Solovetskin luostari
Solovetskin luostari on historiallinen ortodoksisen kirkon luostari Venäjän Arkangelin alueella läntisellä Vienanmerellä sijaitsevilla Solovetskin saarilla. Luostarikokonaisuus liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1992.[1]
Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääluostarikokonaisuus on kolmiosainen. Keskellä on suljettu kirkkojen ja muiden luostarirakennusten reunustama pääaukio, ja sen sivuilla käsityöläispajojen ja talousrakennusten rajaamat pohjoinen ja eteläinen sivupiha. Kokonaisuutta kiertää kivenjärkäleistä muurattu vankka kivilinnoitus. Viisitorninen ja viisikulmainen linnanmuuri on alaosastaan seitsemän metrin paksuinen, ja sen sisäpuolelle jää lähes viiden hehtaarin laajuinen alue.
Keskusaukiolla sijaitsevat Novgorodin tyylinen Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko (1557), Kristuksen kirkastumisen katedraali (1566), kellotorni (1777) ja Pyhän Kolminaisuuden, Sosiman ja Savvatin katedraali (1859).
Pääluostarin lisäksi kokonaisuuteen kuuluu neljä samalla saarella olevaa sivuluostaria sekä kolme muuta luostaria saariryhmän muilla saarilla: Kolminaisuuden luostari Anserinsaarella, Pyhän Sergiuksen luostari Isolla Muksalmansaarella sekä luostarikokonaisuus Isolla Jänissaarella.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luostarin perustivat 1400-luvulla munkit Savvati Solovetskilainen ja Herman Solovetskilainen. Savvatin kuoltua Herman jatkoi luostarin rakentamista Sosima-nimisen munkin kanssa. He asettuivat asumaan saarelle. Vähitellen väkeä kerääntyi lisää, ja saarelle rakennettiin Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty kirkko.
1500-luvulla saarelle rakennettiin jyhkeä linnoitus. Luostari sai tuolloin laajoja valtuuksia Vienanmeren alueen luonnonvarojen käytössä, ja siitä tuli myös alueen taloudellisen toimeliaisuuden keskus. Siellä oli muun muassa suolatehtaita, ja se hallitsi kalastusta, turkispyyntiä ja osin kaivostoimintaakin. Luostari oli yksi rikkaimpia pääluostareita Venäjällä. Se omisti maata Karjalassa ja se rikastui erityisesti Vienanmeren talonpoikien kustannuksella. Sillä oli kiinteät suhteet Moskovan Venäjän keskushallintoon ja muodosti siten keskeisen osan Venäjän valtiollista rakennelmaa Pohjois-Venäjällä.[2] Linnoituksessa oli myös voimakas varuskunta.
Luostarista muodostui ennen pitkää Pohjois-Venäjän kristillisyyden keskus. Solovetskissa jäljennettiin kirjoja 1400-luvulla.[2] 1600-luvulla luostarissa oli 350 munkkia ja yli 600 muuta työntekijää.
Vuosina 1668–1676 Solovetskin luostari oli uskonnollisen ja poliittisen kriisin näyttämö, kun munkit tukivat kirkon ja keskusvallan kannalta katsottuna kapinallisia vanhauskoisia. Seurauksena oli, että munkkiveljestö vaihdettiin lähes kokonaan ja luostari alistettiin vasta perustetun Holmogoryn arkkipiispanistuimen valvontaan.
Luostarin toiminta lakkautettiin neuvostoaikana vuonna 1920. Vuosina 1923–1933 paikka toimi ojennus- ja pakkotyöleirinä, jota voi pitää Gulag-pakkotyöleirijärjestelmän prototyyppinä. Sittemmin leiri muutettiin vankilaksi, joka toimi talvisodan alkamiseen 1939 saakka. Toisen maailmansodan jälkeen saaret olivat sotilaskäytössä. Neuvostoliiton romahtamisen (1991) jälkeen luostarin toimintaa on ryhdytty elvyttämään. Vuodesta 1992 luostari on toiminut museona, joka on suosittu matkailukohde. Siellä toimii myös pieni munkkiveljestö.
Luostarissa on sinne vuonna 1596 tuotu muinainen Manamansalon kirkon kello, jonka venäläiset ryöstivät 1580-luvulla. Suomalaisten tietoon kellon olemassaolo tuli 1970-luvulla.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Cultural and Historic Ensemble of the Solovetsky Islands Unesco. Viitattu 16.5.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 72, 80, 104, 123. Otava, 2006. ISBN 951-1-15799-X.
- ↑ Mika Niskanen: Varastettu kirkonkello kumisi tarinoissa Yle.fi, uutiset. 21.9.2016. Viitattu 21.9.2016.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Luostarin viralliset sivut Venäjän ortodoksinen kirkko (venäjäksi)
- Solovetskin museon sivut (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi) (englanniksi)
- Solovetskin luostari ortodoksi.net
- Solovetskin luostari, Suomen Kuvalehti 1874 1. 9.1874, n. 41 (Kansallikirjaston digitaalinen lehtiarkisto)
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
