsee Aunuksen tasangon luoteisosassa.[8] Sen alueella virtaavat Änä- eli Miinalanjoki, Tuuloksenjoki, Vitelenjoki, Nousemajoki (ven. Novzema), Keidoja, Lepista, Kanabro-oja, Karoja, Samotuz ja Ylijoki (Julijegi). Järviä ovat Laatokan lisäksi Sinemuksa, Perttijärvi (Pertjarvi), Nousemajärvi (Novzemskoje), Kedjärvi ja Kalijärvi. Hyötykaivannaisiin kuuluu turve. Kunnan alueella sijaitsee lääkekasvina käytetyn sianpuolukan rauhoitusalue.[9]
Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluu Zavodan eli Joensuun (ven. Ustje Vidlitsy) taajama ja kolme kylää: Gaulisto (Gavrilovka), Mägöveh (Verhnjaja Vidlitsa) ja Suurimäki[10]. Toiseksi suurin asutuskeskus on yli 700 asukkaan Joensuu[4]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 52 % on karjalaisia, 41 % venäläisiä, 3 % valkovenäläisiä ja 2 % ukrainalaisia[11].
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vitelen asutus on ikivanhaa. Seudulla on paljon rautakauden loppuun ajoittuvia vepsäläistyyppisiä itäisiä kalmistoja, jotka osoittavat sen asukkaiden kuuluneen selvästi erilaiseen kulttuuripiiriin kuin heidän länsipuolellaan asuneet muinaiskarjalaiset[12].
Vitelen pogosta tunnetaan 1500-luvulta lähtien[3]. 1600-luvulla sen länsipuolelta meni Venäjän ja Ruotsin välinen raja ja vuosina 1917–1940 Neuvostoliiton ja Suomen välinen raja. Vitelen kunta eli volosti kuului Venäjän keisarikunnan aikana Aunuksen kuvernementin Aunuksen kihlakuntaan. Se rajoittui pohjoisessa Tulemajärven ja Vieljärven, koillisessa Kotkatjärven ja kaakossa Riipuskalan kuntiin, etelässä Laatokkaan sekä lännessä Suomen puolella sijainneeseen Salmin kuntaan[13]. Volostiin kuuluivat Ala- ja Ylämäen, Kinalahden, Knjassinän, Kuksumäen, Rajakonnun, Tuuloksen ja Ylä-Vitelen kyläkunnat, joissa vuonna 1905 oli yhteensä 5 700 asukasta[14]. Kunnan eteläosassa sijaitsi pieni Säntämän luostari[15]. Vitelen kylässä toimi vuosina 1897–1901 ja 1904–1909 Putilovin tehtaan rautatehdas[3]. Seudulla käytiin taisteluita heimosotien aikana[16].
Vitelen, Tulemajärven ja Vieljärven volostit yhdistettiin vuonna 1927 Vitelen piiriksi, joka käsitti Kinalahden, Kolatselän, Nälmäjärven, Palalahden, Pultsoilan, Rajakonnun, Suurimäen, Tuuloksen, Vieljärven ja Vitelen kyläneuvostot. Vitelen kyläneuvostoon kuului 14 kylää: Ahponmäki, Härminiemi, Kaapankylä, Maksinanmäki, Männistö, Pikkoila, Pirtoila, Semänniemi, Sepänkylä, Sorpala, Tsutsunmäki, Tsimoinmäki, Vitele (kylän osat Suuripuoli, Tehdas, Papinniemi, Knässinä, Pienipuoli ja Tykkylä) ja Ylä-Vitele (Alanko, Niikoinmäki, Siemenniemi), joissa asui 1 609 karjalaista, 52 venäläistä ja 22 suomalaista[17]. Piiri lakkautettiin vuonna 1930, jolloin sen eteläosa (suunnilleen entinen Vitelen kunnan alue) liitettiin Aunuksen piiriin[18]. Alue oli Suomen miehittämä jatkosodan aikana vuosina 1941–1944. Knässinä (ven. Knjaštšina), Papinniemi (Djatškova Gora), Pienipuoli (Malyi Lisi Bereg), Pikkoila, Pirtoila (Pirdoila), Suuripuoli (Bolšoi Lisi Bereg), Tsimoinmäki (Tšimojeva Gora), Tykkylä (Tjukkula) ja Vitelen kone- ja traktoriaseman asutus yhdistettiin virallisesti Vitelen kyläksi vuonna 1957[19].
Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vitelen kautta kulkee Aunuksen ja Sortavalan välinen maantie A130 sekä Lotinapellon ja Jänisjärven välinen rautatie. Kunnasta on linja-autoyhteydet Aunukseen, Pitkärantaan ja Petroskoihin. Vitelen kylässä on huoltoasema ja Joensuussa laivalaituri.[20]
Kunnassa toimii puunhankintayritys, metsänhoitoalueen konttori ja lihajalostamo. Maatalous on erikoistunut maidon ja lihan tuotantoon. Joensuussa harjoitetaan kalastusta.[21]
Vitelen palveluihin kuuluu lastentarha, keskikoulu, lasten musiikkikoulu, kirjasto, poliklinikka, paikallissairaala, vanhainkoti, posti ja muutama kauppa. Kylässä on ortodoksinen kirkko.[22] Lisäksi Vitelessä toimii luterilaisen Inkerin kirkon Aunuksen Pyhän Ristin seurakunnan kappeliseurakunta.[23]
Matkailu ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunnan alueella sijaitsevat Nousemajärven kivikautiset asuinpaikat ja Simonniemen Kalmoniemen keskiaikainen hautausmaa. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Gauliston ja Mägöven tsasounat sekä Fadejevin talo Gaulistossa. Historiallisia kohteita ovat Venäjän kansalaissodan ja toisen maailmansodan muistomerkit sekä runonlaulaja Je. G. Gavrilovan hauta Vitelen hautausmaalla. Vitelen kylässä on vuoden 1919 Vitelen operaation muistomerkki.[24] Kylässä toimii hotelli Stivi.[25]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Generalnyi plan Vidlitskogo selskogo poselenija Olonetskogo natsionalnogo munitsipalnogo raiona Respubliki Karelija: Materialy po obosnovaniju v tekstovoi forme docs.google.com. Viitattu 1.3.2013. (venäjäksi)
- Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Mikkonen, Pirjo ym. (toim.): Venäjän federaation paikannimiä: Oikeinkirjoitus- ja painotusopas, s. 275. Kielenkäytön oppaita 6. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Respublika Karelija: Spisok nazvani naseljonnyh punktov na russkom, karelskom i vepsskom jazykah (v mestah kompaktnogo proživanija karelov i vepsov, s. 10. Petrozavodsk: Ministerstvo Respubliki Karelija po voprosam natsionalnoi politiki i svjazjam s religioznymi objedinenijami, Respublikanskaja termino-orfografitšeskaja komissija, Institut jazyka, literatury i istorii Karelskogo nautšnogo tsentra RAN, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
- ↑ a b c Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 210. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0. (venäjäksi)
- ↑ a b Generalnyi plan, s. 22.
- ↑ Generalnyi plan, s. 3.
- ↑ Generalnyi plan, s. 9.
- ↑ Generalnyi plan, s. 47.
- ↑ Generalnyi plan, s. 10.
- ↑ Generalnyi plan, s. 13–14.
- ↑ Generalnyi plan, s. 4.
- ↑ Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 16.2.2014. (venäjäksi)
- ↑ Saksa, Aleksandr & Uino, Pirjo & Hiekkanen, Markus: Aunuksen Karjalan hautakummut. Ristiretkiaika 1100–1300 jKr. Teoksessa Sihvo, Hannes & Kaukiainen, Yrjö (päätoim.): Viipurin läänin historia. 1, Karjalan synty, s. 455–456. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
- ↑ Karjalan kirja, s. 827–828
- ↑ Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 52–59. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
- ↑ Karjalan kirja, s. 833.
- ↑ Karjalan kirja, s. 749.
- ↑ Karjalan A.S.N.T:n asuttujen paikkojen luettelo (1926) (PDF) genealogia.fi. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 21.10.2013.
- ↑ Karjalan kirja, s. 829–832.
- ↑ Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 74. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
- ↑ Generalnyi plan, s. 21–22.
- ↑ Generalnyi plan, s. 25, 31.
- ↑ Generalnyi plan, s. 23–25.
- ↑ Karjalan rovastikunta Inkerin kirkko. Viitattu 30.10.2013.
- ↑ Generalnyi plan, s. 18–19.
- ↑ Generalnyi plan, s. 25.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||
| Vienan Karjala |
| ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Aunuksen Karjala |
|